Ei sentään nyt noinkaan. Mielestäni 13-vuotias lapsi ei vain ole kykeneväinen tekemään perheen matkasuunnitelmia, vaan aikuiset päättää niistä. Ja lapset tulevat mukaan. Eri asia on sitten "oikeasti" teini-ikäinen, n. 16-17-vuotias. Enkä todellakaan ymmärrä miten niinkin monet antaisivat lapselle niin paljon valtaa perheessä, että päättäisi koko perheen lomamatkoista.
Matkasuunnitelman tekisin minäkin vanhempana itse, mutta en pitäisi huonona ajatuksena sitä, että alkujaan esittelisin pari kolme mahdollista matkakohdetta ja niistä sitten valittaisiin yhdessä joku. Mikä jottei vaikka se 13v. saisi valita, tai vaikka 10v, kunhan se tapahtuu aikuisen asettamissa puitteissa. Ei kai kukaan tälläisi lapsen eteen maailmankarttaa, että "no, Petteri, mihin mennään?"
Aika moni ketjussa sanoo, että lasta voidaan kyllä kuunnella. Näistä tosi harva antaa ymmärtää, että se kuunteleminen johtaa kuitenkaan ikinä muuhun kuin siihen, että alkuperäinen suunnitelma toteutetaan pilkulleen silti. Pienilläkin muutoksilla lomasta voisi kuitenkin saada kaikille mieluisan.
Moni tuntuu ajattelevan niinkin, että osaa kyllä kuunnella lasta, mutta kompastuu sitten siihen, että "aikuisen pitää päättää asiasta" eikä sitten pokka pidäkään toteuttaa lapsen ehdotusta. Ihan kuin epäiltäisiin, että se on sittenkin jollain tasolla lapsen päätös eikä oma ja lapsi saisi tilanteessa ei-toivotun voiton. (*)
Minusta taas siinä on hyvä hetki opettaa lapselle, miten neuvotellaan. Jos argumentit ovat kyllin hyvät, matkasuunnitelmassa voidaan joustaa lapsen ehdoilla ja hän saa kokemuksen siitä, että voi fiksusti käyttäytymällä vaikuttaa asioihin. Sen sijaan lauseella "Mutsi, sä oot kusipää enkä mä lähde teidän kanssa minnekään ***** lomalle" pääsee takuuvarmana vaikka väkisin mukaan. On eri asia, neuvotteleeko jälkikasvu vai yrittääkö saada tahtonsa läpi uhoamalla.
(*) Tiedän ikäväkseni tapauksen, jossa perheenisällä meni pahasti överiksi, kun hän yritti ansaita kunnioitusta ja opettaa lapsille, että aikuinen päättää asioista, ei lapsi. Touhu meni järjettömyyksiin siihen mittakaavaan asti, että jos vaikka lapsi halusi ottaa kaakaota, hän sai korkeintaan maitoa tai vettä. Jos hän halusi maitoa, tarjolla oli mehua tai vettä. Appelsiinimehua ei saanut, marjamehua sai juuri sillä kerralla. Eli pyysi mitä tahansa, juuri sitä ei saanut vaan jotain sinnepäin. Selityksenä tosiaan se, että lapsi ei itse päätä mistään ja että he oppisivat samalla sietämään pettymyksiä. Tässä ketjussa ei vielä ainakaan ole menty näin pitkälle, mutta muutamasta viestistä huokuu justiinsa samatyylinen asenne.