* NELJÄTTÄ kuumeilevat maalis/huhti 2012 *

Mulla siis keskeytynyt keskenmeno, jäänyt noin viikolle 6, huomattiin vasta noin viikolla 10, vaikka aavistelin jo itse sitä aiemmin ja siksi halusinkin ultraan. Minut laitettiin heti samana päivänä lääkärille joka laittoi lähimpään keskussairaalaan päivystyslähetteen. Menin sinne heti seuraavana päivänä, jolloin tutkittiin ja annettiin ohjeet ja lääkkeet tyhjennystä varten kotiin.
MIfegyneä kohdunsuun pehmennykseen ja cytoteccia tyhjennykseen. Mulla kävi niin, että ekan Mifegynen jälkeen jo lähti kohtu supistelemaan ja tyhjeni heti. Th myös sanoi, että näin käy useasti uudelleensynnyttäjille, jos joudutaan tyhjentämään kohtu. Toivottavasti sullakin. Sain siis mennä/olla kotona, kunhan on aikuista seuraa. Vedin ns. pään täyteen Panacodia ja buranaa joten en ollut juuri kipeä, mutta vuoto oli kyllä paljon menkkavuotoa isompaa ja hyytymiä tosiaan tuli. Lähes asuin jonkun tunnin vessassa. Mutta ei läheskään niin paha kuin luulin, otin ne cytotecitkin vielä varuiksi perään, eikä ne supistelut ollu mulla pahoja, kuin vähän kirvellyt olis kohtua.

Äiti maa: Siis ne on semmosia kristallikalusteita, joihin voi sisälle työntää sen valokuidun ja se levittää sen kuidun valon vähän erilailla kattoa vasten. Pienempiin kristalleihin mahtuu yksi kuitu isompiin kolme.
Vähän tähän tyyliin, mutta toki ne on siis tosi pieniä, kuin kuidun läpimitta on vaan 0,75 mm ja kristallit on ehkä sentistä kolmeen leveitä. Tossa alla Cariitin tuotteilla tehty, nuo isommat siis kristallein tehty. Meillä on aika montaa erilaista kristallia (erilaisia kuvioita), joten varmaan tulee hieman erilainen kuitenkin kuin tuo.





Hmm, nyt kp 34, ei edelleenkään niitä menkkoja näy, eikä mitään vihiä alkamisesta. Voi pirskules, kun testejä ei oo. : /
 
Pitkästä aikaa täällä kurkkimassa :)

Suuri halaus kaikille ikävän uutisen saaneille :hug:

Onnea kaikki plussanneet, ihanaa :flower:

Tsemppiä myös kaikille jotka jännää tulosta!

Tervetuloa kaikki uudet, ihana saada lisää poppoota.

Wandii: näyttää ihanilta nuo "tähti valot" tulee kyllä upea katto teille.

Tänne ei mittään uutta. Pääsiäinen oli ja meni vauhdilla, kivaa oli kun oli paljon ihmisiä kyläilemässä. Ja ainiin olinhan mä to ihan ulkoilemassa kavereiden kanssa, oli rentouttavaa! En tiedä mun kp:sta mittään mitäs ihan kalenterista laskee, mutta en jaksa. Ja raskaana en voi ees olla, koska mies on ollut viimoset pari viikkoo reissussa :) Mukavaa viikkoa kaikille!
 
Wandii: Todella hieno! Voi äly!

Keiju: Selviskö niitä työjuttuja vielä? :)

Natusani: Mä jouduin odottelemaan n.4vko. Haamuplussan sain 8.2 ja heti siitä aavistelin ettei kaikki ok, koska se plussa ylipäätään tuli oudosti. Normimenkkojen jälkeen. Täälä, jos ei osaa vaatia niin joutuu odottelemaan rv11-12 asti! np-ultraan asti:kieh: siis tietysti jos on kipuja ja vuotoa niin toki pääsee ultraan mutta mulla kun ei ollut ja olen huono olemaan vaativa:ashamed: Niin minäpä sitten odottelin menkkoja vaan alkavaksi, mullahan vuoteli niukasti koko sen 4vko:a ja sitten 11.3 tuli menkat ja se oli sitten siinä. Tsemppiä sinulle :hug:

Kp 30, menkat alkaa varmaan ihan näillä näppäimillä..
 
