Negatiivinen suhtautuminen raskauteen työpaikalla?

Onko kukaan kohdannut työpaikallaan negatiivista kohtelua tms. raskauden aikana ja kuinka olette siitä selvinneet? Tai jos kaveripiirissä tai sukulaisporukassa on noussut esiin negatiivisia piirteitä, miten olette toimineet tai käsitelleet asiaa?

Itsellä alkaa asia pyörimään jo unissakin, lähinnä painajaisien ja levottomien unien muodossa.

Odotan nyt toista lastamme, esikoinen on nyt reilun vuoden ikäinen. Esikoista odottaessani sain osakseni todella ikävää kohtelua työpaikalla lähiesimiehen (mies) ja kollegan (nainen) osalta. Ensinnäkin esimies kertoi raskaudestani heti eteenpäin koko muulletyöyhteisölle (kokouksessa, jossa en itse ollut paikalla), vaikka oli vannonut, että asia pysyy salassa niin kauan, kun itse haluan asiasta kertoa.

Tästä alkoi sitten kollegan vihanpito: tiuskiminen, kiukuttelu ja tervehtimättä jättäminen. Joinakin päivinä kollega oli taas ihan ok, toisina jätti minut ulkopuolelle jostain työtehtävistä tai kasasi niitä minulle ihan tahallaan. Kun pyysin, ettei raskaudestani tehtäisi numeroa varsinkaan seurassa, jossa raskaudestani ei vielä tiedetty, kollega alkoi ilmeisesti tahallaan kysellä juuri tällaisessa porukassa kaikkea raskaudestani ja asia selvisi siten kaikille. Hän kyseli minulta kerran raskausoireistani ja kun kuuli, ettei niitä ole juurikaan ollut, tuhahti vain "ai, meinasit sitten helpolla päästä!". Muutenkin möläytteli aina kaikenlaista, sanoi kävelyäni lyllertämiseksi ja minua palleroksi vaikka raskauteni ei juuri vielä näkynyt saati hankaloittanut liikkumistani. Hän teki tilastani kaikenlaisia olettamuksia, kuten mm. etten pysty tekemään viikonlopputöitä tai yövuoroja "koska olet raskaana" ja kertoili näitä esimiehelle minun ajatuksinani, joten en saanut tehdä enää haluamani kaltaisia työvuoroja, kun kaikki olettivat, etten halunnut tehdä poikkeavia vuoroja raskauteni takia. Kollega laittoi minusta muutenkin liikkeelle ihan ihmeellisiä asioita ja ehdotti ettei minua kutsuta pikkujouluihin raskauteni takana, koska eihän raskaana olevat voi minnekään illanviettoon osallistua. Nyt nuo tuntuvat kirjoitettuna pieniltä jutuilta, mutta silloin ne olivat todella ikäviä, kun kohtasin hänen ikävän käyttäytymisensä joka ainoa päivä ja jouduin hammastan purren käymään töissä, etten purskahda itkuun hänen negatiivisista kommenteistaan.

En edes muista kaikkia ikäviä juttuja, koska niitä oli niin paljon ja ikävät kommentit olivat päivittäisiä. Ja se kaikki ikävä käytös loppui onneksi esikoiseni syntymään. Joka tapauksessa nyt pelottaa ja ahdistaa valmiiksi, että mitä kaikkea taas tapahtuu, kun raskaus alkaa näkyä tai joudun siitä kertomaan työnantajalle ennen kesää

Kaipaan todellakin apuja, miten tuollaista käytöstä voisi parhaiten kestää? Tuo työkaveri on vielä sellainen, että jos hänelle sanoo ettei pidä hänen käytöksestään, niin hän loukkaantuu ja aloittaa mykkäkoulun, tavaroiden paiskomisen ja mustamaalaamisen. Asian ei tarvitse olla edes kovin iso, kun hän vetää nenäänsä koko hernepellon ja osaa tehdä kritiikin antajan työnteosta todella hankalaa.

