Miten TOINEN lapsi muuttaa elämää?

Kaksi pientä alle kouluikäistä tuplaa poissaolot töistä.
Eli huono omatunto ja stressi ja kuitenkin sitä rahaa tarvittaisiin enemmän kuin silloin kun vaan 1 lapsi...

 

Jos vertaan työelämään, niin elämä yhden kanssa oli sata kertaa helpompaa kuin mikään työ missä olen ollut (kokemusta noin 15 työpaikasta).
Kun taas jo kahden lapsen hotiaminen tukiverkottomana (aina molemmat mukana, jos sairastut otat molemmat mukaan lääkäriin, hiivapaketin hakemiseen -puet 3 ihmistä- jne) oli rankempaa kuin mikään työ.
ja siwan ovet. liikkuminen. jotenkin vapaus menee kun on liikuttava hitaasti aina.

ehkä jos suomi olisi lämmin maa ja lähteminen helpompaa, mutta suomessa on joko kesällä liian kuuma, pitää varustautua vesipulloilla ja rasvoila, ja talvella ja syksyllä ja keväällä pukeminen

 

juu, hautaan kyllä toiveet toisesta lapsesta. En jaksaisi olla 24/7 vuosia aivan kiinni ja kaikki olis vielä niin hankalaa (lähtemiset ja muut).

 

Sairastelu ja pukeminen kiristää hermoja. Kun eka potilas on paranemassa, toinen sairastuu ja oma valvominen vetää ihan voimattomaks.

 

Meillä sama juttu eli vanhempien vapaa-aika väheni. Toisaalta yksi aikuinen pärjää kahden kanssa, joten toinen saa sen oman aikansa, jos niin järjestellään. Mä käytin kuopuksen kanssa paljon kantoliinaa, jolloin sai pidettyä pientä lähellä ja silti puuhattua isomman kanssa. Tai esimerkiksi kaupungilla pidin isompaa kädestä ja silti toinen käsi jäi vapaaksi. Toisen lapsen myötä tosin tuli pieni syyllisyys, kun ei aina ehdi. Aina jompi kumpi joutuu odottamaan maitoa tai vessa-apua tai jotain. Nyt kun lapset on jo isompia, huomaa, että toisen lapsen myötä on myös menetetty tietty rauha. Kaksi lasta tekee ja keksii, pitää ääntä ja leikkii yhdessä. Toisaalta ihan kiva ja normaalia, mutta ainakin meiltä hävisi se pikkuvanhan oloinen esikoinen.

Mutta onhan tästä lapselle hyötyäkin. saa olla normaali lapsi. esim. monet hienot hotellit antavat netin kautta varata jos on vaan yksi lapsi.

tulee elettyä enemmän lapsilähtöisesti. me ainakin vielä yhden kanssa elimme sillä tavalla että lapsi meni mukana siinä mitä me halusimme, ulkomaanmatkoilla kävimme museoissa, kaupunkikierroksilla jne. kahden kanssa ei jaksa edes lähteä kovin helposti kun tavaraa on tuplasti ja jos lähtee tulee elettyä samalla tavalla kuin kotona. eli puistoa, ulkoilua, säännöllistä päivrytmiä.

Heh. Meidän perhe taida vaan tajuta rauhoittua edes kaksilapsisena Toisaalta isompi opettaa pienempää: 'tämä on nyt sellainen museo. Täällä ei saa puhua eikä koskea mihinkään. Mutta täällä saattaa olla vanhoja laivoja tai luurankoja. Jos sä haluat puhua äidille, sun pitää kuiskata'. Eli mun ei tarvitse selittää kaikkea Sitä paitsi lapsethan kuljettaa omat tavaransa. Ne tarvitsee repun selkään, sinne juomista, eväitä, lelun ja vaatteet. Mutta joo, säännöllisen päivärytmin merkitys kasvaa. Yhden lapsen nälkää ja väsymystä ehtii seurailla ja ajoittaa olonsa sen mukaan. Kahden kanssa toiselle takuuvarmasti tulee nälkä samaan aikaan kuin eilenkin. Eli pitää vaan suunnitella tarkemmin.

 

jep, nyt minullakin vahvistui, ettei toista lasta meille aikoihin. kiitos valaisevista kommenteista!

