"vieraana"
Parisuhdeaikaan.
Paitsi miesten mielestä sitä ei tartte olla olemassakaan. Ilmeisesti. Mitäs suotta.
Paitsi miesten mielestä sitä ei tartte olla olemassakaan. Ilmeisesti. Mitäs suotta.
Kyllä mä lukea osaan. Lues nyt itse mitä olet kirjoittanut.
Kaikki mitä miehes sanoo, tekee, jättää sanomatta tai tekemättä yksinomaan ärsyttää sua niinpaljon, että sä et oikeestaan piittaa siitä mitä hän sanoo tai tekee. Ja kun mies ei voi tehdä mitään, niin hän on kädetön. Tekemistä ei o se, että istutte alas ja sinä puhut.
Ja mies voi olla ihan tyytyväinen, mitä ny vaimo joskus on vähän pahalla päällä, mut on se aina enenkin leppyny. Vissiin vaihdevuosijuttuja tuumii mies.
Ei toi noidankehä oikeen ilman ulkopuolista sovittelijaa ratkea. Tai eroa.
[QUOTE="vieraana";30306714]Parisuhdeaikaan.
Paitsi miesten mielestä sitä ei tartte olla olemassakaan. Ilmeisesti. Mitäs suotta.[/QUOTE]
No mä en kyllä parhaalla tahdollanikaan ymmärrä miten parisuhteen arkeen mitenkään vaikuttais se, et jos johonkin mennään, niin kumpikin sit maksaa omat juttunsa?
Paitsi miesten mielestä sitä ei tartte olla olemassakaan. Ilmeisesti. Mitäs suotta.[/QUOTE]
No mä en kyllä parhaalla tahdollanikaan ymmärrä miten parisuhteen arkeen mitenkään vaikuttais se, et jos johonkin mennään, niin kumpikin sit maksaa omat juttunsa?
"vieraana"
No nykytilanteessa minä maksan. Aina.
Kyllähän se vähän risoo jos toinen ei halua mun kanssa mihinkään koskaan mennä tai mitään yhdessä tehdä. Meillä ei ole muita lastenvahteja kuin maksulliset avut joten käytännössä täältä kotoa pitää johonkin lähteä jos haluaa jotain kaksistaan tehdä.
[QUOTE="vieraana";30306773]No nykytilanteessa minä maksan. Aina.
Kyllähän se vähän risoo jos toinen ei halua mun kanssa mihinkään koskaan mennä tai mitään yhdessä tehdä. Meillä ei ole muita lastenvahteja kuin maksulliset avut joten käytännössä täältä kotoa pitää johonkin lähteä jos haluaa jotain kaksistaan tehdä.[/QUOTE]
Vaik kävisitte joka viikonloppu Naantalin pesulassa viettämässä laatuaikaa, niin ei se arki siitä parane. Ihan riippumatta siitä kumpi lystin maksaa.
Kyllähän se vähän risoo jos toinen ei halua mun kanssa mihinkään koskaan mennä tai mitään yhdessä tehdä. Meillä ei ole muita lastenvahteja kuin maksulliset avut joten käytännössä täältä kotoa pitää johonkin lähteä jos haluaa jotain kaksistaan tehdä.[/QUOTE]
Vaik kävisitte joka viikonloppu Naantalin pesulassa viettämässä laatuaikaa, niin ei se arki siitä parane. Ihan riippumatta siitä kumpi lystin maksaa.
aaaaaPeeee
Kyllä, tilanne on tuo mitä sanoit. Se on tuloksena vuosikausien käsittelemättömistä asioista. Niin, olen katkera ja tunnen ärtymystä miestä kohtaan. Nalkutan, en nalkuta - ihan sama. Olen turhautunut, katkera ja väsynyt.
Miten ammattiauttajalle mennään jos toinen ei näe ongelmaa edes olevan?
Ero kai sitten.
Miten ammattiauttajalle mennään jos toinen ei näe ongelmaa edes olevan?
Ero kai sitten.
aaaaPeeeee
Miksi arki ei voisi parantua yhteisen viikonlopun
jälkeen? Jos mies osoittaa HALUAVANSA naista, huomioimalla ja osoittamalla sen, vaikuttaa se keskinäisiin väleihin ihan varmasti
hyvällä tavalla.