 

En osaa kommentoida juuri muuhun mutta sinuna tekisin työsuojeluvaltuutetulle valituksen. Ei kenenkää kuulu kestää tuollaista työpaikalla! Tuohan on pahemman luokan kiusaamista ja syrjintää. Uskomatonta jos tuollainen saa jatkua!
Voimia !

 

Asiatontahan tuo esimiehen osalta on! Komppaan Tammityttöä tuossa työsuojeluvaltuutettu asiassa. Kollegan osaltakin todella ikävää. Onko hän lapseton ja sen ikäinen että voisi niitä saada/haluta? Tuli vain mieleen että hän saattaa olla kateellinen sinulle? Itse kärsin lapsettomuudesta viisi vuotta ennen kuin tämä ihme vatsassani sai alkunsa ja muistan hyvin selkeästi sen kuinka vaikea oli edes näytellä iloista muiden raskauksista. Jotkin ajatukset olivat hyvin ilkeitä, en pystynyt käymään kylässä missä oli pieniä vauvoja tai edes lapsia! Laitoin kaverisuhteita poikki koska en jaksanut heidän lapsionneaan. En ollut silloin ylpeä ajatuksistani enkä käyttäytymisestä mutta lapsettomuus oli vain niin kipeä asia minulle. Itku tuli pelkästään vauvanvaate mainoksista, tulin huonovointiseksi ja vihaiseksi, itselleni, äideille, lapsille, maailmalle.

Nyt odotan esikoistani/ainokaistani ja lapsiuutinen oli järkytys lähisuvulleni. Lapsi itsessään on tervetullut mutta lapsen isää ei meinata hyväksyä. Kaikki tätini/enoni ei varmaan tiedä vieläkään ja heidän suunnalta on odotettavissa säälittelyä, voivottelua edesvastuuttomuudesta ja en yllättyisi vaikka tulisi täydellistä suvusta poissulkemistakin. Nauti tässä nyt sitten raskaudesta kun pelkään kohtukuolemaa muutenkin tai että synnytyksessä menee jotain pieleen.

Jos kollegasi käyttäytyminen johtuu kateudesta, en tiedä mikä siihen auttaa mutta tiedän ettei tilanne ole hänellekään helppo.

Voin vain toivoa sinulle voimia ja jaksamista! Toivon myös että olisin väärässä kollegasi suhteen ja siihen löytyisi jokin ratkaisu.

 

Raskaus menossa vasta viikolla 11, joten emme ole vielä kenellekään edes kertoneet, mutta nyt jo hieman hirvittää työpaikalla kertominen. Tilanne on se, että meitä on yksikössä kolme työntekijää, joista yksi on pomo ja toinen tekee periaatteessa samoja hommia kanssani. Periaatteessa-sanaa käytän, koska ko. henkilö ei juurikaan tee töittä, vaan kuluttaa aikansa juoruilemassa muiden työntekijöiden kanssa ja tekemällä jotain omia hommiaan.
Käytännössä minä joudun tekemään kaikki vähänkään vastuullisemmat hommat, sillä kollegalleni ei pomo uskallla antaa mitään töitä tehtäväksi; pomon sanojen mukaan jos antaa töitä kollegalleni, joutuu loppupeleissä tekemään homman itse tai antamaan sen minun käsiini jotta lopputulos olisi halutunlainen.
Käytännössähän tuo laiska/osaamaton kollegani tulee olemaan sijaiseni, kun äitiysloma sitten joskus koittaa, mutta hän ei tule pärjäämään siinä alkuunkaan. Ja pomomme, jonka kanssa olemme aikamoinen puhtikaksikko, joutuu kärsimään suunnattomasti. Ulkopuolista sijaista ei tilalleni varmastikaan palkata, joten minua hirvittää jo nyt ajatus siitä hetkestä, kun kerron pomolleni, että äitiyslomalle olisi tarvetta vuoden loppupuolella...
Kurjaa, miten nykyaikana työelämä on edelleen vaikea paikka siinä vaiheessa, kun ihmnisen pitäisi tehdä niinkin luonnollinen asia kuin lisääntyä.
AP, tsemppiä sinulle ja voimaa ja jaksamista. Muista, että sinussa ei ole mitään vikaa tilanteesa, vaan pomosi ja kollegasi ovat tässä tarinassa sosiaalisesti vammaisia idiootteja!

