Miten synnytyksesi käynnistyi?

Kirsuli sun tilanteesi on aika lailla sama kuin minulla eli viime viikolla vko 36 olin POrvoon sairaalassa ja vauvan paino arvioitiin jo 3500g.PAikat olivat aivan samoissa mitoissa kuin sinulla, mutta vauva oli kääntynyt poikkitilaan ja suunniteltuun sektioon annettiin aika 10.12. Sektioaika on vain muutamaa päivää aiemmin kuin laskettu aika eli 13.12.
Oletko ollut miten tiukasti sokeridieetillä. Itse olen ollut ja siitä huolimatta vauva kasvaa kohisten.Itselleni painoa on tullut vain 5kg eli dieetihän tämä raskaus on minulle ollut.
Esikoiseni aikana ei todettu raskausdiabetestä ja lapsi oli syntyessään 4915g ja 56.5cm ja hänen sokerinsa olivat aivan sekaisin, siksi nyt on seurattu todella tarkasti.
 
eka synnytys alkoi hyvin pienellä lapsiveden tihkumisella ja myöhemmin sairaalassa lähti limatulppa, jonka jälkeen alkoi säännölliset supistukset 10min välein. sain petidiini pistosen, jonka jälkeen aloin oksentaa. no seuraavana päivänä mies tuli sairaalakassin kanssa ja pääsimme saliin. aloin olla jo todella väsynyt ja kipeä ja sain epiduraalin ja tipan vauhdittamaan avautumista ja kolmen tunnin päästä lapsi jo syntyikin.synntyksen kesto 23h 45min..rv 39+6
Toisen synnytys rv 40 käynnistyi myös limatulpan irtoamisella ja supistuksilla ja muutenkin samanlainen synnytys kuin esikosta ja lähes yhtä pitkä synnytys.
Kolmas käynnistyi myös supistuksilla rv40+1 ja sairaalassa lorahti lapsivedet itsekseen kun aikaisemmissa kalvot puhkaistu. Tällä kerralla en saanut puudutuksia ja pyysin itse että vauhditettaisiin synnytystä kun aina aikaisemmin jämähtäneet ja sainkin tipan ja lapsi syntyi 8 tunnissa.
nyt odotan neljättä rv 35+ ja toivon, että syntyisi vasta ensi vuonna ja synnytys ei poikkeaisi paljoa edellisistä.
 
Esikoinen:
Rv 39+6 illalla alkoi supistukset ja yöllä tuli lähtö siraalaan. Lopulta jouduttiin kuitenkin käynnistelemään, kun mitään ei tapahtunut kokoajan jatkuneista supistuksista huolimatta ja tyttö syntyi rv 40+1

Kuopus:
Rv 40+2 yöllä meni vedet ja aamulla tyttö sitten syntyi :D
 
esikoisella meni vedet illalla n21, supistukset alko sitte yöllä n 02.30 ja vaavi synty aamulla 7.30. kuopuksella menin koko arvioon rv 38+6, lääkäri katto samalla kohdunsuun tilanteen, oli auki 5cm,eikä ainuttakaa supparia ollu tullu, menin sit seuraavana päivänä taas synnärille kattoon kohdun suun tilanteen, oli auki 7cm ja sanoivat et tuu huomenna ni käynnistetään jos ei ala supparit tuleen, niinpä menin sit aamulla uudestaan ja auki oli 8cm, ei vieläkää suppareita.sit käynnistettiin, meni pari tuntii ja vaavi oli syntyny. En ehtiny saada kivunlievitystäkään, mut oli varmaan 5 sairaan kipeetä supistusta ennen ku vaavi synty, aiemmat oli vaan lieviä. Et helposti meni tokan kans
 
Mulla meni osittain vedet rv 36+3 8 aamulla kesken sänkypuuhien. Oli erittäin outo tunne kun tuntui että nyt tapahtui jotain mitä ei kyllä ois pitäny, olisin muuten luullut että nyt pääsi pissa, mutta olin just käynyt vessassa niin soitin synnärille ja sieltä käskivät lähteä tulemaan. Supistuksia odoteltiinkin =) Ne alkoivat vasta iltapäivästä ja kovina ja mistä synnytyskin sitten lopulta laskettiin alkaneeksi niin vasta puoli kymmenen aikaa illalla. Poika syntyi kolmen aikaa :)

Poika on nyt puolivuotta ja ylläri vauva on tulossa joskus kesän lopulla :heart:
 
Mulla ei ollu minkäänlaisia ennakko varotuksia. Raskaus oli jo 9pvä "yliajalla", ku poika synty. Kaikki lähti siitä ku yöllä kahen aikoihin menin vessaan, ja huomasin, et limatulppa meni. Sit alko säännölliset supparit ja 16tunnin päästä poitsu oli maailmassa :heart:
 