Jos nainen aina maksaa, varaa ja järjestää yhteiset reissut, ei se ole sama asia. Sehän kertoo vaan siitä että miehelle on ihan sama viettävätkö aikaa kaksin vai ei. Miksi vain naisen pitäisi tehdä kaikki
työ ja vaivannäkö jos toinen on "what evöö".
Ja miten puhut ja keskutelet arjen
parantamisesta jos toinen ei vastaanota mitään!? Vaikka kuinka annat aikaa, et nalkuta, pyydät mielipiteitä ja toinen on vaan "ookoo" tai
mykkä pas*a niin mitä sitten?
Naisen vika?
jälkeen? Jos mies osoittaa HALUAVANSA naista, huomioimalla ja osoittamalla sen, vaikuttaa se keskinäisiin väleihin ihan varmasti
hyvällä tavalla.
Jos nainen aina maksaa, varaa ja järjestää yhteiset reissut, ei se ole sama asia. Sehän kertoo vaan siitä että miehelle on ihan sama viettävätkö aikaa kaksin vai ei. Miksi vain naisen pitäisi tehdä kaikki
työ ja vaivannäkö jos toinen on "what evöö".
Ja miten puhut ja keskutelet arjen
parantamisesta jos toinen ei vastaanota mitään!? Vaikka kuinka annat aikaa, et nalkuta, pyydät mielipiteitä ja toinen on vaan "ookoo" tai
mykkä pas*a niin mitä sitten?
Naisen vika?
Samalla konstilla kuin sinne metsään paistamaan makkaraa.
aaaaPeeee
Ok.
Ehkä lähtee ehkä ei.
Kerran, joskus 6-7 vuotta sitten meidän piti mennä
avioliittoleirille. Minun
ehdotuksesta, luonnollisesti. Miehen ei tarvinnut tehdä muuta kuin hommaa muutama päivä lomaa sille ajankohdalle. Arvaa saiko aikaiseksi. Arvaa pahoitteliko asiaa. Arvaa osottiko mitenkään, että häntä harmitti asia. Että minua harmitti, välittikö?
Voihan sitä kuitenkin kokeilla.
Ehkä lähtee ehkä ei.
Kerran, joskus 6-7 vuotta sitten meidän piti mennä
avioliittoleirille. Minun
ehdotuksesta, luonnollisesti. Miehen ei tarvinnut tehdä muuta kuin hommaa muutama päivä lomaa sille ajankohdalle. Arvaa saiko aikaiseksi. Arvaa pahoitteliko asiaa. Arvaa osottiko mitenkään, että häntä harmitti asia. Että minua harmitti, välittikö?
Voihan sitä kuitenkin kokeilla.
No ei työpaikankaan ongelmat sillä ratkea, et muutaman kerran vuodessa järjestetään henkilökunnan virkistysviikonloppu.
Jos sinä et osaa, etkä enää edes viitti puhua kieltä jota miehesi ymmärtää ja jos miehesi ei osaa, eikä enää edes viitti kuunnella tavalla jonka sinä voisit hyväksyä, niin tartteeko siinä ny ensimmäiseks alkaa märehtimään sitä, et kumman vika?
Öh. Mitähän tuohon nyt menis sanomaan....:hug:
Kyllähän tuosta vuodatuksestasi läpipukkaa, että olet kyllästynyt ja väsynyt. Eri asia sitten on toisaalta se, että onko se kyllästymisen kohteesi sitten oikeesti miehesi ja avioliittosi tila vai oletko omassa elämäntilanteessasi siinä vaiheessa, missä ikään kuin olet tekemässä välitilan selvitystä? Että mitä on tullut tehdyksi, mitä saavutettu ja onko kaikki toiveet ja unelmat käyneet toteen. Ettei vain sitten miehesi kuitenkin olisi se sijaiskärsijä siinä omassa elämääsi tyytymättömyydessäsi, helppohan sitä toista on tökkiä...
