On niin tyhjä olo.

14.4 lähdin hurjaa vauhtia sairaalaan kun vuosin verta. Siellä sitten olin yön yli, sikiön sydänäänet kuului hyvin. Nukahdin ja heräsin parin tunnin kuluttua hiljaisuuteen. Kun se laite ei enää piipannutkaan. Tietenki ajattelin ensin että olen huonossa asennossa, tai laite epäkunossa, antura irronnut... No eipä ollut. Kätilö etsi ja etsi sydänääniä, aloin tuntea supistuksia. Mentiin ultraan ja todettiin vauva kuolleeksi. Viikkoja oli kasassa vähän päälle 19.
Ihan surkea olo. Ihan kamala. Siitä on jo kulunut aikaa mutta silti on kamala olo ja pahenee vain kun laskee kuinka pitkällä raskaus nyt olis. :ashamed:

 

:hug: :'( :hug:

 

:hug:

 

:hug:

 

:hug:

 

:hug: Tiedän tunteen...

 

:hug: :hug:

 

:hug:

 

:'( :hug:

 

Ensimmäisestä viikosta en oikeasti muista mitään, rauhottavia napsin kun sain paniikkikohtauksia koko ajan. Sitten lähdin kotiin ja täällä ei ole ollut yhtään mitään mielenkiintoista, paitsi isommat lapset olen jotenkuten jaksanut hoitaa. Esikoisen kummitäti ollut apuna paljon ja siitä kiitän ikuisesti, nyt jos tämä paha olo helpottais ja jaksais taas eteenpäin.

Vaikka tuo vauva olikin täysin yllätys kun ilmoitti tulostaan, oli se tervetullut alusta asti ja niin rakas... Ehdin jo pinnasängyn ja hoitopöydänki tuoda vintiltä ja puhdistaa, vauvanvaatteet kaivoin esille...
Mies on niitä kaikessa hiljaisuudessa pakannut vintille takasin ja yritän olla huomaamatta.

 

\

Ensimmäisestä viikosta en oikeasti muista mitään, rauhottavia napsin kun sain paniikkikohtauksia koko ajan. Sitten lähdin kotiin ja täällä ei ole ollut yhtään mitään mielenkiintoista, paitsi isommat lapset olen jotenkuten jaksanut hoitaa. Esikoisen kummitäti ollut apuna paljon ja siitä kiitän ikuisesti, nyt jos tämä paha olo helpottais ja jaksais taas eteenpäin.

Vaikka tuo vauva olikin täysin yllätys kun ilmoitti tulostaan, oli se tervetullut alusta asti ja niin rakas... Ehdin jo pinnasängyn ja hoitopöydänki tuoda vintiltä ja puhdistaa, vauvanvaatteet kaivoin esille...
Mies on niitä kaikessa hiljaisuudessa pakannut vintille takasin ja yritän olla huomaamatta.

Hitsi kun menin lukemaan tämän viestisi, tuli heti oma enkelityttö mieleen.. :'(
Uskopois aika parantaa pahimmat haavat. Itselläni on kulunnut pian 2 vuotta tuosta, mutta pelastukseni oli uusi raskaus josta syntyi terve tyttö. Kesällä vietämme siis 1- vuotis synttäreitä.

:hug: <br><br>

 

:'( :hug: :hug: :hug:

 

:'( :hug:

 

:hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

 

\

\

Ensimmäisestä viikosta en oikeasti muista mitään, rauhottavia napsin kun sain paniikkikohtauksia koko ajan. Sitten lähdin kotiin ja täällä ei ole ollut yhtään mitään mielenkiintoista, paitsi isommat lapset olen jotenkuten jaksanut hoitaa. Esikoisen kummitäti ollut apuna paljon ja siitä kiitän ikuisesti, nyt jos tämä paha olo helpottais ja jaksais taas eteenpäin.

Vaikka tuo vauva olikin täysin yllätys kun ilmoitti tulostaan, oli se tervetullut alusta asti ja niin rakas... Ehdin jo pinnasängyn ja hoitopöydänki tuoda vintiltä ja puhdistaa, vauvanvaatteet kaivoin esille...
Mies on niitä kaikessa hiljaisuudessa pakannut vintille takasin ja yritän olla huomaamatta.

Hitsi kun menin lukemaan tämän viestisi, tuli heti oma enkelityttö mieleen.. :'(
Uskopois aika parantaa pahimmat haavat. Itselläni on kulunnut pian 2 vuotta tuosta, mutta pelastukseni oli uusi raskaus josta syntyi terve tyttö. Kesällä vietämme siis 1 vuotis synttäreitä.

:hug:

Voi, onnea teille.
Kyllähän se aika parantaa. Tuntuu vaan ettei nämä päivät liiku minnekään, kelloa katsoo ja laskee sekunteja, minuutteja, odottelee iltaa että pääsis nukkumaan. Yksin olen kotona ollut päivät nyt viikon kun mies palasi töihin. Tätä tyhjää nyhjöttämistä ja loputonta surkeutta ja itkua... Jopa itsesääliä. :'(

 

\

\

\

Ensimmäisestä viikosta en oikeasti muista mitään, rauhottavia napsin kun sain paniikkikohtauksia koko ajan. Sitten lähdin kotiin ja täällä ei ole ollut yhtään mitään mielenkiintoista, paitsi isommat lapset olen jotenkuten jaksanut hoitaa. Esikoisen kummitäti ollut apuna paljon ja siitä kiitän ikuisesti, nyt jos tämä paha olo helpottais ja jaksais taas eteenpäin.

Vaikka tuo vauva olikin täysin yllätys kun ilmoitti tulostaan, oli se tervetullut alusta asti ja niin rakas... Ehdin jo pinnasängyn ja hoitopöydänki tuoda vintiltä ja puhdistaa, vauvanvaatteet kaivoin esille...
Mies on niitä kaikessa hiljaisuudessa pakannut vintille takasin ja yritän olla huomaamatta.

Hitsi kun menin lukemaan tämän viestisi, tuli heti oma enkelityttö mieleen.. :'(
Uskopois aika parantaa pahimmat haavat. Itselläni on kulunnut pian 2 vuotta tuosta, mutta pelastukseni oli uusi raskaus josta syntyi terve tyttö. Kesällä vietämme siis 1 vuotis synttäreitä.

:hug:

Voi, onnea teille.
Kyllähän se aika parantaa. Tuntuu vaan ettei nämä päivät liiku minnekään, kelloa katsoo ja laskee sekunteja, minuutteja, odottelee iltaa että pääsis nukkumaan. Yksin olen kotona ollut päivät nyt viikon kun mies palasi töihin. Tätä tyhjää nyhjöttämistä ja loputonta surkeutta ja itkua... Jopa itsesääliä. :'(

Koita jaksaa :hug: Jos haluat kirjoitella enemmän niin pistä yv.tä...

 

:hug: Voimia

Itsellani ollut kanssa kohtukuolema vk 23+ , tuntui silloin, etta miten tasta voi jaksaa eteenpain. Oli viela ensimmainen raskaus.Seuraavakin raskaus meni kesken, ajattelin ettei minua ole luotu aidiksi ollenkaan :ashamed:

 

<br><br>

 

:hug: :hug:

 

<br><br>

 

oon tosi pahoillani,koita jaksaa.kyllä se elämä vielä iloksi muuttuu :hug:

 

<br><br>

 

\

Lainattu viesti on poistettu.

Mitenkähän minun koulutukseni olisi voinu pelastaa vauvan? Ei mitenkään. Minun sisälläni se oli. Enkä voinut mitään että kiitos vaan ihan vi.tusti taas.... :headwall: <br><br>

 

Tippa tuli linssiin vaikka itsellä ei ole mitään kokemusta vastaavasta enkä sinuakaan tunne... jotenkin niin surullisia nämä.. mutta koetahan jaksaa ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! En oikein tiedä mitä muuta sanoa. :hug:

 

Voimia :hug: :hug: :hug: