onko tää opettajan toiminta enään laillistakaan?

  • Viestiketjun aloittaja jaahajaaha
  • Ensimmäinen viesti
rietas
Sinällään en pistäisi hanttiin, vaikka kouluihinkin saataisiin suihkukopit. Mutta milläs se kustannettaisiin?

Miten muuten armeijassa, onko siellä yksityisyyttä tuon peseytymisen suhteen? Uimahalleissa ja kylpylöissä ei ainakaan ole vastaan tullut muita, kuin yhteisiä suihkutiloja. Enkä toistaiseksi ole sellaista kuntosaliakaan nähnyt, jossa olisi suihkukopit.
 
"huoh"
Mua häiritsee tässä keskustelussa koko ajan tämä ilmaisu "ESITTELEMÄÄN itseään alasti suihkuun".. Eli sanavalinoilla ikään kuin ylikorostetaan sitä suihkutilanteen kamaluutta. Kyllä sinne suihkuun hiivitään hyvin arasti, pesaistaan äkkiä selkä muihin päin, pyyhe päälle ja vaattet niskaan. Varsinkin ne, jotka nolostelevat. Keskustelua vain pystyyn koululaisten kanssa peseytymisen tärkeydestä. Keskustelkaa myös siitä, ettei toisia ole sopivaa tuijottaa tai kommentoida toisen ulkonäköä, ja että on normaalia että vähän nolottaa. Keskustelkaa erilaisuudesta, toiset on lihavia, toiset laihoja, toisilla kasvaa tissit vasta ysiluokalla jne. Keskustelkaa tiukasti kiusaamisesta ja pitäkää huolta, ettei oma lapsenne kiusaa. Jos vaikka lähdettäisiin ennemmin siitä, kuin että aletaan vaatimaan suihkussa käynnin vapaaehtoisuutta.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="vieras";27625345]Saattoi olla. Siitä keskustelu laajeni siihen, miten kaikille se kimppasuihkuttelu ei ole asia, jota haluavat tehdä ja siitä pitäisi muidenkin kuin aikuisten saada päättää vähän enemmän itsekin, kenen seurassa ovat alastomina. Kuin?[/QUOTE]

No vedetään nyt sitten ne aikuisetkin mukaan tähän. Oletetaan, että menet aamulla kuntosalille ja sieltä sitten suoraan töihin, käymättä kotona välillä. Kuntosalilla on yhteissuihkutila. Työpaikallasi ei ole mitään peseytymismahdollisuutta. Onko sinun pakko käydä siellä yhteissuihkussa?

Kukaan ei ole aikuista ihmistä pakottamassa ja vieressä vahtimassa, mutta tietty sosiaalinen paine ja työnantaja (ihan kohtuullinen) vaatimus esiintyä töissä siistinä ja asiallisena kyllä pakottaa fiksun ihmisen käymään siellä yhteissuihkussa.

Eri asia on sitten, onko sinun aikuisena pakko mennä sinne kuntosalille heti aamulla ja menemään sieltä suoraan töihin, mutta jos vedetään tämä tässä kohtaa takaisin sinne koulumaailmaan, näitä sääntöjä kukaan ei tässä ole kyseenalaistanut. Liikuntatunnille on osallistuttava ja kotona ei siinä välissä voi käydä.
 
Kepsis
Noni, nyt joku multikansallinen (omien sanojen mukaan) toi oman "avaran" näkökulman (suomalaiset on perseestä, kyllä muualla asiat tehdään fiksummin-argumentti) tähän, eiköhän vielä vedetä mukaan uskonnollisuus niin saadaan tästä oikein typerä keskustelu viimeistä piirtoa myöten.
 
rietas
[QUOTE="huoh";27625420]Mua häiritsee tässä keskustelussa koko ajan tämä ilmaisu "ESITTELEMÄÄN itseään alasti suihkuun".. Eli sanavalinoilla ikään kuin ylikorostetaan sitä suihkutilanteen kamaluutta.