Mutta - miten sä itse näet oman tulevaisuutesi? Onko siinä kuvassasi mukana kokonainen perhe vai näetkö itsesi pelkästään lastenne kanssa? Miltä susta tuntuisi oikeasti se tilanne, jos teille tässä nyt ero tulisi?
Jos ajatus erosta saa pienenkään kivun tunteen itsessäsi, niin silloin on vielä runsaasti toivoa
. Parisuhdekoulutukseen teijet laittaisin molemmat, on teidän vain molempien opittava ja osattava puhua toisillenne. Muutoinkin kuin paasaamalla ja syyttelemällä tai sitten pelkällä hiljaisuudella. Avioliittoleirit/-viikonloput olisivat varmasti teille tässä tilanteessa hyviä satsauksia ja sijoituksia, ja koska lapsennekin ovat jo isompia ja teillä on tiivistä sukua niin pääsisitte niihin myös osallistumaan eli oletan että voisitte saada tarvittaessa aika helpostikin lastenhoitoapua. Ei se ota jos ei annakaan, tosin olen niistä kuullut vain pelkkää hyvää .
Kerroit, että teillä ei oikein ole mitään yhteistä. Menette ominenne milloin haluatte. Entä jos järjestäisitte sitä yhteistä toimintaa, kiinnostaisiko se? Vaikka joku sellainen harrastus, missä toimitte tiiminä - sulkapallon/tenniksen pelaaminen, seinäkiipely? Tai laitatte kalenteriin ylös tietyn päivän viikosta tiettyyn aikaan jolloin menette yhdessä lenkille/treffeille. Ja haittaako se niin suuresti, jos vaikka sinä toimisit aloitteen tekijänä ja valmistelijana - jos miehesi ei vain jollain tapaa osaa laittaa itseään toimimaan, kun on niin monen vuoden ajan saanut huomata, että olet näissä asioissa se vahvempi tekijä. Jos hän näkee paremmaksi tilanteeksi sen, että itse teet ne asiat kuin jos hän ne tekisi, koska suurempana riskinähän siinä on negatiivisen palautteen saaminen - onhan kyseessä eri tekijäkin omalla tavallansa ja tyylillänsä.
Mutta puhumaan teidät kahdet pitää saada. Ja kuuntelemaan toisianne sekä ymmärtämään se kuulemanne. Sun pitää oppia sanomaan, että tarvitset miestäsi arkeenne - että et jaksa olla vahvana vaan tarvitset miestäsi tukemaan ja tekemään. Ei syyttelemällä eikä vaatimuksia listaamalla vaan toteamalla että mulla on sua ikävä, mulla on ikävä yhdessä tekemistä ja olemista. Miehesi ei välttämättä sitä tajua, jos ei sitä ääneen sanota. Ei kukaan ajatusten lukija ole mutta ei kukaan jaksa sitä jatkuvaa negatiivista purpatustakaan kuunnella, vaan kyllä siinä tehokkaasti korvansa sulkee.
Toivon totisesti, että annat miehellesi ja teidän hienolle pitkälle parisuhteellenne tilaisuuden ja aukaiset itsekin siinä silmiäsi. Lähinnä huomaamaan kuitenkin sen, että rinnallasi on kaikki nämä vuodet ollut se miehesi eikä hän ole ainakaan vielä kokenut teidän tilannetta niin huonoksi että siitä pitäisi pois lähteä. Hankkikaa sitä yhdessä olon aikaa ja puhukaa. Ja hakekaa niitä puhumisen oppimisen keinoja sieltä parisuhdeterapiasta, siellä on kuitenkin ammatti- ihminen opastamassa miten selvitään takaisin keskustelemisenkin pariin.
Kyllähän tuosta vuodatuksestasi läpipukkaa, että olet kyllästynyt ja väsynyt. Eri asia sitten on toisaalta se, että onko se kyllästymisen kohteesi sitten oikeesti miehesi ja avioliittosi tila vai oletko omassa elämäntilanteessasi siinä vaiheessa, missä ikään kuin olet tekemässä välitilan selvitystä? Että mitä on tullut tehdyksi, mitä saavutettu ja onko kaikki toiveet ja unelmat käyneet toteen. Ettei vain sitten miehesi kuitenkin olisi se sijaiskärsijä siinä omassa elämääsi tyytymättömyydessäsi, helppohan sitä toista on tökkiä...
