Nuoret vauvakuumeilijat

Itellä ainakin sellainen tilanne, että kunhan se aika koittaa että vauva tulostaan ilmoittaa, niin hyvillä mielin pystyn siitä kaikille sukulaisille kertomaan. Omat ja miehen vanhemmat on itse asiassa jo pidempään kyselleet, että milloin tulee vauva/onko suunnitelmissa. Ja käly odottaa kun kuuta nousevaa, että hänen kuopuksensa saisi leikkikaveria uudesta serkusta :D
Mutta tietä sitten, nyt kp 48, eikä mitään oireita mihinkään suuntaan. Itelleni lupasin, että kp 55 testaan vielä kerran, jos menkkoja ei näy. Ja jos testi nega, niin sitten soittelen jo kyllä lääkärille että missähän mahtais olla vikaa -.- aaaarrgghh ihana ois jos nyt olis se 28 pv kierto säännöllinen. Teininä ennen pillereiden aloitusta oli tasan 28 pv kierto, mutta nyt heittää niin häränpyllyä.
 
pirplua Inhottavaa, että joudut viikonlopun ajan odottelee lääkärin kommenttia tuloksista. Itse en kestäisi :D Tuntuisi tosi pitkältä ajalta odottaa ja google olisi hyvä ystävä :D

Täällä alkoi torstaina uusi kierto, eli kp 3 on menossa ja viikon päästä jos ottaisi tikut käyttöön. Jotenkin helpottavaa, että uusi kierto alkoi ja viime kierrosta ei edes ollut mitään odotuksia, kun tiesi, että mahdollisuudet on aika pienet. Ja eikä muuten edes viime kierrossa mennyt rinnat aroiksi, niin kuin edellisessä kierrossa, jolloin tuli pientä haamua raskaustestiin.

Tulevat isovanhemmat varmasti ottavat asian hyvin, varsinkin mun anoppi ja mielellään heille sitten kerrotaankin, mutta tulevat isoisovanhemmat (minun puoleltani) heille kertomista jännitän ja heidän suhtautumista asiaan.

Niin ja meidän kahden asunnon välissä temppuilu loppuu kesäkuun lopussa ahh ihanaa <3 Mutta sit taas saan odottaa koiravauvan tuloa hieman pidemmälle, mutta parisuhde on kompromisseja.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kellään samanlaisia fiiliksiä äitienpäivästä?
Itestäni on ihanaa muistaa omaa äitiä, mummoa, kälyä ja anoppia ja toivottaa heille hyvää äitienpäivää ja juhlistaa sitä! :) MUTTA se on samalla myös aika tuskallista, kun niin kovasti jo toivoisi, että joku voisi myös minulle toivottaa hyvää äitienpäivää. Varsinkin anoppi osasi jotenkin pukea tilanteen näin: voisihan tuota sinullekin hyvää äitienpäivää toivottaa, mutta ethän sinä äiti ole. Viitaten siis siihen, että olen uusioperheen äitipuoli. Auts :D vaikka hyvällä hän sen sanoi, niin silti sanat jotenkin sivalsivat :/ mites teillä muilla? Onko äitienpäivä teille samalla ihana mutta silti haikea juhla?
 
Mä haluaisin jo niin kovin päästä kertomaan, että meille olis tulossa vauva. Molempien vanhemmat ja suvut muutenkin ehkä jo odottaa ja tiedän, että ilo olis valtava. Miks asiat ei mene niin, kuin ite haluis..

Auts mikä kommentti vaikka ei varmasti pahalla tarkottanutkaan. Sitä on ainaki ite nyt tän "projektin" takia paljon herkempi muiden puheille ja muille. Mulla just tommonen fiilis äitienpäivästä MerMer. Ihanaa se, että mulla on olemassa maailman paras äiti sekä mummo. Silti itellä ihan kamalan haikee olo.. Olis aivan ihana se pikkupikku nyytti.

