Miten osata päättää haluaako lapsen vai ei?

Lisääntyminen on lähinnä varatonta alaluokkaa ja uskovaisia varten. Jos esim. on pitkäaikaistyötön tai jossain virikkeettömässä matalapalkkahommassa (tyyliin siivoojana) niin lapset saattavatkin tuoda elämään kaivattua sisältöä ja merkitystä. Tai uskovaisena lapsia tietysti täytyy hankkia jos uskonnollinen johtaja määrää ja taivaspaikka on siitä kiinni.

Hyvänä esimerkkinä tästä ylivoimaisesti eniten lapsia nyky-Suomessa tekevät mamut, joita koskee sekä köyhyysaspekti että uskovaisuusaspekti.

Varakkaammalle uraihmiselle sen sijaan lapsilla ei ole paljoakaan annettavaa. Lapset kylläkin vievät paljon, kuten tuhoavat naisen uran, estävät matkustelun ja muut kalliit harrastukset, nollaavat pankkitilin saldon, sotkevat ja tahrivat edustuskelpoisen desing-kodin, kariuttavat ihmissuhteet lapsettomiin henkilöihin yms yms.

 

Itsellä nousi mieleen syömishäiriösi. Onko siihen johtaneet syyt käsitelty? Jos ei, niin asia saattaa nousta pintaan lapsen myötä ja silti vanhemmuutta on jaksettava...

 

Ei siihen aikaan ollut kaljamahoja kun tehtiin kovasti töitä ja ruokaa ei ollut ylenmäärin.

Näinpä näin.

 

pakko kommentoida näin kolmen lapsen(kohta neljän)äitinä kun täällä on niin paljon noita negatiivisia vastauksia..me ei olla miehen kanssa koskaan oltu mitään himoreissaajia mutta hotelleissa,mökeillä ja laivoilla on kyllä jonkun verran tullu yövyttyä lasten kera.ollaan myös kierretty ties missä taas tää kulunut kesä ja on ollu todella rentouttava loma lasten kanssa.mä en allekirjota noista mitään,paitsi sen että joskus on rankkaa esim. kun oli pieniä ja meillä heräsivät parhaimmillaan 20 kertaa yössä niin sillon kyllä väsytti..mut toisaalta aina kun mies tuli töistä pääsin nukkumaan,ja heräilyissä välillä vuoroteltiin..ja sairastelujaksot on aina rankkoja tietysti,tappeluitakin sisaruksilla tulee mut niinhän aikuisillakin ja meillä osaavat ratkoa keskenäänkin riidat.mut pikkujuttuja verrattuna siihen iloon minkä nää lapset meille antaa.harrastuksiin meillä kulkevat pyörällä,eikä vanhempien tarvi osallistua mihinkään..kotitöitä tekee meillä kaikki, myös nuorin(3v)osaa viedä pyykit kaappiin ja tyhjentää astianpesukoneen jne.nää on taas näitä kasvatuskysymyksiä joista jokainen päättää vanhempina sit itse,mut meillä toimii näin.

mun mielestä tää on ihan asennekysymys,me ollaan aina ajateltu tätä niin että tää on se mitä me halutaan,ihanaa olla näiden ihanien lasten vanhempina.otetaan rennosti ei paineita ja nautitaan elämästä

 

Täytän tammikuussa 30. Mun mies on jo 44v. Mulla nyt ehkä olisi aikaa vielä miettiä, mutta mieheni alkaa olla sen ikäinen, että voisi tässä jotain alkaa tapahtua, jos on tapahtuakseen. Voi tietenkin olla, että meille ei edes lasta suotaisi. Miehellä on 8 vuotias lapsi edellisestä suhteesta.

En ole koskaan erityisesti halunnut äidiksi. Mä olen aina rakastanut matkustelua kotimaassa ja ulkomailla. Olen lapsesta saakka käynyt ulkomaillalla 3-4krt vuodessa ja suomesaa reissaan "jatkuvasti". Matkustelu on se asia mitä rakastan.
Pienen lapsen kanssa reissut väkisinkin jäisi hetkeksi jopa pois ja muuttaisi muotoaan. Onhan se myös paljon kalliimpaa reissata perheenä.

