Onko muita, joiden mielestä psyyken lievät sairaudet, kuten masennus, on nykyajan tuotetta?

[QUOTE="vieras";22105618]Mistä tiedät, sairastitko masennusta vai et? Jos et kerran hakenut siihen apua. Ehkä sairastit sitä tietämättäsi. Miten ihmeessä alaikäinen nuori, vuosia kestäneen raa'an insestin uhri kykenee estämään masennukseen vaipumisen? Vakavaa masennusta EI voi tietoisesti estää, koska se on myös aivojen toimintahäiriö. Kyllä tämä läheisenikin yritti aluksi sinnitellä ja oli ulospäin ihan normaali, kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta puolen vuoden jälkeen kaikki levisi käsiin ja seurasi kahden vuoden sairaalajakso. En siis suosittele "sinnittelemään".[/QUOTE]

Varmaan sairastinkin. Mutta, koska älyllä tiesin elämän arvon, sekä minun, että minun läheisteni, en antanut elämäni kovien sattumusten nujertaa.
Työtä, kovaa työtä se vaatii. kieltämättä

 

[QUOTE="sara";22105575]Mä sairastan maanis-depressiota. Onko sekin susta lieväsairaus? Ja olen ollut todella masentunut, niin etten pshimpina aikoina pystynyt huolehtimaan syömisistäni, taistelin jatkuvasti sitä vastaan, eten tappaisi itseäni.[/QUOTE]
Maanis-depressiivisyys kuuluu niihin sairauksiin, joita on historiankirjoitusten mukaan ollut jo satoja vuosia. Hemofilian kanssa sairaus, joka oli tyypillinen kuninkaallisissa suvuissa, joissa avioiduttiin lähisukulaisten kanssa.

 

Varmaan sairastinkin. Mutta, koska älyllä tiesin elämän arvon, sekä minun, että minun läheisteni, en antanut elämäni kovien sattumusten nujertaa.
Työtä, kovaa työtä se vaatii. kieltämättä

Ihmiset ovat erilaisia, samoin elämäntilanteet. Eikä kokemuksetkaan ole identtisiä. Sekin on monen tekijän summa, kärsiikö mielenterveys vai ei.

 

Mä veikkaan, että se on ennemminkin siitä kiinni, kun nykyaikana et saa diagnoosia: hullu
Löytyy hoitokeinoja ja apua masennukseen. Sairaus tunnistetaan.
Toki se saattaa olla yleistynyt kiireen jne takiakin...kukapa tietää...

 

[QUOTE="vieras";22105631]Ihmiset ovat erilaisia, samoin elämäntilanteet. Eikä kokemuksetkaan ole identtisiä. Sekin on monen tekijän summa, kärsiikö mielenterveys vai ei.[/QUOTE]

Kyllä. Myös sisukkuuden määrä on eri

 

Kyllä. Myös sisukkuuden määrä on eri

Sehän vasta sinnikkyyttä vaatiikin, kun joutuu taistelemaan vakavan masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa. Niitä ei pelkällä sitkeydellä voiteta. Esim. dissosiatiiviiseen oireiluun ei pysty itse vaikuttamaan, tai takaumiin. Toiset sairastuvat masennukseen, toiset eivät. On kuitenkin aika kummallista tuntea paremmuutta siitä, ettei itse ole sairastunut, kuulostaa katkeruudelta ja siltä, ettei asioita ole riittävästi käsitelty. Varmasti saman kokeneena kykenet ymmärtämään uhria, joka vaipuu vaikeaan masennukseen?