Mutta - miten sä itse näet oman tulevaisuutesi? Onko siinä kuvassasi mukana kokonainen perhe vai näetkö itsesi pelkästään lastenne kanssa? Miltä susta tuntuisi oikeasti se tilanne, jos teille tässä nyt ero tulisi?
Jos ajatus erosta saa pienenkään kivun tunteen itsessäsi, niin silloin on vielä runsaasti toivoa
. Parisuhdekoulutukseen teijet laittaisin molemmat, on teidän vain molempien opittava ja osattava puhua toisillenne. Muutoinkin kuin paasaamalla ja syyttelemällä tai sitten pelkällä hiljaisuudella. Avioliittoleirit/-viikonloput olisivat varmasti teille tässä tilanteessa hyviä satsauksia ja sijoituksia, ja koska lapsennekin ovat jo isompia ja teillä on tiivistä sukua niin pääsisitte niihin myös osallistumaan eli oletan että voisitte saada tarvittaessa aika helpostikin lastenhoitoapua. Ei se ota jos ei annakaan, tosin olen niistä kuullut vain pelkkää hyvää .Kerroit, että teillä ei oikein ole mitään yhteistä. Menette ominenne milloin haluatte. Entä jos järjestäisitte sitä yhteistä toimintaa, kiinnostaisiko se? Vaikka joku sellainen harrastus, missä toimitte tiiminä - sulkapallon/tenniksen pelaaminen, seinäkiipely? Tai laitatte kalenteriin ylös tietyn päivän viikosta tiettyyn aikaan jolloin menette yhdessä lenkille/treffeille. Ja haittaako se niin suuresti, jos vaikka sinä toimisit aloitteen tekijänä ja valmistelijana - jos miehesi ei vain jollain tapaa osaa laittaa itseään toimimaan, kun on niin monen vuoden ajan saanut huomata, että olet näissä asioissa se vahvempi tekijä. Jos hän näkee paremmaksi tilanteeksi sen, että itse teet ne asiat kuin jos hän ne tekisi, koska suurempana riskinähän siinä on negatiivisen palautteen saaminen - onhan kyseessä eri tekijäkin omalla tavallansa ja tyylillänsä.
Mutta puhumaan teidät kahdet pitää saada. Ja kuuntelemaan toisianne sekä ymmärtämään se kuulemanne. Sun pitää oppia sanomaan, että tarvitset miestäsi arkeenne - että et jaksa olla vahvana vaan tarvitset miestäsi tukemaan ja tekemään. Ei syyttelemällä eikä vaatimuksia listaamalla vaan toteamalla että mulla on sua ikävä, mulla on ikävä yhdessä tekemistä ja olemista. Miehesi ei välttämättä sitä tajua, jos ei sitä ääneen sanota. Ei kukaan ajatusten lukija ole mutta ei kukaan jaksa sitä jatkuvaa negatiivista purpatustakaan kuunnella, vaan kyllä siinä tehokkaasti korvansa sulkee.
Toivon totisesti, että annat miehellesi ja teidän hienolle pitkälle parisuhteellenne tilaisuuden ja aukaiset itsekin siinä silmiäsi. Lähinnä huomaamaan kuitenkin sen, että rinnallasi on kaikki nämä vuodet ollut se miehesi eikä hän ole ainakaan vielä kokenut teidän tilannetta niin huonoksi että siitä pitäisi pois lähteä. Hankkikaa sitä yhdessä olon aikaa ja puhukaa. Ja hakekaa niitä puhumisen oppimisen keinoja sieltä parisuhdeterapiasta, siellä on kuitenkin ammatti- ihminen opastamassa miten selvitään takaisin keskustelemisenkin pariin.
aaaaPeeee
Olipa hyvä kirjoitus FreezeCat, kiitos!
