Onkohan tää yleistäkin? (neuvola/sosiaalitoimisto)

pktäti2
[QUOTE="vieras";24423686]Mitä testejä ne sitten ovat jossa lapsi jää tädin kanssa kahdestaan piirtämään, täydentämään kuvioita ja kertomann mitä erikoista jossain kuvassa on?

Lisäksi neuvolaan viedään päivähoidossa täytetty kaavake lapsen valmiuksista, siinä on oma osio vanhempien kommenteille.[/QUOTE]

Neuvolan omia testejä. On kyllä ihan hyvä tuo kaavake, joka päiväkodista menee neuvolaan ja yhteistyötä voisi muutenkin lisätä (pk-neuvola). Ehkä olen hieman kriittinen neuvolan testeille, mikä kommentistani kävi ilmi... johtuen siitä, että neuvolan terveydenhoitaja kuitenkin tapaa lapsen vain kerran vuodessa, ja sitten testaa aivan vierasta lasta niin että vanhempi ei ole paikalla. Tarkoitan sitä, että moni lapsi ei anna realistista kuvaa taidoistaan vieraan ihmisen kanssa kaksin. Ja muutenkin antaa mielestäni kovin vähän käsitystä lapsen kehityksestä ja tilanteesta tuo lyhyt aika kerran vuodessa. Mutta ihan hyvä silti, että monessa paikassa arvioidaan ja osahan tietysti on kotihoidossa. Kasvaahan siinä mahdollisuus päästä tukimuotoihin (esim. puheterapia ym.) ajoissa, jos jotain ongelmaa olisi.
 
Tuli mieleen että voisiko olla että neuvola on tarkistanut sosiaalitoimistosta asian asuuko tälläinen perhe vielä tällä alueella (ehkä muun yhteydenpidon yhteydessä), sossu ei ole sitä voinut suoraa sanoa mutta ilmoitti että neuvolassa on kaivattu. Neuvola asiakkaiden paperit ehkä on jossakin tietyssä paikassa joista ne on helppo ottaa tai saada esille, niiden jotka on muuttanut muualle tai ei käytä palveluja "arkistoidaan" tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pktäti2;24423798:

Niin.. mä ehkä ajattelen hiukan samalla lailla kuin sinä, ja siksi en pitänytkään niin kiirettä sen neuvolan kanssa.. lapset käy kuitenkin päiväkodissa mielestäni oikein asiantuntevassa hoidossa, ja siellä paljon kiinnitetään huomiota lapsen fyysiseen, sosiaaliseen ja motoriseen kehitykseen ja näistä on keskusteltu usein. :)
 
"vieras"
On mullekin soitettu perään kun en käynyt neuvolassa. Soittaja oli terkkari itse.

Kyllä niiden kuuluu katsoa perään. Neuvolakäyntien väliinjäänti voi johtua mm. sosiaalisista ongelmista joihin halutaan puuttua heti ennen kuin pahenevat.
Perheen sosiaaliset ongelmat eivät mitenkään kuulu neuvolalle. On todella törkeätä, että perhe voi joutua lastensuojelun asiakkaaksi jos yksi neuvolakäynti jää välistä.
 
Tuli mieleen että voisiko olla että neuvola on tarkistanut sosiaalitoimistosta asian asuuko tälläinen perhe vielä tällä alueella (ehkä muun yhteydenpidon yhteydessä), sossu ei ole sitä voinut suoraa sanoa mutta ilmoitti että neuvolassa on kaivattu. Neuvola asiakkaiden paperit ehkä on jossakin tietyssä paikassa joista ne on helppo ottaa tai saada esille, niiden jotka on muuttanut muualle tai ei käytä palveluja "arkistoidaan" tms.
Totta. :) On kyllä ihan mahdollista, se sosiaalitäti sanoikin, että neuvolasta oli kysytty, että tiedetäänkö siellä että asutaanko me yhä täällä. :) Sun selitys kuulostaa ihan järkevältä. :)
 
[QUOTE="Kifa";24423927]Perheen sosiaaliset ongelmat nimenomaan kuuluvat neuvolalle.[/QUOTE]

No voi olla, mutta meillä ei ole mitään sosiaalisia ongelmia. :D Eikä sitä, että perheellä on sosiaalisia ongelmia, voi ihan sen perusteella päätellä että käykö he neuvolassa vai ei.
 
haloo..
jos ne sosiaaliset ongelmat ei neuvolalle kuulu niin minne sitten?? ja mitä se ketään kiinnostaa jos vahingossa joutuu lastensuojelun asikkaaksi? se "asiakkuus" loppuu kun sossu laittaa puhelimen kiinni kun on kuullut että et ole vain ehtinyt käydä:) mun puolesta ainakin mielummin olen itse yhden puhelun ajan lastensuojelun asiakas kun että ne jotka oikeasti tarvitsevat apua niin niitä ei huomata! mutta kaikki ei näköjään suomen lastensuojelua ja turvaverkstoa arvosta...
 
No ei mulla ole mitään sitä vastaan, vaikka oltaisiinkin ls-asiakkaita, kun ei meillä ole mitään ongelmia. :) Ollaan ennenkin oltu, ja asiakkuus päätettiin, joten mulla tosiaan on ihan hyvät välit sinne. En ole missään sanonut, etten arvosta lastensuojelua. =)
 
mamukas
Mulle soitettiin tänään sosiaalitoimistosta ja kysyttiin, että miksei me olla käyty neuvolassa. :D Siis lapset täytti keväällä 4v ja 5v eikä oo ehditty neuvolaan. :p No, neuvolan täti oli ottanut sosiaalitoimistoon yhteyttä ja ne soitti nyt sitten mulle. :whistle: Mä vaan mietin, että onkohan tää yleistäkin. :D Siis ei nyt varmaan kaikki Suomen lapset edes käy neuvolassa. :p Voinhan mä sinne mennä, ei siinä mitään, mut nauratti vaan. :D
Sano että Tytsi on katsastanut muksut =)
 
Siis tarkoittaen, miksi ls:stä on soiteltu perään ja kyselty, niin ei se nyt oikeastaan niin kumma asia ole menneisyyden kokemuksiasi ajatellen.
No lastensuojelu kyllä tietää mikä meidän tilanne on ja mikä on tilanne lasten isän kanssa. :) Heitä ei meidän asiat sen enempää ole koskaan kiinnostaneet, koska tietävät, että pärjään hyvin. =) Tässähän ei nimenomaan ole ls ollut perään soittelemassa, vaan neuvola. Mut eipä tuo ls-työntekijä vaikuttanutkaan huolestuneelta, naureskeli vain ja sanoi, että soittele sinne neuvolaan ettei se huolehdi siellä :D
 
Viimeksi muokattu:
rt

No varmasti tietää mikä tilanne on. En ole sanonut, että teillä on ongelmia. Enkä käsittänyt mitään väärin, vaan sinä. Minä en sanonut, että ls soittelee perään, vaan neuvola on ottanut siihen instanssiin yhteyttä, josta numerot on saatavilla ja joiden kanssa olette kenties olleet tekemisissä. Neuvolapapereissanne on varmasti vielä mainintoja entisestä tilanteestasi, joka ehkä on ollut neuvolalle sellainen, joka on saanut sitten soittamaan sinne.

Esimerkki omasta elämästä:
Olen sairastanut masennusta ja minulla on siitä mainintaa neuvolassa. Unohdin ajan ja sitten minun perääni soiteltiin ja samalla alettiin kartoittaa meidän kotitilannetta.
 
Ei siis ls ryhtynyt kartoittelemaan minun kuulumisiani vaan neuvolantäti.
 
Yhteistyössä