 

okei, ainahan se riippuu lasten nukkumisesta ym., mutta kiinnostaisi kuulla tuplaantuuko työt todella ja kuinka vaikeaa on ollut. meille tulisi noin 2v-3v ikäero

Meillä ikäeroa n. 1v3kk

Miinuksia: Sarjavaipanvaihto, Sarjasyöttö - ihan hauskaa välillä , vanhempaa ei ehdi totuttaa potalle ( ellet syötä nuorimmaista vessassa, raahaa pottaa mukanas tai vie kannettavaa vessaan, josta saa kattella piirrettyjä), kahden pukeminen (talvella aika haastavaa ), Kahden yöheräilyt - mielenkiintoista jos molemmat vielä kipeenä, kaupassakäynti haastavaa - ylipäätään mihinkään lähtö kotipihasta, hankalaa harrastaa yhdessä mitään, kun molemmilla pitäis olla syli/ apu, shoppaileen tai lääkäriin on turha yrittää mennä, jos on molemmat mukana. Hankala löytyy joku kaysomaan lapsia, kun niitä on enemmän kuin yksi. Tuplasti vahdittavaa!

Plussia: Lapsilla on aina seuraa, oppii pienestä asti ottamaan toisen huomioon, saa naureskella tosi usein lasten touhuille ja tekemisille, kakkonen helpompi opettaa tavoille kun ottaa isommasta mallia - ei aina hyvä , Lapsella on vaan hauskempaa kun on se joku jonka kanssa leikkiä, nukkua ja olla vaan.

Vaikka miinuksia tuli enemmän, ja työ tuplaantuu, niin silti tekisin kaiken saman lailla - ainakin useimpina päivinä Vaikka rankkaa on, niin on se sen arvosta. Sen huomaa jo tosi pian , että lapsista tulee erottamattomat ja toisilleen tärkeät.

 

juu, hautaan kyllä toiveet toisesta lapsesta. En jaksaisi olla 24/7 vuosia aivan kiinni ja kaikki olis vielä niin hankalaa (lähtemiset ja muut).

Ei näistä jutuista saa säikähtää Sitä paitsi kaksi lasta viihdyttää toisiaan. Harvemmin lapsi tulee sanomaan, että on tylsää, eikä mitään tekemistä. Sitä paitsi pikkulapsiaika ja vauva-aika menee nopeasti. Ja onhan tässä suurempi todennäköisyys, että joku muistaa mummoa, kun itse alkaa olla vanha. Kyllä säpinää pitää olla

 

Meillä ei toisen lapsen tulo vaikuttanut elämään mitenkään, toki kuopus majaili koko ajan tissillä ja esikoinen oli vasta 2 vuotias kun pikkuvelu syntyi eikä sitä omaa aikaa ollut, mutta sitä se elämä on. Esikoinen oli todella vaativa ja on edelleen, että ei se elämä sen helpompaa yhdenkään kanssa ollut. Toisen lapsen tulo perheeseen oli mielestäni todella luonnollista, näin sen pitikin mennä. Omaa aikaa saa varmasti ihan tarpeeksi kun muutaman vuoden jaksaa olla pienille lapsille se vanhempi, näitäkin aikoja tulee varmasti ikävä kun äitiä ei enää tarvitakkaan niin paljon kuin nyt.

 

ei kun kuulostaa siltä, että kaksi lasta (ei kovin isolla ikäerolla) vaatii sellaista tosi aikaansaavaa, jaksavaa, organisoivaa jne.. vanhempaa. meillä kun miehellä reissutyöt, niin vastaisin lähes yksin arjesta. ja olen ollut jopa yhden lapsen hoidosta väsynyt! ja turhautunut kiukkupäivinä. miten sitten kahta jaksaisin. vaikka on tämä maailman parasta aikaa ja lapsi paras asia elämässäni, en uskalla nyt lähteä toista yrittämään, koska en ole mikään "superäiti". Mutta hyvä vaan kun saa lukea realistisia kuvauksia elämästä kahden pienen kanssa

 

no meille tuli toisella kerralla kaks vauvaa kerralla esikoinen oli jo kyl aika iso silloin mut kaks vauvaa on kaks vauvaa ja hengissä ollaan

 

Meillä tulee ikäeroksi melkein 5 ja puol vuotta, toisen laskettu aika on heinäkuussa ja uskoisin että sitä enemmän on "hankalaa" mitä pienempi ikäero lapsilla on. Itse olisin halunnut että lapsillamme olisi mahd.pieni ikäero, mutta mieheni ei ollut valmis ja nyt olen kyllä sitä mieltä että tämä ikäero tulee olemaan meidän perheelle juuri sopiva, sillä tyttäremme on todella omatoiminen ja odottaa (ainakin vielä) uutta tulokasta todella innoissaan. Ainoa mitä jännitän on yöunet, tyttäremme nukkui vauvana tosi hyvin yöt (8-12tuntia), joten kaiketi toisesta tulee yökukkuja...