Rv 38 aamulla meni limatulppa, mutta yhtään supistuksia ei tullut. Touhusin koko päivän kaikenlaista, pakkailin sairaalakassia ja pyykkäsin potkuhousuja. Illalla vartin yli kymmenen lapsivedet meni ihan varoittamatta, ja siitä 6,5 tunnin päästä oli vauva pihalla.
 
kello kuuden aihkoihin ilalla meni lapsivesi (rv 38+5) ja lähdettiin sairaalaan. sairaalassa mittailivat sydänäänet ja lähettivät kävelylle käynnistelemään supistuksia. Iltaan mennessä ei tapahtunut mitään, joten lähettivät miehen kotiin nukkumaan. Yhden aikaan yöllä alkoi supistukset ja mies pyydettin takaisin. Synnytys eteni aika nopeesti ja poika syntyi kello 7.04. Jännitystäki oli sillä pojalla oli napanuora kaulan ympärillä, minkä takia hänet jouduttiin vetämään nopeati imukupilla pois. Mitään synnytystä enteileviä oireita mulla ei ollut.
 
Esikoistyttö syntyi käynnistyksellä. Erittäin hitaalla sellaisella. rv 42+1 menin sisälle laitokselle aamulla, 42+3 klo 22.49 syntyi. Eli siinä väännettiin muksua 62h. Itse synnytys kesti kuitenkin vain 10h 49min, mutta oli niitä suppareita aiemminkin. Toivottavasti sunnitteilla olevat kakkonen ja kolmonen käynnistyisivät luonnostaan... Psyykkeelle aikasen kova paikka kun ei mitään tapahdu vaikka sattuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.... No. Hieno tyttö tuli, lopulta :LOL:
 
Mulla alko supistuksilla joskus kahen aikaan iltapäivällä. Siinä sitten käytettiin koiraa lenkillä ja muuta semmosta ja seittemän maissa oltiin sairaalassa. Vedet meni jossain vaiheessa sairaalassa. Tyttö synty 22.15
 
Synnytykseni käynistyi ihan ykskaks supistuksilla jotka tulivat 2 min. välein.
Sitä ennen ei ollut ainuttakaan kipeää supistusta, ei limatulppaa, ei vesiä ei mitään. Vielä tänäkään päivänä en tiedä missä vedet meni.
 
Rv 39+1 aamulla alkoivat siinä 9 aikaan tiheät ja kipeät supistukset. Niitä tuli koko ajan ja pelotti että nytkö tämä tähän jo tulee :D (ensimmäistä odotin ja ennakoivia suppareita ei ollut ollut) Puolen päivän aikaan synnärille soitin ja klo 16 mentiin näytille. Antoivat ohjeeksi liikuskella paljon ja klo 21 mentiin sit takas käyrille. Vedet meni klo 22 ja poika maailmassa 2.31 =)
 
Esikoisesta meni vedet 11 illalla kun oltiin saunassa, puolen yön jälkeen oltiin synnärillä jossa supistukset vasta alkoivat. Meidät siirrettiin aikas pian saliin ja mies kysyi voiko lähteä hakemaan eväitä autosta mihin oli unohtunu, vastasin et tottakai, ei tää sillä aikaa nyt vielä mihinkään tule. Vaan kuinkas ollakaan kun olin yksin (pakokauhuko oli iskenyt vai mikä) soitin kätilölle kun oli jotenkin kummallinen olo ja varmistin saanko kääntyä (olin kyljelläni osittain ja lantio puutui aivan oudosti, kipuja ei siis ollut kun olin saanut kkpuudutteen ja sain nukuttuakin jossain vaiheessa hieman). Kätilö katsoi tilannetta ja totesi et olen 10cm auki et nyt aletaan ponnistamaan. Avo tuli ihmeissään toisen kätilön kanssa paikalle, eikä meinannut uskoa et nyt aletaan synnyttään! kllo. 3.20 oli poika maailmassa.

Toista muksua piti alkaa seuraavana päivänä käynnisteleen, mutta päätti kuitenkin itse tulla maailmaan (käynnistys päätettiin 5 oäivää aiemmin koko arvion takia 4600g) puolilta öin alkoi aika voimakkaat supistukset (vielä klo.22 kaveri kysyi tuntemuksia ja sanoin kirkkain silmin et ei tänä yönä vielä mennä). Kuulostelin olotilaani 1 asti jolloin herätin miehen ja sanoin et lähdetääs nyt. Perillä supistukset toppasivat ja pistivät meidät tarkkailuosastolle nukkumaan (avokin sai nukkua mun kams samassa pedissä kun ei ollut muita) 2.30-3.00 jouduin menemään sanomaan hoitajille et jos saisin jotain kun sattuu jo taas ja paljon, tilanne tarkistettiin ja todettiin et lähdetään kohti salia niin saat jotain kipuihin. 3 jälkeen oltiin salissa ja lääkäri "laittoi" mulle kkpuudutteen (oikeasti ei enään saatu laitettua sitä, mutta ei halunnut hätäännyttää minua, ihmettelin vaan kun ei tehonnut,,) 4.15 syntyi tytteli tähän maailmaan, onneksi hiukan pienempänä kuin oli arvioitu(4240g)
 
Eka käynnistettiin rv41+3 ja synnytys kesti 3h40min.