Niin, kyllä tässä takana varmaan on kyllästymistä omaan itseen ja elämään .. mutta kyllästymistä myös siihen parisuhteeseen. Tällä hetkellä olen niin kypsä kaikkeen että en jaksa mitään edes ehdottaa miehelle ja käydä läpi sitä "ai miks? jaa" ja järjestää aikaa ja muuta. Kai mää vaan toivon että se ratkaisu tulis jostain muualta, että se mies heräis ja sanois että nyt riitti.
Niin, kyllä tässä takana varmaan on kyllästymistä omaan itseen ja elämään .. mutta kyllästymistä myös siihen parisuhteeseen. Tällä hetkellä olen niin kypsä kaikkeen että en jaksa mitään edes ehdottaa miehelle ja käydä läpi sitä "ai miks? jaa" ja järjestää aikaa ja muuta. Kai mää vaan toivon että se ratkaisu tulis jostain muualta, että se mies heräis ja sanois että nyt riitti.
Ei minunkaan mies olis tullut mistään hinnasta pariterapiaan. Kuitenkin siinä vaiheessa kun omaisuus ja lapset oli menossa jakoon, mieli muuttui. Mä olin aivan täysin varma että kaikki toivo on mennyttä meidän suhteen osalta, mutta niin vain päästiin yli kriisistä ja nyt meidän suhde on aivan ihana. Mentiin jopa naimisiin ja hankittiin lisää lapsia.
Ne todella tietää mitä ne tekee siellä pariterapiassa, ei voi kuin suositella.
Parisuhdeneuvontaan voi mennä myös yksin, jos toista ei kirveelläkään saa mukaan.
aaaaPeee
Mitä hyötyä siitä sitten on?
Jos toinen ei tee parisuhteen eteen mitään eikä halua muutosta niin toisen on sitten vaan sopeuduttava siihen tai lähdettävä.
Jos toinen ei tee parisuhteen eteen mitään eikä halua muutosta niin toisen on sitten vaan sopeuduttava siihen tai lähdettävä.
:hug:
Mä voin hyvin helposti uskoa tuon, että koet parisuhteenne nyt sellaiseksi tasapaksuksi jopa mitäänsanomattomaksi tilaksi, missä ne arkiset asiat kuitenkin rullaavat ja etenevät mutta - siihen se sitten jääkin. Onhan teillä monta yhteistä tilanteiden täyttämää vuotta takana, joten toisaalta ihan normaaliakin tuollainen "harmailu" parisuhteessa on. Teillä asuu se Arki isolla a- kirjaimella. Mutta sen kaveriksi ois saatava Kipinää
ettei se alati jatkuisi vain arkisena tavanomaisuutena ja itsestään selvyytenä.Mitä jos kirjottaisit kirjeen? Ottaisit sen kirjoittamiselle hyvän aikaa, istuisit alas ja kirjoittaisit siitä, miltä susta tuntui silloin kauan sitten kun tapasitte, ihastuitte ja rakastuitte. Kertoisit siinä, miltä susta tuntui kun miehesi sinuun katsoi, kun teillä oli yhteistä aikaa ja puhuitte ja suunnittelitte tulevaisuutta ja teitte tutkimusmatkoja ihoillanne. Samalla kun muistelet yhteistä taivaltanne, mitä olette yhdessä tehneet, saavuttaneet, niin voisit kertoa myös niitä omia tuntojasi siitä, mitä vielä haluaisit teidän yhdessä tekevän ja saavuttavan. Että haluat herätä miehesi kainalosta seuraavaankin uuteen aamuun yhteistä näkymäänne katsomaan ja samaa ilmaa hengittämään...
Kirjeesi kirjoitettuasi - niin, saat itse miettiä laitatko sen eteenpäin miehellesi vai et. Toisaalta mitä siinä menettäisit, jos sen hänelle lähettäisit? Voisihan siinä olla saumaa sille, että miehesi pysähtyisi ja huomaisi hänkin, miten onnekas onkaan kaikki nämä vuodet myös ollut, että on saanut kanssasi kulkea yhteistä matkaa ja kuinka tärkeä oletkaan hänelle. Riski siinä on myös sille, että siihen arkeen voisi vahingossa vaikka ilmaantua ohimeneviä hipaisukosketuksia, arkisiin askareihin osallistumista... olisitko siihen sitten valmis, yhtäkkisesti
?Kaksi vanhaa puuta, Juha Tapion laulu - tiedätkö sen? Sen sanat ovat oivalliset. Kuinka kaksi ihmislasta aikoinaan, ovat yhdessä yhteisestä päätöksestään päättäneet lähteä kulkemaan ja kuinka ovat muuttuneet mutta kuitenkin yhteen juurtuneet....ja niitä juuria lähde etsimään
. Teillä on loppujen lopuksi vankka pohja, mikä kannattaa muistaa, vaikka ihmisinä olettekin muuttuneet. Sama se on siinä teidän rakkaudessannekin, se on siellä vankkana mutta tässä tilanteessa muuttuneena arkipäiväistynyt. Hakekaa pienin jutuin sitä kipinää siihen arkeenne. Ja hae sinä vaikka itseksesi, jos miehesi ei millään innostu asiasta, näkökulmia ja keinoja parisuhdeterapiasta kuten Moraalinvartija tuossa kehoitteli.Yhteisiä näköaloja kohti vain
! Kaikkea hyvää sinulle ja teille .Saat sä siellä ainakin jäsenneltyä niitä omia ajatuksia ja saatat kuitenkin siinä huomata, kuinka tärkeä se miehesi sulle kuitenkin on. Vaikka nyt voikin aivan muulta tuntua. Samalla sä saat niitä käytännön vinkkejä sinne arkeenne, millä lähteä huomaamaan niitä yhteiselonne hyviä puolia sekä sitten puuttumaan rakentavasti niihin tilanteisiin, joita olisi hyvä hioa hiilestä hiljaksiin loistavaksi timantiksi.
Ja ehkä miehesi kuitenkin on samoissa ajatuksissa kuin sinäkin, että "jotain tässä tarttis tehdä" mutta häneltä puuttuu työkalut. Auto on helpompi huoltaa, piha on helpompi pitää kuosissaan kuin lähteä "puhumaan parisuhdetta". Jos sinä saisit sieltä täkyjä niille keskustelujen avauksille, joihin miehesi sitten lähtisi mukaan
.
"Saana"
Vali, vali, vali... Turhautuminen on käsinkosketeltavissa ap sun teksteistä. Miehen syytteleminen ei johda mihinkään. Suosittelen myös ulkopuolista apua kuten monet muutkin tai sitten määräaikaista asumuseroa eli etäisyyttä molemmille! pPysähdy ihan tosissasi miettimään mitä arvostat miehessäsi ja opettele hyväksyvää katsetta suhteessa toiseen. Ja mieti mitä sinä itse voit tehdä suhteenne eteen, siis ilman vaatimuksia miehen suuntaan. Missä asioissa sinun on petrattava tai muututtava? Tätäkin voit mieheltäsi kysyä raivoaminen sijaan. Pitkissä suhteissa ajaudutaan herkästi samaan kaavaan arjessa ja riitelyssä... Nämä asiat ovat itselleni tuttua pitkässä suhteessa, muutosta tuli vasta kun itse aloitin keskustelut syyttämiseen tai nalkuttamisen sijaan tuomalla esiin omia kehittämistarpeita ja miehen toiveita kuunnellen arvostelematta niitä esim. Älylaitteiden käytön suhteen sekä korostamalla lasten oppivan parisuhdemallin meiltä vanhemmilta... Tsemppiä!
belfieman
Meillä tilanne oli täysin sama, aika tasan kuukauden välein. Lisäksi pahin vaihe aina osui lomille, jouluun jne...
Nyt hormonaalisen ehkäisyn alettua tilanne todella paljon parempi.
Edelleen pienet traumat ns. yhteisestä ajasta joten lomailemme toistaiseksi mieluummin erikseen.
Sanoisin vielä että on äärimmäisen raskasta kuunnella tuollainen vuodatus säännöllisin väliajoin voimatta asialle oikeasti mitään. Tai voi, meillä ratkaisu oli että tyytymätön osapuoli lähti ja tuli takaisin kun mieli parempi.
