*Noin kolmekymppiset ekakertalaiset TOUKO- ja KESÄKUUSSA*

Tinka, älä huoli, kyllä niille vauvan äänille herkistyy :D Meillä oli vähän sama juttu esikoisen kohdalla kun Vetkulla, että mies ei juuri ikinä herännyt silloin kun yöllä syötin pientä tms. Sitten 8kk ikäisenä lopetettiin yöimetykset (neiti söi yleensä 1-3 kertaa yössä, mutta jostain syystä 7kk jälkeen kertoja alkoi olla 4-6 enkä mä enää jaksanut sitä), jolloin heräämisvastuu siirtyi miehelle. Mä en havahtunutkaan, vaikka tyttö pari kertaa ihan itkikin! Ja siis siihen asti heräsin aina pienimpäänkin inahdukseen. Että jotenkin sen vastuun kai tuntee uneenkin :)

Mutta tähän samaan voisin oikeastaan lohduttaa Kevätesikkoakin, toisaalta niihin pieniin ääniin myös tottuu. Että sen oppii kai kuulemaan omaan uneen onko inahdus jotain toimintaa vaativaa vai ei :) Toivottavasti saat pian nukuttua vähän paremmin!

Hemuli, sulla alkaa tosiaan olla myös päivät vähissä! Mulle sanottiin esikoisen aikaan kun paino nousi lopussa vaikka kuinka paljon, että yleensä toi lopussa tuleva paino on vaan turvotusta ja se lähtee sitten heti pois. Ja näin ainakin mulla kävi, turposin ihan tajuttomaksi, jalkapöytiin tuli mustelmat kengistä ja muistan hyvin ton että jalkapohjia särki kun käveli... Laitokselle mulla jäi sitten ne kaikki turvotukset (14kg), se oli niin ihana tunne kun huomasin että jalkapöydän jänteet näkyy taas ihon läpi :D Voihan se muuten olla, että sulla on tosiaan lantio nyt toisen kanssa löysempi ja siksi kipeytyy enemmän.

Ja onnittelut esikoisen 2v synttäreistä! Nopeasti on kyllä mennyt aika!

Odessa, toivotaan että supistukset kovenee!!

Mä kävin aamulla tytön kanssa hammashoitajalla 1v tarkastuksessa. Selvisi syy viikonlopusta jatkuneelle kiukkuilulle, kolme poskihammasta on tulossa samaan aikaan läpi.. No, hyvä että tulevat nyt sitten kaikki kerralla, jos me vaikka saataisiin pian se meidän oma aurinkoinen tyttö takas. Eilen oli kyllä sellainen päivä että huh, pakko myöntää että välillä jo melkein kadutti tämä seuraavakin tulokas :p

Noi pitkät topit on muuten tosi hyviä myös imettäessä! Ite en ikinä oppinut käyttämään imetyspaitoja (jotenkin onnistuin aina sottaamaan sen siitä alapuolelta maidolla) ja käytinkin sit aina toppia paidan alla niin imetin sieltä "välistä" sitten, eli paitaa ylös mutta topin yläreunaa alas. Ei jäänyt maha paljaaksi eikä mitään näkynyt välistä kun vauva peittää tissin :) Ja ei haitannut jos toppiin tuli maitoa kun ei sitten näkynyt mihinkään ja joka päivähän ne meni pesuun kuitenkin.

:heart: Kvartti 21+0
 
helpottavaa kuulla,että joku muukin turvonnut samoin kuin minä nyt ja että kaikki saattaa jäädä jo laitokselle :D
Jalat on tosiaankin niin turvoksissa,et näyttävät lapioille.Eilen viime kesän venyneet sandaalit painoivat jalkapöytään sellaiset jäljet,et luulin ihon palavan auki.Mustelmiltakaan en ole välttynyt!
Siksipä ostin kokoa isommat kangastossut,jotka ei nyt sitten paina mistään,vaikka kuinka turpoisin lisää.Omat jalat kyllä tahdon takas ja pian!

