*Noin kolmekymppiset ekakertalaiset TOUKO- ja KESÄKUUSSA*

Alkuperäinen kirjoittaja mekkala:
Onnea matkaan Kevätesikko! Mun "hevonen" siis taisi voittaa! Leikillä näin...
Tule sitten kertomaan miten kaikki meni, kun joskus kerkiät.

Pikkumangusti, jään oottelemaan sun kokemusta. Toivottavasti oli parempi kuin minun. Mikä oli omalla kohdalla outoa, kävin torstaina omalla erikoislääkärilläni, joka näytti tyksistä tullutta tapaamisen kuvausta, siinä lopussa sanottiin, että mikäli synnytystapa-arviossa synnytys tuntuu edelleen mahdottomalta, niin äiti saa sectioajan. Olin aivan äimistynyt, eivät siis mitään tuollaista minulle sanoneet. Tuntuu tosi julmalta aukoriteettivallankäytöltä. Olisin säästynyt tässä viikon kestneeltä murheelta ja ahdistukselta, mutta ei... ????

Mitäs tänne muuta, ollaan hommailtu miehen kanssa itkuhälytin, kesäverhot, lipasto Ikeasta vauvanvaatteille. Lipasto on jo koottu ja kiinnitety paikalleen ja järjestin kaikki ostamani vaatteet sinne koreihin. Hintalapuja en jaksanut poistella, mutta ne ehtii, kun alkaa pestä vaatteita sitten kesäkuun puolella. Sain myös tehtyä listan puuttuvista jutuista, kuten harsoista ja erikokoisista yökkäreistä. Lelujakin meidän pojalle on jo kertynyt pikkuhiljaa ihan tarpeeksi, kun on jäänyt reissuilta mukaan jos on nähnyt jotain kivaa ja söpöä...

Tänään ohjelmassa kaikennäköistä puuhailua miehen kanssa (lue mies puuhailee, minä makaan sohvalla ja kudon). Huomenna hän sitten lähtee merelle ja jäädään viikoksi yksin pojan ja koiran kanssa. Aika tylsää, etenkin kun on sairaslomalla, niin on jo valmiiksi päivät yksin, mutta onneksi on pari kaveria kotona pienten kanssa, niin voi mennä sinne seurustelemaan.

Oikein hauskaa ja märkää viikonloppua kaikille!

Mekkala 29+2
Tylsää että sen sinun "pelkolääkärin" piti olla niin kurja jos kuitenkin tavallaan puoltaa sectiota... :| Mutta onneksi sait puoltavan lausunnon sun erikoislääkärille, eiköhän siis kaikki järjesty. :) Ymmärrän kyllä että jäi silti varmaan huono mieli tuosta. Voithan myöhemmin sitten jättää palautetta.

Mulla todellakin tuo sype keskustelu oli ihan erilainen, todella positiivinen, ja jäi heti parempi mieli. Tämä siis käytiin kätilön kanssa, joka myös kertoi ihan rehellisesti myös alatiesynnytyksen riskeistä ja kysyi itse onko minulla sektio toive, ilman että minun piti sitä edes kertoa. Sain myös kuulla että ehkä mahdollista päästä sype ryhmään jossa keskustellaan ja harjoitellaan rentoutumista, tai jos en ko. ryhmään pääsee, saan uuden ajan kätilölle ja tarvittaessa salikätilölle ja lääkärillekin. Myös tuosta vauvan kokoa voidaan katsoa myöhemmin (olen itse siis ollut "jättivauva" syntyessäni miksi tuo koko issuekin jännittää). Kuulin myös että heillä on erikseen pelkopotilaisiin "erikoistuneita" kätilöitä ja jos sellainen kätilö sattuu olemaan vuorossa, hoitaa myös pelkosynnytyksen. Kokonaisuudessaan minulle tuo käynti oli todella helpottava ja aloin kyllä saada nyt rohkeutta siihen, että haluaisin kokeilla alatiesynnytystä. En osannut sanoa onko minulla sektiotoivoetta vai ei, koska myös tuo leikkaus minua jännittää, mutta haluaisin kuitenkin että molempia synnytystapoja voin pohtia ainakin.
Lisäksi laitettiin muistiin asioita jotka minua pelottavat ja toiveita jne. ja sain kysellä kaikesta mitä nyt mieleen tuli. Pelkoani ei yhtään väheksytty vaan tuli olo, että otetaan vakavasti ja en ole yksin pelkoni kanssa. Ei voi kun kiittä tuota ihanaa kätilöä jonka kanssa sain keskustella. :heart:
Jo pelkästään se auttoi minua, että nyt on varmasti sairaalan tiedossa että sinne on ehkä tulossa synnyttämään yksi pelkääjä.

