onnellinen ja onneton samaan aikaan..

onko kukaan vastaavassa tilanteessa,että on onneton ja onnellinen samaan aikaan?mulla on kaikki mitä oon eniten halunnu elämääni,eli rakas ja rakastava mies ja kauan haluttu vauva.mutta mut tekee onnettomaksi kun tuntuu että olen aina niin yksin.vaikka tiedän että mieheni rakastaa meitä,niin hän on tosi vähän paikalla näyttämässä sitä.pelkään että poikamme kasvaa ihan isän huomaamatta ja läsnä olematta.joskus mietin että kumpi tekee minut vähemmän onnettomaksi,elää ihan kaksin pojan kans ja samalla elää vapaasti,eikä tarvitse aina ajatella miestä ja olla huolissaan missä hän menee vai jatkaa samaa rataa.en halua että poikani joutuu kokemaan samaa erossa oloa isästä kun minä olen kokenut miehestä.kirjottaisin jos voisin missä isä viettää päivät,mutta tietyistä syistä en voi.mutta jos kirjottaisin olen melkein varma että palaute olisi :lähde pojan kanssa.sekin tekee surulliseksi,ei ole ketään kenen kanssa jakaa niitä asioita ,ei ketään joka ymmärtää :/

 

En kyllä tiedä kannattaako elää parisuhteessa "yksin", enhän tiedä kuinka kauan tätä on jatkunut, ja mistä kaikki johtuu, mutta jos itse voit huonosti, paha olo helposti tarttuu myös lapseen. Onohan sinulla muita läheisiä ihmisiä/ystäviä joiden kanssa jakaa osa siitä jota et miehesi kanssa voi, jos kuitenkin haluat suhteeseen jäädä. Eikö miehesi nyt voisi asettaa teitä etusijalle ja järjestää elämäänsä perheystävällisemmäksi? Oletteko puhuneet asiasta?

 

En kyllä tiedä kannattaako elää parisuhteessa "yksin", enhän tiedä kuinka kauan tätä on jatkunut, ja mistä kaikki johtuu, mutta jos itse voit huonosti, paha olo helposti tarttuu myös lapseen. Onohan sinulla muita läheisiä ihmisiä/ystäviä joiden kanssa jakaa osa siitä jota et miehesi kanssa voi, jos kuitenkin haluat suhteeseen jäädä. Eikö miehesi nyt voisi asettaa teitä etusijalle ja järjestää elämäänsä perheystävällisemmäksi? Oletteko puhuneet asiasta?

Mä peesailen tätä.... Älä tuhlaa elämääsi semmoiseen missä et oikeastaan ole edes onnellinen.... Joko teidän pitää koittaa paikata tuota suhdetta ja rakentaa sitä uudelleen tai sitten sun pitää laskea irti ja keskittyä vain ja ainoastaan sun ja lapsesi hyvinvointiin... Miehes on kuitenkin periaatteessa omat ratkaisunsa siinä vaiheessa tehnyt jos ei löydy halua yrittää ja yrittää löytää sitä aikaa perheelleensä. Mikä voi olla tärkeämpää kuin oma perhe?

 

Onnellinen ja onneton.
Lähinnä sikis, että vaikka kaikki on suht ok, menneet asiat piinaa mieltä ja eräs episodi aiheutti pienen tunne purkauksen, joka söi sitä onnen tunnetta. Aikaa on hyvin vähän yhdessä, puolen vuoden aikana yhen kerran leffassa ja kahesti muuten ulkona, mutta aika rajoitetulla ajalla.

 

onko kukaan vastaavassa tilanteessa,että on onneton ja onnellinen samaan aikaan?mulla on kaikki mitä oon eniten halunnu elämääni,eli rakas ja rakastava mies ja kauan haluttu vauva.mutta mut tekee onnettomaksi kun tuntuu että olen aina niin yksin.vaikka tiedän että mieheni rakastaa meitä,niin hän on tosi vähän paikalla näyttämässä sitä.pelkään että poikamme kasvaa ihan isän huomaamatta ja läsnä olematta.joskus mietin että kumpi tekee minut vähemmän onnettomaksi,elää ihan kaksin pojan kans ja samalla elää vapaasti,eikä tarvitse aina ajatella miestä ja olla huolissaan missä hän menee vai jatkaa samaa rataa.en halua että poikani joutuu kokemaan samaa erossa oloa isästä kun minä olen kokenut miehestä.kirjottaisin jos voisin missä isä viettää päivät,mutta tietyistä syistä en voi.mutta jos kirjottaisin olen melkein varma että palaute olisi :lähde pojan kanssa.sekin tekee surulliseksi,ei ole ketään kenen kanssa jakaa niitä asioita ,ei ketään joka ymmärtää

oloni on aivan samanlainen. itse olen tilanteessa että lähteäkkö vai ei. olen jo uhannut lähteä jos ei asiat muutu. on vai niin monia mutkia matkassa ettei ihan noin vain voi lähteä. tällä hetkellä ainoa asia joka minut onnelliseksi tekee on lapsi.

 

Elin aikaisemmassa suhteessa onnettomana "onnellisessa parisuhteessa", en tietty aina ollut onneton koska saimme kolme ihanaa tytärtä mutta se onneton olo kehittyi pikkuhiljaa miehen ollessa aina töissä. Laitoin eron vireille mutta jatkettiin yhdessä oloa jos se vaikka muuttuisi,mutta ei. Mun tunteet oli kuollu. Muutettiin tyttöjen kanssa pois ja se oli vaikeaa aikaa mutta nyt jälkeenpäin se oli elämäni yksi parhaista ratkaisuista. Tällähetkellä elän ONNELLISESTI ONNELLISESSA SUHTEESSA. Vaikka koskaan en aikonut miestä enää itselleni ottaa..
Jaksamisia levizille. En voi muuta sanoa kun että liian helpolla ei kannata luovuttaa mutta sen itse tietää kyllä milloin mitta on täysi ja on ratkaisujen aika, oli ne ratkaisut millaisia tahansa. Voimahali :hug: