onko kukaan vastaavassa tilanteessa,että on onneton ja onnellinen samaan aikaan?mulla on kaikki mitä oon eniten halunnu elämääni,eli rakas ja rakastava mies ja kauan haluttu vauva.mutta mut tekee onnettomaksi kun tuntuu että olen aina niin yksin.vaikka tiedän että mieheni rakastaa meitä,niin hän on tosi vähän paikalla näyttämässä sitä.pelkään että poikamme kasvaa ihan isän huomaamatta ja läsnä olematta.joskus mietin että kumpi tekee minut vähemmän onnettomaksi,elää ihan kaksin pojan kans ja samalla elää vapaasti,eikä tarvitse aina ajatella miestä ja olla huolissaan missä hän menee vai jatkaa samaa rataa.en halua että poikani joutuu kokemaan samaa erossa oloa isästä kun minä olen kokenut miehestä.kirjottaisin jos voisin missä isä viettää päivät,mutta tietyistä syistä en voi.mutta jos kirjottaisin olen melkein varma että palaute olisi :lähde pojan kanssa.sekin tekee surulliseksi,ei ole ketään kenen kanssa jakaa niitä asioita ,ei ketään joka ymmärtää :/