Keskustelkaa myös siitä, ettei toisia ole sopivaa tuijottaa tai kommentoida toisen ulkonäköä, ja että on normaalia että vähän nolottaa. Keskustelkaa erilaisuudesta, toiset on lihavia, toiset laihoja, toisilla kasvaa tissit vasta ysiluokalla jne. Keskustelkaa tiukasti kiusaamisesta ja pitäkää huolta, ettei oma lapsenne kiusaa. Jos vaikka lähdettäisiin ennemmin siitä, kuin että aletaan vaatimaan suihkussa käynnin vapaaehtoisuutta.[/QUOTE]

Ihan totta, siitä se lähtee :flower:
 
säpäle harmaana
[QUOTE="Nyyti";27625394]En ole asunut pitkään Suomessa ja voin kertoa, että monessakaan kulttuurissa ei suhtauduta yhtä avoimesti alastomuuteen kuin Suomessa. Yhteissuihkut, saunomiset ja muut ovat kuulostaneet ulkomaalaisista ystävistäni vähintäänkin kummallisilta, mutta voitteko kuvitella, silti hygieniataso oli siellä vähintään samalla tasolla kuin Suomessa. Ihmettelen miten niin monen mielestä on mahdotonta pitää huolta hygieniastaan ilman yhteistä alastomuuskokemusta?

Meillä oli kouluissa suihkukopit ja erillisiä suihkuhuoneita ja peseytyminen ei ollut mahdotonta vaikka meitä ei tungettukkaan yhdessä alasti suihkuhuoneeseen. Kävin välissä koulua Suomessa yhden vuoden, enkä todellakaan mennyt yhteissuihkuihin. Siihen ei onneksi pakotettu vaan sain pestä kainalot, kasvot ja jalat vessakopissa ja selvisin hyvin haisematta kotiin asti :) En väitä, että Suomen alastomuuskulttuuri olisi paha asia, mutta se on poikkeuksellinen eikä ainoa oikea ajatusmaailma.

Ihmeellisen aggressiivisesti jotkut suhtautuvat siihen, että jollekin nuorelle alastomuus luokkakavereiden kesken olisi nöryyttävää, teille se ei mitä ilmeisimmin ole ollut ja hyvä niin. Muunlaisia ihmisiä, ette tunnu hyväksyvän itsekkään, mutta silti oletatte, että yhteissuihkukokemus jotenkin kasvattaisi itsetuntoa ja opettaisi hyväksymään erilaiset ihmiset. Sitten nämä kommentit siitä, että jos muutenkin kiusataan niin sama sitten vaikka kiusattaisiin alastomanakin, ovat puistattavia. Aikamoiset julmia tuntuvat olevan aikuisetkin. Itse olen sinut oman vartaloni kanssa ja nykyään käyn jopa saunailloissa Suomessa ollessani, vaikka lapsuudessa siihen ei opetettukkaan.[/QUOTE]

Missä maassa siis on kaikille omat suihkukopit?

Googlettakaas muuten huvikseen "shower after gym class". Ei tule kyllä pelkästään suomalaisia linkkejä.
 
"vieras"
Noni, nyt joku multikansallinen (omien sanojen mukaan) toi oman "avaran" näkökulman (suomalaiset on perseestä, kyllä muualla asiat tehdään fiksummin-argumentti) tähän, eiköhän vielä vedetä mukaan uskonnollisuus niin saadaan tästä oikein typerä keskustelu viimeistä piirtoa myöten.
Ai. Minä luin tekstistä, kun joku kertoi omista kokemuksistaan ja miten muualla on toimittu. Sinä luit "suomalaiset on perseestä, muut on parempia!". Aika jännä :)
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27625421:
No vedetään nyt sitten ne aikuisetkin mukaan tähän. Oletetaan, että menet aamulla kuntosalille ja sieltä sitten suoraan töihin, käymättä kotona välillä. Kuntosalilla on yhteissuihkutila. Työpaikallasi ei ole mitään peseytymismahdollisuutta. Onko sinun pakko käydä siellä yhteissuihkussa?

Kukaan ei ole aikuista ihmistä pakottamassa ja vieressä vahtimassa, mutta tietty sosiaalinen paine ja työnantaja (ihan kohtuullinen) vaatimus esiintyä töissä siistinä ja asiallisena kyllä pakottaa fiksun ihmisen käymään siellä yhteissuihkussa.

