Nuoret vauvakuumeilijat

Hei mäkin voisin tänne oman kokemukseni kirjoitella.

Olen siis 23v mies 24. Naimisissa ollaan oltu kohta 2v ja yhdessä 6v.
Esikoista alettiin yrittämään kun olin 19v juuri valmistunut ja saanut vakituisen työpaikan ja mies armeijasta kotiutumassa ja reilu 2v meni ennen kuin pillereiden pois jättämisestä tärppäsi. Nyt ollaan toista yritetty vuosi tilanteella minä samassa työsuhteessa ollut ja mies kotona lapsen kanssa. Lapsettomuustutkimuksissa käytiin, eikä kummastakaan mitään vikaa löytynyt, joten luomusti vielä toistaiseksi ainakin yritetään :)
 
Söin yasmine yhdistelmäpillereitä 2 vuotta. Kierto mulla jatku pillereiden lopettamisen jälkeenkin tasan 28..

Mekään ei esikoista yrittäessä kerrottu kellekkään. Moni varmaan luulee että tärppäs nopeesti, kun esikoinen syntyi 9kk meidän häistä :) nyt on mun äidille ja siskolle kerrottu tilanteesta..
Täällä myös kokeiltu greippimehut, punkut, gelee royalet yms. Ilman tulosta. Yksityisellä suunnittelivat inseminaatiota kesäkuulle, mutta ei ihan vielä silloin haluta lähteä kokeilemaan :)
 
Mäkin söin yhdistelmäpillereitä (Vreya) sen melkein 4 vuotta ja siks vähän pelottaakin, et jos se jotenkin kuitenkin vaikuttais, että ei tärppäiskään niin nopsaa. No ei mulla vielä mitään hätää oo kun vasta niin vähän mennyt aikaa.

Sitä vaan haluais kaiken nyt heti kun se tunne on, pitäis vaan jaksaa kärsivällisesti odottaa eikä ottaa stressii asiasta.
 
kka
En näköjään itse vastannut omaan kysymykseeni. :D Mä oon kertonut kolmelle ystävälle, muilla tuskin tulee ennen plussaa kerrottua.

Mä söin ekat kolme vuotta Yasminea, sen jälkeen vaihdoin mineihin ja merkkinä on Cerazette. Minien aloittamisen jälkeen mulla on ollut vaan yhdet menkat, joskin viime vuonna kun pidin 2 kk tauon menkat alkoi tasan 4 vko vikasta pilleristä ja ne kesti sen 5 päivää kuten ennen pillereitäkin.

Mun pitäisi ottaa asiakseni tupakoinnin lopettaminen. Alkoholin käytön lopettaminen ei varmastikaan tuota ongelmaa onneksi. :)
 
Mä en itse tupakoi, mies aina silloin tällöin sen kun saisin kitkettyä pois. Alkoholi ei tuota mullekkaan mitään ongelmaa juon muutenkin niin harvoin.

Ovulaatioita voisin alkaa tikutteleen niin tietäis varmemmin milloin kannattaa yrittää. Miten teillä muilla oletteko tikutelleet niitä? Onko siitä koitunut vaan pettymyksiä ja stressiä ?
 
Kka mulla vähän sama homma ton tupakoinnin kanssa. Ennen esikoista olin melkein 2 vuotta polttamatta, mutta pari viikkoa ennen plussaa alotin uudestaan (hää stressi). Lopetin plussaan ja 4kk synnytyksestä aloitin taas uudestaan. Joulusta saakka nyt polttamatta, tosin pääsiäisenä tuli taas poltettua ja nyt siitä saakka mennyt välillä päiviä ilman ja välillä taas polttanut. Ei vaan motivaatio tahdo tarpeeks riittää kun ei sitä plussaa taaskaan kuulu. Aina menkkojen aikaan oon niin pirun kiukkunen ja tupakka vähän helpottaa oloa..
 
Nette mä oon tikuttanu ovista nyt 8kk ja joka kierrossa ovis bongattu (paitsi yhessä en saanu ovis+). Ei oo mulle aiheuttanu stressiä, mutta nyt en tikuttanut kun pikkuhiljaa alkanu oppia bongaamaan sen muutenkin. Saas nähä osuinko oikeaan. Menkat pitäis tulla viikon päästä ellei nyt sitten vihdoin olis tärpännyt..
 