Hampaat on kyl kamala riesa!Meillä onneksi taitaa kaikki jo tulleet läpi.Hammastarkastus ois ollu nyt kesäkuussa,mut peruin sen,kun en ole varma missä tilassa olen silloin vauvan kanssa.Ehtiihän tuon sitten vielä syksymmälläkin!

Imetyspaitoja en ole ite käyttänyt koskaan!Mulla tais olla aina joku toppi paidan alla,minkä kieputin sitten pois edestä ja imetys oli helppoa....en kyllä imettänyt kuin sen 2,5kk.
 
Hei mun piti vielä kysellä että onko muilla "ongelmia" läheisten kanssa noista ruokasuosituksista? Siis mulla ihan oikeasti menee niin hermo anopin kanssa!! Joka kerta se muistaa piikitellä jos en syö jotain ruokaa mitä hän on laittanut, ihan kun se olisi joku loukkaus häntä kohtaan että en saa syödä esim. mätiä. Oon kerran näyttänyt hänelle sen listan netistä, mutta ei vaikutusta. Nyt oltiin heidän kanssa viikonloppuna ja hän sitten oli tehnyt kalakeittoa, missä oli myös haukea. Sanoin, että en saa syödä haukea, mutta otin kyllä keittoa, mies sitten otti multa ne haukipalat itselleen. No, kamala kummastelu ja närkästynyt ihmettely taas että jo on kumma kun ei tätäkään voi syödä että syö sitten vaan leipää ettei vaan minun ruuissani ole jotain vaarallista! Ihan kun mä tahallaan en söisi mitään sen laittamia ruokia. En tajua, että miten voi olla noin vaikeaa ymmärtää, että tietoa on tullut tässä vuosien varrella lisää? Aina pitäisi vaan elää ja olla "niinkuin ennenkin" että ihan hyviä lapsia silloinkin tuli... Huooh!
 
Minäkään en jotenkin älynnyt ostaa imetyspaitoja etukäteen, ja totesin sitten parhaaksi saman kuin Kvartti. Plus että käytin paljon ohuita neuletakkeja topin kanssa. Ne sai kanssa kätevästi sivuun imettäessä.

Kvartti, tuleeko teillä jo poskihampaat?!? Oho, empä ole älynnyt, että niitä vois jo tulla. Meillä on just vasta tulleet kulmahampaat läpi. Tyttö on kyllä hetkittäin kiukkuinen kuin ampiainen, mutta luulen sen johtuvan vuotavasta nenästä.
 
Takaisin elävien kirjoissa!

Täällä onkin kivasti taas keskustelua! Mä olen joitain imetyspaitoja jo ostanut, iskenyt kaksi kärpästä kerralla, kun ovat menneet jo näin mamma-aikana. Täällä ei muuten mitään ihmeellistä, töitä oon tehnyt kotisohvalta, katsonut luentoja tenttikysymysten tekoa varten ja puikot ovat heiluneet. Ylihuomenna vika työpäivä, jee! Silloin siivoan omat paperit ja kirjat työhuoneesta talteen ja vien työkavereille kakkua.

Mutta nyt taas sokruja mittailemaan ja viemään tuo koiruus lähimetsään.
 
Tinka & Vetku Oon kans todella sikeäuninen, mutta luotan siihen että vauvan äänille herkistyy, kuten Kvartti lohduttelikin.

Kvartti Omituista käytöstä kyllä tuo väärien ruoka-aineiden tyrkyttäminen. Ihan kuin tahallaan sitä tekisi, jotta saisi itse huomioo ja "sääliä" kun hänen valmistamat ruuat ei "kelpaa". Harmillista. Omat sukulaiset ja ystävät on muutenkin tottunut mun outoihin ruokavalioihin, joten eivät varmaan kiinnitä sen kummempia huomioita. Välillä nimittäin oon ollut ihan vegaani, joskus jopa raakaravinnolla. Nyt oon ihan lakto-ovo-vegetaristi. Kalaa en oo vielä syönyt, mutta voisin kyllä varmaan jotain odottavalle sallittua, mieheni pyytämää kalaa maistaakin.