ON: Pihalla kuin lumiukko. Yhtään testiä en uskalla tehdä sillä pillitän koko päivän jos nega tulee. Kp 27/24-28???
Mulla aika yksityiselle aamupäivällä, ja olen kahden vaiheilla otanko siellä puheeksi vauvan yritystä ollenkaan vai pysynkö aiheessa minkä vuoksi sinne menen. :headwall:
Ainakin huomiseen odotan ennen kuin testaan ehkä jopa torstaille. Mies menettää hermonsa minun kans jos itkeä tihrustan ja kiukuttelen koko sen vapaa päivän. Mies siis reissuhommissa 2 vapaalla ja 2 töissä (tarkoittaa sitä että on siis aina sen 2 yötä pois kotoa). Viikonlopulle järjestin lapsenvahdin, ja lähdetään miehen kans viihteelle. Hyvä tehdä suunnitelmia niin pysyy ajatukset pois tästä kuumeilusta. Se on uskomatonta kuin rankka mulle on henkisesti tämä vauvan yritys. Ehkä olisi helpompi jos ei sitä km olisi tullut tuossa välissä. No nyt kuiten menkkoja odotellen, kohti uutta aurinkoista kevät päivää. :wave:

Hellunmartta yk 4 kp 27/24-28
 
Tänään jo kp 35/34, ei vuotoa, ei tuhrua... Vähän kun alkaa vielä äklötys välillä nostaa päätä, niin alan olla jo aika toiveikas. Edelleen kuitenkin mietin, että tilaisinko testin netistä, vai hakisinko apteekista. Näillä päivillä pitäis kyllä vilahtaa heti punaiseksi testit, joten ehkä voisinkin luottaa siihen apteekin omaan. Kun en ehkä nyt kykene mitenkään huomiseen enää odottamaan. :stick:

Käyn päiväkävelyllä apoteekissa tuon pikkusintin kera ja tuun sit päivittelemään. :wave:

Älä Äiti maa luovu toivosta, ei sitä koskaan tiedä.

Päivitys apteekkireissun jälkeen! :D

katso liitettä 15693

:xmas: :heart:Joulutonttu tulossa! :heart::xmas:
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Wandii!:D

Yksityiseltä sain lähetteen verikokeisiin, epäillään kilpirauhasen vajaatoimintaa. : / hyvähän se olisi kun selvyys tulisi. Ainakin tuo selittäisi suuren osan oireista. :kieh:
Testailla aion vasta huomenna tai torstaina. Nyt on kuiten mennyt rinnat kipeiksi.

Hellunmartta YK 4 KP 27/24-27
 
Viimeksi muokattu:
Älyttömästi onnea Wandii!!!!!!!

Mulla tosiaan eilen alkoi vuoto heti kunnolla, ilman tuhrun tuhrua.. Mutta eipä sitä ollutkaan kuin se yksi ainut kerta ilman mitään, joten eipä tuota hirveitä odotellutkaan..
Enkä tiedä nytkään, pitäs varmaan ukon kans pitää palaveri. Joko tähän kiertoon tehotreenit tai sit vaavihaaveet hamaan tulevaisuuteen. Ei voi mitään kauas kantoista suunnitella tällaisella tahdilla
 
Wandii: Ei oo totta!? Onneks olkoon! :heart: :D Mitä mää sanoin, koskaan ei tiiä! :D Paljon paljon tsemppiä, et pysyy kyytissä koko 9kk.

bulla: Otas nyt isäntä sitten tulisille hiilille ja keskustelet asiat halki, poikki ja pinoon :)

hellu::hug: otitko puheeksi vauva juttuja?
 
  • Tykkää
Reactions: Wandii
Kiitos. :) Vähän jännä olo oikeastaan. Olin jo todellakin luovuttanut ja siirtänyt vauva-ajatukset myöhempään ajankohtaan. Varmaan muutaman vuoden päähän ainakin. Mutta ihan hyvä näinkin. :)

Nyt sitten ruvetaan jännäämään, koska pääsee ultraan. Tuon keskeytyneen keskenmenon vuoksi haluan ehdottomasti varhaisultran. Koetan ruinata tk:sta, jos ei niin sitten menen yksityiselle, maksoi mitä maksoi.
Mutta hormonitasot ainakin kohillaan nyt on siis tärpistä aika lailla justiinsa 16 päivää ja tuo testi näytti jo viikkoja 3+, aiemmin tärppääminen ei vaan ole mitenkään mahdollista.

