\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 00:31 sini kirjoitti:
Miten pitäisi mielestänne anoppina suhtautua, kun miniä nyrpistelee ja vähättelee kaikkea, mitä nuori pari miehn vanhempien puolelta saa.
Tuon tapaisiin asioihin voi suhtautua vain lopettamalla kaiken avun antamisen ja lopettamalla yrityksen ylläpitää sukupolvien välistä keskusteluyhteyttä.
Nuoret kokevat ilmeisesti kaiken avunannon ja yhteydenpidon rasittavana ja turhana, he ovat nykyajan itseriittoisia vanhempia. Heidän mielestään helmiä tipahtelee vain heidän omasta tai oman sukupolvensa suusta.
Vastaavanlaisessa tilanteessa, kun huomasin lapsenlapselle ja hänen perheellensä antamani avun arvottomuuden, luovuin toivosta, että sukupolvien välille voisi eroista huolimatta syntyä yhteistä elämänrikkautta.
Ymmärsin, että nuorten on itse opeteltava elämään ja etsittävä omat arvonsa, heidän on tehtävä omat virheensä, usein samat kuin itse olemme nuorena tehneet. Heidän on torjuttava ja mitätöitävä neuvomme, muuten he eivät koe elämää omaksensa.
Minun oli siis muutettava asennettani, päästävä yli siitä, että olisin halunnut ja voinut auttaa. Nuorten näkökulmasta se oli puuttumista heidän asioihinsa ja vaaransi heidän itsenäisyytensä.
Siispä hankin itselleni uuden harrastuksen, joka vei aikaa ja ajatuksia pois entisestä. Aloin hoitaa omaa hyvinvointiani, opettelin keskittymään itseeni, hallitsemaan ajatuksiani.
Lähdimme mieheni kanssa matkalle, irrottauduimme muista läheisistä ihmisistä. Kotiin palatessa oli helpompi suuntautua enemmän ulkomaailmaan ja vieraantua läheisistä.
Mutta varoitus teille, jotka yritätte samaa; ei kannata lopettaa yhteydenpitoa siinä toivossa, että nuoret siten huomaisivat teidän tärkeytenne. He todennäköisesti huokaisevat vain helpotuksesta, tai syyttävät teitä välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä.
Kannattaa olla oikeasti ja positiivisesti itsekäs, hyväksyä tämän ajan yksilöllisyyttä ja yksityisyyttä korostava elämäntapa myös itselleen.