(.)Tänään oltiin ekassa ultrassa. Ja kyllä siellä vaan asukas mun mahassa on. Suurimmaks osaks nukkui, muutaman kerran pompsahti hauskan näköisesti... NT- lukemat normaalit, sen puolesta kaikki ok. Pituutta päälaesta peppuun oli 44mm ja vastasi hyvin viikkoja. Päivän verran arvelivat nuoremmaksi, kuin mitä laskurit netissä ja neuvolan täti ovat laskeneet. Kaksi kuvaa saatiin mukaan meidän pikkuisesta. :heart:

Aamuisin muuten mahtuu päälle normaalit vaatteet, iltasesta alan jo kaipaan mahan kohdalta löysempiä vaatteita... Kai sitä piakkoin mammavaatteita vois hankkia.

Keltakaneli 11+2 (ultran mukaan 11+1)
 
Kiva keltakaneli, että oli hyvä reissu ultraan!
Muistan kans meillä, kuin vauva pomppi siellä np-ultrassa :D Mieskin naureskeli, että onpa notkea kaveri!
Tuntuu kyllä, että se oli ihan vasta, kun np-ultrassa käytiin, ja nyt ollaan jo tässä menossa :eek: Kyllä se aika menee nopeaa, eikä ole yhtään liian pitkä aika tuo 9 kk totutella ajatukseen vauva =)


Odessa80 40+3
 
Hei!

Hienoa, että ultra sujui Keltakanelilla hyvin!

Odessa, mahtaa olla jo tuskaiset olot tällä säällä!

Kvartti, aika ikävä asenne anopilla, ottaa niin kuin väkisin henkilökohtaisesti kaiken mahdollisen. Vaikkei helppoa sulla varmaan ole, anna mennä toisesta sisään ja toisesta korvasta ulos... Tai sitten järkytä se pihalle joku kerta vastaamalla, ettet näitä pöperöitä kyllä muutenkaan jaksais... :kieh:
 
Onnea Keltakaneli hyvistä ultranäkymistä :flower:

Heh, Mekkala, voisin muuten sanoakin anopille että en jaksa sen ruokia, mutta kun ne on kyllä oikeasti aivan törkeän hyviä :D Mut toi on kyllä just totta, että se ottaa väkisin henkilökohtaisesti (tämänkin) asian. Ihana ihminen yleensä on, mutta jostain syystä tää ruokajuttu vaan raapii sitä jotenkin liikaa...

Jaksamista odotteluun Odessa! Aika rennosti tunnut ottavan nää ylimenevät päivät, ite olin ihan hiilenä viimeisen viikon kun tyttö syntyi 41+0 :p Toivottavasti kuitenkin kohta pääset!

Tänne ei kummempaa. Paino on noussut, taitaa lämpimät ilmat turvottaa. Tai siis toivon että on turvotusta eikä vaan kamalasti läskiä yhtäkkiä :)

KÖ 21+1
 
Keltakaneli: Ihanaa! Tulinpas hyvälle mielelle sun ultrauutisista! :heart

Kvartti: Kuulostaa aika hallitsevalta ihmiseltä tuo sun anoppi. Niitä ihmisiä on myös jotka yrittää juottaa kahvia ihmisille jotka eivät kahvista pidä (siis en minä mutta mun sisko) tai pakottaa syömään herkkuja tokaisemalla että "sietäisitkin saada lihaa luiden ympärille" vaikka on ihan normaalipainoinen.

Onkos kellään olllut himoa herneisiin näin 5+ viikon tienoilla? :LOL: :LOL:
 
Vähän myöhässä suurensuuret onnittelut Kevätesikon perheelle! Kiva että tuntuu menevän niin hyvin. Hyväuninen lapsi on kyllä mieletön siunaus vauva-arjessa.

Ja onnea kaikille uusille plussanneille, erityisesti Cladolle! Pitkä odotuksen odotus on nyt palkittu! Ihanaa! :heart: :heart:

Piip ja poika kohta 2,5 kk
 
Kiitos piip!! :flower: :heart: Onpas aikaa tosiaan kulunut, kun sullakin on jo noin iso poika. Onnea! :saint:

Mulla alkoi eilen ensimmäiset oikeat oireet. :D Jee! Selän ja mahan pakotus yhdistettynä pahoinvointiin hyökkäsi kun olin syönyt ja meni ohi vasta parin tunnin unilla... Hetken jo pelkäsin että tässä tämä onni nyt sitten oli, mutta ei, ei sittenkään. Kai kaikki on edelleen hyvin.

