Onks muita samanlaisia? Mulla ei oo yhtään kaveria.

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
Hyvät yksinäiset ihmiset, tämä tilanne on aika surkea, yksinäinen vanhemmuus on ihan perseestä.

Minulle kelpaisi paljon uusia kavereita. Minä asun Espoossa.

Voidaan nähdä jossain vaikka kahvilassa, jokainen kertoo ittestä mitä haluaa ja sitten lähdetään lasten kanssa leikkipaikalle tai vaunukävelylle.

Tehdään niin kerran viikossa neljän viikon ajan. Voidaan tutustua, soitella ja kyläillä. Meille ainakin saa tulla leikkimään ja juttelemaan. Eikä ole pakko small talkia vääntää jos mitään ei tuu mieleen, ketä se nyt haittaa.
 
Mullakaan ei ole ketään kenelle soitella iloisia uutisia tms. En ole näistä hyvänpäivän tutuistakaan kuullu kuin yhdestä. Käymään ei oo tullut kukaan moneen kuukauteen.
Pidin kyllä kiivaasti yhteyttä mut sitten tajusin, että se olen minä joka pitää yhteyttä. Kukaan ei soita mulle ja sen jälkeen oon lakannu soittelemasta. Olen sit yksin. Ehkä joskus sais jotain kavereita kun pääsee töihin mutta sen aikakaan ei taida olla vielä. :ashamed:
 
A.
Eipä löydy kavereita täältäkään, pari siskoa joiden kanssa ollaan tekemisissä muutaman kerran kuukaudessa ja siinä se.
Asumme maalla, keskellä korpea, ei leikkipuistoja tms. missä vois ees ketään nähdä. Pitää ajella reilut 10km että pääsee tuohon kylälle "ihmisten ilmoille", keskelle tuppukylää jossa pari kauppaa jne. mutta ei niitä kavereita sielläkään.
En harrasta mitään kodin ulkopuolella (käsitöitä ja lukemista kun voi ihan hyvin harrastaa tässä neljän seinän sisälläkin...), kotiäitinä olen ja toivottavasti vielä monta vuotta. Tuntuu että melkoista erakon elämäähän tässä viettää...
Jos ei miestä olis (joka päivät töissä mutta iltaisin onneks pääsääntöisesti kotosalla), niin aika vähissä ois miunkin kontaktit muihin aikuisiin.
Tuntuu että sosiaaliset taidot on ihan ruosteessa, välillä oli niitäkin päiviä kun "pelotti" jo kaupassa käyntikin. Lisäks aattelen olevani jotenkin erilainen ja omituinen, jonka seuraa ei kukaan kaipaa (huono itsetunto...) joten eipä ole kovin häävit eväät juu...
Mutta välillä sitä miettii että osaiskohan sitä olla kenenkään kanssa kaveria, osaisko sitä enää tutustuakaan kehenkään että vois ystävystyä?
 
A.
Eipä löydy kavereita täältäkään, pari siskoa joiden kanssa ollaan tekemisissä muutaman kerran kuukaudessa ja siinä se.
Asumme maalla, keskellä korpea, ei leikkipuistoja tms. missä vois ees ketään nähdä. Pitää ajella reilut 10km että pääsee tuohon kylälle "ihmisten ilmoille", keskelle tuppukylää jossa pari kauppaa jne. mutta ei niitä kavereita sielläkään.
En harrasta mitään kodin ulkopuolella (käsitöitä ja lukemista kun voi ihan hyvin harrastaa tässä neljän seinän sisälläkin...), kotiäitinä olen ja toivottavasti vielä monta vuotta. Tuntuu että melkoista erakon elämäähän tässä viettää...
Jos ei miestä olis (joka päivät töissä mutta iltaisin onneks pääsääntöisesti kotosalla), niin aika vähissä ois miunkin kontaktit muihin aikuisiin.
Tuntuu että sosiaaliset taidot on ihan ruosteessa, välillä oli niitäkin päiviä kun "pelotti" jo kaupassa käyntikin. Lisäks aattelen olevani jotenkin erilainen ja omituinen, jonka seuraa ei kukaan kaipaa (huono itsetunto...) joten eipä ole kovin häävit eväät juu...
Mutta välillä sitä miettii että osaiskohan sitä olla kenenkään kanssa kaveria, osaisko sitä enää tutustuakaan kehenkään että vois ystävystyä?
Lisään vielä että kotipaikka löytyy Pohjois-Karjalasta.
 