Ovis on varmaan ihan just. Eilen melkein plussa, mahaa nippailee. Voi onnistuispa nyt vihdoinki. Tulis se plussa edes jollekkin meistä :) Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Kesää kohti, ehkä se tuo meille kaikille plussat :)
 
Yhden tuohon äitienpäivän mukanaan tuomaan haikeuteen jollain tapaa, oishan se mahtavaa, jos vuoden päästä pääsisi itsekkin sitä viettämään. Haaveille kuitenkaan itsesuojeluvaisto ei anna tilaa, koska pettymys kolahtaa liian syvälle sitten.
Tuo vanhemmille kertominen olis varmasti maailman mahtavinta, omat vanhempani ovat jo isovanhempia monelle lapselle, mutta miehen vanhemmat eivät. Lapsi siis olisi enemmän kuin odotettu. :heart:
Ovis pitäisi olla ensiviikolla, vaan en haluaisi ees ajatella asiaa, kun vähemmästäkin alkaa stressaamaan.. :attn: Jotenkin on vaan koko ajan sellanen tunne, että maailmassa on niin paljon lapsettomia ihmisiä, että miten se onni just meille kolahtaiskii, tai siis sillä tavalla.. Kai se on jotain itsensä varjelua osakseen. :headwall::headwall:
 
Jaahas... Eilen illalla alkoi tuntumaan rinnat hieman aroilla ja tänään ne on jo suht kipeät. Elikkäs eiköhän ne menkat nyt sitten tämän viikon puolella ala :/ mutta todella pitkä oli kyllä sitten tämä kierto :O 50 pv! Miten voi olla vielä 10kk kapselin poiston jälkeen näin epämääräinen kierto... Ärsyttääää :D mutta nyt vaan ootellaan, saas nähdä mikä päivä ne menkat sitten oikeasti alkaa...
 
Meillä oli eilen äitienpäivä aikalailla päivä muiden arkipäivien joukossa miehen kanssa... Ollaan tällä hetkellä raumalla, kun miehellä on Olkiluodossa kk kestävä vuosihuolto... Ollaan siis kaukana perheistä ja asustellaan sisustamattomassa kämpässä kesäkuun alkuun asti. Vähän ankeeta kieltämättä. Onneksi te muut ootte saaneet nauttia perheiden seurasta eilen. :)

Tänään pitäisi alkaa menkat, mutta vielä ei näy. Nyt kun ei turhia jännittelisi ja sen takia myöhästyisi jos ovat sitten edes tulossa... :S
Toisaalta yritän olla positiivisella asenteella. Jos nyt ei tärppää, voin jatkaa treenailua entiseen malliin ja saan painon tippumaan. Niiden e-pillereiden lopetuksen jälkeen paino pomppas 8kg (!!!) 1,5kk aikana. Näin pienellä "tyttösellä" noin monta kiloa on aika paljon. :( Pituutta mulla 151cm ja ennestäänkään en ole mikään luikku ollut, 61kg paikkeilla paino. Siitä huolimatta olen ollut tyytyväinen itseeni. :) Nyt on kuitenkin kiloja lähtenyt jo melkein 4.

Tahdon itse olla fyysisesti hyvässä kunnossa koko raskausajan (ja ylipäätään muutenkin), koska mulla on lonkkavikoja ja selkä murtunut kahteen kertaan, enkä halua että ne ilmoittelevat itsestään raskausaikana. Onko muilla mitään vastaavia ongelmia selän, lonkkien tai muun kanssa? :ashamed:
 
Pystyn samaistumaan noihin selkäongelmiin :( mulla alaselästä yksi nikamaväli romahtanut. Lihaskunnolla olen saanut tilanteen hieman paremmaksi, mutta fyssarin mukaan tulevaisuudessa raskausaikana joudun käyttämään selkätukea läpi raskauden, koska riski on, että muut alaselän nikamavälit voivat myös romahtaa... En tiedä jos sitten hankkisi sellaisen saliohjelman, joka keskittyisi alaselän ja - vatsan treenaukseen, että pelastaisiko se tilannetta jotenkin. Mutta jatkuva kipu on elämässä kolo ajan läsnä. Joskus helpompana, joskus pahempana.
 
kka
Mä uskon, että meidän läheiset ottaa raskausuutisen ilolla vastaan kun sellainen päästään kertomaan. Mun äiti on jo pidemmän aikaa ilmaissut että olisi kiva olla mummi ja tuskinpa isäkään vaimoineen pahastuu kun pääsevät toteuttamaan sisäistä isovanhemmuuttaan. Miehen vanhempienkin uskon ilahtuvan ikihyviksi, saatika meidän kummankin isovanhemmat. En jotenkaan usko että mistään suunnasta tulee negatiivista kommenttia.

Fyysisistä vaivoista täällä kärsitään pahasti yliliikkuvista nivelistä. Etenkin polvet venyy ja paukkuu vähän väliä ja jalkojen lihaksisto on pidettävä suht hyvässä kunnossa etteivät mene sijoiltaan. Pitäisi taas kyllä ryhdistäytyä tuon kuntoilun suhteen... :whistle:

Mä en voinut eilen olla miettimättä että josko sitä saisi ensi vuonna viettää ekaa äitienpäivää äitinä! Mieskin oli nähnyt tuossa yksi yö unta että meillä oli poika. Kun sitten kysyin, että ei kai ollut painajaisuni niin tuo vastasi että ei vaan se tuntui niin luonnolliselta ja todelliselta että aamulla oli tosi hämmästynyt olo kun heräsikin todellisuuteen. Kolme päivää pillereitä enää, sitten sormet ristissä ettei ukko jaksa kauaa niiden kumien kanssa räveltää :D
 
Vaivoista. Mulla ei raskaana ollessa ollut 10 viikon oksentamisen jälkeen muita vaivoja kun että loppuraskaudessa polvet ei tahtonut kestää mun painoa (olin synnyttämään lähtiessä onnistunut tuplaamaan oman painoni siitä mitä se oli miehen kanssa seurustelun alkaessa :D), joten jos se plussa jossain vaiheessa tulee, aion tällä kertaa pitää huolen että paino ei pääsis nousemaan ihan yhtä paljon. Mulle kyllä tuli ihan hormonaalisista syistä ilmeisesti ihan törkeästi painoa (27kg) kun suurin osa kuitenkin lähti melkein itsestään.

Dpo 8 eikä mitään plussaan viittaavia oireita. Taidan suunnata katseet jo seuraavaan kiertoon, mutta kaipa vois testin tossa perjantaina (dpo 12) tehdä, jos ei menkat ehdi yllättää.

Kka meillä ei ainakaan mies tykännyt ollenkaan kumien ja keskeytetyn kanssa pelleilystä synnytyksen jälkeen, joten meillä alkoi silloin sitten heti perään uusi yritys ;)

Oliko joku halukas tekemään sitä listaa niin pysyis paremmin kärryillä muiden tilanteesta? :) voin kyllä itsekkin loppuviikosta yrittää tehdä :)
 
Kka tsemppiä sinne ! Jospa se mieskin pian tajuais ;)
Mulla tuli myös yllärinä, kun paino nous 5kg parissa viikossa pillereiden lopettamisen jälkeen.. Luin kyllä että yazit poistas nestettä, että se syy saattokin löytyä siitä, se ei kyllä poistanut hetkittäisen masennuksen määrää siltikään.. :x

Naapuriinkin oli syntynyt vauva, voi tätä kuumeen määrää. Pieni kateellinen täällä ilmoittautuu. :(
 
Mulla taas aikanaan juuri yazit lihotti mua kolmessa kuukaudessa 10kg, nestettä kertyi niin paljon! mutta yksilöllistähän tuokin :)

Me tosiaan maanantaina soiteltiin väestöliitolle siitä miehen simppatestista ja lääkärin (vai mikä laborantti lie olikaan) mukaan tulos oli normaali. Huh!
Varasin kuitenkin ajan neuvolaan 4.6 jos vaikka saatais lähete lapsettomuuspolille.
Mulla on vaan jotenkin niin hyvä fiilis tästä kierrosta! *kop kop*
Mä joskus vuosi sitten mietin, että ehkä mä saan valmistujaislahjaksi ne kaksi viivaa<3
Testipäivä olisi siis juuri tuo valmistumispäivä! Lauantaina pitäis olla ovis.

Henttis täällä toinen salaa kateellinen kaikille raskaana oleville ja pienen vauvojen vanhemmille. Tiedän kyllä ettei toisen onni ole multa pois, mutta mutta... :(
 
Hei!

Tein ihan käyttäjätunnuksen tätä varten, koska pakko on omia ajatuksia purkaa johonkin. En tiedä onko tämä keskustelu kaikille avoin ja kuuluuko asiani edes virallisesti tähän keskusteluun, mutta kokeillaan :)

Mulla on tällä hetkellä kuukautiset noin kaksi viikkoa myöhässä. E-pillerit lopetin viime elokuussa ja kierrot ovat olleet tasaiset 28-32 päivää (lukuunottamatta yhtä 37 kiertoa, joka oli melkein heti pillereiden loputtua). Nyt on menossa jo kp 45 ja (kuviteltuja?) oireita on jonkin verran:
-Valkovuodon määrä lisääntynyt huimasti. Muissa kierroissa valkovuoto on ovulaation jälkeen vähentynyt reippaasti, mutta nyt se on vain lisääntynyt.
-Menkkamaisia jomotuksia ollut jo puolitoista viikkoa
-Alaselkä kipeä
-Pissattaa useammin (olen toki juonutkin enemmän)
-PMS oireiden puuttuminen. Varsinkin henkiset pms oireet ovat olleet vahvat aina ennen menkkoja ja oikein riesa mun elämässä. Nyt niiden puuttuminen ihmetyttää.
-Turvottaa
-Nännien ympärille ilmestynyt nystyröitä :eek: En tiedä ovatko olleet siinä aikaisemmin, mutta nyt vasta huomasin.

Ei oikeastaan muita oireita. Saattaahan se myös olla, että tämä kierto on ollut ovuloimaton tai ovulaatio on tapahtunut myöhään (sairastin flunssan oletetun ovulaation aikoihin). Testejän olen tehnyt muutaman, joista kaksi negatiivista ja yhdessä oli hetken haamuviiva, mutta se katosi noin kymmenen sekunnin kuluttua ja tilalle jäi viivanpaikka? Ota tästäkin sitten selvää. Kunhan nyt tulisi joko selkeä plussa tai ne menkat. Pitäisiköhän pian varata aikaa lääkäriin, jos ei menkat ala, mutta testit näyttää negaa?

Meillä on miehen kanssa ollut "ehkäisynä" varmat päivät, mutta jos sattuu käymään "vahinko" niin ilolla se otetaan vastaan. Varsinkin minä kyllä kuumeilen :)
 
Pikkumyy11: oireet kuulostais hyvälle! :) toivottavasti sieltä plussa pärähtää!

Mulla oli nyt kierto 52 pv ja menkathan ne sieltä alko :( en tiiä tuleeko tästä enää yhtään mitään, jos nää kierrot on näin pitkiä... Miehelle tästä valittelin, mutta se ei jostain syystä ymmärrä? Sanoo vaan että saihan se aikaisemmasta suhteesta tullut lapsi alkunsa heti ekalla yrittämällä. Tästä vähän suutahdin ja sanoin, että nyt olen kyseessä MINÄ ja MUN kuukautiskierto, eikä hänen exänsä... Siis suoraan sanottuna v****taa että pitää tolleen vertailla. Mies ei jotenkin tunnu tajuavan että jokaisen naisen kroppa toimii eritavalla?? Aaaarrgghhhhhh :D :D
 
Vieläkö mahtuu mukaan :heart: ?

Täällä 21v. Miehen kanssa yhdessä seitsemättä vuotta, yhdessä asuttu melkein saman verran. Aivan tuore idea, tai mulla kyllä muhinut päässä jo jonkin aikaa. Miehelle uskalsin vasta pari päivää sitten ehdottaa, eikä tuolla ole mitään sitä vastaan. Älyttömän lapsirakas, minä taas en muiden lapsista kamalasti välitä. Omasta lapsestakin mies oli nähnyt unta muuan viikko sitten...

Molemmilla ammatit hankittuna, osa-aikatöitä tehdään. Pillereillä ja kumilla on pelattu kaikki nämä vuodet, nyt päätettiin jättää pois kaikki. Toistaiseksi en ees laske mitään päiviä, katotaan jos ei ala menkkoja näkyä. Aika hyvä tuuri kyllä kävisi :) En oo koskaan edes laskenut tai seuraillut mun kiertoa.