Voi kunpa selviäisin täysijärkisenä vielä kaks viikkoa ja yhden yön. Sitten on varhaisultra ja selviää, että onko mussa oikeasti elämää. Ihan hullua...
 
Huh hellettä!

Käännynpä täällä poksahtamassa 31+0! Ja aika matelee...

Tänään oli neuvola, seuraavan kerran kahden viikon päästä. Kaikki oli hyviä uutisia, mitatut sokeriarvotkin erittäin hyviä kaikki, ettei jatkossa tarvi mitata niitä kuin max kahtena päivänä viikossa äitiyspolin seuraamistarpeen tyydyttämiseksi. Painoa ei tullut taaskaan lisää, sf 30, verenpaine ja pissa hyvät, sydänäänet ja liikkeet mojovat ja kaveri oli kääntänyt kylkeä viime kerrasta.

Puhuttiin terkan kanssa siitä mun pelkopolin lääkärikäynnistä, ja hän oli oman erikoislääkärini tapaan hämmästynyt ja kehotti tekemään valituksen kohtelusta. Joka tapauksessa mulla on mustaa valkoisella (, pelkopolin erikoislääkärilleni lähettämä raportti jota mulle ei missään kohtaa ole lähetetty), että sektion halutessani saan, vaikka sitä se lääkäri ei silloin mulle myöntänyt lainkaan. Ens viikolla olisi vielä kaksi aikaa sinne, niin ajattelin samalla kysellä, että onko tuollainen auktoriteettivallankäyttö normaalia siellä... Sorry, purkaus, mutta koko juttu ottaa päähän vain niin paljon...

Mutta muuten sitä keskitty vain selviämiseen tällä helteellä. Tänään oli vimppa päivä töissä, nyt oon kesälomalla ja sitten äitiyslomalla! Jee!

Tinka, mulla oli alkuraskaudesta etenkin pahoinvoinnin vallitessa ihan sairas himo vaaleaan piimälimppuun...
 
Ai niin, se piti vielä tulla hehkumaan, kun neuvolan jälkeen huoneesta ulos tullessani siellä oli äiti alle vuoden ikäisen lapsen kanssa. Tämä ventovieras nainen sitten huudahti heti mut nähdessään, että ihana maha! Hänkin haluaisi samanlaisen heti. Minä siihen sitten, että näillä helteillä olisin kyllä heti vaihtamassa mahan siihen bebeen mahdollisimman äkkiä. Mutta tuli tosi iloinen olo itselle, että kerrankin positiivisia kommentteja.
 
Kvartti kiva et tuli hyviä kuulumisia!

Täällähän uli oikein uusien ruuhka onnea kaikille!

Clado wow heti kun on koneelta pois hetken niin johan tapahtuu Onnea erikseen vielä! :flower:

vaatteista, sit kun ei mahu päälle enää vanhat :D ja riippuu mitä vaatteita tarvii... Farkut siirty joskus ei jaksa muistaa mut kun kuljin collegeissani loppuun asti sillon kun ei tarvinnut fiksuja vaatteita ;) No nyt on oppinut hameille, kun ei housut mahu jalkaan ja uusia ei viitti ostaa, kun toiveissa mahtua vanhoihin :)

kevätesikko, sielläkin hotko ;) täytyy hakea kanssa tota ainetta. Täällä tosin voi syynä olla myös d vitamiini, mut josko kokeilis. Kantoliinasta, täälläkin typy tykkää siitä vaikka vois kuvitella sen kuumaksi, aina hiki päässä kun pois tulee :)

yllättävästi siihen vauvaan herää :) ja mä nukun paikoillani sillon kun e on viekussa ja sit herää kipeänä paikallaan nukkumisesta. No meillä typy nukkuu huonosti päivissin ja nyt vielä huonommin kun on kuuma. pien hikipää ja on vain vaipassa ja sukissa.

odessa hurjaa sulla enää ihan vähän jälellä.

mekkala, hyvä et sait paperilla et saat sektion. onnea äippälomalle

täällä en mee vannomaan, mut typyllä saattas olla kulmahammas tulossa jtain valkoista siellä näkyy ja hiukan terävää... toivottavasti nyt ei vielä alottas tekemään hampaita... meillä siis kärsitään helteista ja ties mistä, ei nukuta kun hetkiä kerralla ja syödään koko ajan kun ei nukuta... typy sai nimen la ja kutsumanimeksi tuli Sini.