 

[QUOTE="vieras";22105649]Sehän vasta sinnikkyyttä vaatiikin, kun joutuu taistelemaan vakavan masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa. Niitä ei pelkällä sitkeydellä voiteta. Esim. dissosiatiiviiseen oireiluun ei pysty itse vaikuttamaan, tai takaumiin. Toiset sairastuvat masennukseen, toiset eivät. On kuitenkin aika kummallista tuntea paremmuutta siitä, ettei itse ole sairastunut, kuulostaa katkeruudelta ja siltä, ettei asioita ole riittävästi käsitelty. Varmasti saman kokeneena kykenet ymmärtämään uhria, joka vaipuu vaikeaan masennukseen?[/QUOTE]

Hmmm. niinkuin edellä todettiin, niin kai minäkin jossain masennuksen suossa olen rämpinyt. Ja toki minulta myötätuntoa riittää. Mutta mutta. Olen vaan huomannut, että riippu ihmises tä,hän tilansa julkituo, miten häneen suhtaudutaan.
Itse ällöän näitä "suuresti masentuneita" jotka se isoäänisesti aina ja jokapaikassa kuuluttavat, kenelle tahansa, haluaapa toinen kuulla tai ei. Tai "maanis-depressiiviset" jotka saavat tehdä ihan mitä vaan, kun eihän he itselleen mitään voi, kun ovat SAIRAITA.
Siksi esim. minun luurangoksi laihtumista saivat muut ihan rauhassa kauhistella ja jopa kadehtia, en kerjännyt keltään ymmärrystä, itse elämääni elin, kun en kerrran kuollutkaan

 

Hmmm. niinkuin edellä todettiin, niin kai minäkin jossain masennuksen suossa olen rämpinyt. Ja toki minulta myötätuntoa riittää. Mutta mutta. Olen vaan huomannut, että riippu ihmises tä,hän tilansa julkituo, miten häneen suhtaudutaan.
Itse ällöän näitä "suuresti masentuneita" jotka se isoäänisesti aina ja jokapaikassa kuuluttavat, kenelle tahansa, haluaapa toinen kuulla tai ei. Tai "maanis-depressiiviset" jotka saavat tehdä ihan mitä vaan, kun eihän he itselleen mitään voi, kun ovat SAIRAITA.
Siksi esim. minun luurangoksi laihtumista saivat muut ihan rauhassa kauhistella ja jopa kadehtia, en kerjännyt keltään ymmärrystä, itse elämääni elin, kun en kerrran kuollutkaan

Minun läheiseni ei kuuluta masennuksestaan kellekään. Eikä ole mitenkään itsekäs vaan kuuntelee yhtä lailla minun huoliani eikä vähättele niitä. Hän myös varmistaa, että kestän kuulla asioita ja muistuttaa, etten ole hänen terapeuttinsa, eli hän ei kaada asioita noin vain niskaani vaan ottaa minut huomioon.

 

[QUOTE="vieras";22105671]Minun läheiseni ei kuuluta masennuksestaan kellekään. Eikä ole mitenkään itsekäs vaan kuuntelee yhtä lailla minun huoliani eikä vähättele niitä. Hän myös varmistaa, että kestän kuulla asioita ja muistuttaa, etten ole hänen terapeuttinsa, eli hän ei kaada asioita noin vain niskaani vaan ottaa minut huomioon.[/QUOTE]

Ok, se on hyvä. Mun läheiseni taas, joka itseasiassa kuuluu niihin elämäni mulkeroihin, estoitta kuuluuttaa aina sitä omaa masennustaan, ja rankkaa elämäänsä. Hah hah-

 

Mä veikkaan, että se on ennemminkin siitä kiinni, kun nykyaikana et saa diagnoosia: hullu
Löytyy hoitokeinoja ja apua masennukseen. Sairaus tunnistetaan.
Toki se saattaa olla yleistynyt kiireen jne takiakin...kukapa tietää...

Mua alkoi asia niin paljon kiinnostamaan, että rupesin lukemaan psykiatrian historiaa. Ja mietin, että kuinkahan monessa tapauksessa aikaisemmin mielenterveyden ongelmat haluttiin salata juuri tuon vuoksi, että ei saa hullun leimaa otsaansa. Jos miettii jo siltäkin kannalta, että Suomessa 1935 säädettiin laki, jonka perusteella mm mielisairaat saatiin pakkosteriloida. "Hullut" saatettiin myös sulkea vastoin tahtoaan lopuksi elämäänsä laitoksiin eikä esim sähköshokkeja tehtäessä käytetty anestesiaa kuten nykyisin. Muutoinkin hoitomenetelmät olivat epäinhimillisiä. Pelko tuosta kohtalosta esti ihmisiä näyttämästä ongelmiaan päällepäin?