Joku tuolla aloitussivulla sanoi siitä että elämästä tuntuu puuttuvan jotain. Se on just tää tunne! Kaverit tekee lapsia ympärillä. Meillä molemmilla on tärkeät harrastukset, niistä olisi tarkoitus pitää kiinni tiukasti vaikka perheenlisäystä tulisikin.

En tiedä miten kerrotaan sukulaisille. Miehen puolen suku tulee olemaan helppo ja varmasti tykkäävät uutisesta. Anoppi sekoaa onnesta. Mun äiti varmasti kannustaa mutta isä jännittää. Sillä tahtoo olla liian rationaalinen suhtautuminen kaikkeen ja se tahtois paikkailla omaa perseelleen mennyttä nuoruuttaan elämällä mun elämää... :D

Hemmetti mitä jaarittelua.
 
MerMer: Itsekin kyllä sitä toivon! :) Tosi inhottavaa, että miehes noin vertaili. Kyllä muaki suututtais. Varsinkin, kun raskautuminen on yleensä muutenkin niin herkkä aihe ja mä ainakin ottaisin niin itseeni tuollasen :(. Mutta miehet ei tajua : /

Omasta tilanteesta sen verran, että itse olen 20-vuotias ja mies 23. Yhdessäoloa takana 5 vuotta josta naimisissa pian 3 vuotta :). Mies valmistuu korkeakoulusta tänä keväänä ja työpaikkakin on jo valmiina. Meillä on yhteinen ihana omistusasunto, mutta tilannetta hankaloittaa, että itse opiskelen toisessa kaupungissa. Siksi ollaan käytetty varmoja päiviä. Ollaan ajateltu, että jos raskaaksi tuun, niin mä vaan pidän taukoa opiskelusta. Asumiskuviot pitää vaan äitiysloman jälkeen järjestellä uudestaan. Mutta saa nähdä nyt miten käy! Ei mikään kauhean suuri todennäköisyys kuitenkaan, että raskaana olisin :/. Lähinnä pelkään, että onko joku tulehdus tai kysyä.

Kirjoitin viestin kännykällä, niin pahoittelut sekavuudesta ja mahdollisista kirjoitusvirheistä!
 
Unkkis: mukaan vaan, kyllä mahtuu! :) onpas sulla ihana tilanne, että mieskin on noin mukana!

Pikkumyy11: jep, siis tällä hetkellä kiehun sisäisesti aivan älyttömän paljon! Välillä muutenkin tunnen itseni suvussa ns. "ulkopuoliseksi", koska olen kuitenkin viimeisimmäksi sukuun tullut, eikä meillä ole vielä yhteistä lasta/olla naimisissa. Yhdessä toki olemme jo asuneet useamman vuoden ja suku ottanut minut kyllä hyvin vastaan. Mutta silti! Tuo vertailu aiheutti kyllä sellaisen k**vän otsaan, että menee ehkä muutama päivä sitä sulatellessa...
 
Tervetuloa uusille!
MerMer oho mikä tilanne... Mäkin oon miehen sukuun tullut viimesenä ja itellä myös välillä ulkopuolinen olo, koska miehen veljet + toisen veljen avokki on miehen isällä töissä ja yleensä yllätysyllätys kun ollaan isommalla porukalla aihe kääntyy väkisinkin töihin.

Tänään aamulla bongasin ovisplussan, jee! Ja hyödynnetään se heti illasta. Ihanaa että clomeista on kai ees jotain hyötyä kun ovis bongattu jo useammasta kierrosta.
 
kka
Tervetuloa mukaan uusille! :)

MerMer, voi kauhea tota miestäs. Ei noi vaan aina ymmärrä millasia sammakoita suustaan päästelee. Toisaalta eipä miesten voi olettaakaan ymmärtävän naisvartaloa kun ei sitä tunnu aina itsekään ymmärtävän. :D

Mulla on "sukuun tulon" suhteen hyvä tilanne, miehellä on kolme sisarusta joista kaksi alkoi seurustella samana vuonna kuin mekin. Itse asiassa kolmaskin sisarus alkoi seurustella pari viikkoa meidän jälkeen mutta se suhde kariutui jo kuukausia sitten. Eipä ole ulkopuolista oloa kun ollaan kaikki samoihin aikoihin tultu kuvioihin.
 
