Ne, joilla omasta mielestään hyvät miehet: kehukaa tässä!

  • Viestiketjun aloittaja siirappia
  • Ensimmäinen viesti
Mun mies on kans ihana.
Yhdessä ollaan oltu 17,5v ja kesällä vietetään 10. hääpäivää. Lapsia on 4.

Ei ryyppää.
Pussaa ja puhuu sekä hoitaa lapsia.
Ei ole ollut aihetta riitelyynkään pahemmin. Asia mitä itsekin ihmettelemme, mutta kun ei vaan ole mitään riitelyn aihetta.

Kaikin puolin hyvä mies. Toki on niitä pienen pieniä ärsyttäviäkin piirteitä, mutta niiden kanssa pystyy elämään.
 
edelleen rakastunut
Minun mies on upea isä, en kerta kaikkiaan voi nimetä YHTÄÄN asiaa mitä hän olisi vanhemmuudessa vähemmän tai huonommin hoitanut, olemme samalla viivalla.
Mies saa minut nauramaan ja hänelle on aidosti sillä merkitystä että minä olen onnellinen ja tyytyväinen. Me emme koskaan huuda toisillemme, emmekä hauku vaikka riitelisimmekin.
Mies on kätevä käsistään, luotettava ja huippu kokki!
Mieheni on komea ja hyväkroppainen, ja saa minut taivaisiin sängyssä. Aina kun luulen ettei seksi voisi enää parempaa olla, mieheni keksii jotain uutta mikä räräyttää uudella tavalla tajuntani.
Meillä on hellyyttä ja läheisyyttä sekä pitkiä keskusteluja ja ikävöimme toisiamme kun olemme erillämme. Mieheni ei ole mustasukkainen vaan luottaa minuun ja voimme vapaasti käydä esim. viihteellä myös eri matkoja, mieluummin tosin käymme yhdessä koska meillä on hauskaa yhdessä.
Mulla on maailman mahtavin mies, jota rakastan ja jonka kanssa on turvallista, mutta ei silti tylsää! Olemme olleet yhdessä 6 vuotta ja meillä on kaksi lasta, 3 ja 2-vuotiaat. :)
 
Ihana mies, ottaa aina huomioon ja on opettanut minua tarkastelemaan tilanteita boksin ulkopuolelta.
Käy töissä, opiskelee ja jaksaa silti iltaisin osallistua lastenhoitoon, laittaa yhdessä kotia eikä se pilke silmäkulmasta ole vuosien kuluessa mihinkään hävinnyt.

Suhdettamme voisin kuvailla että eletään yhä sitä ensihuuman vaihetta, iltaisin kun hän tulee kotiin, vatsassa lentelee pieniä perhosia ja hymy nousee aina huulille kun häntä ajattelee :heart:
 
"vieras"
Ollaan oltu kahdeksan vuotta yhdessä ja kaksi lasta. Mun mies on paras koska:

-Puhuu tunteistaan ja näyttää ne
-halaa,pussailee ja silittelee paljon
-osaa riidellä ja pyytää anteeksi
-pitää itsestäänselvyytenä että hoitovastuu lapsista on fifty-fifty
-käy baarissa ehkä n.kerran-kaksi vuodessa
-ei juo kotonakaan
-pesee pyykkiä ja siivoaa siinä missä minäkin
-haluaa oppia tekemään ruokaa (tavatessamme osasi keittää makaroonit)
-on hyvä raha-asioissa
-huumorintajuinen
-terve itsetunto
-Ei ole bradpittimäinen kiiltokuvapoika,mutta minun mielestäni maailman komein,oma jässikkäni.
-tykkää liikunnasta
-eläinrakas
-positiivinen elämänasenne (kaikkeen voi tottua ja asiat järjestyvät aina jotenkin)

Lista ois vielä pidempi mutta tässä mitä ekana tuli mieleen :heart:
 
Mies on paras, koska.. ajatukset menee solmuun, tulee liian monta asiaa yhtä aikaa mieleen. :)

Koska hän hyväksyi minut tällaisena kuin olen. Rikkinäisenä, tunnelukkoisena. Elämän kertaalleen hajoittamana, rakkaimpani menettäneenä, rosoisena. Hän rakastaa minussa sitäkin, mitä en itse osaa ja kykene rakastamaan. Hän on silitellyt pahimmat kulmani sileiksi, pitää sylissä ja lohduttaa kun menneisyys kummittelee. Hän kunnioittaa minua, haaveitani ja toiveitani ja auttaa niiden toteuttamisessa. Hän arvostaa minua ihmisenä, ystävänä ja naisena. Hän hyväksyy ja ymmärtää sen, että vaikka rakastan häntä yli kaiken, osa minusta, osa sydämestäni on kuollut toisen mukana ja sitä toistakin kannan aina mukanani.

Hän on myös hyväksynyt lapseni osaksi elämäänsä, kuin omakseen. Hän hyppäsi yhtäkkiä sinkusta perheelliseksi mieheksi, jaksaa leikkiä loputtomasti piilosta ja opettaa lasta pyöräilemään vielä pitkän työpäivänkin jälkeen. Hän puhaltaa lapsen haavaan, laittaa laastaria ja lohduttaa. Hän jaksaa kärsivällisesti kertoa lapselle, miksi joku on oikein ja toinen asia väärin. Hän on tehnyt meille elämäänsä sydämen muotoisen tilan, jossa meillä kaikilla on hyvä olla. Vaikka luulin, että missään ei koskaan enää olisi hyvä.
 
mulla
on hyvä mies. Käy töissä, muuten viihtyy kotona. Ajatellaan isoista asioista samalla tavalla. Ottaa perheensä huomioon päätöksiä tehdessä. Ei tupakoi, eikä kapakoi. Aina voi luottaa:)
 
Pompoli
Minun mieheni :heart: tuntuu kuin lukevan ajatuksiani. :) rakastava isä, huolehtiva aviomies. Jaksaa tehdä töitä meidän leipämme saamiseksi. Mitäpä en hänen vuokseen tekisi. :kiss:
 

Yhteistyössä