Eli taidampa mäkin käydä tänään hakemassa noita ovistestei. Ehkä ne auttais ajottaan yritykset just oikeille päiville. Voi kun teitä olis vihdoin onnistanut ja tärppi ois tullu ! Pidetää peukkui pystys :)
 
Moikka! Toivottavasi mäkin mahdun vielä mukaan :) Pitkään palstalla pyörineenä ja varsinkin tuota hätähousuiset himotestaajat ja piinailijat ryhmää selanneena päätinpäs liittyä tänne vihdoinkin. Oon 19-vuotias ja vielä parin kuukauden ajan opiskeleva. Yhdessä ollaan oltu reilu kaks vuotta ja tällä hetkellä asutaan yhdessä.

Meillä tilanne siis sellanen, että maaliskuussa 2014 sain e-pillerit, söin niitä 3 liuskaa, ei sopinu mulle joten jätin ne pois. Eli heinäkuu-marraskuu mentiin kumilla ja keskeytetyllä. Joulukuusta lähtien alettu yrittämään pikkusta kunnolla tosin ei vielä mitään vippaskonsteja käytössä. Ovistikkuja tilasin just eilen ja sitä greippimehua oon ajatellu alkaa juomaan. Mulla tilanne just nyt sellanen, että menkat viikon ja kaks päivää myöhässä, rtestejä oon tehny vaikka kuinka monta ja negaa näyttää. Pää kuvittelee kaiken maailman oireet, mutta aina ennenki on kuvitellu :D Nyt sellaset tuntemukset, että alkaa varmaan huomenna tai ylihuomenna, ei jaksa tämmöstä epätietosuudessa elämistä.....

Ihanaa oli löytää tämmönen keskustelu, jossa vähän saman ikästä porukkaa. Plussatuulia kaikille valtavasti! ++++++++
 
Tervetuloa Sapuska mukaan!

Mä kävin kanssa ostamassa tänään greippimehua ja eka lasillinen juotu sitä! Ovistikkuja täytyy vielä tilata niin meilläkin alkaa olemaan apuvälineet tähän touhuun kunnossa!
 
Jotenkin tottunut että nää kaikki ketjut kuolee yhtäkkiä niin oli ihan "shokki" kun tänne olikin tullut näin paljon tekstiä!Mikä on siis hyvä vain :D

Joo kyllähän tää alkaa jo toivottamalta tuntumaan, mutta nyt on clomeissa toivo.
Mä en ymmärrä mikä tolla miehellä on tossa näytteen viemisessä niin kamalaa, mä oon itse 2 vuotta melkein ravannu haarojani levittelemässä ties kuinka monelle lääkärille ja sen ei tarttis ku runkata.. :D noei, tiedän että sitä pelottaa et se vika on siinä ja että se ei pysty saamaan lapsia... tieto lisää tuskaa sen mielestä. Mutta lupas loppukuusta mennä antamaan näytteen :)

Mä en ekaan vuoteen puhunu tästä yrittämisestä kuin yhdelle ystävälle, mutta nyt sitä on tullu "huudeltua" enemmän. Toisaalta oon mielummin hiljaa kun on noita ääliökommentteja sadellut, mm. "lopettakaa yrittäminen niin tärppää"... -.-

Sori tää oma napailu, alan nyt tarkemmin lukemaan mitä ootte kirjottanu :D
 
kka
Mulle tipahti tänään postilaatikosta läjä ovis- ja raskaustestejä. En millään malttais odottaa että päästään yrittämään!

Nettte, edellisellä sivulla mainitsit että asutte poikaystäväsi kanssa eri asunnoissa. Onko teidän tarkoitus muuttaa yhteen kun lapsi syntyy? Miten tää tulikin näin yhtäkkiä mieleen. :D

Tervetuloa mukaan, kaikki uudet!
 