 

Nonii.paremmalla aikaa.
On kyllä todella surullisia millaisia työyhteisöjä voi olla. Jotain heidän omia kriisejähän noi tuntuvat olevan, syy lie mikä ikinä. Mutta missään nimessä kenenkään ei tuollaista tarvitse sietää tai "yrittää kestää". Mutta ymmärrän erittäin hyvin ettei sanominrn tai valittaminen ole yksinkertaista.
Mä itse olin aikaisemmin töissä eräässä työpaikassa jossa hyvinkin iso työyhteisö. Konservatiivinen ala. Mulla on alaselässä tatuointi joka on otettu miljoona vuotta sittrn eikä se näy eikä vaikuta mun työntekoon mitenkään. Olin siis itsekin esimiesasemassa. Kuitenkin osaa ihmisiä se närästi ja aloin saada pomon taholta "puhutteluja" miten se tatuointi oli vilahtanut eräässä koulutuksessa mun housun ja paidan välistä. Ihan uskomatonta pas***. Nuo samat valittajat hiillosti mua jos ja mistä pienestäkin yskäisystä ja työnteko oli todella hankalaa. Lopulta vaihdoin työpaikkaa koska mun ajatuksia ei kuunneltu ollenkaan.

 

Veisin asian työsuojeluvaltuutetulle, jos tietäisin sen helpottavan asiaa. Tiedän vaan, että jos asiaa lähdettäisiin puimaan "ulkopuolisen" tahon kautta, kollega saisi vaan lisää vettä myllyynsä ja kostaisi - kohtelu olisi varmasti monen kertaisesti huonompaa sen jälkeen, kun työsuojeluvaltuutettu puuttuisi asiaan. Tuo ihminen ei vaan selvästikään omaa minkäänlaista myötätuntoa tai taitoa asettua toisen asemaan. Varmasti tietää olevansa ilkeä, mutta ei koskaan myöntäisi sitä ääneen, vaan vierittäisi syyn minun niskoille, kuten tekee aina, jos saa jostain (työ)asiasta kritiikkiä osakseen. Joten se ei ole vaihtoehto.

Lapsettomuutta tai lähinnä pelkoa lapsettomuudesta olen miettinyt kyllä syyksi: kollega on siis lähemmäs nelikymppinen kuin kolmekymppinen, ei lapsia, melko tuore parisuhde. On sanonut, etteivät lapset sovi hänen suunnitelmiinsa tällä hetkellä, mutta haluaisi niitä jonakin päivänä. Eivät kuulemma ole käyttäneet ehkäisyä kahteen vuoteen miehensä kanssa, koska eivät tarvitse? Tuntuu tosi ikävältä sanoa näin, mutta vaikea kuitenkin kuvitella häntä ihan heti äidiksi, kun käyttäytyminen on suorastaan teinin tasolla eikä hallitse omia tunnereaktioitaan yhtään, saattaa esim. työpaikalla mennä ilosta suoranaiseen raivoon ihan pikkuasioiden takia ihan hetkessä. Suurkuluttaa viinaa ja tupakkaa myös.

Jos kyse todella on lapsettomuudesta tms. johtuvasta ärsytyksestä, niin kertoisi sen sitten ihan suoraan, niin ymmärtäisin moisen kiukuttelun ja aliarvoisen kohtelunkin edes jollain tavalla Mekin yritettiin esikoista melkein vuosi (kyllä, silloin tuntui pitkältä ajalta, nyt jälkikäteen ei niinkään), ja se vuosi sisälsi 2 keskenmenoa ja esikoisen kaksosen menetyksen. Tiedän siis jollain tasolla, miltä tuntuu, kun lapsia ei tulekaan ihan sormia napsauttamalla ja osaan samaistua niihin tunteisiin, mitä menetyksiä kokeneet ovat käyneet läpi. Jos kollega puhuisi omista tunteistaan, voisin puhua hänelle omista kokemuksistani ja kertoa, ettei meidänkään tie ole ollut se helpoin. Jos kyse on lapsiensaannin aiheuttama kateus, niin ehkä hän ei suhtautuisi niin negatiivisesti, jos tietäisi meidänkin taustat : /