Mutta tällaista..

Täällä muuten on maitobaari alkanut vähän tihkumaan.. apua..olen vähän yllättynyt kun en ollut tällaiseen osannut varautua..
onko muilla ollut tällaista näin aikaisessa vaiheessa?? Kävin tänään ostamassa muutamat liivinsuojukset varmuudeksi kun oli näköjään jo liivit kuitenkin sotkenut.

pikkumangusti 26+2

 
Alkuperäinen kirjoittaja Odessa80:
Onnea kevätesikko pienestä tytöstä :heart: :flower:
Meidän sairaalassa on ollut kans kovasti ruuhkaa, saa nähdä, miten on sitten, kun sinne itse pääsee/joutuu/ehtii/kerkiää :D

TE, ketkä aiotte laittaa vauvan aluksi äitiyslaatikkoon nukkumaan - mitä käytätte peittona?? Ei löytynyt edes vuodevaateosastolla mitään niin pientä, joka sinne kävis :|


Odessa80 38+6


Odessa Olen itse muistaakseni stokkalta (ehkä??) ostanut sellaisen pienemmän vauvan peiton, jonka koko on noin 70cmx70cm, päällinen pehmeää plyyssiä ja välissä vanu.. sellaista ajattelin että voisi käyttää.. mutta olen muistaakseni muuallakin sellaisia nähnyt. Menisi varmaan juurikin tuon laatikon kanssa alkuun.
 
Paljon onnea Kevätesikolle ja pikkuiselle tyttöselle! Mielenkiintoista kuulla millaista oli synnyttää Salossa. olen itse sieltä alunperin kotoisin, ja siihen aikaan koko sairaalalla ei ollut erityisen hyvää mainetta. Ei siis eityisesti synnärillä, vaan ihan koko sairaalalla yleisesti, mikä ei tietenkään tarkoita mitään. Itse en voisi Saloa valitakaan, vaikka sellainen mahdollisuus on myös kaarinalaisilla, koska siellä ei ole lastenlääkäriä paikalla 24/7, ja siksi on synnytettävä Tyksissä.

Odessa, eikö äitiyspakkauksessa tullutkaan mitään peittoa? Mä olin siinä käsityksessä, että siihen kuuluu laatikkoon sopiva peitto. Joka tapauksessa ostin ruskovillalta kapalovaatteen, 16,5? eli mun mielestä edullinen ja laadukas, puuvillaflanellia, joka sopii kapaloimisen lisäksi vauvalle kesäpeitoksi tai pehmikkeeksi hoitoalustalle, koko 90x120cm.

Pikkumangusti, hienoa, että sinulle jäi hyvä mieli siitä sypekeskustelusta. Sehän sen tarkoitus pitäisi ollakin. Voi olla, jos mulla ei olisi ollut lääkärikertaa ollenkaan, vaan pelkästään keskustelu sen paikalla olleen kätilön kanssa, joka vaikutti mukavalta, olisi lopputulos ollut erilainen, mutta kun se lääkäri syttyi jo siitä, että kehtasin tulla sinne toisen erikoislääkärin lausunnon ja suosituksen kanssa... Mutta antaa olla. Olen nyt saanut ajan sen pelkopolin psykologille samoin kuin synnytyssalin kätilölle 25. ja 26. päivä, joten mennään sitten se rumba läpi. Joka tapauksessa nyt mulla on mustaa valkoisella, että jos synnytystapa-arviossa synnytys tuntuu mahdottomalta, niin sectioajan saa. Se mikä on hassua, niin mullehan tuota paperia tai tietoa ei missään kohtaa ole tullut tai tulossakaan, ellei oma erikoislääkärini olisi sitä mulle näyttänyt ja kopioinut.

Ai niin, ja Odessalle piti vielä sanoa,että puikot käteen vaan ja jostain baby merinovillalangasta teet haluamasi kokoisen kappaleen ainaoikeaa! Ei tarvitse jäädä kauppojen armoille, valmista alle viikossa... ;-)

Hyvää äitienpäivää Unicolle, Omenalle, Kvartille, Vetkulle ja kaikille muille!
 