Nyt asiat todella hyvin ja tämä ei ole ratkaisu kysymykseen. Tämä oli vain minun tarina jonka halusin jakaa koska olin varma että toivoa ei enää ole. Oli kuitenkin!
Nyt hormonaalisen ehkäisyn alettua tilanne todella paljon parempi.
Edelleen pienet traumat ns. yhteisestä ajasta joten lomailemme toistaiseksi mieluummin erikseen.
Sanoisin vielä että on äärimmäisen raskasta kuunnella tuollainen vuodatus säännöllisin väliajoin voimatta asialle oikeasti mitään. Tai voi, meillä ratkaisu oli että tyytymätön osapuoli lähti ja tuli takaisin kun mieli parempi.
Nyt asiat todella hyvin ja tämä ei ole ratkaisu kysymykseen. Tämä oli vain minun tarina jonka halusin jakaa koska olin varma että toivoa ei enää ole. Oli kuitenkin!
sama tääällä
Meilläkin samanlainen tilanne, 2 lasta ja yhdessä "vasta" 5,5vuotta. Huumoria löytyy, joskus... Seksin olen minä "lopettanut" eli kerran kuukaudessa täälläkin tahti, ei vaan tee mieli, mies on lihonnut seurustelun aikana, tai no vatsa on kasvanut ja miehessä on rasittavia piirteitä minkä takia ei oo kait tehnyt mieli.
Suurinosa kaikesta arjen pyörityksestä on mun vastuullani, laskut, lapsien hankinnat (siis tarvittavat varusteet jne), kodin ylläpito, ruoka-kauppa (mies hakee maitoa ja unohtuneia juttuja välillä. jaksaa siitäkin nillittää).
Illat ja päivät kun on kotona toi istuu koneella kirjoittamassa jossain paskantärkeällä foorumilla parantamassa maailmaa. Olis varmaan omassakin elämässä parannettavaa mut ei.
Kannustusta tai kiitosta en saa koskaan, lähinnä vaan vittuilua ja pään aukomista. Itse olen mielestäni hyvinkin kannustava miestä kohtaan.
Ja silti... Nyt kun on ero ilmeisesti päällä niin musta tuntuu niin kamalalta. Emmä tiedä enää miten päästää irti ja olla yksin. Ja sit pelottaa et miten lapset jaksaa, ne on alle kouluikäisiä eikä vielä ymmärrä täysillä et miks isi lähtisi. Tänäänkin mies ollut koko päivän menoissaan ja mä oisin halunnu puhua tästä tilanteesta. Ei vaivaudu edes vastaamaan puheluun tai viestiin, just tollanen, et pakenee ongelmia.
Suurinosa kaikesta arjen pyörityksestä on mun vastuullani, laskut, lapsien hankinnat (siis tarvittavat varusteet jne), kodin ylläpito, ruoka-kauppa (mies hakee maitoa ja unohtuneia juttuja välillä. jaksaa siitäkin nillittää).
Illat ja päivät kun on kotona toi istuu koneella kirjoittamassa jossain paskantärkeällä foorumilla parantamassa maailmaa. Olis varmaan omassakin elämässä parannettavaa mut ei.
Kannustusta tai kiitosta en saa koskaan, lähinnä vaan vittuilua ja pään aukomista. Itse olen mielestäni hyvinkin kannustava miestä kohtaan.
Ja silti... Nyt kun on ero ilmeisesti päällä niin musta tuntuu niin kamalalta. Emmä tiedä enää miten päästää irti ja olla yksin. Ja sit pelottaa et miten lapset jaksaa, ne on alle kouluikäisiä eikä vielä ymmärrä täysillä et miks isi lähtisi. Tänäänkin mies ollut koko päivän menoissaan ja mä oisin halunnu puhua tästä tilanteesta. Ei vaivaudu edes vastaamaan puheluun tai viestiin, just tollanen, et pakenee ongelmia.
"hmh"
Oliskohan sun syytä käydä jossain psykologilla juttelemassa. Kuulostaa että olet aika vihainen kaiken kaikkiaan, ja mies taitaa olla se joka saa osakseen kaikki mahdolliset vihat, kaunat ja tyytymättömyydet joita naisen päähän on vuosien varrella kertynyt.