Mä kanssa aikani seurasin noita muita viesti ketjuja ja sitten tuli vaan mieleen, että hitto perustan ite sellasen missä on enempi oman ikäsiä ihmisiä, joita kaikkia yhdistää tää vauvakuumeilu ja yrittäminen enemmän tai vähemmän! Oon ihan hämmillään, että näin moni teistä on tänne eksynyt, kiitos siitä! :)

Kka on joo tarkoitus muuttaa yhteen jos sattuisikin plussa tulemaan niin jo raskausaikana. Ja on siitä puhetta ollut aiemminkin, välillä tosiaan tuntuu että suhde junnaan paikallaan kun viisi vuotta ollaan yhdessä oltu ja silti asutaan edelleen erillään. Toisaalta tää erillään asuminen on ehkä vaan vahvistanu kaikkia mielipiteitä siitä, että kumpikin kyllä halutaan yhteinen perhe. :)
 
Myökin asutaan tällä hetkellä miehen kanssa erillään. Periaatteessa :) Käytäntö onkin eri asia :D

Mut ollaan siis asuttu kyl reilu 2 vuotta yhdessä (siis ihan virallisesti), mutta sit tultiin syksyllä siihen tulokseen, että hetki vois erillään tehdä hyvää ja kattoa mitä molemmat oikeasti haluaa, joten muutettiin erilleen.
 
kka
Mä ihailen tollasta kärsivällisyyttä että pystyy vuosikaupalla asumaan erillään! Ite oon niin kaikki mulle heti nyt-ihminen etten kykenisi. Me ollaan asuttu yhdessä ihan seurustelun alusta asti, virallisesti tosin vasta viime marraskuusta. :)

Tää ketju oli kyllä loistoidea! Kiva saada vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia saman ikäisten kuumeilijoiden kanssa.

Muhun on iskenyt kamala pesänrakennusvietti kun haaveilen talosta maalla ja isosta perheestä. Koko ajan prälään nettiä jos löytyisi edes kiva rivarin pätkä täältä Tampereen seudulta. Kuitenkin joudutaan muuttamaan isompaan kun lapsi tulee joten miksipä ei jo nyt ;)
 
Hyvä Nettte kun perustit tän! :)
Mä just uitin ovistestin, oli melkein tasavahvat viivat ja mies tietenkin reissussa... toivottavasti tulis huomenna kotiin eikä olis liian myöhäistä puuhalilla :p

Me muutettiin miehen kans yhteen n. puolen vuoden seurustelun jälkeen. Sitä ennen asuttiin 600km päässä toisistamme, mutta nähtiin silti säännöllisesti. Kyllästyin sit siihen matkusteluun ja rahanmenoon ja muutenkin oli suunnitelmissa vaihtaa paikkakuntaa niin muutin sit samantien tänne miehen kotipaikkakunnalle.

Kka mä söin kans cerzetteja. Ennen pillereitä menkat oli säännölliset 28pv ja pillereiden kans ei tullu menkkoja ollenkaan. Tää elämä on mulla muutenkin vasta muutamia vuosia ollut perus normaalia ja onnellista, että taisi stressi ja masennus tehdä tehtävänsä ja sekoittaa kierron kokonaan kun kierto ollut 28-56 välillä. Nyt tosin näyttää tasoittuvan taas tuohon 28-31. *koputtaa puuta* :D

Niin ja tosiaan, kaikille vaan hirmuisesti plussaonnea! 8)
 
Voi ihanaa kuinka paljon tulee viestejä tänne! Huvittaa ihan, miten samanlaisessa tilanteessa oon monissakin asioissa teidän kanssa vauvatoiveen lisäks siis. Pirpula voi kuinka kuulostaa tutulta nuo "älkää ressatko" kommentit ja niihin turhautuminen. En mä ainakaan pysty olla miettimättä sitä asiaa! Turhauttaa omat ajatukset, mutta välillä tuntuu siltä, että ei meille kuitenkaan tuu ikinä lapsia vaikka ei yritystäkään mahottoman kauaa. Onko muilla samanlaisia fiiliksiä?
 
Sama täällä, osa ajatuksista ja fiiliksistä mitä ootte kirjotelleet niin tuntuu ihan omilta. Mua kans pelottaa se, että mitäs jos mä vaa en tuu raskaaks vaikka kuinka yritetään. Vaikka kuinka yritän olla ottamatta stressiä asiasta niin tuntuu, että silti mielessä on jokasen seksi kerran jälkeen no tärppäsköhän nyt..