Mulla on myös syömishäiriö taustaa ja pelkään siksi raskaaksi tulemista ja lihomista.

En tiedä riittäisikö mulla edes pitkäjänteisyyttä kasvattaa lasta ja toisaalta mulla ei ole edes vakituista työtä. Olen vuosia ollut määräaikainen hyvässä työpaikassa ja työpaikka menisi, mikäli mammalomalle jäisin.

Osa minusta taas toivoo lasta ja on päiviä, jolloin ehdottomasti haluan äidiksi ja tekisin mitä vaan ollakseni raskaana. Seuraavana päivänä saatan ajatella, että luojan kiitos mulla ei ole lapsia.

Tee lapsi, sitten ymmärrät, ei muuta vaihtoehtoa.

 

pakko kommentoida näin kolmen lapsen(kohta neljän)äitinä kun täällä on niin paljon noita negatiivisia vastauksia..me ei olla miehen kanssa koskaan oltu mitään himoreissaajia mutta hotelleissa,mökeillä ja laivoilla on kyllä jonkun verran tullu yövyttyä lasten kera.ollaan myös kierretty ties missä taas tää kulunut kesä ja on ollu todella rentouttava loma lasten kanssa.mä en allekirjota noista mitään,paitsi sen että joskus on rankkaa esim. kun oli pieniä ja meillä heräsivät parhaimmillaan 20 kertaa yössä niin sillon kyllä väsytti..mut toisaalta aina kun mies tuli töistä pääsin nukkumaan,ja heräilyissä välillä vuoroteltiin..ja sairastelujaksot on aina rankkoja tietysti,tappeluitakin sisaruksilla tulee mut niinhän aikuisillakin ja meillä osaavat ratkoa keskenäänkin riidat.mut pikkujuttuja verrattuna siihen iloon minkä nää lapset meille antaa.harrastuksiin meillä kulkevat pyörällä,eikä vanhempien tarvi osallistua mihinkään..kotitöitä tekee meillä kaikki, myös nuorin(3v)osaa viedä pyykit kaappiin ja tyhjentää astianpesukoneen jne.nää on taas näitä kasvatuskysymyksiä joista jokainen päättää vanhempina sit itse,mut meillä toimii näin.

mun mielestä tää on ihan asennekysymys,me ollaan aina ajateltu tätä niin että tää on se mitä me halutaan,ihanaa olla näiden ihanien lasten vanhempina.otetaan rennosti ei paineita ja nautitaan elämästä

Kirjoituksesi perusteella vaikutat kouluttautumattomalta white trashilta. Teikäläiset nyt laivamatkustelijat puskeekin niitä kakaroita jalkoihin pyörimään. Ette nää paljoa vaivaa kasvatuksen eteen, tai edes lastenne siisteyden ja puhtauden eteen.

 

Varakkaammalle uraihmiselle sen sijaan lapsilla ei ole paljoakaan annettavaa. Lapset kylläkin vievät paljon, kuten tuhoavat naisen uran, estävät matkustelun ja muut kalliit harrastukset, nollaavat pankkitilin saldon, sotkevat ja tahrivat edustuskelpoisen desing-kodin, kariuttavat ihmissuhteet lapsettomiin henkilöihin yms yms.

Hah! Minä olen varakas, ja urakin oli kohdillaan, tosin ura oli vain ajan tappamista ja rahan tienaamista siihen asti, että vihdoin saan perheen, ja rahat säästin sitä varten, että voin elää lasteni kanssa miten haluan. Matkustella aion sitten, kun lapset ovat kymmenen kieppeillä tai yli, koska sitten lapsetkin muistavat jo jotain matkustamisesta. En laske Euroopanlomia matkailuksi, sehän on vain kuin kesämökillä kävisi -- matkustus kestää vain muutamia tunteja, euro käy valuutaksi eikä kielen kanssa yleensä tule ongelmia, joten Euroopassa ravaa lasten kanssa ihan sujuvasti. Etelä-Euroopassa on kiva viettää äitiysloman talvikuukaudet, jotta lapsia ei tarvitse pukea michelinukoiksi. Se sana kirjoitetaan "design", ja lapsettomat ihmiset ovat aika usein aika tylsää seuraa, joten en ole jäänyt heitä kaipaamaankaan.

 

En jaksa uskoa, että koulutettu ja maailmaa nähnyt ihminen ei laske Euroopan lomia matkusteluksi. Kirjoutuksestasi paistoi jo kauas, että se on provo. Sori nyt vaan

 

Hah! Minä olen varakas, ja urakin oli kohdillaan, tosin ura oli vain ajan tappamista ja rahan tienaamista siihen asti, että vihdoin saan perheen, ja rahat säästin sitä varten, että voin elää lasteni kanssa miten haluan. Matkustella aion sitten, kun lapset ovat kymmenen kieppeillä tai yli, koska sitten lapsetkin muistavat jo jotain matkustamisesta. En laske Euroopanlomia matkailuksi, sehän on vain kuin kesämökillä kävisi -- matkustus kestää vain muutamia tunteja, euro käy valuutaksi eikä kielen kanssa yleensä tule ongelmia, joten Euroopassa ravaa lasten kanssa ihan sujuvasti. Etelä-Euroopassa on kiva viettää äitiysloman talvikuukaudet, jotta lapsia ei tarvitse pukea michelinukoiksi. Se sana kirjoitetaan "design", ja lapsettomat ihmiset ovat aika usein aika tylsää seuraa, joten en ole jäänyt heitä kaipaamaankaan.

Tyypillinen kirjoitus Kontulan lähiömutsilta, joka luulee tietävänsä, mitä parempi piiri puuhaa.

 

mieti tarkkaan. rankkaahan se äitiys on, mutta antoisaa. lapsi ei ole nukke, jonka voi heittää nurkkan, jos ei kiinnostakkaan

 

Jos asiaa pohtiessa tulee mieleen vain, miten lapsi elämää rajoittaa, eikä ollenkaan asioita joita on sitten kiva lapsen kanssa tehdä, en suosittele lisääntymistä. Kun kerran miehellä on lapsi ja olette olleet varmaankin jo melko pitkään yhdessä kun jo lapsen hankintaa mietitte, onhan sinulla jo kokemusta lapsen kanssa olemisesta. Onko kivaa, kun miehen lapsi tulee teille ja teette hänen kanssaan asioita vai onko lapsi vain ikävä velvoite?

Toki omaa lastaan rakastaa ja ihan jo velvollisuudentunnostakin yleensä parhaansa mukaan hoitaa, vaikka ei lapsijutuista niin nauttisikaan. Mutta ei lapsi elämänlaatua paranna, jos ei ollenkaan tykkää asioista, joita lapsiperhe-elämään liittyy.

Minä jo lasta suunniteltaessa kovasti odotin kaikkia asiota, joita lapsen kanssa voi tehdä. Pari ensimmäistä vuotta oli silti rankkoja, koska silloinhan se on lähinnä perushoitoa ja lukuisia yöheräämisiä. Siksi toisen lapsen kohdalla olikin pitkä mietintä, että jaksanko tuon raskaan jakson uusiksi. Ihan valmiiksi en pohdintaa edes saanut, kun tulin puolivahingossa raskaaksi. Ja siitä olen nyt raskauden puolivälissä tosi iloinen, loppuipahan jahkailu ja kyllä vanhemmuus toisenkin kohdalla varmasti kaiken kaikkiaan palkitsee, vaikka alussa raskaampaa olisikin. Ensimmäinen lapsi on jo niin iso, että hänestä on enemmän apua ja iloa kuin työtä, joten senkin puoleen olen luottavaisin mielin.

Niin ja matkustelua lapsi/lapset ei minusta rajoita, ensimmäisen kanssa reissattiin jo vauva-aikoina ja niin aiotaan tehdä toisenkin kanssa.

 

Vastaus aloittajalle on hyvin helppo: ei missään tapauksessa lasta silloin, jos epäröi noin paljon. Sama ohje ihan jokaiselle, koska epäröivän ei kannata tehdä lasta.

 

Kyllä lasten kanssa on helppo käydä laivareissuilla tai kylpylälomilla. Etelän turistikohdekin on vielä ihan helppo pari lapsen kanssa, jos pääasiassa haluaa olla hotellin ympäristössä. Käsitin kuitenkin, että aloittajan matkat ovat hieman erilaisia ja kyse ei ole mistään sellaisest, etteikö pääsisi edelleen mökille tai risteilylle.
Entäpä shoppailu Amsterdamissa, museoiden kiertely Roomassa, laskettelu Alpeille tai kaupunkiloma vaikkapa Vancouverissa? Lienee jos haasteellisempaa ja kalliimpaa perheellä.
Yhden lapsen kanssa tuokin kaikki vielä onnistuu ihan mukavasti, mutta kyllä useamman lapsen kanssa tuollaiset reissut jäävät joksikin aikaa. AP sanoi, että miehellä on lapsi edellisestä suhteesta ja jos veli/sisko pääsee lomamatkoille, niin olisihan se kohtuutonta, jos ei miehen lapsi pääse myös mukaan? Olettaen, että mies matkustelee ap:n mukana?

Koti voi olla kaunis ja sisustuksellinen, mutta sekin korttitalo alkaa huojua, jos lapsia on useampi. Silloin käytönnöllisyyttä on pakko ajatella enemmän ja enemmän, sotkua on enemmän ja hieno valkoinen sohva ei ehkä ole se paras vaihtoehto, saati että kynttelikkösi pysyisi paikallaan.

Taloudellinen tilanteesi on kaiketi hyvä, jos noin paljon reissaat, sisustat, shoppailet ja pidät illanistujaisia? Lapsi ei shoppailua pois sulje, mutta kaupunkireissu ei todellakaan ole yhtä miellyttävä vinkuintiaanin kanssa.

Arki on raskasta. Aamulla ajat päiväkodille ja töiden jälkeen kiire hakea lapsi pois. Lomat on yhtä sumplimista hoitojen kanssa ja päivähoito on kallista. Arki on yhtä kokkaamista, pyykkäämistä, valituksen ja inisemisen kuuntelua aamusta iltaan. Itsenäisen naisen sijaan sinusta tulee ainakin 10 vuodeksi täysi palvelusneito ja viihdyttäjä.

 

Jos sinun pitää kysyä tällaiselta palstalta neuvoja, niin älä missään tapauksessa hanki lasta. Odota mielummin pari vuotta, anna asian vieläkin hautua. Ja jos olet yhtä epäröivä kuin nytkin, niin unohda koko asia.

Jos miehelläsi on lapsi, niin etkö ole hänen kanssaan saanut harjoitetella "äitinä" oloa? Kai se lapsi on isänsä luona aina joskus viikonloppuisin?

 

Minulla on yksi lapsi ja samankaltainen elämäntyyli kuin sinulla. Tässä ketjussa on paljon hyviä kommentteja. Niihin lisäisin vielä, että miehesi aktiivisuus isänä vaikuttaa paljon siihen, miten sinä kuormitut äitinä. Keskustele siis miehesi kanssa perusteellisesti siitä, miten jakaisitte lapsen hoidon ja vanhempain- ja hoitovapaat. Ota myös selvää, miten mies hoiti lastaan vauvana ja taaperona. Jos haluat pitää kiinni noista sinulle tärkeistä asioista, täytyy miehesi roolin vanhempana olla isompi kuin tyypillisessä perheessä.

