Onko leikin ulkopuolelle jättäminen mielestäsi kiusaamista?

no on, jos kaikki muut lapset liittyy yhteen ja yksi ja sama jätetään aina ulkopuolellee

 

Mun tyttö 6v kaverinsa menevät aina välillä kolmatta kaveriaan karkuun. Lapset usein leikkivät isommissakin kokoonpanoissa ja se kolmas on ollut useampikin eri lapsi. Mielestäni se jos mikä on kiusaamista, vaikka lapsista kukaan ei ehkä ole sitä kiusaamiseksi kokenut vain leikiksi. Olkoonkin vaikka leikkiä, mutta me vanhemmat emme ole sitä sallineet. Jos leikitään kolmisin, ei kaksi voi pakoilla yhtä.

 

Joskus se on kiusaamista ja joskus ei. Tilannekohtaista siis mun mielestä. Onko se siis kiusaamista jonkun mielestä silloinkin, kun lapsi haluaa tiettyjen leikkiin mukaan, ja sitä ei huolita mukaan, mutta samaan aikaan lapsi ei suostu leikkimään kenenkään muun kanssa vaikka olisi kavereita jotka haluaisivat lapsen leikkiin mukaan? Vaikeasti selitin, toivottavasti ymmärsitte kuitenkin. Tai jos mukaan haluava lapsi toistuvasti aina rikkoo leikin ja leikkii niin rajusti, että muilla leikissä olijoilla on epämukava olo, onko silloinkin kiusaamista olla ottamatta leikkiin mukaan? Ja tietynlainen systemaattinen leikin ulkopuolelle jättäminen ilman kunnon syytä on todella sitten jo vallankäyttöä ja kiusaamista, silloin lapsia voi vaatia ottamaan kaikki halukkaat mukaan leikkiin ja lapsia tulee opastaa siihen että leikistä tulee hauskempi, kun on monta mielikuvituksen käyttäjää mukana.

 

Kun lapset viedään laumahoitoon, väistämätön seuraus on se, että lapset taistelevat reviiristään kuin pienet eläimet. Siihen valitettavasti kuuluu se, että lapsi ei mitenkään voi käsittää ympärilleen kehittyvää valtavaa hyörinää.

Usein lapset haluaisivat oikeuden määrätä edes vähän omasta elämästään sääntöviidakossa, eli sen, kenen kanssa haluaisivat leikkiä. Mutta kuten rankimmissa työpaikoissa, on vain selvittävä päivästä toiseen ison, itselleen epämiellyttävänkin aineksen seassa.

Älkää koskaan aliarvoiko sitä uskomatonta henkistä stressiä, mihin päiväkotilapset joutuvat. Nekin, joita ei syrjitä tai kiusata! He tekevät kompromisseja, ovat diplomaattisia ja väsyvät.

 

[QUOTE="hoitaja";26870461]Kun lapset viedään laumahoitoon, väistämätön seuraus on se, että lapset taistelevat reviiristään kuin pienet eläimet. Siihen valitettavasti kuuluu se, että lapsi ei mitenkään voi käsittää ympärilleen kehittyvää valtavaa hyörinää.

Usein lapset haluaisivat oikeuden määrätä edes vähän omasta elämästään sääntöviidakossa, eli sen, kenen kanssa haluaisivat leikkiä. Mutta kuten rankimmissa työpaikoissa, on vain selvittävä päivästä toiseen ison, itselleen epämiellyttävänkin aineksen seassa.

Älkää koskaan aliarvoiko sitä uskomatonta henkistä stressiä, mihin päiväkotilapset joutuvat. Nekin, joita ei syrjitä tai kiusata! He tekevät kompromisseja, ovat diplomaattisia ja väsyvät.[/QUOTE]

Meillä taasen päivähoito ja koulu ja niiden kaverpiirit ovat sujuneet hyvin. Hankaluuksia on aiheuttanut naapuriston parin tytön "organisaatio" joka määrä kuka leikkii, kenen kanssa leikkii ja mitä leikkii... ko. tytöt ovat yllätten koulussa lähes ilman ystäviä, mutta kotona sitten käyttävätkin aikansa kiusaamiseen...

 

Kiusaaminenhan on joka tapauksessa paljon muutakin kuin pois leikeistä jättämistä.

Kysymys:
Olisitteko oikeasti halunneet leikkiä niiden kiusaajien kanssa, jotka aina haukkuivat teitä ja ehkä pahoinpitelivätkin?
Ne kiusaajathan kuitenkin saivat osallistua kaikkiin leikkeihin, koska kukaan ei uskaltanut kieltää heitä tulemasta mukaan.

En olisi halunnut, vaan olisin halunnut olla mahdollisimman vähän heidän lähellään. Mutta todennäköisesti sinä kokisit tuon ryhmän ulkopuolelle jättämisen toisin, jos sinua ei olisi kiusattu muilla tavoin, vaan ainoa kiusaamistapa olisi ollut syrjiminen.

 

Entisenä koulukiusattuna sanoisin, ettei leikin ulkopuolelle jättäminen ole kiusaamista. Ymmärrän kuitenkin, että monet ovat eri mieltä. Esim. sellaiset jotka kaipaavat paljon sosiaalista kanssakäymistä.

Itseäni kiusattiin vuosia haukkumalla, puhumalla pahaa, uhkailemalla, sekä fyysisellä väkivallalla. En missään tapauksessa olisi halunnut osallistua leikkeikin jossa kiusaajat olivat mukana. Minulla oli pari hyvää kaveria, joita myös kiusattiin - heidän kanssaan olin mielelläni.

Aikuisiakaan ei pakoteta kaveeraamaan sellaisten henkilöiden kanssa joiden kanssa he eivät halua olla tekemisissä. Miksi lapsi pitäisi pakottaa leikkimään sellaisten kanssa, joista he eivät pidä?

on tietysti. ihmisellä on perustarve tulla hyväksytyksi ja kuulua porukkaan. Jos on vaikka päiväkkoti tai kouluryhmä eikä kukaan halua leikkiä, niin tottakai ulos suljettu tuntee tulevansa kiusatuksi ja aivan oikeutetusti.

 

[QUOTE="vieras";26870533]En olisi halunnut, vaan olisin halunnut olla mahdollisimman vähän heidän lähellään. Mutta todennäköisesti sinä kokisit tuon ryhmän ulkopuolelle jättämisen toisin, jos sinua ei olisi kiusattu muilla tavoin, vaan ainoa kiusaamistapa olisi ollut syrjiminen.[/QUOTE]

Ja tähän piti vielä lisätä, että sitä syrjimistä voi tapahtua muiden taholta, kuin niiden hakkajien ja lällättelijöiden. Kyllä mä koin kiusaajiksi myös ne, jotka "vain" syrjivät, eivätkä muuten satuttaneet.

 

syrjiminen ja ulos sulkeminen on pahinta kiusaamista. ihminen tahtoo tulla hyväksytyksi ja huomatuksi ja jos saa selkäänsä, silloin huomataan edes.

se että sinua on kiusattu, ehkä, lapsena, ei tarkoita että olisit auktoriteetti puhumaan kiusaamisesta.

moni kertoo etät minua on kiusattu, ja samalla itse kiusaa muita tai toisten lapsia. "minua on kiusattu" voi olla keppihevonen, jolla yritetään sanoa että minä en ainakaan kiusaa tai tiedän kiusaamisesta, vaikka itse olisi parhaillaan pahin kiusaaja vaikka toiselle lapselle, jotta omaa lasta ei kiusattaisi.

 

No totanoin... Elin koko ala-asteen syrjäytettynä muusta luokasta. Kukaan ei puhunut mulle koskaan mitään, ryhmätyö ryhmiin otettiin vain opettajan määräyksestä ja luokkaretkellä samaan huoneeseen kanssani joutuneet nostivat protsestin. Olin onnellinen, jos joku sattui koulupäivän aikana, vaikka sanomaan mulle, että ojennatko liiman.

Ja kyllä. Kyllä se oli kiusaamista ja vielä melkein pahimman laatuista. Sairastuin tuosta kohtelusta henkisesti ja vasta nyt kolmikymppisenä voin sanoa, että olen jollain tapaa päässyt yli noista ajoista, tosin kauheasti en noita aikoja tahdo muistella.

 

No, leikin - tai porukan - ulkopuolelle jättäminen tarkoituksellisesti ja toistuvasti on mielestäni kiusaamista, mikäli se ulkopuolelle jäävä asian sellaiseksi kokee.

 

No totanoin... Elin koko ala-asteen syrjäytettynä muusta luokasta. Kukaan ei puhunut mulle koskaan mitään, ryhmätyö ryhmiin otettiin vain opettajan määräyksestä ja luokkaretkellä samaan huoneeseen kanssani joutuneet nostivat protsestin. Olin onnellinen, jos joku sattui koulupäivän aikana, vaikka sanomaan mulle, että ojennatko liiman.

Ja kyllä. Kyllä se oli kiusaamista ja vielä melkein pahimman laatuista. Sairastuin tuosta kohtelusta henkisesti ja vasta nyt kolmikymppisenä voin sanoa, että olen jollain tapaa päässyt yli noista ajoista, tosin kauheasti en noita aikoja tahdo muistella.

Tuntuu, kuin lukisin kertomusta omista kouluajoistani...

 

Joskus on, joskus ei.

Ei aina ole pakko ottaa jokaista pyytäjää leikkiin mukaan, on ihan sallittua olla vaikka kahdestaan bestiksen kanssa joskus.

Myös se, että tuppautuu väkisin seuraan, voi olla kiusaamista.

Ja se, että pakotetaan lapset leikkimään yhdessä.

Näin. Jos kaikki muut leikkivät yhdessä leikkiä, johon voi hyvin mennä monta lasta, niin kiusaamista on sen yhden jättäminen pois.

Mutta välillä on oltava oikeus leikkiä kaksistaan. Jos teillä on lapsivieras ja naapurin elli soittaa ovikelloa, ei se ole kiusaamista sanoa, että nyt ei sovi.

Ja jos leikit eivät suju, niin en minä aikuisenakaan halua olla siellä erotuomarina tai leikkitätinä aina toimia. Parempi kun eivät leiki silloin kaksin. Joskus aika voi auttaa kummasti...

 

mutta josksus on vaan niin etä jotkai ei halta leikiin, edim just siksi ku ei osa leikiä sitä leikkiä tai muten vaan käyttäytyy niin että tupaa mukaan ku toiset o aloittaneet laikein. Meielesätni o oiki jos vaika 3 kaverusta o aloittanut jonkun leikinja pihalle tuleeyhtäkkiä neljäs js pyytä mukaan, sanoa että ei nyt.
ei me aikuisetkaan oteta toisia aina mukaan kaikkii juttuihihin,joku jä ukopuolelle,
Jos KAIKKI mistä tulee paha mielei olisi kiusaamista, olisi maailmass avain kiusajia. Kun aina vaan ei asia tmene ninkuin sinä ja su kullannuppusi tahtovat.

Olen sun kanssa ihan samaa mieltä. Eiköhän se mene vähän niin että kaikkia pitää sietää mutta kaikista ei tarvitse tykätä.

 

mun kiusaajat änkivät aina väkisin mukaan mun ja kaverini leikkiin ja jos sanoi ei, menivät kantelemaan opettajalle että heitä ei huolita mukaan...

 

On se, olen kokenut tällaista myös parikymppisenä AMK:ssa. Että osaa ne "aikuisetkin".

 

Njaa-a. Meidän kersat nyt on vielä pieniä mutta esimerkkitilanteita syntyy vähän väliä. Jos neljävuotiaat jätkät riitaantuvat, "en leiki sun kaa", ja menevät mairittelevalla äänellä itsekseen leikkivälle kolmevuotiaalle ehdottamaan "leikitäänkö yhdessä" niin kyllä hätistän omiin leikkeihinsä molemmat. Ja laitan kyllä kundit ottamaan myös tytön leikkeihinsä mukaan.

Aina ei ole pakko, eikä varsinkaan silloin jos pienempi lähinnä häiritsee, mutta mielestäni on julmaa jättää joku pois leikistä, jos ei mitään hyvää syytä siihen ole.

 

[QUOTE="vieras";26871357]On se, olen kokenut tällaista myös parikymppisenä AMK:ssa. Että osaa ne "aikuisetkin".[/QUOTE]

Ja nimenomaan naiset... kun on NIIIIN hankalaa olla jos on joku kolmaskin ihminen paikalla. Yllättävän moni vanhempi myös tukee omalla käytöksellään tätä kehitystä.

 

Kyllä se on kiusaamista, ei samanlaista kuin fyysinen väkivalta, uhkailu, kiristys ja tavaroiden hajottaminen.
Ei se ehkä joka tilanteessa ole kiusaamista, eikä edes sellaiseksi tarkoitettua.

Mutta jos kyse on määrätietoisesta ulkopuolelle sulkemisesta kyllä mieltäisin sen henkiseksi väkivallaksi ja yhdeksi kiusaamisen muodoksi. Varsinkin, jos he, ketkä tämän henkilön haluavat sulkea ulkopuolelle, kykenevät vaikuttamaan muihinkin siten, että he hyljeksivät tätä syrjittyä.


Tälläistä ei ehkä vielä kovin suuressa mittakaavassa päiväkodeissa näy, vaikka tapahtuu sitä sielläkin. Mutta ikävä kyllä, olen melko varma, että liki jokaisen koulun pihalla piilottelee joku, jota ei haluta mukaan, ei haluta nähdä ja tämä voi muuttaa ihmistä näkymämmättömäksi.

 

On kiusaamista ja toi keskustelu on tyttären kanssa vielä edessä. En todellakaan halua mun tyttärestä mitään kiusaajaa ja mä todellakin puutun siihen, jos mun tyttäreni jota kuta kiusaa. Mun lastani saa myös komentaa vieras ihminen jos siihen on aihetta, en suutu siitä, vaan päinvastoin. Mun kaveri on komentanu mun lastani ja aihetta oli kyllä komentaa. Mun tytär on nyt 2v4kk.

Viime talvena tyttären oli tarkotus alottaa päiväkodissa. Tutustuttiin kolmen päivän ajan päiväkodin toimintaan. Viimesenä päivänä mun tytärtäni kiusattiin, vaikka olin siellä itse paikalla. Tytärtä tönittiin pois patja kasan päältä, kun tytär oli patjojen päällä ja pyysi muita mukaan leikkeihin, niin patja repästiin tyttären alta pois ja tyttäreni löi päänsä. Tytär tuli mun luokse ei itkeny, mutta silmistä näin että itkua nieleskeli, itelläni teki pahaa. Kielsin näitä poikia mutta eivät totelleet ja hoitajat eivät ikävä kyllä puuttunu tilanteeseen vaan lätisivät mulle pihalle lähdöstä. Tytär ei saanu koskea mihinkään leluihin, aina kun jonkin lelun otti käteen aina joku sen repi pois kädestä. Mua itteeni ahdisti ja itketti aivan hirveesti, mulla oli todella pahamieli tyttären puolesta. Yksi hoitajista vaan sano, että tää on tavallista ja joka päivästä, ryhmän tytöillä on kuulema viha rakkaus suhde toisiinsa ja selvittävät noi tilanteet yleensä keskenään, mä tuijotin hämmästyneenä takas, siis miks vitussa tollaseen ei puutututa?!!?
Kun mentiin ulkoiluun mukaan, niin kiusaaminen jatku vielä ulkonakin. Ulkona leikki vähän isompia lapsia pienten kanssa samassa pihassa ja tytär meni hieroo tuttavuutta näihin kahteen isompaan tyttöön. Tais olla virhe nimittäin tyttärelle alettiin huutaa mene pois siitä, tyttären jalka sotkeentui pulkan naruun ja tää isompi tyttö repi ja kisko sitä pulkkaa niin, että tyttäreni kaatui. Menin siihen väliin ja sanoin, että muistakaa se on paljon pienempi kuin te, eikä ymmärrä vielä kaikkea ja tuntuisko teistä kivalta jos mä nyt huutaisin teille? Vastaukseks tuli, ei olis kivaa jos huutaisit, mutta voitko ottaa ton pois. Kaks hoitajaa oli pihassa ja nää vaan keskuteli naamatusten. Otin tyttären kainaloon, vannoin omassa mielessäni että, tänne en tytärtä hoitoon jätä, isanoin vaan heipat hoitajille ja häivyin. Kotona tyttärellä sitten purkautu pahamieli ja itki ihan hirveesti, hoki vaan ei mennä, ei mennä. Aloin itekkin itkeä ja vaan halattiin ja itkettiin. Nytkin itkettää kun vaan mietin sitä, jos olisin laittanu tyttäreni tonne. Seuraavana päivänä soitin päiväkodin johtajalle ja ilmotin että, ei oteta paikkaa vastaan ja tota kautta järjesty tyttärelle pph: lle paikka. Ja hyvä paikka on, tyttärellä on ihana hoitaja ja tyttärellä on myös kavereita ja kukaan ei kiusaa ketään . Olin/olen helpottunu.