Eri asia on sitten, onko sinun aikuisena pakko mennä sinne kuntosalille heti aamulla ja menemään sieltä suoraan töihin, mutta jos vedetään tämä tässä kohtaa takaisin sinne koulumaailmaan, näitä sääntöjä kukaan ei tässä ole kyseenalaistanut. Liikuntatunnille on osallistuttava ja kotona ei siinä välissä voi käydä.
Minä menen vapaa-ajallani maksulliseen harrastukseen treenaamaan tehokkaasti ja tavoitteellisesti vs koululiikunta. Ei se nyt oikein toimi näin. Että jos pysytään vaan siellä koulumaailmassa ja nuorten oikeudessa omaan alastomuuteensa, siis siihen, missä ja kenen seurassa alasti haluaa olla.
 
"Nyyti"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27625451:
Missä maassa siis on kaikille omat suihkukopit?

Googlettakaas muuten huvikseen "shower after gym class". Ei tule kyllä pelkästään suomalaisia linkkejä.
Ei ollut kaikille omaa suihkukoppia, oli 4 koppia ja kaksi erillistä suihkuhuonetta. Kaikki eivät siis menneet kerralla suihkun alle :) Maata en kerro, sillä en halua, että minua täällä tunnistetaan, mutta Euroopasta on kyse. En ole väittänytkään, että Suomi on ainoa maa missä kouluissa on yhteissuihkut, mutta alastomuuskulttuuri on kyllä aika poikkeuksellinen.

Lähinnä yritin sanoa, ettei YHTEISsuihku ole mitenkään välttämätön siisteyskasvatuksen, hygienian, normaalin kehonkuvan tai itsetunnon kannalta. Se ei itsessään ole mielestäni millään tavalla kasvattava eikä välttämätön ja kyllä, se voi olla jollekkin nuorelle, jopa haitallinen kokemus.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="vieras";27625537]Minä menen vapaa-ajallani maksulliseen harrastukseen treenaamaan tehokkaasti ja tavoitteellisesti vs koululiikunta. Ei se nyt oikein toimi näin. Että jos pysytään vaan siellä koulumaailmassa ja nuorten oikeudessa omaan alastomuuteensa, siis siihen, missä ja kenen seurassa alasti haluaa olla.[/QUOTE]

Ei vaan tuossa laitettiin aikuiset ja lapset samanlaiseen tilanteeseen. Liikuntaa, jonka jälkeen välittömästi työtä/koulutyötä. Peseytymismahdollisuus tuossa välilla ainoastaan liikuntapaikassa. Voiko yksinkertaisempaa ja tähän tapaukseen sopivampaa rinnastusta olla? Kerro nyt missä menee metsään?
 
säpäle harmaana
[QUOTE="Nyyti";27625560]Ei ollut kaikille omaa suihkukoppia, oli 4 koppia ja kaksi erillistä suihkuhuonetta. Kaikki eivät siis menneet kerralla suihkun alle :) Maata en kerro, sillä en halua, että minua täällä tunnistetaan, mutta Euroopasta on kyse. En ole väittänytkään, että Suomi on ainoa maa missä kouluissa on yhteissuihkut, mutta alastomuuskulttuuri on kyllä aika poikkeuksellinen.

Lähinnä yritin sanoa, ettei YHTEISsuihku ole mitenkään välttämätön siisteyskasvatuksen, hygienian, normaalin kehonkuvan tai itsetunnon kannalta. Se ei itsessään ole mielestäni millään tavalla kasvattava eikä välttämätön ja kyllä, se voi olla jollekkin nuorelle, jopa haitallinen kokemus.[/QUOTE]

Siis oikeastiko tässä nyt kuvitellaan, että kaikki Suomen kouluissa seisoo yhtä aikaa siellä suihkun alla ja siinä sitten peseydytään?! :O
 