 

Miehen lapsi on meillä joka toinen viikko, eli aika paljon. Mieheni on isänä erittäin osallistuva, paljon lapsen kanssa ja sanoisin jopa, että täydellinen isä.
Olen ollut mieheni kanssa 4 vuotta yhdessä ja lapsi oli tavatessamme jo 4v, eli pikkulapsivaihe on mulle täysin vieras. Lapsi on kuitenkin joka toinen viikko äidillään, jolloin elämme täysi lapsetonta arkea. Lapsi on myös miehen, eli se ei estä mua lähtemistä koska tahansa vaikkapa ratsastustunnille. Toisaalta olen arjessa paljon miehen apuna ja teen meillä ruokaa, pesen pyykkiä ja paljon ulkona pelailen pojan kanssa.
Mieheni poika on myös lapseksi todella kiltti ja omatoiminen. Aina naureskelee ja "hömpöttää" hyväntuulisena. Todella iloinen ja tasapainoinen lapsi ja uskoo yleensä kerrasta. Syö melkein mitä tahansa eteen kannetaan. Ei siis olisi mikään tae, että se oma lapsi olisi noi rauhallinen ja hyväntuulinen. Tai edes terve.

 

Vauvana miehen lapsi on itkenyt paljon ja nukkunut äärettömän huonosti ensimmäiset kaksi vuotta. Vauva-ajasta mieheni kantoi suuremman vastuun. Lapsen ollessa vajaa 2v tämän äiti lähti toisen miehen matkaan ja mieheni kantoi suurempaa vastuuta lapsesta. Edelleen lapsi lapsi on kaikki yleiset "bilepyhät" meillä, vaikka olisi äidin viikko. Vaihtopäivä on sunnuntaina, mutta harva se lauantai lapsen äiti kysyy voisiko poika tulla jo lauantaina. Miehelleni se sopii aina. Mulle myös. Lapsen vanhemmat pitävät loman aina samaan aikaan, mutta enemmän lapsi on lomalla meillä tai jos me olemme reissussa niin äiti on usein vienyt lapsen isovanhemmille. Mieheni ei kyllä koskaan valita tai ole sanonut mitään pahaa lapsen äidistä.

 

Miehesi vaikuttaa vastuuntuntoiselta.

Lapset ovat silti taakka. Kyllä se elämä menee vuosikaudet sumussa. Sitten joskus havahtuu ajattelemaan, mies ihmeessä sitä silti selvisi.

Toki aina kun näen n alle 8 vuotiaita lapsia, niin ahdistun. Mulle tulee ihan hirveä stressi, jossa vaikkapa hammaslääkärin odotusaulassa on odottamassa pieni lapsi. En vaan koskaan pääse täysin yli sitä ajasta, kun lapset olivat tuon alle 8v. Se oli kamalaa. Mutta nyt kun lapset ovat 10v ja 15v niin heidän kanssaan on oikeastaan aika mukavaa.

 

Miehen lapsi on meillä joka toinen viikko, eli aika paljon. Mieheni on isänä erittäin osallistuva, paljon lapsen kanssa ja sanoisin jopa, että täydellinen isä.
Olen ollut mieheni kanssa 4 vuotta yhdessä ja lapsi oli tavatessamme jo 4v, eli pikkulapsivaihe on mulle täysin vieras. Lapsi on kuitenkin joka toinen viikko äidillään, jolloin elämme täysi lapsetonta arkea. Lapsi on myös miehen, eli se ei estä mua lähtemistä koska tahansa vaikkapa ratsastustunnille. Toisaalta olen arjessa paljon miehen apuna ja teen meillä ruokaa, pesen pyykkiä ja paljon ulkona pelailen pojan kanssa.
Mieheni poika on myös lapseksi todella kiltti ja omatoiminen. Aina naureskelee ja "hömpöttää" hyväntuulisena. Todella iloinen ja tasapainoinen lapsi ja uskoo yleensä kerrasta. Syö melkein mitä tahansa eteen kannetaan. Ei siis olisi mikään tae, että se oma lapsi olisi noi rauhallinen ja hyväntuulinen. Tai edes terve.