Oon jotenkin älyttömän herkkä tossa jos jota kuta kiusataan, oli se sitten oma tai vieras. Mä puutun kyllä jos nään, korpee nimittäin ihan hirveesti ja tulee tosi pahamieli sen kiusatun puolesta. Mua ei ole kiusattu, enkä myöskään ite ole kiusannu muita. Koulussa vetäydyin koko tilanteista aina, tosin mulla oli kaveri yläasteella jota kiusattiin, siihen puutuin yleensä sanomalla jotain näille kiusaajille. Tää ihminen jota kiusattiin, on yhä edelleen mun kaveri ja pidetään yhteyttä vieläkin .

 

[QUOTE="vieras";26870533]En olisi halunnut, vaan olisin halunnut olla mahdollisimman vähän heidän lähellään. Mutta todennäköisesti sinä kokisit tuon ryhmän ulkopuolelle jättämisen toisin, jos sinua ei olisi kiusattu muilla tavoin, vaan ainoa kiusaamistapa olisi ollut syrjiminen.[/QUOTE]

Tässä tulikin tärkeä pointti. Ne jotka joutuvat oikeasti kiusatuksi, eivät useinkaan koe, että syrjiminen olisi kiusaamista, vaan he haluaisivat vain olla rauhassa. Näin oli itsenikin kohdalla.

Juuri tästä tässä keskustelussa on kysymys; jos jotakuta ei kiusata, vaan jätetään vain leikin ulkopuolelle, onko häntä silloin kiusattu ollenkaan? Itse väittäisin jopa, että se, että pakotetaan leikkimään sellaisten kanssa joiden kanssa ei haluaisi, on kiusaamista.

 

On kiusaamista ja toi keskustelu on tyttären kanssa vielä edessä. En todellakaan halua mun tyttärestä mitään kiusaajaa ja mä todellakin puutun siihen, jos mun tyttäreni jota kuta kiusaa. Mun lastani saa myös komentaa vieras ihminen jos siihen on aihetta, en suutu siitä, vaan päinvastoin. Mun kaveri on komentanu mun lastani ja aihetta oli kyllä komentaa. Mun tytär on nyt 2v4kk.