 

Kaukana minäkin "superäidistä" olen, esikoisen vauva-aikaan olin todella väsynyt kun kaikki oli niin uutta ja murehdin koko ajan että osaanko tehdä kaiken oikein ja lapsi valvotti ensimmäisen vuoden. Kummasti sitä vain otti kaiken paljon rennommin kun toinen lapsi syntyi ja päätin lopettaa turhan murehtimisen. Välillä on tottakai rankkaa, mutta itse olisin jäänyt paljosta paitsi jos olisin tehnyt lapset pitemmällä ikäerolla. Mutta se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle

 

no meille tuli toisella kerralla kaks vauvaa kerralla esikoinen oli jo kyl aika iso silloin mut kaks vauvaa on kaks vauvaa ja hengissä ollaan

Meilläkin toinen vauva olikin sitten *2. kyllä muutti elämän! Uus kämppä, uus auto, turvakaukalot, tuplarattaat, tuplaheräämiset ei yhtään omaa aikaa ja kamala syyllisyys kun ei tarpeeksi aikaa esikoiselle jne. jne. En ole KOSKAAN edes kuvitellut että minä voisin saada kaksoset... Kaikki on jotenkin kovin työlästä kun kaikki pitää tehdä *2 ja aina saa olla silmät selässä vahtimassa kahta kun on tekemässä jotain yhden kanssa. Yhdessä tekemisestä ei (toistaiseksi) tule vielä muuta kun riitaa. Että näin.

 

Kyllä mä olen sitä mieltä, että toinen lapsi muutti meidän elämää enemmän kuin ensimmäinen. Vaikka ensimmäinenkin oli aika haastava vauva, niin silti sen kanssa pystyi ihan milloin vain lähtemään ihan milloin vain. Oli tilanne mikä tahansa, niin aina kuitenkin toinen aikuinen pystyi hoitamaan vauvan ja toinen pystyi jatkamaan tilannetta, joka jäi kesken.

Kahden lapsen kanssa kaikki muuttui. Toki meiän kuopus oli monin verroin vielä haastavampi kuin isompi lapsi, oli allergioita, atopiaa ja niin edelleen, jotka aina piti ottaa joka paikassa huomioon. Mut silti. Nyt alkaa helpottamaan, kun lapset ovat 4-ja 6-vuotiaat. Nyt on helppoa Mut silloin lapset olivat pieniä, niin kyllä se arki kahden pienen lapsen kanssa oli monin verroin uuvuttavampaa kuin yhden.

 

lähteminen ainakin vaikeutuu jossei isompi osaa vielä pukea ulkovaatteita ja mukana raahattavan tavaran määrän. yöistä ja syömisistä ei mitään takuita suuntaan tai toiseen, koska lapset on erilaisia.
meillä on ainakin helpompaa taapero ja leikki-ikäisen kanssa mennä, ne selkeästi odottaa esim perhekahviloita-ei tappele sillä matkalla, kävelee nätisi, pukee reippaasti.. ei, ei se lähteminen aina ole niin vaikeaa. tai jos on vaikeaa niin voi sitten perillä palkita =) meillä lapset 1v3kk ikäerolla, eikä todellakaan jääty kotiin =)

 

Toinen lapsi meilläkin muutti enemmän elämää. Parisuhteen, arjen ja työnjaon toimivuus tulee esille ihan eri tavalla.

Moni asia on silti helpompaa kuin kuvitteli.

 

juu, hautaan kyllä toiveet toisesta lapsesta. En jaksaisi olla 24/7 vuosia aivan kiinni ja kaikki olis vielä niin hankalaa (lähtemiset ja muut).