"Nyyti"
Noni, nyt joku multikansallinen (omien sanojen mukaan) toi oman "avaran" näkökulman (suomalaiset on perseestä, kyllä muualla asiat tehdään fiksummin-argumentti) tähän, eiköhän vielä vedetä mukaan uskonnollisuus niin saadaan tästä oikein typerä keskustelu viimeistä piirtoa myöten.
Hei, olen ihan Suomalainen itsekin, enkä väittänyt, että suomalaiset ovat perseestä :D Yritin sanoa, etteivät nämä yhteissuihkut ole AINOA toimintamalli normaalien ihmisten kasvattamiseksi. Tekstin voi näemma tulkita miten haluaa.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27625573:
Ei vaan tuossa laitettiin aikuiset ja lapset samanlaiseen tilanteeseen. Liikuntaa, jonka jälkeen välittömästi työtä/koulutyötä. Peseytymismahdollisuus tuossa välilla ainoastaan liikuntapaikassa. Voiko yksinkertaisempaa ja tähän tapaukseen sopivampaa rinnastusta olla? Kerro nyt missä menee metsään?
Vapaaehtoisuudessa. Siitähän tässä on kyse. Aikuinen, jolle yhteissuihkussa käynti syystä tai toisesta tuntuu hankalalta, voi valita. Teinille pitää antaa sama valinnan mahdollisuus.
 
rietas
[QUOTE="vieras";27625511]Näinhän sen pitäisi mennä, mutta totuus on valitettavasti toinen. Vai eikö tuota samaa voitaisi soveltaa muuhunkin kiusaamiseen? Kukaan ei ole sitä vaan ennen tätä keksinyt tehdä noin ja sen takia kiusaamista vielä on?[/QUOTE]

Pitäisi soveltaa, mutta kun aina on niitä viheliäisiä, jotka toimii toisin. Kiusaa, arvostelee, tuijottaa. Onko sekään sitten oikea toimintamalli, että annetaan valta heille ja muut elää heitä vältellen ja varoen, koittaen olla niin ettei vaan kellään heistä tulisi aihetta sanomiseen?
 
Se on aikuisten tehtävä hoitaa asia niin, että kiusaamista ei tapahdu. Ei lasten tarvitse itseään uhrata.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="vieras";27625606]Vapaaehtoisuudessa. Siitähän tässä on kyse. Aikuinen, jolle yhteissuihkussa käynti syystä tai toisesta tuntuu hankalalta, voi valita. Teinille pitää antaa sama valinnan mahdollisuus.[/QUOTE]

Niin ja senkin tuossa jo toin aiemmin esiin, että miksei ylipäätään kyseenalaisteta sitten sen liikuntatunnin pakollisuutta tai sitä, ettei liikuntatunnin jälkeen ole mahdollista käydä kotona suihkussa. Siksi, koska se on koulu, eikä vapaa-aikaa.

Tuo nyt on vain lähin esimerkki, johon päästään aikuisten mittakaavassa. Pakko siellä aikuisten maailmassakin kuitenkin on peseytyä, jos tilanne on samanlainen.

Tai jos tuota oli nyt mahdotonta ajatella, niin ajatellaan taas sitä jääkiekkojoukkuetta, joka pelaa ammatikseen. Jos heti harjoituksen tai pelin jälkeen on vaikka edustustilaisuus, kyllä ihan varmastii pelaajilla on pakko käydä peseytymässä siellä yhteissuihkussa. Mieti nyt oikeasti.
 
rietas
[QUOTE="vieras";27625638]Se on aikuisten tehtävä hoitaa asia niin, että kiusaamista ei tapahdu. Ei lasten tarvitse itseään uhrata.[/QUOTE]

Eli opetetaan lapset siihen, että välttelevät liikuntatunnin jälkeistä suihkua, koska joku ehkä saattaa huomata hänessä jotain poikkeavaa, josta voisi kiusata?
 