Viime talvena tyttären oli tarkotus alottaa päiväkodissa. Tutustuttiin kolmen päivän ajan päiväkodin toimintaan. Viimesenä päivänä mun tytärtäni kiusattiin, vaikka olin siellä itse paikalla. Tytärtä tönittiin pois patja kasan päältä, kun tytär oli patjojen päällä ja pyysi muita mukaan leikkeihin, niin patja repästiin tyttären alta pois ja tyttäreni löi päänsä. Tytär tuli mun luokse ei itkeny, mutta silmistä näin että itkua nieleskeli, itelläni teki pahaa. Kielsin näitä poikia mutta eivät totelleet ja hoitajat eivät ikävä kyllä puuttunu tilanteeseen vaan lätisivät mulle pihalle lähdöstä. Tytär ei saanu koskea mihinkään leluihin, aina kun jonkin lelun otti käteen aina joku sen repi pois kädestä. Mua itteeni ahdisti ja itketti aivan hirveesti, mulla oli todella pahamieli tyttären puolesta. Yksi hoitajista vaan sano, että tää on tavallista ja joka päivästä, ryhmän tytöillä on kuulema viha rakkaus suhde toisiinsa ja selvittävät noi tilanteet yleensä keskenään, mä tuijotin hämmästyneenä takas, siis miks vitussa tollaseen ei puutututa?!!?
Kun mentiin ulkoiluun mukaan, niin kiusaaminen jatku vielä ulkonakin. Ulkona leikki vähän isompia lapsia pienten kanssa samassa pihassa ja tytär meni hieroo tuttavuutta näihin kahteen isompaan tyttöön. Tais olla virhe nimittäin tyttärelle alettiin huutaa mene pois siitä, tyttären jalka sotkeentui pulkan naruun ja tää isompi tyttö repi ja kisko sitä pulkkaa niin, että tyttäreni kaatui. Menin siihen väliin ja sanoin, että muistakaa se on paljon pienempi kuin te, eikä ymmärrä vielä kaikkea ja tuntuisko teistä kivalta jos mä nyt huutaisin teille? Vastaukseks tuli, ei olis kivaa jos huutaisit, mutta voitko ottaa ton pois. Kaks hoitajaa oli pihassa ja nää vaan keskuteli naamatusten. Otin tyttären kainaloon, vannoin omassa mielessäni että, tänne en tytärtä hoitoon jätä, isanoin vaan heipat hoitajille ja häivyin. Kotona tyttärellä sitten purkautu pahamieli ja itki ihan hirveesti, hoki vaan ei mennä, ei mennä. Aloin itekkin itkeä ja vaan halattiin ja itkettiin. Nytkin itkettää kun vaan mietin sitä, jos olisin laittanu tyttäreni tonne. Seuraavana päivänä soitin päiväkodin johtajalle ja ilmotin että, ei oteta paikkaa vastaan ja tota kautta järjesty tyttärelle pph: lle paikka. Ja hyvä paikka on, tyttärellä on ihana hoitaja ja tyttärellä on myös kavereita ja kukaan ei kiusaa ketään . Olin/olen helpottunu.

Oon jotenkin älyttömän herkkä tossa jos jota kuta kiusataan, oli se sitten oma tai vieras. Mä puutun kyllä jos nään, korpee nimittäin ihan hirveesti ja tulee tosi pahamieli sen kiusatun puolesta. Mua ei ole kiusattu, enkä myöskään ite ole kiusannu muita. Koulussa vetäydyin koko tilanteista aina, tosin mulla oli kaveri yläasteella jota kiusattiin, siihen puutuin yleensä sanomalla jotain näille kiusaajille. Tää ihminen jota kiusattiin, on yhä edelleen mun kaveri ja pidetään yhteyttä vieläkin .

Olet todellakin älyttömän herkkä. Tuollaista se on.
Kaikki maailmassa EI OLE kivoja ja ajoissa on opittava tappelemaan tilasta ja oikeudestaan olla.

Minäkin muistan vanhempien tyttöjen järjestelmällistyä kiusaamista päiväkodista ajalta kun olin 5-vuotias. Hyvin silti selvisin ja opin pitämään puoleni.

 

[QUOTE="pöh";26873621]Olet todellakin älyttömän herkkä. Tuollaista se on.
Kaikki maailmassa EI OLE kivoja ja ajoissa on opittava tappelemaan tilasta ja oikeudestaan olla.

Minäkin muistan vanhempien tyttöjen järjestelmällistyä kiusaamista päiväkodista ajalta kun olin 5-vuotias. Hyvin silti selvisin ja opin pitämään puoleni.[/QUOTE]

No huh. Miksi noin on oltava. eikö vain röyhkeitä voisi laittaa kuriin.

 

Väitän, että se kun pakotetaan leikkimään sellaisen kanssa jonka kanssa ei halua, on enemmän kiusaamista kuin se, että jätetään leikin ulkopuolelle. Mielipiteitä? Palatkaa lapsuuteen ja muistelkaa - oliko tuskaisaa leikkiä leikkiä sellaisen kanssa josta ei niin pitänyt?

 

En lukenu ketjua kokonaan, vain aloituksen, mutta sanoisin että jos se on satunnaista niin ei ole kiusaamista mutta jos se on aina se yksi ja sama lapsi ja joka leikissä kun jää ulkopuolelle, niin KYLLÄ ON!