 

Mua alkoi asia niin paljon kiinnostamaan, että rupesin lukemaan psykiatrian historiaa. Ja mietin, että kuinkahan monessa tapauksessa aikaisemmin mielenterveyden ongelmat haluttiin salata juuri tuon vuoksi, että ei saa hullun leimaa otsaansa. Jos miettii jo siltäkin kannalta, että Suomessa 1935 säädettiin laki, jonka perusteella mm mielisairaat saatiin pakkosteriloida. "Hullut" saatettiin myös sulkea vastoin tahtoaan lopuksi elämäänsä laitoksiin eikä esim sähköshokkeja tehtäessä käytetty anestesiaa kuten nykyisin. Muutoinkin hoitomenetelmät olivat epäinhimillisiä. Pelko tuosta kohtalosta esti ihmisiä näyttämästä ongelmiaan päällepäin?

Huh...järkyttävää
Varmasti hyvin suuri tekijä tässä "masennuksen nousussa".

 

Huh...järkyttävää
Varmasti hyvin suuri tekijä tässä "masennuksen nousussa".

Ja tuo laki kumottiin vasta 1970.

 

Ja tuo laki kumottiin vasta 1970.

Mitä?! :O
Äitini on syntynyt ennen tuota ja äitini on kyllä nuori...jotenkin käsittämätöntä että vielä niin äskettäin on ollut tuollaista...
Ajattelin että pari sataa vuotta sitten tms... :/

 

Mitä?! :O
Äitini on syntynyt ennen tuota ja äitini on kyllä nuori...jotenkin käsittämätöntä että vielä niin äskettäin on ollut tuollaista...
Ajattelin että pari sataa vuotta sitten tms... :/

Mä olin jo koulussa tuolloin :O Jotenkin tuntuisi loogiselta, että juuri tuo hulluksi leimaamisen pelon väheneminen on aiheuttanut harhakuvan, että mielenterveyden ongelmia olisi nykyisin enemmän kuin ennen.

 

Nyt on masennus, aiemmin oli hysteria. Ei mitään uutta auringon alla. Ihminen ei muutu kovin nopeasti, tuhansia vuosia samanlainen mielenlaatu.

 

En ole samaa mieltä.

Aina on ollut mielenterveysongelmia, nyt on vaan se eriasia että apua on saatavilla. (ennen ehkä jäätiin sinne pimeään mökin nurkkaan ja viriteltiin hirttosilmukkaa tai oli niit kylähulluja mille naureskeltiin, elin-ikäkin oli lyhyempi, plus vielä sotat traumat ja lasten kuolleisuus on vaikuttanut varmasti paljon) Valitettavasti lääkkeet on aika suuri osa sitä apua, mutta uskon että tulevaisuudessa keskitytään enemmän avohuollon parantamiseen ja terapiaan, avun saamisen kotiin asti jos meinaa ns pimahtaa. Lääkkeet on sitä varten että niillä kestetään pahimman yli ja päästään asian ytimeen esim masennuksessa. Sitten on taas sairauskia mihin ei oikeastaan ole muuta toivaan hoitoa kaikilla kuin lääkeet, kaksisuuntainen ja skitsofreenikot jne.

Ja haluaisin myös vastuksen siihen millaisen on leikisti masentunut? Ehkä korkeintaan narkki joka haluaa kurkillisen pameja pahimpaan. Tai sitten joku joka ei jaksa työtään ja haluaa levätä, joka taas luultavasti johtuu burnoutista tai masennuksesta jos ei todellakaan koe itseään millään tavalla työkuntoiseksi ja normaalin ihmisen kyllä tulisi haluat kehittää itseään ja etsiä ammatti/työ missä viihtyy. Laiskuuttakin on toki, mutta sekin voi olla oire jostain.

Noh, onhan se vaan niinkin että jotkut menee siitä mistä aita matalin ja se on vaan piirre omasta persoonasta.