Toka (5pv sitten :) ) käynnistyi säännöllisillä suppareilla (raskausajan ekat kipeät supparit) rv40+2 (heti 5-6min. väli). Siitä 4h39 poika oli maailmassa. :heart:
 
Minulla ei juurikaan ollut ennakoivia supistuksia edeltäviltä päiviltä. Lapsivedet menivät 38+6 nukkumaan käydessä ja poika syntyi vuorokausi etiäpäin viikolla 39 siis. En saanut mitään muuta tippoja, kun antibioottitipan, koska lapsiveden menosta oli kulunut yli vuorokausi ja lapsi oli vielä syntymättä :)
 
Esikoinen alkoi tehdä tuloaan 40+5 kun yöllä heräsin siivoamaan lattialta koiran örkkyjä. Sillon tuli eka kunnon suppari ja tiesin heti mistä on kyse ;) Kotona meni vielä vuorokausi kipeitten suppareitten kanssa kun väli ei tiheentyny tarpeeks ja synnytyssalissa sitten toinen vuorokausi kun suppareista huolimatta paikat ei auennu. Tyttö syntyi lopulta rv41 :heart:
(mitään ennakoivia tuntemuksia ei ollu missään vaiheessa raskautta, yhtäkkiä vaan alkoi vaikka luulin ettei synny ikinä..)

Toisen la 3viikon päästä, saa nähä miten käy tällä kertaa ;) rauhallista alkua toivon, että ehtii olla hyvän tovin kotona kaurapussin ja suihkun avulla rentoutuen.
 
Esikoinen käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia rv38 tipalla ja kalvojen puhkaisulla, synnytyksen kesto 3h36min.
Kakkonen aloitti kipeet, säännölliset supparit kotona, mutta sairaalaan kun päästiin loppuivat...Käynnistettiin samana päivänä taas tipalla ja kalvojen puhkaisulla rv 40+2, synnytyksen kesto 4h.
Kolmosta odottaessa suppareita ollut jo rv 26 eteenpäin, joten varovasti elelty. Rv37 paikat 1cm auki ja kanava lyhentynyt. Kipeitä supisteluja tulee päivittäin, vatsa ollut löysänä 2viikkoa ja selkää jomottanut yhtä kauan. Eli aivan erilainen raskaus kuin 2 aikaisempaa, joissa supistellut vasta synnytyspäivänä. Nyt olin varma,että syntyy ennenaikojaan... Mutta neuvolassa vain totesivat rv 39+6, että todennäköisesti joudutaan käynnistämään tälläkin kertaa!!! :'(
 
Esikoinen käynnistettiin pahan raskausmyrkytyksen vuoksi. 2 päivän toivottoman käynnistelyn jälkeen mini-tyttö syntyi 38+1 ja synnytys kesti 3h 45min, (ensimmäisestä supistuksesta) istukka jäi kiinni ja repesi josta seurasi irrotus nukutuksessa, 5l vuotoa ja kaavinnat/tikkaukset/verensiirrot....
Toinen käynnistettiin lapsiveden loppumisen ja vauvan liikkumattomuuden vuoksi ja 2 päivän toivottoman käynnistelyn jälkeen pikkuinen tyttö syntyi 38+3 ja synnytys kesti 63min (ensimmäisestä supistuksesta) Jälleen istukka jäi kiinni mutta lähti sitten juuri ennen leikkuriin menoa ja vuotoa oli vain 2l
Nyt on 41+0 ja limatulppaa on tullut 5 päivää, tuntuvia supistuksia 3 päivää mutta edelleen ollaan kotona.... Kohdunduu on ollut sentin auki jo ainakin rv 37+0 asti
 
Rv 39 alkoi iltapäivällä tihkua lapsivettä kotona ilman mitään ennakkovaroituksia. Siitä n. tunnin päästä sairaalassa alkoivat voimakkaat supistukset, ja esikoinen syntyi n. 6 h myöhemmin. Teki kipeää, kun puudutteet ei tehonneet, mutta onneksi koko homma oli suht. nopeasti ohi.
 

Yhteistyössä