Kiva, että uusia tulee vieläkin mukaan :)

Pirpula hyvä, että kaikki ookoo. Nyt saattaa tuo tieto helpottaa teitä ja plussa tullakki nopeesti! Ihanaa, että ovis bongattu! Nyt plussaa :)

Pikkumyylle plussaa nyt myöskin, jos vauva oliskin tervetullut :)

MerMer HALAUS! Ei noin voi sanoa.. Jokainen nainen on erilainen. Hurjaa, kun tuntuu et on niitäkin jotka tyyliin pususta tulee raskaaks. Vietävä :D

Unkkis voi kuinka ihanaa! Ei sen vauvan tarvii aina olla monta vuotta haudottu päätös. Ja se ei todellakaan niin ole, että kaikki raskautus heti niin hyvä alottaa nuorena :)

Täällä tikuteltiin ovista, mutten todellakaan saanu kunnon plussaa edelleenkään. En toki kovin tarkka ollu tikuttelussa. Mahaa nippailee törkeesti ja nivusiin sattuu. Ja kohtuunki muka. Voi hyvänen aika.... Menkat pitäs alkaa joskus viikon päästä, saas nähä.
 
hmm alan olla vaarallisen koukussa tähän foorumiin! Ensin olin pelkkä lueskelija, sitten melkein kommentoin, kohta loin profiilin ja siitä pari päivää niin eikun mukaan juttuun, nyt käyn täällä varmaan 10kertaa päivässä, katselemassa vain josko jotain olisi mahdollisesti tullut.:D Mulla ovis pitäs olla näinä päivinä, varma en voi olla koska kierto jotain 33-36 välillä, enkä tikuttele vaan fiilispohjalta vaan. Jotekkin hyvä ja levollinen fiilis kuitenkin, jännää..
Hei mites noi ulkoiset avut, löytyykö muita greippimehun kittaajia? tai onko käytössä jotain muita hyväks havaittuja keinoja? :DD tästäkin on saattanut jo puhetta olla, en vaan muista. :|
 
Viimeksi muokattu:
Henttis mäkin käyn aina monta kertaa päivässä lueskelemassa :D greippimehua (ja monia muita juttuja) tuli vedettyä muutaman kierron ajan. Lisäs mulla ainakin ovislimoja, mutta tikut oli muutenkin käytössä, joten oviksen sai niilläkin bongattua :)

Niin ja tervetuloa uusille! :)

Meilläkin hyvin "hyväksyttiin" sukuun, kun miehen olen tuntenut samoin kuin hänen vanhemmat jo melkein 15 vuotta :) mun äidillä taas kesti puol vuotta tajuta että me seurustellaan ja hyväksyä mies poikaystäväksi (ollaan siis oltu parhaita kavereita pitkään jo ennen seurustelua)

Dpo 11 enkä pääse testaamaan ennen maanantaita! Silloin kyllä pitäis viimeistään menkkojenkin alkaa, joten eipä ainakaan tule testattua turhaan. Ei ole mitään oireita, joten eiköhän tämä kierto ollut tässä.

Tsemppiä kaikille muille! :)
 
Ai jotku muutki harrastaa monesti päivässä näillä sivuilla hengausta :D henttis toi on ihanaa, kun välillä on tosi hyvä ja luottavainen fiilis. Täällä alkanu turhauttaan, kun ei se levollisuuskaan näytä auttavan.

Mä oon harkinnu tota greippimehua ja niitä foolihappo pillereitä, mutta en vaan saa aikaseks. Pitäis kyllä alkaa juomaan sitä mehua :)

Mimmi92 hui sulla jännät päivät! Olispa sitä plussaa vaikka negafiilis sulla.
 
Nooh nyt noin kuus purkkia lipittäneenä oo alkanu siirtyä oikeisiin greippeihin ja niistä saatavaan mehuun.. :D greippiä ja appelsiinia smoothie twisteriin vaan ja hyvä tulee. :D en tiiä menettääkö greippi (taianomaisen) vaikutuksesa jos siihen sekottaa vaikka mangoo/banaanii tms?:D
 

Yhteistyössä