 

Ihan OT, mua häiritsee Saicho Bob sun nikki Tarkoittaako se sitä Side Show Bobia Simpsoneista?

 

Nyt on masennus, aiemmin oli hysteria. Ei mitään uutta auringon alla. Ihminen ei muutu kovin nopeasti, tuhansia vuosia samanlainen mielenlaatu.

Juu ja onneks hoitokeinot on muuttunu, ettei hysteriaa lääkitä enää samoin kuin pariataa vuotta sitten :xmas:

 

Jännä juttu, että tällä palstalla jos erehtyy arvostelemaan että masennusta, niin tulee kamala vastalauseiden ryöppy, että se on todellinen sairaus ja plaa plaa, mutta jos erehdyt sanomaan puolisoasi narsistiseksi, niin heti ollaan sanomassa, että se on vaan muotisana ja ei se mikään narsisti ole.

 

Ehkä osittain nykyajan tuotetta, mutta ei ehkä siksi että elämä olisi jotenkin helpompaa: on ehkä helpompi kertoa ongelmista leimautumatta, ihmisen mieli ei ehkä pysy yhteiskunnan nopean muutumisen perässä. Ennen mielisairauksista/mielen sairauksista ei haluttu puhua yleisesti, "hullut" suljettiin laitoksiin ehkä lääkitiin vielä enemmän sairaksi osittain "myrkytettiin" lääkeillä.

 

sen diagnoosin varjolla voi olla hoitamatta lapsia,siivoamatta kotia, olla siis tekemättä mitään,mikä ei nyt sillä hetkellä satu huvittamaan.
piste.

Ihmisillä menee liian hyvin, kun on aikaa miettiä, onko masentunut vai ei. Psyko-ammattilaiset keräävät tuohet, kun ihmiset eivät tiedä, mitä elämässään tekisivät, ja ravaavat heidän luona pyytämässä vastauksia ja pillereitä ahdistukseensa.

 

Mun mielestä moni lievä masennus voi olla väärin diagnosoitu koska jos sen testin täyttää vääränä, siis yksittäisenä päivänä tai muuten kriisin kohdattua, tulee helposti tulokseksi lievä tai jopa keskivaikea masennus. Sehän kertoo vain päiväkohtaisen tilanteen suurpiirteisesti eikä ota muita sairauksia huomioon mutta silti ensimmäisenä tyrkytetään masennuslääkereseptiä mukaan. Aivan sairasta. Ja sit terapeutti kehtaa viel sanoa et masennus on ihan kansantauti ja melkein kaikki tarvii joskus lääkitystä.
Eli mä väitän et terapeutit lisää ihmisten sairaudentuntoa

 

Ihan OT, mua häiritsee Saicho Bob sun nikki Tarkoittaako se sitä Side Show Bobia Simpsoneista?

Sitäkin.

 

Sori vaan tos miun sepustuksessa kirjoitusvirheet, keskittymiskyky olematon, olen nääs mielenterveys ongelmainen :O Ja varmaan myös lukihäiriöinen ja vaikka mitä muutakin.

 

Se piti vielä lisätä että ihmiset on tiukoilla nykypäivänä ja tukiverkot on pienet, joten kyllä se masentuneisuus on osaltaan nykyajan tuotettakin. En sano että ennen oli paremmin todellakaan, mutta oli isot perheet ja niin moni ei jäänyt yksin. Yksinäisyyshän on yksi syys masennukseen. Ja kaikenmaailman opukset vaativat tekemään sitä tätä ja tuota ja ihmiset menee sekaisin kun ne ei osaa kuunnella itseään, ja aika ei van riitä. Sunnuntait ei ole pyhäpäiviä, onko kellään viikossa sellaista päivää mikä pyhitetään levolle? Arki on julmaa ja ihmiset ovat omissa oloissaan. Mummit ja vaarit ovat töissä ja harrastavat. Työ ei ole niinkään fyysistä mutta henkisesti raskaampaa ja stressaavampaa nykypäivänä, voisin näin kuvitella.