Unico ja typy 3vk 5pv
 
Cladoceran Äkkiä se aika sitten menee! :) Oireet kuulostaa tutuilta, toivottavasti et joudu kuitenkaan kovin pahasta pahoinvoinnista kärsimään! :)

Mekkala Onnea kesä- ja äippäloman alusta! :) Ymmärrän tosi hyvin että harmittaa se pelkopoli ja sen lääkärin suhtautuminen. Toivottavasti sulla menee paremmin ne seuraavat kerrat siellä! Mulla tuli nyt tän asian kanssa vähän "takapakkia" mutta en voi oikein tänne siitä kirjoittaa. Täytyis kuitenkin varmaan kanssa koittaa saada sinne uusi aika ja ehkä myös lääkärille..jotenkin vaan tällä hetkellä hyvin turhautunut olo.. :|


Unico Onnea pikkuneidin nimeämisestä! :flower: mukava muutenkin kuulla tedän kuulumisia! :heart:

Vieläkö Odessa on maisemissa? :)


Täällä ei mitään uutta.. tänään saatiin hankittua pikkutyypille hoitopöytä/amme yhdistelmä. Inglesinalta löytyi oikein näppärä yksikkö, joka mahtuu hyvin meidän pikkuruiseen kylppäriin. Kovasti tekisi mieli jo täytellä pöydän hyllyjä&taskuja vauvan tavaroilla, paitsi että mulla ei ole vielä mitään mitä sinne laittaisi.
Huomenna ihanaihana vapaapäivä, ja vielä reilut 2 viikkoa töitä jäljellä.. B)

pikkumangusti poks 28+0
 
:heart: Onnea Odessa!! :flower: :heart:
Toivottavasti kaikki meni hyvin ja pääsette kohta kotiin nyytin kanssa :) Tule sitten kertomaan kun ehdit! IHANAA!

Mekkala, onnittelut loman alkamisesta! Ja siitä ettei tarvi niitä sokruja olla koko aikaa mittailemassa. Vieläkin pitää ihmetellä tota lääkäriä, tosi omituinen asenne tuossa asemassa olevalle ihmiselle. Musta on vaan niin outoa, että lääkäri tuo omat mielipiteensä niin vahvasti esille.

Unico, älä huoli. Kyllä kohta taas ne farkutkin varmaan menee. Mulla meni vasta joku 3kk synnytyksen jälkeen, vaikka paino oli lähes lähtötilanteessa ollut jo aikoja silloin. Jotenkin se lantio ei vaan heti mennyt takas "kiinni". Yhtäkkiä sit vaan mahtuikin vanhat housut ihan hyvin.

Mangusti, harmi että tuli takapakkia. Toivottavasti selviää pian!

Sit vähän nolo kysymys, mutta kutiseeko teillä rinnat? En muista tälläistä esikoisen kohdalla, ihan kamala syyhy nyt joka ilta kun ottaa liivit pois! Eilen kun olin yksin saunassa ja ajatuksissani siinä sitten raavin niin meni ihan verille iho.. Eikä auta pesemiset ja rasvaamiset, ainoastaan kortisonivoide, mutta tuntuu jotenkin typerältä laittaa "turhaan" kun mitään ihottumaa ei näy. Kai se vaan johtuu tuosta kasvamisesta, mutta kiitollisena otan vastaan vinkkejä millä sitä saa helpotettua..