Ilmottaudun!
Täällä myös yksi erittäin yksinäinen, kohta kahden lapsen äiti vantaalta! Meiltä on melko huonot kulkuyhteydet, mutta mielelläni tapaisin ihmisiä pk-seudulta! Autoa ei itselläni ole, mutta meille saa tulla leikkimään ja kahvittelemaan, ja toki tilaisuuden tullen kyläilen itse myös mielelläni :)
Asutaan Jumbon lähellä, joten shoppailu seurakin olisi piristävää.
Ja lisänä vielä, olen nuori, 22v. Mutta kaiken ikäiset äitikaverit olisi tervetulleita. Toivottavasti oma nuori ikäni ei olisi este.
 
"heh"
Ja mulla just mies haukku ettei kukaan haluakkaan olla mun kaveri, ku oon niin tällanen. Siis millanen? Ihan normaali ihminen olen, en vähättele tai arvostele muita jne. Kaipa tuo mies raukka luulee, että nalkutan kaveriellekkin samalla tavalla kun sille.
Ja sen on vaan vaikea ymmärtää miksi en joihinkin ihmisiin enää pidä yhteyttä. En kaipaa äitikavereiden kanssa mitään vertailua ja kilpailua siitä, kumman lapsi oppi aikasemmin konttaamaan ja kummalla on hienommat rattaat. Siinä mm. yksi syy, miksi en yhteen äitiin enää pidä yhteyttä. Liian vaikeaa miehen logiikalle.
 
"vieras"
Mulla ei ole mutta se on melkeinpä oma valinta. Kyllästyin siihen että pari tiettyä kaveria "oli aina oikeassa" ja "käytti fiksuiten rahaa" ja muuta ihmeellistä egoilua. Joo, olis kiva jännätä tätäkin hetkeä jonkun muunkin kuin ukon kanssa (kp32 :O ) mutta kun ei niin ei. Kai niitä kavereita sitten löytyy siitä hiekkalaatikon reunalta....
 
"vieras"
ei ole minullakaan ystäviä. siskokaan ei välitä soittaa tai käydä meillä, on kamalan mustasukkainen kun minullakin menee hyvin. välillä on raskasta olla yksin mutta onneksi on lapset.
 
täällä
tuntuu olevan useinkin näitä ketjuja, joissa valitetaan yksinäisyyttä. Silti kun ihmiset kyselee mistä päin muut on, niin sitten ei enää vastata/ ollakkaan valmiita tapaamaan jos onkin samalta paikkakunnalta. Outoa.
Nyt vaan kaikki yksinäiset, hophop ottakaa yhteyttä toisiinne ja kertokaa mistä päin olette!
Eikä sillä omalla iällä/ lasten iällä niin väliä ole, aina voi yrittää. :)
 
heippavaan
Täällä on yks yksinäinen Oulun seudulta. Joistain tämmöisistä ketjuista olen vastauksia saanuki, mut joka kerta ne on jääny siihen ettei se toinen enää vastaa viesteihin... Kaipa sitä on jotenki vääränlainen heille ollu tai liian kaukaa. Mut musta saa kyllä kaverin jos haluaa :)
 
yksi täälläkin
Täälläkin on yksi yksinäinen kotiäiti Keski-Suomesta. En tunne täältä oikein ketään eikä oikein missään voi tulla tuttujakaan vastaan. Mies on sit mun "paras" kaveri. :D En tiedä, että osaisinko edes olla kenenkään kaveri.
 

Yhteistyössä