Mua huvittaa, kun aikanaan 1 lapsen kanssa oli muka niin rankkaa :)

[QUOTE="vieras";24927782]No jaa, no jaa. Minusta taas kahden kanssa on helpompaa kuin yhden =)[/QUOTE]

Olen samaa mieltä. Ensinäkin esikoisen kanssa kaikki oli niin uutta ja outoa ja hänen kanssaan oli isoja ongelmia joista selviäminen tuotti suuresti huolta. Toisen kanssa asiat on jo tuttuja ja vaikka samoja isoja ongelmia on nytkin, niihin suhtautuu paljon rauhallisemmin, kun on jo kokemust että niistä selviää ajan kanssa. Toiseksi esikoisesta, vaikka vain kolmevuotiaasta, on jo suuresti apua vauvan hoidossa. Nyt saa syödä aamiaisen ja lounaan rauhassa, kun esikoinen viihdyttää tarvittaessa vauvaa. Suihkussa voi käydä rauhassa kun esikoinen voi tulla kertomaan jos vauva herää, eikä tarvitse kuunnella korvat höröllään suihkun kohinan läpi josko vauva havahtuu uniltaan. Esikoine voi myös kantaa vaippoja, vaatteita, harsoja ynnä muita minulle tai roskiin tai pyykkikoriin, eikä ihan kaikki ole minun harteillani. Esikoinen myös "pakottaa" lähtemään joka päivä ulos ja laittamaan niin aamiaista kuin lounastakin, hänen ollessaan vauva kun niin helposti jätti syömättä ja jäi sisälle, mikä kyllä vaikeutti oloa hirveästi. No toki on nekin päivät, kun uhmaikä saa koko talon raivon valtaan ja tuntuu ettei olisi pitänyt hankkia ainuttakaan lasta, mutta pääsääntöisesti on kyllä paljon helpompaa kahden kuin yhden kanssa.

 

[QUOTE="kohta kahden äiti";24927990]Joo, hermoheikkohan minä Rankkaa voi olla myös se, että täytyy kohdata se vastuu ja juuri se, että ei voi enää mennä ja tulla oman mielen mukaan, ei pelkästään yövalvomiset tai mahavaivat. Mutta jos sulla ei ole ollut sosiaalista elämää, matkustelua yms. ennen lasta, jota oisit voinut kaivata, niin tietty se sitten on sulla ollut helppoa.[/QUOTE]

Anteeksi nyt kovasti, jos olen sitä mieltä, että en ole kokenut mitään erityisen rankaksi. Unohdin vallan, että täällä palstalla on aina niitä, joille vaan tietyn tyyppiset kommentit ovat ok. Minä puhuin vain omista kokemuksistani. Itse en enää tuossa vaiheessa kaivannut mitään sellaista, mitä en olisi voinut lasten saannin jälkeenkin toteuttaa. Jos sinä saat siitä herneet nenään, niin sille en voi mitään.

 

Anteeksi nyt kovasti, jos olen sitä mieltä, että en ole kokenut mitään erityisen rankaksi. Unohdin vallan, että täällä palstalla on aina niitä, joille vaan tietyn tyyppiset kommentit ovat ok. Minä puhuin vain omista kokemuksistani. Itse en enää tuossa vaiheessa kaivannut mitään sellaista, mitä en olisi voinut lasten saannin jälkeenkin toteuttaa. Jos sinä saat siitä herneet nenään, niin sille en voi mitään.

Herne meni nenään siinä vaiheessa, kun aloit nimitellä. Yleensä nimittelemään sortuvat tekevät niin sen takia, että muut keinot kommunikoimiseen on jo käytetty.

 

[QUOTE="kohta kahden äiti";24928039]Herne meni nenään siinä vaiheessa, kun aloit nimitellä. Yleensä nimittelemään sortuvat tekevät niin sen takia, että muut keinot kommunikoimiseen on jo käytetty.[/QUOTE]

No sinähän se mua nimittelin robootiksi ja tunteiden pullottajaksi. Mutta antaa olla, olen pahoillani jos ärsyynnyit.

 

Minusta ei kahden kanssa ole ollut ollenkaan vaikeampaa. Esikoinen huusi paljon. Olin ihan puhki ja mietin, onko jotain vialla, teenkö jotain väärin, kun vauva oli 95 % ajasta pahantuulinen tai ainakin vähän tyytymätön. Lisäksi, kun kaveri sai samoihin aikoihin tosi rauhallisen vauvan, niin olihan siinä tunteet aika pinnassa. Tämä kakkonen on ihan yhtä paha kiljukaula kuin esikoinen. Lisäksi tämä ei nuku öisinKÄÄN kunnolla (eka sentään yöt nukkuin 2-3 herätyksellä), vaan herää parin tunnin välein, vaikka ikää on jo 8kk. Minä en vaan enää ota paineita, enkä luule, että teen ite jotain väärin. Tiedän, että nämä nyt vaan on luonteeltaan tämmösiä vaativia.

 

No sinähän se mua nimittelin robootiksi ja tunteiden pullottajaksi. Mutta antaa olla, olen pahoillani jos ärsyynnyit.

No niin taisin tehdä, höh. Olen pahoillani minäkin, kaitpa ne nämä hormonit sitten saa välillä kimpaantumaan ihan turhasta

 

[QUOTE="kohta kahden äiti";24928250]No niin taisin tehdä, höh. Olen pahoillani minäkin, kaitpa ne nämä hormonit sitten saa välillä kimpaantumaan ihan turhasta [/QUOTE]

Mä oon myös sen luonteinen ihminen, etten tahdo edes muistaa hankalia aikoja, vähän niinkun aika kuultaa muistot meiningillä =) Eikä tarkoitukseni ollut lainkaan aliarvioida sitä, että joskus tai jollain muulla oikeasti on rankkaa.

 

[QUOTE="Tiina";24927880]Samaa mieltä...ei tarvitse enää hermoilla esim. siitä paljonko se lapsi nyt nukkuu ja kuinka paljon saa olla rauhassa. Kahden lapsen kanssa niitä rauhanhetkiä ei ole, joten niitä ei osaa odottaa . Ja elämänmuutos ei ole toisen lapsen jälkeen niin valtava kuin ensimmäisen lapsen jälkeen. Asiat on jo tuttuja ja "oma elämä" on jo menetetty. Olen nauttinut enemmän kahden lapsen äitinä olosta kuin yhden lapsen. TOki tekemistä on enemmän, mutta henkisesti on helpompaa.[/QUOTE]

Ihan kuin mun kynästä paitsi lapsia kolme!
Siis täysi peesi!

Mutta silti kannattaa aina muistaa näitä esikoisten äitejä, sillä vaikka vähän jonkun hermoilu pikkuasioista naurattaisi, niin kaikilla on omat murheensa ja vaikeutensa. Ja kaikki ollaan erilaisia ja kaikki ollaan joskus oltu vain esikoisen (esikoisten) kanssa. Elämänmuutos ja elämän rytmin muutos siinä varmaan on se suurin juttu.

 

Minä luulen että tuohon rankkuuden kokemiseen vaikuttaa jo ihan omat odotukset äitiydeltä ja lapsiperheen elämältä sekä ne aiemmat elämänkokemukset. Siis jos on ennestään kokenut oikeasti raskaita elämänvaiheita, on suhtautunut äitiyteen realistisesti ja jopa pahimpaan varautuen, viihtyy kotona lapsen/lasten kanssa ja on sattunut saamaan suhteellisen helpot lapset niin en usko että sitä äitiyttä tarvii mitenkään raskaaksi kokea.