Saa sitä omaa aikaakin vaikka on 2 lasta. Nytkin esikoinen 2v katsoo anatumuksella telkkaria ja kuopus 4kk syö nyrkkiä (lue: jumppaa ) matolla ja meikä palstailee. Järjestelykysymys se vaan on. Ja ihan yksin pääsen jumppaankin 2 kertaa viikossa kun mies jää alsten kanssa kotiin. Kahdenkeskeistä aikaakin saadaan tarvittaessa, anoppi ja appiukko katsoo lapsia enemmän kuin mielellään sen aikaa. Lähteminen on yhä helppoa, tenavat, hoitolaukku ja rattaat autoon ja menoksi. jos tulee nälkä niin pienemmälle tissi suuhun ja esikoiselle on yleensä pillimehu ja joku keksipaketti mukana.

 

tuplarattaat pelasti vauva-aikaan kaupassakäynnin + lääkärit jne (kun vauva nukkui). sitten se pelastus ei enää toiminut, kun vauva päätti olla viihtymättä rattaissa ja tykkäävänsä vaan kantoliinasta

 

Minusta meillä ekan syntymä muutti eniten elämää. Toisen kanssa osasi sitten ottaa paljon rennommin, vaikka samaan aikaan mies oli päivät töissä ja illat rakentamassa mökkiä. Mentiin ja tehtiin samoja hommia mitä ennenkin. Esikonen (3 v) oli riittävän omatoiminen, söi, kävi potalla, puki /riisui, auttoi pikkusiskon hoidossa.
Ainoa miinus oli esikoisen päiväunien puute, mutta laitoin hänet vähäksi aikaa katsomaan dvd:tä, että sain juoda päiväkahvit ihan kaikessa rauhassa. Ja se toinen miinus on se että pikkusisko on vasta nyt 1 v 10 kk oppinut nukkumaan yöt heräämättä...

 

Meillä on lapset 2v1kk ja 3,5kk.
Omaa aikaa ei tosiaan juurikaan ole (ennen kuin mies tulee töistä). Harvoin nukkuvat samaan aikaan päikkäreitä. Koko ajan saa olla vahtimassa ettei esikoinen vahingoita vauvaa.
Kotoa lähtemiseen menee enemmän aikaa.. Puistossa käyminen kolmistaan on jo melkoinen projekti talvipakkasilla
Mutta en vaihtaisi pois.

 

Meidän perheestä tuli toisen lapsen myötä tasapainoisempi ja täydempi. On ollut tosi hauskaa tällä porukalla, isoveli on nauttinut uudesta roolistaan ja me vanhemmat myös.

 

meillä yhteiset päviäunet oli öö.. joskus 1v ja2½v iässä ja nyt 2½v ja 3½v, nytkin toinen nukkuu ulkona rattaissa ja toinen sängyssä.
tätä odotin valehtelematta aina, että ne sammuisi joskus samaan aikaan ja päiviin tulisi mukava hengäshdystauko

 

ei kun kuulostaa siltä, että kaksi lasta (ei kovin isolla ikäerolla) vaatii sellaista tosi aikaansaavaa, jaksavaa, organisoivaa jne.. vanhempaa. meillä kun miehellä reissutyöt, niin vastaisin lähes yksin arjesta. ja olen ollut jopa yhden lapsen hoidosta väsynyt! ja turhautunut kiukkupäivinä. miten sitten kahta jaksaisin. vaikka on tämä maailman parasta aikaa ja lapsi paras asia elämässäni, en uskalla nyt lähteä toista yrittämään, koska en ole mikään "superäiti". Mutta hyvä vaan kun saa lukea realistisia kuvauksia elämästä kahden pienen kanssa

no joo, mä olin näiden kahden kanssa yksin siihen asti että kuopus oli 6vkoa, mies muualla töissä, ja hyvin sujui arki kaupassakäymisineen sun muineen, vaikka välillä molemmat olivatkin kipeinä.

 

Meillä arki helpotti toisen lapsen myötä. Lapsilla ikäeroa 2v5kk ja ovat viihtyneet ja leikkineet yhdessä siitä saakka kun nuorempi oli 6kk ja nousi pystyyn. Äitiä ei sisaruksen myötä tarvittu enää viihdyttämään esikoista, joten oma aikani lisääntyi, koska aiemmin sitä ei vaativan esikoisen vuoksi ollut. Lapset ovat nyt vajaa 2v ja reilu 4v ja nytkin leikkivät kotia keskenään