Hurjasti onnea pienestä tytöstä Kevätesikko :heart: :flower: Se tuli sulle sitten ihan oikea äitienpäivä jo tänä vuonna :)

Odessa, me käytettiin ihan sitä äitiyspakkauksessa tullutta peittoa, taiteltiin vaan se alareuna sinne jalkopäähän ja sitten sivuilta vähän taittoi alaspäin niin siitä tuli oikein kiva pussukka vauvan nukkua :)

Täällä oli pientä pettymystä koko aamu, miehen kotona ei oo oikeen ikinä vietetty mitään merkkipäiviä, kun taas meillä on oikein kunnolla. Odotin sitten tietenkin liikoja ja vaikka tiedän, että toinen tarkoittaa hyvää niin alkoi ärsyttää. Ja sitten alkoi itkettää se, että alkoi ärsyttää... No, mies pääsi sitten riidan saattelemana lähtemään työmatkalle, ei ollut kivaa :/

Kvartti ja maha 19+4
 
mekkala se äippäpakkauksen peitto on pinnikseen sopiva joten aika iso laatikkoon.

pikkumangusti, hieno homma et meni hyvin pelkopoli

täällä uni ongelmia päivällä, ei nukuta vaiks väsy. No maitobaari on auki kokopäivän sitten.
 
Onnea kevätesikko pienestä tytöstä! :flower: Hyvä että kaikki meni hyvin! Täällä sitten vietetään ensimmäistä äitienpäivää. Ja hyvää äitienpäivää kaikille muillekin tasapuolisesti! :flower: :heart:

Omena ja Möykkyliini 2vkoa ja 4 päivää
 
Kiitos Mekkala ja hyvää äitienpäivää myös muille äitylöille, erityisesti tuoreimmalle eli Kevätesikolle! Sielläkin loppu hyvin ylimääräisestä jännityksestä huolimatta ja suloinen tyttölapsi kainalossa!

Sain tänään nukkua pidempään, ja mies ja tyttö toivat aamupuuroa, leipää ja smoothieta sänkyyn pihalle istutettavan ruusun ja yhdessä arkarrellun piirrustuksen kera. Osa leivänpäällisistä meni kyllä pikkuiseen suuhun... Kaiken kaikkiaan oikein mukava herätys! :heart:

Odessa, kangaskaupoista voi myös ostaa fleecepalan, jonka laittaa vaikka kaksinkerroin peitoksi. Sitä ei välttämättä tartte edes huolitella reunoista, jos ei halua.

Vetku ja ruttunen 22+4
 
Harmi, kun meidän kunnassa ei enää ole kangaskauppaa. Mietin kyllä sitäkin, et pitää vaikka hakea joku fleecepeitto ja leikata siitä sopiva, jos ei muuta keksi :D Mietin myös tuota äitiyspaikkauksen peiton taittelua, mutta mahtaako siitä tulla liian kuuma?

Tässä on tullut nyt ihan uudenlaisia huolenaiheita :whistle:
Mistä tietää, millon pitää lähteä sairaalaan?
Jos lapsivedet menee yöllä, kastuuko sänky pahasti?! :D

Toivottavasti meni äitienpäivät kivasti kaikilla, ja onnea vielä ekaa äitienpäivää viettäneille =)

pikkumangusti , on mullakin tuota maitoa tihkunut jo pitkään! Välillä tuntuu, et kiusallaan valuttelee vain silloin, kun ei ole suojia! Ja laitappas liivit+suojat, niin ei varmasti kastele :D

Täällä on ruvennut enemmän ja enemmän supistelemaan, että kai jotain tapahtuu?! Joskus edes ;) Keskiviikkona olis seuraava neuvola.
Illalla rupes jo hirvittään, et apua, kerkiänkö pestä pyykkiä, jos jätän maanantaille :eek: Heh, tällaista sen kai kuuluu ollakin, tämän loppuajan :whistle:


Odessa80 39+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja Odessa80:
Harmi, kun meidän kunnassa ei enää ole
kangaskauppaa. Mietin kyllä sitäkin, et pitää vaikka hakea joku fleecepeitto ja leikata siitä sopiva, jos ei muuta keksi Mietin myös tuota äitiyspaikkauksen peiton taittelua, mutta mahtaako siitä tulla liian kuuma?

Toivottavasti meni äitienpäivät kivasti kaikilla, ja onnea vielä ekaa äitienpäivää viettäneille =)

pikkumangusti , on mullakin tuota maitoa tihkunut jo pitkään! Välillä tuntuu, et kiusallaan valuttelee vain silloin, kun ei ole suojia! Ja laitappas liivit+suojat, niin ei varmasti kastele :D

Täällä on ruvennut enemmän ja enemmän supistelemaan, että kai jotain tapahtuu?! Joskus edes ;) Keskiviikkona olis seuraava neuvola.
Illalla rupes jo hirvittään, et apua, kerkiänkö pestä pyykkiä, jos jätän maanantaille :eek: Heh, tällaista sen kai kuuluu ollakin, tämän loppuajan :whistle:


Odessa80 39+1

Huih, siellä siis Odessalla jännät hetket käsillä.. :)

Eiköhän se äitiyspakkauksen peittokin ole ihan hyvä kun kerran tulee sen laatikon mukana, käy varmasti ihan hyvin. :) En kyllä tiedä kuinka paksu se sitten on kun oma pakkaus ei ole vielä tullut.


Täällä on sitten ekaa kertaa uudet kestoliivinsuojat käytössä kun eilen yhtäkkiä toinen tissi oikein suuttui ja ruikki paidan märäksi... :D Noh, ainakin näistä saa mukavaa lisäfylliä.. :LOL:

Meillä oli tänään lääkäri neuvolassa, ja kaikki oli oikein hyvin, kohdunsuu kinteä ja kaukana eli ei ainakaan ole lähiaikoina syntymässä tämä heppu, mikä oli helpottava kuulla kun on ollut jonkin verran todella kipeitä supistuksia. Ovat siis kai vaan harkkasupistuksia. :) Hemoglopiini oli 135 vaikka lopetin jokin aika sitten raudan syömisen kun se aiheutti vaan ihan kauhean ripsan.
Ja lisäksi lääkäri sanoi että tällä vauvalla on selvät poikasykkeet, mutta niinhän meille jo luvattiin 4D:ssa. Ihan hyvä myös tämä varmistus, muuten meille tulisi todella poikamaisesti puettu tyttö ;)

pikkumangusti 26+4

 
Niinkuin Unico sanoikin, niin taitaa olla se äippäpakkauksen peitto sitten liian iso siihen laatikkoon. Mä vaan muistin, että joku peitto siinäkin on mukana ja oletin, että sopii laatikkoon kuten patjakin. Luulo ei oo tiedon väärtti. Mutta voin suositella Ruskovillan puuvillaflanellia, ohut niin voi laittaa vaikka kaksinkerroin, luulisi sitten sopivan laatikkoonkin ja kesäkuumalla yksinkerroin. Tai sellainen ajatus itsellä olisi.

Odessan tuskin tarvitsee enää kauaa odotella...

Pikkumangusti, mukava, että lääkärineuvola meni hyvin. Meilläkin olisi aika poikamaisesti puettu tyttö, mutta viime ultrassa paljastui sellaiset värkit, ettei tytöillä ole, niin eiköhän aika varmoilla olla menossa.

Saa nähdä todetaanko mulla sitten anemia, kun hemoglobiini oli laskenut 121. Ennen ollut 128, 125 ja 123. En millään haluaisi alkaa rautaa syömään, kun monella tuntuu olevan kokemuksena pahoinvointia siitä. Miten teillä?

Lisäksi ilmeisesti narahdin sokerirasituksessa siitä yhden tunnin arvosta muutamalla desimaalilla. No, ylihuomenna on neuvola, joutuu ilmeisesti alkaa mittailemaan niitä sokeriarvoja itse, mikä tällaiselle piikkipelkoiselle ei ole piece of cake. Ruokavalion muutosta en juurikaan pelkää, kun perusteiltaan syö terveellisen kaavan mukaisesti, mutta nyt sitten jää kaikki ylimäräinen herkuttelu pois. Kai siinä sitten ruoan päälle ehkä voi tulevaisuudessa sallia itselleen jotain jäätelöä. Riippuu varmaan mitä ne kotimittausarvot sanoo...

Syvä huokaus.

Mekkala 29+4
 
Heh, Mekkala. Mä olisin onnellinen jos hb pysyisi noin kauan yli 120, ei kai toi nyt mikään anemia ole? Mulla oli viimeksi alimmillaan 95, lisäksi paineet oli 100/50. Silloin huippasi jonkun verran jos piti nopeasti nousta ylös.

Ja ne rautalääkkeet tosiaan sattui mahaan, mulle ei tullut pahoinvointia, mutta maha oli niin kovalla että olo oli sen takia tukala ja vessareissu oli aina kunnon operaatio... Ja maha oli kipeä rv14 alkaen loppuun saakka.

Toivotaan ettei sun tarvi mittailla sokereita!

Jaa, nyt pitääkin näköjään mennä, ei sit ehtinytkään olla koneella..
 
Kvartti, no sitä minäkin ajattelin, ettei 121 ole vielä niin paha hg mitä täällä on ihmiset raportoineet. Välillä tuntuu, että tuo neuvolan terkka hössöttää liikaa. Mäkin toivoisin, ettei tarvitsisi mittailla sokereita kotona, mutta ilmeisesti siihen joutuu, tylsää.
 
Muuten, piti semmoista vielä jutella, että jäi silloin se meidän "suuri kestovaippakeskustelu" mieleen ja kävin eilen lukemassa kestovaippainfoa vielä tarkemmin kuin aikaisemmin tuli tehtyä. Juteltiin niistä miehenkin kanssa ja päädyttiin, että sellaista joitain voisi sitten ostaa jo valmiiksi ennen pojan syntymää ja lähteä heti kokeilemaan niitä, vaikkei täysin niiden varassa vielä olisikaan. Niinpä päätettiin, että kesäkuussa sitten ostettaisiin muutamia kappaleita.

Niin piti kysyä teiltä suosituksia, että millä kannattaa lähteä liikkeelle? Eikö äippäpaketissa tullut yksi all in one ja yksi taskuvaippa? Siitä harsoilusta en ihan täysin päässyt vielä selville. Mitkä teistä on ollut parhaita, siis ketkä ovat käyttäneet? Oliko se fuzzibuns josta Unico mainitsi niin taskuvaippa, jolloin siihen pitäisi sitten ostaa lisäimua? Onko kukaan kokeillut jutan pilvi vaippaa?

Unico, muistaakseni mainitsit vaipattomuuteen pyrkimisestä pienestä pitäen, mitä se käytännössä tarkoittaa?

Tsorppa tämä kysymystulva, mutta olisi kiva kuulla teidän kokemuksia. Nuo vaipat ja harsot tulivat sitten uniinkin asti viime yönä...
 
Mekkala, toivottavasti et joudu mittailemaan sokereita! Sain tehtäväksi lääkäriltä tänään varata kans ajan siihen rasituskokeeseen, mutta tietysti unohdin sen. :/

Kestoista; mulla siis ei ole mitään kokemusta kestoista ,mutta se kestovaippayhdistyksen ystävällinen henkilö joka mua jaksoi opastaa messuilla sanoi, että alkuun pärjää noin 18 harsolla ja niihin 4 kuorta. Olen nyt haalinut noita kuoria ja harsoja ostinkin hulluilta päiviltä ison läjän. Niihin on netissäkin paljon taitteluohjeita.
Lisäksi mulla on niitä Fuzzi bunzzeja läjä, ei mitää tietoa sopiiko ne meidän vauvalle, mutta vaikuttavat aikas laadukkailta (?).. tämä siis vaan ihan mutu-tuntuma. Voin olla väärässäkin. Lisäksi ostin tässä kirpparilta jokin aika sitten sellaisia keltaruskeita apinakuosisia taskuvaippoja joissa nepparit, olivat uusia, mutta en nyt tiedä niistä ennenkuin olen kokeillut. Pyysin myös nyt erästä kutomisintoista tuttua tekemään muutamat villahousut ohjeen mukaan, pakko niitäkin on nyt edes kokeilla, vaikka mulla kauheet ennakkoluulot onkin. Eipä tästä mun listauksesta nyt kai ollut mitään apua.. mutta tällaisia on tullut hankittua. Täytyy sitten myydä pois josseivät sovi meille.
Kestovaippasivuilla oli muuten tällainen juttu tuosta vauvojen vessahätä viestinnästä: http://www.kestovaippa.fi/vaipaton.htm
Kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, ajattelin että pitäisi lukea tuosta jotain kirjalisuutta kun aihe myös minua kiinnostaa.
 
Vielä ehtii poksumaan 35+0 :D
Lauantaina alkoi äippälomakin jee!

Hokasin tänään että saan lopettaa sokereitten mittaamisen 36 viikon jälkeen, jos kaikki on ollu kunnossa!
Ja ihan hyviltä noi arvot on näyttänyt!
Että toivo elää, että pääsen tästä piikki helvetistä eroon!

Sain aikaseks jopa leikkailtua koirien kynsiä ja pestyä ikkunoita ja tehdä pihahommia jes.
Eihän siitä mitään olis tullu ellei sisko olis täällä apu käsinä :D

Kohta tää herkuttelee oli laitettava pannari uuniin NAM!

Jane ja veijokeiju 35+0
 
Nyt takas kun tyttö meni unille ja ite sain mahaan täytettä :) Mies siellä reissussa, nostan kyllä todellakin hattua yksinhuoltajille! Ihan kivasti kyllä mennyt tää ja eilinen päivä, oli tarpeeksi ohjelmaa, mutta vähän pitää aikatauluja sovitella, että saa pyykit pestyä ja muut siivot kotona hoidettua. Huomenna olisi edessä kauppareissu, mutta anoppi on tulossa joka tapauksessa tytön kanssa niin koitan ehtiä siinä välissä. Oon mä kyllä tytön kanssakin kaupassa käynyt, viihtyy hyvin niissä kärryissä istuen. Mutta kivempi roudata ruuat autosta jos ei oo taaperoa toisessa kädessä roikkumassa :)

Mekkala, tosiaan kuulostaa ainakin musta ihan hyvältä ettei toi oo enempää laskenut. Mutta mä nyt en olekaan mikään terkkari :D Olin ite tosi iloinen viime neuvolassa kun mulla oli edelleen 123 eikä tarvinnut vielä ainakaan aloittaa niitä rautoja! Luulen, että jossain vaiheessa varmaan tarvii, mutta mitä pitemmälle pääsee ilman mahakipuja niin tietenkin parempi. Mut kaikille ei kai tuu niistä lääkkeistä mitään mahavaivoja, mun kahdelle kaverille ei ainakaan tullut, vaikka toinen joutui myös syömään kaksi päivässä kuten mäkin.

Kestoja meillä oli silloin aluksi ne 2008 äp:n ImseVimset. Mutta niitä ei nyt tässä uudessa enää ole kun tilalle tuli ne toiset, oon käsittänyt että ne on aika isoja? Ainakin siellä messuilla kun katsoin niin musta se All In One näytti melkein sen kokoiselta mitä Helmi käyttää nyt yli yksivuotiaana. Kukaan ei oo varmaan vielä saanut sitä uutta pakkausta, saati sitten kokeillut vauvalle niitä vaippoja? Harsot on varmasti pienellä tosiaan hyvä vaihtoehto! Ja kannattaa ostaa sellainen nappinippa, millä saa sen paketin hyvin kiinni, auttaa paljon housujen pukemisessa, varsinkin sitten kun vauva jo kääntyilee!

Me ollaan nyt käytetty niitä NaturalBabyja ja ne on kyllä aivan sairaan hyviä! Niissä näyttäisi olevan tosi paljon säätövaraakin, että jos ne vaan saa tarpeeksi pieneksi niin mä voin ainakin suositella niitä. En oo pienellä kokeillut kun nyt vasta löysin tuon mallin. Oon hypistellyt niitä Pilvivaippoja kaupassa, mutta en oo kokeillut. Yksi Jutan hamppuimu meillä on ja se ainakin on ihan hyvä!

Meillä ei oo jostain syystä toiminut oikein mitkään taskuvaipat mitä on kokeiltu, en tiedä mikä niissä on vikana. Jotenkin ne pissat vaan tulee sieltä lahkeensuista ulos vaikka yrittäisin mitä. Ja vaippa saattaa olla melkein kuiva kun kaikki pissa on vaatteissa. Välillä aina laitan jonkun taskun, mutta sit käy kuten tänään, että kaikki vaatteet meni pyykkiin.

Koitan muuten olla käyttämättä yhtään kertavaippaa päivisin nyt kun löysin noi mainiot ja helpot vaipat. Yöksi kyllä laitoin kertsin, en uskaltanut laittaa kestoa :D Ehkä ensi yöksi voisin kokeilla jos jaksaisin kaivella jostain että paljonko ihmiset noille isommille sinne oikein laittaa yöksi imua.

Ainiin ja olikohan se Piip kun sanoit, että vaipat on pysyneet ihan raikkaina? Niin meilläkin pysyi n. vuoden, mutta sitten kun tavallinen maito ja ruoka tuli listalle niin jo alkoi pissa haista :x Nyt ostin muuten sitä Ecoveria ja on pysynyt taas raikkaina :)

Huoh, tulipahan taas tekstiä vaipoista, anteeksi :ashamed:

Mä taidan mennä itekin kohta nukkumaan, eilen tuli taas kukuttua ihan turhaan. Riita muuten sovittu miehen kanssa, onneksi, kun toinen on vielä niin kaukanakin.

Kvartti ja Mini jolla ei ole vielä tekonimeä 19+6
Huomenna puoliväli jo!
 
Kvartti ja Pikkumangusti, kiitos vastauksista!

Ajattelin kanssa itse että jos lähtisi kokeilemaan pienellä niillä harsoilla, ja sitten all in one vaipoilla ja lisäimulla. Jos nyt olen asioita oikein yhtään käsittänyt...

Tuo vvv kuulostaa mielenkiintoiselta, ja olis varmasti niin paljon kaikkia vaippoja helpompi rumba, jos siihen tulkintaan vaan pääsee jotenkin kiinni. Mutta en ota turhia paineita näistä, käy sitten miten käy ja omien voimavarojen mukaan, kaikkea kannattaa aina kokeilla...

Hemoglobiinista, mulla on koko raskauden ajan ollut hb 128, 125, 123 ja nyt 121. Eli katsotaan mitä terkka sanoo keskiviikkona. Mä en haluaisi sitä rautaa syödä, kuten mitata piikillä sokereitakaan, mutta mun tuurilla saa nähdä sitten.
 
Hieman myöhäiset, mutta sitäkin lämpimämmät onnittelut Unicolle, Omenalle ja Kevätesikolle! :flower: :flower: :flower:

Kiva, kun ootte kirjoittaneet noista kestovaipoista! Mä oon aivan noviisi niiden kans (kuten myös kertakäyttövaippojen kans...), mutta tarkoitus ois alkaa käyttää niitä sitten, kun tuo pikkuinen joskus tulee ulos. Eli kaikki vinkit on tervetulleita! :D Ostin jo näin hyvissä ajoin Huuto.netistä yhden käyttämättömän kestovaippasetin (joku oli aikonut kestoilla, mutta olikin päätynyt kertakäyttöisiin). Siinä oli 8 kpl Imsevimse -sisävaippoja, Muumi all in one-vaippa, Popolini-kuori, ImseVimse-kuori, OneLife-kuori, joku merkitön kuorivaippa ja muutamia lisäimuja. Hankala tietysti ostaa noita, kun ei yhtään tiedä, että ovatko mistään kotoisin... Mutta voihan niitä myydä sitten eteenpäin, ja ei nuo onneksi kovin paljoa maksaneet. Popolini-kuorivaippa vaikutti kankaan puolesta tosi tiiviiltä ja hengittämättömältä. Tuntuisi, että voi olla aika epämiellyttävä käytössä vauvalle! :/ Ajattelin myös kutoa parit villahousut. Onko kellään vinkkejä niihin liittyen? Kestovaippainfon sivuilta löysin jotain ohjeita, mutta minkähän niistäkin ohjeista valitsisi? :eek: Pitääkö olla pitkä- vai lyhytlahkeiset jne.

Täällä on menny oikeestaan tosi hyvin. Liekö sitä keskiraskautta, kun on elämänsä kunnossa. :D Ainoa, mikä vaivaa välillä on pissahätä. :$ Siis niin rasittavaa, kun pitää yhtenään laukkoa vessassa! Oisko siinä joku sellanen, ettei rakko tyhjene kunnolla. Kun menee nukkumaankin, niin saa vielä ennen nukahtamista monesti usemman kerran nousta ja käydä vessassa. Sitten toinen juttu on se, että paino on noussut jo 4-5 kg. :ashamed: Yritän nyt katsoa tarkemmin syömisiä ja vähentää herkkuja, niin toivottavasti saisin sen pidettyä samassa seuraavaan neuvolaan asti.

Valeska 18+0
 
Heh, minusta tuntuu, että mitä enemmän noista kestovaipoista lukee, sitä vaikeammalta se kuulostaa :LOL:

Mulla ei ole ollut maha kipeänä raudasta. Tosin mulla on muutenkin niin kovalla maha, etten tiedä, onko tuo rauta siihen vaikuttanut.