Kiva kun tuli pieni piristysruiske, kun masentaa nyt kun raksa vaatii koko ajan rahaa, mitä meillä ei enää kovin paljon oo. Jos ei kovasti menis pakkasen (Visan) puolelle, niin olisin ihan tyytyväinen. Mutta tämmöstä tämä rakentaminen on. Huoh!
 
Sitä se rakentaminen ja remppaaminen on. Rahaa palaa..

Meillä ei tämä tuuliviiri kuvio suoranaisesti isännästä johdu. On ollut kyllä touhussa mukana, mitä nyt viime kierto hypättiin yli ihan sillä, että yksi loppuvuoden lapsi meille on ok. Toki moni tonttunen pärjää koulussa oikein hyvin kun taas alkuvuoden lapsilla voi ihan yhtä lailla tökkiä..Mutta kuitenkin, itsellä tuntuu myös menevän pupu välillä pöksyyn kun nuorin on jo niin "iso". Ja hermot ei kestä kun negaa tullut aina silloin kun on oikeasti yrittänyt. Aiemmin ei niin ole ollut! sillä itsekin miettii jos siirtäisi vaan touhua eteenpäin ja silti täällä roikun........
 
Ihanaa Wandii...Onnea mielettömän paljon :heart: Voi, että joulutonttunen :))

Äiti maa : Ei oo työhommelista kuulunut mitään :( no, ehkä näin on tarkoitettu?! Tässä tarvinnee nyt ihan rauhassa mietiskellä eri asioita. Hyvällä mielellä olen ja olen saanut semmosen sisäisen rauhan tän kuumeilunkin suhteen mikä tuntuu oikeesti hyvältä.
 
Äiti maa, en varsinaisesti ottanut vauvan yritystä puheeksi, mutta myös kuukautishäiriöt ja keskenmeno voi olla tuosta kilpirauhasesta johtuvaa.

tein testin Testaa itsesi! | ja tuossa lukee että jos 10 kohtaa täyttyy on hyvä kääntyä lääkärin puoleen. Mulla täyttyy 16 kohtaa. Onneksi lääkkeillä olo pitäisi parantua nopeasti. :LOL:

Niin ja menkkoja ei näy eikä kuulu. Ei minkäänlaisia täti oireita.

Hellunmartta yk 4 kp 28/24-28
 
Hei vaan kaikille tänne kuumeilevien puolelle :wave:

Onnea raskautuneille ja plussia yrittäville!
itse en tällä hetkellä enään kuumeile, viisi lasta on ja riittänee meille :)

Anteeksi tunkeiluni mutta kiinnostaa Hellun Martan tilanne. Minulla aloitettiin kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkekokeilu hetki sitten, joskin melko normaaleilla lukemilla mutta oireet puhuivat ihan muuta. Tuolta Testaa itsesi-sivulta katselin itsekin oireita ja googletelin muualtakin. Liityin myös kilpirauhasfoorumiin, josta saa hyvin vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Oletko siis jo käynyt verikokeissa? Anteeksi jos oot tämänkin jossain jo maininnut :ashamed:

mutta tsemppiä tämän kanssa :)

T. isokeiju
 
Onnea Wandii! Jouluvauva, miten ihanaa!

Tsemppiä meille kuumeileville!

Ja minä täällä tuskissani, kierron tasoittumista odotellessa tuskailen näiden ajatusten kanssa. Kehitin itselleni siis tekemistä ja ilmoittauduin uimakouluun! Aikuisten sellaiseen ja ihan alkeistasolle. Kun altaan syvät kohdat pelottaa, ja uintityylikin on sitä pää-korkealla-pinnalla-yläpuolella-sammakkoa. Saahan sillä yhden viikonlopun kulumaan :)

Nyt vain sitten elättelen toiveita, että ne menkat alkaisi joko todella pikaseen tai sitten vaihtoehtoisesti raskautuisin :D Kun on elänyt viisi vuotta tarkasti (hormonikierukan ansiosta vieläpä niukkojen) neljän viikon välein ilmaantuvien menkkojen kanssa, niin nyt sitten iski kauhea pakokauhu, että mitä jos mie joudun perumaan sen osallistumisen niiden takia! Pitää varmaan opetella tampaksien käyttökin ihan uudelleen....huoh. Eikun toivon, että ennemmin plussaan! :D

Vilipi ja kadonneen kierron metsästys
 
Bulla: En ollu edes miettinyt tuota loppuvuoden/alkuvuoden lapsi juttua. Meillä siis nämä kolme ekaa jätkää syntyneet syyskuussa.