Mielenkiintoista on se, että eron jälkeen joutuu ihan ite kattomaan itseään peiliin ja miettimään että hei, olen muuten itse vastuussa valinnoistani ja onnellisuudestani. En tiedä onko se mahdollista hoksata ilman eroa. Mutta voisit kokeilla.
Mielenkiintoista on se, että eron jälkeen joutuu ihan ite kattomaan itseään peiliin ja miettimään että hei, olen muuten itse vastuussa valinnoistani ja onnellisuudestani. En tiedä onko se mahdollista hoksata ilman eroa. Mutta voisit kokeilla.
aaaaPeeee
Kiitos kaikille vastaajille rehellisestä palautteesta. Olen miettinyt asiaa
.. tunnen olevani täysin umpikujassa
ja jollain tasolla tajuan mitä
pitäisi tehdä tai sanoa mutta en vaan saa itsestäni
mitään ulos. Kun mies
ei ole paikalla, ajattelen että sitten kun tulee, teen näin ja sanon näin .. joskus jopa ikävöin.
Mutta kun se tilanne tulee, että
se mies on siinä, en kykene tuntemaan mitään muuta kuin ärtymystä ja vihaa ..
en voi koskettaa,
en anna koskettaa.
Miksi?!?
Olen itse salaa miettinyt terapiaa
itselleni mutta miten sinne muka pääsee? Jo ystävieni kokemusten kautta tiedän,
että vaikka sairastaa psyykkisesti, on vaikea päästä terapiaan. Mites
tällanen akka joka halusi puhua vaan parisuhteesta?
.. tunnen olevani täysin umpikujassa
ja jollain tasolla tajuan mitä
pitäisi tehdä tai sanoa mutta en vaan saa itsestäni
mitään ulos. Kun mies
ei ole paikalla, ajattelen että sitten kun tulee, teen näin ja sanon näin .. joskus jopa ikävöin.
Mutta kun se tilanne tulee, että
se mies on siinä, en kykene tuntemaan mitään muuta kuin ärtymystä ja vihaa ..
en voi koskettaa,
en anna koskettaa.
Miksi?!?
Olen itse salaa miettinyt terapiaa
itselleni mutta miten sinne muka pääsee? Jo ystävieni kokemusten kautta tiedän,
että vaikka sairastaa psyykkisesti, on vaikea päästä terapiaan. Mites
tällanen akka joka halusi puhua vaan parisuhteesta?
neuvo
Terapiaan haluavan on sinne kyllä todella vaikea päästä. Sinne täytyy tosiaan haluta. Neuvoisin että käyt ensin joitain kertoja yksityisellä psykiatrilla ja puhut toiveestasi päästä pitkäkestoiseen terapiaan. Toki jos olet rikas, voit ottaa suoraan mihin tahansa terapeuttiin yhteyttä ja maksaa lystin itse. Mutta jos tarvitset taloudellista tukea terapiaan (niinkuin meistä useimmat tarvitsee, kallista lystiä se on kokonaan maksaa), tarvitaan puolen vuoden hoitokontakti psykiatrilla (yksityisistä lääkärikäynneistä saat kela-korvaukset luonnollisesti) ja hänen kirjoittaman "diagnoosin" ja kuntoutussuosituksen, jonka perusteella kela voi myöntää rahoituksen terapiaan.
Myös moni terveyskeskus tarjoaa psykologikäyntejä, samoin työterveyshuolto. Nuo vain monesti eivät ole kovin ammattitaitoisia, valitettavasti, eivätkä kaikki edes tiedä miten potilas ohjataan kunnon terapiaan, vaikka usein ovat sitä mieltä että hyödyllistä se olisi juu. Mutta ammatti-into loppuukin sitten siihen ettei viitsitä selvittää edes itselle työntekijänä mikä se reitti sitten olisi...
Oma terapia on siitä hyödyllistä, että ainakin erottaa omat tunteet toisten tunteista. Parhaimmillaan sekava velli voi jäsentyä joksikin järkeenkäyväksi tilanteeksi, johon on nähtävissä ratkaisuja.