Nämä uudet hotellit, jonne ei saa viedä lapsia (tjäreborg), mitä mieltä? :(

  • Viestiketjun aloittaja surullinen äiti
  • Ensimmäinen viesti
Musta oiva ajatus. Kaikki eivät todellakaan halua kiljuvien kakaroiden keskelle lomaansa viettämään. Jos itse lähtisin lomalle mieheni kanssa kaksin, voisin todellakin harkita tuota vaihtoehdoksi. Kotona saa ihan riittävästi sitä lapsellista aikaa.
 
"vieras"
Ei varmaankaan ole kyse siitä, ettei lapsia saisi olla maailmassa ja ettei niitä haluta mihinkään. Maailmassa on tuhansia lapsiperheille sopivia hotelleja. Suurin osa hotelleista nimenomaan mainostaa sopivuuttaan lapsiperheille. Mutta on paljon esimerkiksi lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia, jotka haluaisivat lomalla rentoutua ja paeta kaikkea sitä lapsettomuuteen liittyvää stressiä ja pettymystä ja silloin olisi ihana lähteä lomalle sellaiseen hotelliin, jossa ei ole lapsia, jotka muistuttavat siitä mitä siltä lapsettomalta pariskunnalta puuttuu. Kuulumme näihin lapsettomiin ja juuri koetun keskenmenon jälkeen tuntuisi kivalta lähteä hetkeksi pakoon ja pois kodista, jonne muutaman kuukauden kuluttua piti syntyä vauva. En pystyisi rentoutumaan hotellissa, jossa olisi paljon lapsia ja vauvoja muistuttamassa menetyksestä.
 
V as a vierailija
Miksi lapsiperheet haluaisivat tuoda lapsensa hotelliin jossa ei ole palveluissa ja ympäristössä otettu lapsia huomioon? Todennäköisesti näissä hotelleissa on ravintoloita aikuiseen makuun, ilman lasten menuta. Todennäköisesti uima-allas on kauttaaltaan niin syvä, ettei lapset siellä voisi turvallisesti polskia. Todennäköisesti hotellin baari on yötä myöten auki, ei öykkäröintiä varten, mutta kuitenkin, että aikuiset saavat rauhassa nautiskella pullon viiniä keskenänsä ilman että joutuu ajattelemaan mitä naapurin tantta lapsineen ajattelee, "millaista esimerkkiä tämäkin on yhyy". Tämä liittyy läheisesti siihen miksi esimerkiksi ihmiset pitävät häitä, joihin lapsia ei haluta. Itse olin viime kesänä häissä, joissa suurin osa osaanottajista olivat alle 30- vuotiaita, lapsettomia ihmisiä ja häiden meininki myös sen mukainen. JOS lapset olisivat olleet kutsuttuja, jälkeenpäin olisi jälleen varmasti kuulunut kaiken maailman sadattelut siitä mikseivät aikuiset malta olla juomatta kun on lapsia läsnä...
Itse koen monesti tulleeni tuomituksi kun käyn aikuista keskustelua ystävieni kanssa "aikuisessa" ravintolassa, ronskilla huumorilla varustettuna, kun naapuripöydässä istuu sottainen lapsi joka sokeasti toistaa kaiken mitä kuulee. Minä en nauti lasten läsnäolosta, metelistä ja jutuista ja annan joskus myös palautetta huonosti käyttäytyvien lasten vanhemmille. Naamasta näkee että ajattelevat että pitäisi painua helvettiin, kasvattaa eka omat lapset ja tulla sitten vasta huomauttamaan, että teidän lapset sotkee marjoilla meidän valkoiset seinät..
Mainoksesta, se on loistava. Se iski muhun aika kovaa ja positiivisesti, tuli sellainen olo etten olekaan ihan yksin" hirviö" tässä maailmassa kun huumorilla on väsätty tuollaistakin, ja täällä monet ovat ilmaisseet myös etteivät nauti metelistä lomallaan. Mun mielestä Suomi on ennemminkin lapsettomia ihmisiä vihaava kulttuuri, aina joku on ihmettelemässä miksi elämän tarkoitus ei ole kasvattaa maapallon populaatiota lisää.
 