"vieras"
[QUOTE="aapee";27618788]ja mitä kouluajoista muistan niin ei siellä liikunnassa kyllä melkeen ikinä hikoiltu, hengästyä ehkä saattoi mutta ei ole niin rankkaa touhua että se vaatis sitä suihkussa käymistä. [/QUOTE]

Muuhun puuttumatta- kun olette koulun kanssa tekemisissä, niin älkää muistelko omia kouluaikojanne, maailma on koulussaKIN muuttunut.
 
säpäle harmaana
Ja jos tuo kiusaaminen on nyt se pointti, niin toiselta kannalta katsottuna juuri kiusaamisen estämiseksi kaikki on käskettävä sinne suihkuun. Voitteko oikeasti ymmärtää asian myös tältä kannalta?
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27625642:
Niin ja senkin tuossa jo toin aiemmin esiin, että miksei ylipäätään kyseenalaisteta sitten sen liikuntatunnin pakollisuutta tai sitä, ettei liikuntatunnin jälkeen ole mahdollista käydä kotona suihkussa. Siksi, koska se on koulu, eikä vapaa-aikaa.

Tuo nyt on vain lähin esimerkki, johon päästään aikuisten mittakaavassa. Pakko siellä aikuisten maailmassakin kuitenkin on peseytyä, jos tilanne on samanlainen.

Tai jos tuota oli nyt mahdotonta ajatella, niin ajatellaan taas sitä jääkiekkojoukkuetta, joka pelaa ammatikseen. Jos heti harjoituksen tai pelin jälkeen on vaikka edustustilaisuus, kyllä ihan varmastii pelaajilla on pakko käydä peseytymässä siellä yhteissuihkussa. Mieti nyt oikeasti.
Minkä hinku sinulla on ajaa asiasta kärsivä teini sinne yhteissuihkuun?

Koulu on koulu, mutta sielläkään ei tarvitse ajaa ketään hankalaan tilanteeseen noin intiimissä asiassa, kuin alastomuus.

Aikuinen, jolle tuo on hankalaa, ei hakeudu sellaiseen ammattiin, jossa yhteissuihkuun "pakotetaan". Mieti nyt. Ja oikeasti.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="vieras";27625703]Minkä hinku sinulla on ajaa asiasta kärsivä teini sinne yhteissuihkuun?

Koulu on koulu, mutta sielläkään ei tarvitse ajaa ketään hankalaan tilanteeseen noin intiimissä asiassa, kuin alastomuus.

Aikuinen, jolle tuo on hankalaa, ei hakeudu sellaiseen ammattiin, jossa yhteissuihkuun "pakotetaan". Mieti nyt. Ja oikeasti.[/QUOTE]

No ihan sama hinku, kuin sinulla on ajaa hiihtämisestä kärsivä lapsi sinne ladulle. En minä nyt ole ketään mihinkään ajamassa ja sanoin jo tuolla aiemmin, että jos oikein pahaksi tilanne menee, niin silloin voidaan neuvotella, mutta siinä tapauksessa tilante voi olla jo sellainen, ettei sinne liikuntatunnille muutenkaan mennä, eli ongelma poistuu jo sitäkin kautta.

Ja mikä ihmeen hinku sinulla on sitten laittaa se teini haisevana sinne luokkatovereiden keskelle?
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27625674:
Ja jos tuo kiusaaminen on nyt se pointti, niin toiselta kannalta katsottuna juuri kiusaamisen estämiseksi kaikki on käskettävä sinne suihkuun. Voitteko oikeasti ymmärtää asian myös tältä kannalta?
Heh. Miten se yhdessä suihkuttelu sen kiusaamisen estää tai lopettaa? Keksitkö juuri reseptin kiusauksen lopettamiseen, kiusaajat ja kiusatut yhteissuihkuun :D Siitä sitten heti maanantaina esittelemään ideaa päättäjille.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27625720:
No ihan sama hinku, kuin sinulla on ajaa hiihtämisestä kärsivä lapsi sinne ladulle. En minä nyt ole ketään mihinkään ajamassa ja sanoin jo tuolla aiemmin, että jos oikein pahaksi tilanne menee, niin silloin voidaan neuvotella, mutta siinä tapauksessa tilante voi olla jo sellainen, ettei sinne liikuntatunnille muutenkaan mennä, eli ongelma poistuu jo sitäkin kautta.

Ja mikä ihmeen hinku sinulla on sitten laittaa se teini haisevana sinne luokkatovereiden keskelle?
Hiihtäminen, matematiikka, historia (ja muut esimerkit, jotka epäilemättä vielä kaivat esille) vs alastomuus. Hei, yrittäisit nyt edes.
 
Yhteistyössä