Mulla on kka vähän kyl kans tollasia pesänrakennusvietti oireita täällä kans! Oon selaillu rivarin pätkiä täält Hämeenlinnan suunnalta ja kovasti kattellu ja tutkinu kaikkia vaunuja ja turvaistuimia mikä olis paras vaikka voi olla, että sellasten hankkimiseen menee vielä vuosi tai kaks. Välil sitä tuntee ittensä niin hölmöks tämmösten asioiden kanssa.
 
Jep, tekis mieli vetästä lättyyn jokaista joka tosta stressaamisesta länkyttää.... :D
ja tosiaan, miten sellasen voi unohtaa mitä niin hirveästi haluaa?! Muutenkin tosi paljon samoja fiiliksiä sapuskan kans... Mä oon jo vakavasti miettiny adoptiota ja kaikkia sukusoluja vaikkei täs vielä mikään hätä oo ku ei vielä edes hoitoja kokeiltu. Mut pessimisti mikä pessimisti.

Mäkin oon unelmoinut omakotitalosta maalla, täydellinen olis vielä myynnissäkin... :saint:
Samaten plärään myös vaunuja ja turvakaukaloita niinku Netteki. Kai se on sitä "esivalmistelua" tai jotain.

Jajeee, sain ovistestiin plussan ja digi hymyili! Toivotaan et mies ehtii kotia ja että hmm... n. 19-20 kierto toden sanoo ja saatais se plussa siihen raskaustestiinkin! :D
 
Voi teitä :D Mähän oon kans valinnu meidän pikkuselle jo vaunut, turvakaukalon ja ihastellu vaatteita. Voi hyvänen aika miten hölmö sitä onkin.. Ja tuo oma koti olis ihan täydellistä. Me unelmoidaan kaupungista vähän syrjempään joku vanha omakotitalo minkä pääsis sitte laittamaan kokonaan oman näköseks. Nettte mulla sama tuo seksin jälkeinen ajattelu.. Se tulee ihan liikaa ajatuksiin ja tuntuu, että turhauttaa miestä välillä. Mä en siis ovistikkuja oo ikinä käyttäny, mutta netistä löytyvää laskuria ja omia tuntemuksia. Välillä harmittaa, kun tietää et on ovis ja sit tuntuu et se seksi on semmosta pakkopullaa.. Pitäis vaan lopettaa stressaaminen ja ajattelu muttaku...... Voi tsemppiä pirpulalle kyllä se nyt tärppää! Onks teillä miten pitkät kierrot yleensä? Mulla 33-35 ja se aika aina matelee niiiiin hitaasti.
 
Täälläkin yksi nuori kuumeilija! Multakin ikää löytyy siis 20v. Avomiehen kanssa yhdessä oltu reilu neljä vuotta. :) Ammatti löytyy minulta ja jonkun verran myös töitä, mies on vakituisissa töissä. Omaa asuntoa ollaan katseltu paljon, vielä vähän tarvitaan säästöjä että saadaan laina.

Vauvakuume on ollut jo parin vuoden ajan kova, tällä hetkellä tjottaillaan ja keskeytellään :D Toivottavasti pian tulisi oikean yrityksen aika.
 
Sapuska meillä kanssa mies välillä hermostuu kun mä muistutan et mitä tässä ollaan oikein tekemässä :D mulla on kierto 28-31 riippuu vähän, ens viikolla pitäis tulla menkat, toisaalta sitä aina toivoo ettei ne sieltä tuu ja sit toisaalta jos tulee toivoo et ne loppuu mahdollisimman pian ja seuraavan kierron ovis tulis!

Tervetuloa joukkoon Nyytikki!
 
Viimeksi muokattu:
Mie en ees viitti kamalasti miehelle puhua oviksista yms. Tai siis kyllähän se tietää että ovista tikutan. Ja kuten viime kierrossa kun tikutin ovis plussan, ni raahasin miehen sänkyyn ja sen jälkeen kerroin, että tuli testiin plussa :D

mul on kierto teroluttien kaa joku 28-30
 

Yhteistyössä