Mä harkitsin vakavasti eroa pelkästään sen takia että sais vuoroviikoin vapaata lapsista kuopus oli todella raskas, huusi koko vauva ajan ja ekan 5kk nukkui päikkärit 10-20min pätkissä, sylissä... yö unet max.2h pätkissä. Kun jouduin töihin palaamaan arki meni niin raskaaksi että olin eron kannalla. Nyt nuorin 2v ja jo helpottaa kun leikkii enempi sisaruksensa kanssa, saa joskus kahvinkin juoda ilman että joku repii ja kiljuu vieressä. Ja meillä mieskin osallistuu, mut olimmekin sit molemmat hajalla. Ns.turvaverkkoa meillä ei ole ollut mutta selvitty on kuitenkin.

 

Ikävuodet 0-2 oli ihan jees, 2-8v maanpäällinen helvetti ja 8-18v parasta aikaa.

 

Yhden lapsen kanssa elämä on todella antoisaa ja mukavaa. Mistään ei varsinaista tarvitse luopua.

Kahden kanssa alkaa sitten olla rankkaa ja elämän tarkoitus on välillä hukassa.

Mulla on neljä lasta ja kyllä, ihan taivaan tosi, olen ollut psyliatrisella hoidossa kolme kertaa.

En mä lapsiani silti pois antaisi.

 

Googlaa huviksesi "vaativa vauva" ja "vauva ei nuku" ja mieti olisitko pahimmassa tapauksessa sellaiseen valmis. Ja sitten uhmaikä on se seuraava helvetti etenkin jos on voimakas tahtoinen lapsi. Itse olisin lapseni tehnyt vaikka olisinkin tiennyt että ovat erittäin vaativia sillä tykkään haasteista ja adhd:na nämä ovat tuoneet niin paljon virikettä että olen jopa rauhoittunut vähän minulle tuskaa olisi ollut helppo lapsi joka möllöttää ja nukkuu paljon

 

En jaksa uskoa, että koulutettu ja maailmaa nähnyt ihminen ei laske Euroopan lomia matkusteluksi. Kirjoutuksestasi paistoi jo kauas, että se on provo. Sori nyt vaan

Kyllä vain näin sattuu olemaan. Suvullani on talot Espanjassa ja Ranskassa, joissa olemme käyneet kuten kesämökillä jo 30 vuoden ajan. Sieltä löytyvät mökkirytkyt, pinnasängyt, vanhat harlekiiniromaanit ja valitutpalat kuten kesämökiltä kuuluukin, ja sinne lähtee paljon helpommin kuin esimerkiksi Lappiin. Matkatavaroita ei tarvitse juuri lainkaan, ja toisessa päässä mökille pääsee lentokentältä paikallisjunalla parissakymmenessä minuutissa, eli nopeammin kuin täällä Suomessa.

Suomessa meillä ei olekaan mökkiä, koska ne maksavat enemmän ja niille on vaikeampi mennä kuin etelä-Eurooppaan.

Jotkut Euroopan pääkaupungit, kuten Praha tai Dublin on tullut koluttua niin moneen kertaan, että harvoin enää tarvitsee katsoa karttaa tai navigaattoria, kun paikat tunnistaa ulkonäöltä. Mutta Tampereella tarvitsenkin jo navigaattorin löytääkseni Särkänniemeen. Näin käy, kun Suomen sisäinen matkailu on kalliimpaa kuin muualle Eurooppaan lentäminen.

 

Miksi haluaisit lapsen? Mitkä ovat ne asiat, jotka puoltavat ajatusta lapsesta? Mitä silloin tapahtuu, kun haaveilet lapsesta?

 

Mietin, että kaduttaako mua joskus kovasti, etten koskaan hankkinut lasta/lapsia. Pelkään, että tulen vielä katumaan asiaa. Tuntuu, että lapsia kuuluu hankkia ja jää varmasti jostain oleellisesta paitsi.
Jouluna olisi ihanaa, kun olisi oma lapsi ja joulut tuntuisi taas joululta. Mietin, millaista olisi osallistua oman lapsen kevätjuhlaan. Lastenvaatteet ovat niin söpöjä ja olisi ihana näyttää maailmaa omalle lapselle. Usein mietin, että millaista olisi olla äiti.