Meillä ehkä ekan kohdalla syntyminen alkuvuoteen olis tehny hyvää (taustalla lukihäiriö ja motorinen kömpelyys), mutta poika on kuin pajunvitsa, tosi taipuisa ja tottelee. Niinpä hän on nyt kolmannella ottanut koko luokan kiinni ja monet ohittanutkin ja saa kokeista 8-9 tasoa.
Mutta nämä jälkimmäiset pojat taas sitten tuntuvat olevan koko ajan vain varhaiskypsempiä sosiaalisestikin, kun ovat vanhempien lasten seurassa. Keskimmäinen oppi itsekseen lukemaan vuosi ennenkuin eskari alkoi ja oli erittäin kouluvalmis ja vähän turhautuukin, kun koulu on niin helppoa. Saman epäilen tapahtuvat tämän kolmosen kohdalla. Muitten lasten kasvattava ja kehittävä vaikutus on niin suuri.
Että en oo yhtään huolissaan joulutontun tulevasta koulu-urasta, vaikka tiedän kyllä, että häntä tulee ketuttamaan täyttää viimeisenä luokasta 18... :D Lisäksi on tietty huomioitava jouluaaton läheisyyden vaikutuksen lahjamääriin syntymäpäivänä ja päinvastoin. :xmas:

Kun tää alku menis nyt hyvin ja pääsis näkemään sykkeen, niin sitten voin jo alkaa toivoa, että synnytys ei menis kovin lähelle joulua. ;)
 
kp 31/28-32 ja inte gravid. :ashamed: (ja olis tod näkyny jo)

Tässä kohtaa alkaa taas pikku hiljaa tuntumaan sille, et käyn apteekissa hakemassa pillerit jo lopetan itteni piinaamisen tähän. Kolme (mun mittapuuni mukaan :) ) täydellistä lasta kuitenkin saanu, niin miksi täytyy vielä? Varsinkin kun tää näyttää olevan loppumaton suo. Onkohan nyt yk8 jo.. Alkaa pikkuhiljaa jo riitteleen..

|O Noo, katotaan. Täytyy taas vähän miettiä ja pohtia.
 
Jaksuja Äiti maa...
Näinpä juuri Wandii, ei syntymäajankohta kaikkiin vaikuta mutta meillä lapset ovat olleet hyvin väsyneitä koulun alkaessa ja marraskuun lapsi tuplasi viimein luokkansa.. Tammikuun lapsi on selvästi kypsempi..
 
Siirrytään ny tänne toistaiseksi taustailemaan.
Tänään oli eka neuvola viikkoja piti olla 9+6. Sikiö ei liiku, liian pieni viikkoihin nähden ja sydän äänet ei kuulu, joten tod.näk. lääkkeellinen keskeytys edes. Pitääs huomenna tai tänään päästä keskussairaalaan vielä tarkastukseen, mutta th sanoi, että todellinen ihme, jos ei ole kesken mennyt.
Piti ny sitten tämäkin kokea:(
 
Voi ei Kokkeli ;( Olen kovin pahoillani!

Äiti maa: Nyt ne soitti sieltä töistä :) Ensi viikolla ois haastattelu. Kyllä odotan sitä kovasti, ja olisi ihana se paikka saada. Mä koitan nyt hyvin paljon vähemmän ajatella koko kuumeilua. Ei mun kroppa vaan vieläkään toimi normaalisti ja voipi siinä kestää vaikka kuinka kauan. Mä en kuitenkaan liikkumista suostu jättämään, paljon olen vähentänyt, mutta on vain on pakko saada liikkua. Mulle jokseenkin kova paikka, kun olen aina tullut heti raskaaksi, ja nyt sitten hormoonit on niin sekaisin, ett' vaikka kuinka olis yritystä oikeeseen aikaan niin en vain voi raskautua :( Nooh, ehkä tässä nyt olisi aika, ainakin hetkellisesti jollekkin ihan uudelle.
 
  • Tykkää
Reactions: Wandii

Yhteistyössä