Valeska, odotas kun pääset pidemmälle :D Mä sentään selviän yöllä 1-2 pissareissulla, mutta muuten.. Esim. jos tästä lähdetään naapurikaupunkiin kauppaan, matkaa noin 25 km. Käyt lähtiessä vessassa, ja siellä paikan päällä mielellään heti ekana taas vessaan :D

Odessa80 39+2
 
Iso POKS 20+0 B)

Valeska, mä oon tehnyt parit tällä ohjeella (Tallinnasta ostetusta hahtuvasta)
http://www.kestovaippainfo.fi/tsi/vaipat/21/

Tässä lyhytlahkeinen versio, johon huvikseni huovutin pari sydäntä:


Ja yhdet tällä ohjeella (Novitan Huopasesta)
http://www.ottobredesign.com/fi/kaavat/pdf/villahousut_fi.pdf

Kummallakin ohjeella on tullut ihan hyvät. Toi jälkimmäinen oli musta ehkä nopeampi neuloa, ne olis kyllä varmaan kivemmat jostain vähän ohuemmasta langasta. Tuolla ekalla ohjeella oon tehnyt yhdet lyhyt- ja yhdet pitkälahkeiset ja niissä huomaa hyvin että on iso ero hahtuvan paksuudella. Pitkät on mulla aika paksut ja napakat ja pitää siis ohuita paljon paremmin. Hei muuten, TÄRKEÄÄ on lanoliinittaa ne housut sitten kun ovat valmiit ja aina pesujen jälkeen! En ite eka tajunnut sitä ja ihmettelin vaan että miten noi villahousut muka voivat toimia joillain kun meillä tuli joka kerta ihan suoraan läpi. Nyt sitten vähän aikaa sitten kävin ostamassa Ruohonjuuresta Lanoliinipohjaista villanhoitoainetta ja sen jälkeen ei oo juuri falskanneet :)
 
Kvartti Aivan ihanat nuo oranssit sydänpöksyt!!! :heart: Nuo ovat niin paljon kivemman näköiset kuin ne monet "villasukan väriset" joita oon nähnyt kirppareilla. Juuri tuollaisia värikkäitä villapökiä mäkin vauvalle haluisin! :)
 
Kvartti, hienot on! Mä en vaan vieläkään tajuu, miten villa voi pitää kosteuden... Muutenkin olen ollut kovin epäileväinen niiden suhteen, ja pitäytynyt taskuvaipoissa ja niissä äippäpakkauksen kuorissa, joita en kyllä saanut toimimaan. Mutta alussa oli ihan samanlainen olo kuin Odessalla. Mitä enemmän kestoista luki, sitä enemmän olin sekaisin. Päätin sitten vaan että teen niitä yhdenlaisia taskuvaippoja, ja kokeilen niillä, ja jos ei rupee toimimaan, niin meen sitten kertiksillä. Mutta onneksi sitten sain ne myöhemmin toimimaan, niin ei mennyt askartelu hukkaan. ;)

Hauskaa päivää kaikille! Voi kun tulis jo loppuviikko ja hoitovapaapäivät...
 
mekkala kokeile erimerkkisiä rautoja (jos joudut syömään) jos yks ei sovi toinen voi sopia paremmin. Plus että mulla kesti paremmin maitohappojen kanssa mut ei välttis toimi kaikilla.
meillä enimmäkseen harsot käytössä :) vaipattomuudesta et pien oppis pissimään merkistä johonkin muualle kun vaippaan. Meillä se on satunnaista ja alkutaipaleella ollaan mut välillä saadaan pissa muualle. Alkuun typy pissi aina hoitopöydälle mut ei enää niin helposti. Mut ajoittain ja ajoittain lavuaariinkin, mut luulen ettei tarkoituksella.
taskuvaippaa en oo kokeillut muutama on kyllä mut mitä ihmettä sinne tunkee sisälle :)
Mä tykkään villahousuista :) meillä lyhytlahkeisia mummulla kudotetuja :) hahtuvapaketissa oli ohje useampaan

meillä aamulla kyllä yö vaippa tuoksahtaa vaikka oliskin vaan pissavaippa.

mut tuun jatkaan jossain välissä
meillä asutaan tissillä
ja nyt tulee vierailijoita vielä

jaksuja kaikille

unico ja toukka 2vk 3pv
 
Kauhea ku mulla on ollu kuuma!! Eihän ihmisillä lämmöt ennusta synnytystä :D

Voi apua, jos vauva syntyy tällä viikolla, niin mun pitäis olla "lähettämässä" hevonen maailmalle, kun vauva on 2 vkoa vanha :eek: Unicolla on nyt sen ikänen vauveli, tohditko sä liikkua vielä vauvan kans ulkona tai pääsetkö hetkeks lähteen kotoa?

Niin ja pointsit Janelle, mäkin tahtoisin leikata koirien kynnet vaan ei taida onnistua ;)

Odessa80 39+2
 

Yhteistyössä