Meillä ollaan kaikkea muuta kuin raivoraittiita. Näin aikuisella iällä sitä alkoa otetaan _yleensä_ ihan normaalien ja sivistyneiden ihmisten tavoin, mutta välillä saattaa jompikumpi tai molemmat repäistä sen juhlimisen kanssa ja vetää vähän ylikin. Hauskaa voi ja saa pitää niin ilman alkoholia kuin alkoholin kanssakin, tottakai kun aikuisia ihmisiä kuitenkin ollaan. Aikoinaan tutustuimmekin sellaisissa opiskelijapiireissä, joissa se juhlinta oli - jopa opiskelijapiirien mittapuulla - todella reipasta ja railakasta, ja ehkä se jäi päälle vähän liiankin pitkäksi aikaa. Hölmöyksiä on myös tehty ihan molempien taholta jossain vaiheessa matkaa.
Silti ikinä, IKINÄ, ei ole tarvinnut pelätä toista. Ei missään tilanteessa eikä puolta sekuntia. Riidat on olleet riitoja ja alko on saattanut tehdä kielenkäytöstä joskus tarpeettomankin piikikästä, mutta KOSKAAN ei olisi tullut mieleenkään uhata että tappaisin oman perheeni tai ylipäätään ketään muutakaan, enkä voisi edes pahimmissa painajaisissani kuvitella, että sellaisia sanoja tulisi puolison suusta. En voisi kuvitella, että tarvisi oikeasti pelätä saavansa turpaan jos en osaa pitää suutani kiinni. En tiedä miltä tuollainen käytös näin yhtäkkiä tuntuisi, ehkä siltä kuin matto vedettäisiin jalkojen alta ja kaikki turva ja rakkaus olisikin teeskenneltyä? Hyvänen aika, vihainen saa olla ja ärsyyntynyt, kiukkuinen, mutta että sellainen viha kytisi sisällä että edes kävisi mielessä tappaa kaikkein rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset elämässä, ja vielä kaiken muun lisäksi päästäisi ne sanat suustaan?!
En meinaa edes viitsiä kommentoida tuohon, että käydään lorottelemassa oman kotinsa nurkkaan kuin joku sairas elukka. Ehkä tuollaisen tapauksen voisi katsoa sormien läpi, jos se toinen osapuoli olisi 18-vee ja ekoja kertoja kännissä... ja jos tajuaisi todella, todella hävetä käytöstään - ja ENNEN KAIKKEA - se ei koskaan toistuisi. Toi on ihan rappioalkkismeininkiä jo, kusta nyt oman kotinsa nurkkiin. Eläimetkin osaa olla likaamatta omaa pesäänsä.
Niin paljon kuin puolisoani rakastankin, niin jos yhtäkkiä se muuttuisi tuollaiseksi ihmisperseeksi (ja siis käytös olisi yhden tai useamman mainitun käytöshäiriön osalta jatkuvaa eikä pelkästään yhden kerran mystinen sekoaminen), en mä voisi antaa lasten kasvaa sellaisessa ilmapiirissä, enkä mä tasan varmasti kuluttaisi omaa ainokaista elämääni tollasta vammailua katsellessa ja pelätessä. Jos olis rajaton määrä elämiä käytettävissä, niin ehkä sit vois katsoa, sattuisko se vielä ehkä joskus evolvoitumaan... Tosin eipä kai ne tilanteet ja suhteet tuollaisiksi yhdessä yössä muutu. Eiköhän se ole pitemmän prosessin tulos... kannattaa ihan tosissaan miettiä haluaako sen tilanteen jatkuvan vai kehittyvän entistä ällöttävämmäksi. Maailma on hei täynnä ukkoja, jotka ei rähinöi ja kuse makkariin. Sellaisia, joita ei tarvi pelätä ja joiden kanssa ei tarvi varoa sanojaan ettei tule turpiin. Ja vaikka ei olisikaan, niin tuskin sellaisen kanssa eläminen oikeasti on tyydyttävä tai onnelliseksi tekevä ratkaisu.