Tuntuu todella vaikealta kertoa äitiyslomasta työpaikalla. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluaisin yrittää peittää asian juhannukseen asti ja kertoa viimeisenä työpäivänä, että tämä oli sitten viimeinen päivä töissä ennen äitiyslomaa, etsikäähän sijainen syksyksi Meillä on nimittäin kätevästi kesälomat niin, että olisin jäämässä suoraan niiltä äitiysvapaille. Eipä tarvitsisi katsella sitä kiukuttelua ollenkaan, jos jättäisi vaan kertomatta. Mutta juhannuksena viikkoja olisi jo 26, joten kyllähän raskaus jo silloin näkyy vaikka kuinka yrittäisi piilotella

Ylipäätään on ollut todella vaikeaa kertoa yhtään kellekään, kun ikäeroa esikoiseen tulee niin vähän (1v 6kk). Tuntuu, ettei kukaan osaa muuta miettiäkään, kuin sitä ikäeroa ja kuinka hankalaa on olla kahden pienen lapsen vanhempi. Anoppikin kysyi, että pitääkö onnitella vai pahoitella, huoh.

 

tosi ikävää, että joudut kestämään asiatonta käyttäytymistä. ei ole itselläkään herkkua työpaikalla tällä hetkellä, vaikken raskaana olekaan (vielä)
jos minä olisin sinä, niin yrittäisin kaikin voimin keskittyä uuteen elämän ihmeeseen ja onneen, ja haistattaa pitkät k.päille (mielessäni).
tuolla ihmisellä on suuri henkilökohtainen ongelma , jota sinä et pysty ratkaisemaan, etkä muuttamaan. ei myöskään kannata käyttää enempää voimavaroja hänen motiiviensa ymmärtämiseen.
onko mahdollista ettet palaisi äitiysloman jälkeen ko työpaikkaan? silloin auttaisi kestämään loppuajan, kun ajattelisi , että tämä aika vain ja sitten ei enää! joitakin asioita ei voi muuttaa. kuulostaa aika hurjalta.
ymmärrän pointtisi työsuojeluvaltuutetulle raportoimisesta.
ikävää myös anopin suhatutuminen maailman ihanimpaan asiaan!
toivon että voisit nauttia raskaudestasi, se aika ei palaa! on sääli jos niin tärkeä aika elämästä menee "hukkaan" ympäristön suhtautumisen vuoksi.
mulla on tällainen jääkaappimagneetti, jossa on mulle aika tärkeä lause... "taiston lopettaminen, rentoutuminen, antaa elämälle siivet ja sielulle rauhan" .. on auttanut vaikeiden aikojen läpi.
kaikkea hyvää ja onnea odotukseesi

 

Ihan ensiksi: kerro vasta sitten kun on pakko kertoa töissä eli kaksi kuukautta ennen kun jäät vanhempainvapaalle. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa asiasta aikaisemmin ja näin saat ainakin aikaa. Jää sairaslomalle jos kiusaaminen on noin ikävää. Minulle kävi lähes samalla tavalla. Oikeastaan jouduin vain esimiehen silmätikuksi. Hän mm. kertoi kaikille kuinka jään vanhempainvapaalle ja nyt kaikki muut joutuvat hoitamaan työni mikä siis ei pitänyt paikkansa. Näin kaikkia muitakin alkoi ottamaan raskauteni päähän. Minä tosin kerroin vasta sitten kun oli pakko, koska arvasin että ko. esimies ei kykene käsittelemään asiaa. Jäin sitten sairaslomalle koska en jaksanut sitä kun minua ei enää edes tervehditty aamuisin. Kohtalotovereita sinulla siis on. Itse en mene enään tähän yritykseen takaisin töihin joten ihan sama enää mutta kyllä oli kurjaa.