Oon lähdössä tytön kanssa ajelemaan maalle puolenpäivän aikaan. Ihanaa, huomiseksi vielä luvattu hyvää keliä. Saa istuttaa kasveja ja olla ulkona taas niin paljon kun haluaa B) Mies tulee sitten lauantaina perässä ja palataan vasta maanantaina kotiin. Sunnuntaille tosin luvattu sadetta, mutta pitää ottaa vaan oikeat varusteet mukaan.

Nyt syvennyn tuohon aineistoon, sitten pakkaan auton, siivoan, syön ja menen hakemaan toivottavasti väsyneen tytön päiväkodista ja laitan sen autoon nukkumaan. Ja toivon että herää vasta Mikkelilssä :D

Mukavaa viikonloppua kaikille!
KÖ 21+3
 
Ihan ekana hirmuisesti onnea Odessalle! Ja onnittelut myös Keltakanelille ultrasta. Ja tasapuolisesti kaikille muillekin jotka ovat saaneet hyviä uutisia. :)

Ah, vapaapäivät! Tyttökin nukkui tänä aamuna pitkään, niin että sain köllötellä ja syödä aamupalan rauhassa. Vain vatsa-asukki piti pientä mekastusta... ;)

Kvartti, ai ne hampaat voi tulla noin erilaisessa järjestyksessä. Meillä on tähän saakka tullut kyllä useita kerralla, mutta mikään hampi ei oo vielä varsinaisesti jääny väliin. Ja ruoka-asioista. Mun anoppi ei kyllä ikinä kokkaa mitään, mutta oma äiti on enemmänkin niin päin, että ei voi tuota ja tuota tehdä kun ethän sä saanu tätä syödä...

Mutta nyt pihalle...
 
Odessalle suuret onnittelut pienestä tyttelistä! Tule kertomaan enemmän, sitten kun ehdit/ jaksat/ maltat...

Unico, onnittelut nimeämisen johdosta, kaunis nimi typyllä!

Pikkumangusti, voi että, mä ymmärrän täysin sen ahdistuksen, joka noista asioista kumpuaa. Jos haluat purkaa itseäsi, ja ei ole korvaa lähettyvillä, niin laita yksäriä. En mäkään ole jaksanut liian tarkkaan kaikkea täällä selostaa. Mulla on ensi viikolla siellä pelkopolilla ensin käynti synnytyssalikätilön luona ja toisena päivänä heidän psykologilla. Mitäs kuule, tempaise kauppaan, ja ostele kaikkia vauvan kosteuspyyhkeitä, harsoja, vanulappuja, -tikkuja jne mitä sinne hoitopöydän yhteyteen pitäis laittaa! Niin mäkin tein jo viime kuun puolella kun saatiin hoitopöytä koottua. Eikä mitään väliä jos joku tylsimys paheksuisi, että liian aikaista. Tärkeintä on, että jos sun tekee mieli ja siitä tulis iloiseksi. Eikös näistä jutuista pitäisi saada nauttia???

Kvartti, mulla ei oo tuota ollut noin huomattavasti, mutta kyllähän ne jonkun verran kutisee ja raavituttaa, etenkin rintsikoiden riisumisen jälkeen. Kantsisko kysyy neuvolasta, jos niillä olis joku helpottava konsti?

Kivahan se on, että on lämmintä, mutta mä ainakin tunnustan odottavani sunnuntaita kuin kuuta nousevaa, jos viilenis. Eilenkin, vaikka olin kuinka väsynyt, niin kauan sai vuoteessa pyöriä tuskastuneena ja kuumuudessa ennen kuin sai unta. En siis ollenkaan toivo tai odota uutta helleaaltoa. Sellainen päälle 20 astetta olis kyllä kiva ja siedettävä. Mun tuurilla täällä paistutaan sitten koko ens kuu ja seuraavakin ja lopuksi vauvan tultua maailmaan Tyksin infernaalisissa sisätiloissa. Siellä oli kuulemma jo viime kuun lopussa tuskaista... Mut voisi pakastaa jo nyt tai suostuisikohan mies hankkimaan jonkun kylmäaltaan, missä voisin lillua seuraavat kaks kuukautta, sillä tajusin juuri tällä sekunnilla, että huomisesta on laskettuun aikaan TASAN KAKSI KK!!! Paniikki!
 

Yhteistyössä