"EsaP"
Mikä ihme tossa on niin kauheeta?
Luuleeko lapsiperheet olevansa jotenkin parempia?

Eikö riitä,että on satoja muita hotelleja,mihin voitte mennä.
Mä luulen,että tässäkin on vaan takana joidenkin tapavalittajien kateus,niitä harmittaa kun on olemassa hotelleja,missä aikuisilla ON OIKEASTI HAUSKAA...ilman että tarttee kuunnella aamusta iltaan lapsiperheiden rääkymistä.

Mä ainakin tiedän,mitä matkatoimistoa meidän perhe käyttää tulevaisuudessa.
Loistava uusi palvelu,meille jotka maksamme mieluusti lapsettomista hotelleista.
Kiitos Tjäreborg,loistava liikeidea.
 
"vieras"
Mun mielestä se mainos on hillitön.Se missä se nainen puhuu jotain ja sit taustalta alkaa kuulua lasten metelöintiä ja kiljuntaa ja sit loppujen lopuksi se nainen huutaa "hei nyt ihan oikeesti!". :D Luulis,että jokainen vanhempikin haluaisi kahdenkeskisellä lomallaan just mennä tuommoiseen paikkaan,missä oikeasti on sitten rauha siitä metelistä,mitä saa kotona kuunnella enemmän kuin tarpeeksi.Mä ja mies ainakin mentäis.
 
  • Tykkää
Reactions: Big Bang Theory
juuri miehelle sanoin kun mainoksen näin, että jo mainoksen takia lähtisin noihin hotelleihin. muutenkin jos miehen kanssa kahdestaan joskus pääsisi reissuun niin hotelli on juurikin lapseton!
Me puhuttiin miehen kanssa samaa kun nyt toi mainos nähtiin.. :D

Ei mulla ainakaa ole pienintäkään mielenkiintoa kattella ja kuunnella muitten muksuja jos omistani olen saanut lomaa.. :whistle:

Mua ei haittais vaikka ihan suomessakin alettais pistää ravintoloita, hotelleja jne. pystyyn jotka olis AINA lapsilta kiellettyjä..
 
  • Tykkää
Reactions: Big Bang Theory
Me puhuttiin miehen kanssa samaa kun nyt toi mainos nähtiin.. :D

Ei mulla ainakaa ole pienintäkään mielenkiintoa kattella ja kuunnella muitten muksuja jos omistani olen saanut lomaa.. :whistle:

Mua ei haittais vaikka ihan suomessakin alettais pistää ravintoloita, hotelleja jne. pystyyn jotka olis AINA lapsilta kiellettyjä..
kylpylät varsinkin. olisi edes yki kylpylä suomessa minne lapsilla ei ole asiaa. minulla on jo jäänyt omasta lapsuudesta kammo kylpylöihin kun lapset möykkäävät, juoksevat, hyppivät päälle ja tönivät. uima-altaassakin saa väistellä. me ei usein kylpylöissä käydä tämän takia...eikä risteilyillä.
 
Joo-o
kylpylät varsinkin. olisi edes yki kylpylä suomessa minne lapsilla ei ole asiaa. minulla on jo jäänyt omasta lapsuudesta kammo kylpylöihin kun lapset möykkäävät, juoksevat, hyppivät päälle ja tönivät. uima-altaassakin saa väistellä. me ei usein kylpylöissä käydä tämän takia...eikä risteilyillä.
En tiä meniskö mainostamiseksi joten jätetään nimi mainitsematta, mutta erään vantaalaisen kauppakeskuksen vieressä oleva kylpyläkompleksi mainostaa spa-osastoaan 20v-ikärajaiseksi. Löytyy varmaan googlettamalla.
 
"Zarppa"
Viiden lapsen äitinä, jos jostain syystä pääsen isännän kanssa kahden lomalle, niin tottakai valitaan tommonen vain aikuisille hotelli ! Arkielämämme on niin hektistä, että halutaan nauttia romanttisesta lomasta ilman muidenkaan lapsia...
Lasten kanssa reissatessa sitten mennään sitten Bamse- yms. hotelleihin....
 
"Esa"
[QUOTE="minä";23934855]kyllä mä ainaki ottaisin isänä hotellin, jossa on lapsia, vaikka kuinka meluaa, niin silti kun niiden touhua katsoo, niin tulee vaan hymy suupieleen. :)
Vitduu tollaset hotellit![/QUOTE]


Taitaa olla isi niin katkera ja tossunalla,että ei pääse ilman vaimoa ja lapsia mihinkään.
Onneksi lapsiperheiden sana ei paina tässä asiassa...sillä hotellit ovat loppuun myytyjä koko ajan :D
 
Ihan loistava idea. Jo ihan lapsiperheillekin. Ajatelkaa, jos lapsivihaajat tulisivat samaan hotelliin teidän kanssa ja valittaisivat teistä taukoamatta. Katsoisivat lapsianne vihaten ja komentaisivat olemaan hiljaa.

Itsekin haluaisin tuollaiseen rauhan tyyssijaan, jos joskus matkustaisin ilman lapsia.
 
vieras vieraampi vierain
luulen että jos oltaisiin kahdestaan miehen kanssa lomalle lähdössä niin tälläiseen mentäisiin. se olisi täydellinen lapseton loma, kerran ei olisi omatkaan riiviöt mukana.
 
"vieras"
Mun mielestä se on yksinomaan hyvä ajatus kaikille, siis hyvä, että on lapsille erikseen suunnattuja kivoja hotelleja, joissa ei mulkoilla, jos kirkuu ja vesi roiskuu, mutta myös rauhallisia keitaita vain aikuisille. Mutta mun mielestä ne mainokset ovat aika ikäviä.
 
trrrt
Mielestäni loistava idea. Jos haluaa matkustaa rauhassa, niin saa sen tehdä lapsivapaassa hotellissa. Onhan finnmatkoillakin tjm. suositushotellit sinkuille, lapsiperheille ja vanhemmille ihmisille.
 
Mun mielestä nuo lapsettomat hotellit ovat hyvä juttu. Ne jotka eivät jaksa kuunnella ja katsoa riehuvia lapsia voivat mennä niihin ja antaa perheellisten lomailla rauhassa, jokainen saa juuri niin rauhallisen loman kuin haluaa :)

Jos lähtisin miehen kanssa kaksistaan reissuun niin mieluusti valitsisin semmoisen hotellin.
 
..
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;24981925:
Ehdottoman fiksu käytäntö! Musta on positiivista jos hotelliin, jossa aikuiset voi ryypätä, rällästää ja meluta ei päästetä lapsia.
no joo, tai sitten olla ihan rauhassa vaan. Ja nauttia siitä rauhasta.
 
insallah
[QUOTE="Mimmi";24981791]Voi kumpa vielä jostain löytyisi känniääliöiltä kielletty hotelli, niin elämä olis ihanaa!!![/QUOTE]

Tuolla Lähi-Idässähän se alkoholi on pääsääntöisesti kielletty. Ilmasto mainio, ja ihmiset kivoja.
 
"Jep"
Itsekin välttelin ennen lasten saamista hotelleja, joissa oli mm. lastenallas. Halusin lomalla olla rauhassa lasten möykältä ja tohinalta. Nyt suunnataan perheen kanssa lapsiystävällisiin kohteisiin. Suotakoon jokaiselle omanlaisensa loma, kun kerran valinnanvaraa riittää.
 

Yhteistyössä