****OoOoO HUTIKUUN HELMET 2012 ELOKUUSSA OoOoO*****

bela88 : Voi :(,siis niin olen pahoillani.Mutta jos edes vähän saisit toivoa ajatuksesta,että siltikin kaikki voi olla hyvin.
Nimittäin,itse vuosin klimppejä alkuraskaudessa viimeksi.Multa tuli toinen masuasukas ulos.Eli odotin kaksosia.Vuoto oli runsasta,ilman kipua.
Sitten meni muutaman viikon ja taas klimppejä ,noin viikoilla 11.Silloin ultrattiin taas ja johtui istukasta,joka oli etinen.
Istukasta johtuvaa vuotelua,joka ei ollut pientä,jatkui noin 15-16 viikolle asti.Tyttö syntyi pikkasen yliaikaisena.
Nyt toivon parasta teille:hug:

Mulla itsellä on ollut todella järkyttävä taistelu työnantajan kanssa työsopimuksen jatkosta,liittoon asti jouduin ottamaan yhteyksiä.Meinasivat katkaista sopimuksen,vaikka muuta olivat luvanneet.Jouduin kertomaan raskaudesta,siitä show alkoi.Nyt kaikki ok.

Raskausoireet ovat vähäisiä edelleen.
Huomenna ultra.toivottavasti näkyy jotain,kun viikkoja vasta näin vähän.

Kökkö fiilis ,kai tämä tästä

kaikkea hyvää ja tarrasukkia.

luosto ja rv 5+4?
 
Sukupuolesta Varmaan kysytään, tuskin pystyy olemaan kysymättä vaikka oishan se mielenkiintoista saada itsellekki jokin ylläri synnärille, kun ei tietäis kumpi tulee:heart:

Täällä vieläki olot jatkuu...väsyttää ja oksettaa...mitään ei voi syyä ku illalla|O Ei kyllä kiinnosta, eikä jaksa tehä yhtää mitää!!:headwall:

Huomena väsäilen meille uuden pinon jo :p

rv 8+5
 
luosto Mä yritän peitellä raskauttani niin pitkälle kuin mahdollista. Olen siis ihan tavallinen konttorirotta joten raskaus ei vaikuta työntekoon mitenkään. Paitsi RADE (=raskausdementia) varmaan tulee taas vaivaamaan... :LOL: Mulla on soppari kirjotettu vuodenloppuun asti ja siitä on jo suullinen lupaus että jatketaan, mutten usko että jatkavat kun kuulevat raskaudestani.

Sukupuolesta Haluan ehdottomasti tietää kumpi sieltä on tulossa. Jos se on tyttö niin pelkään pahinta ihan loppuun asti kun tuo fetomaternaalinen vuoto on vain tyttövauvoilla. Pääasia on että vauva syntyy terveenä.

M1n1 ja Toivo
 
Iltapäivää!:)

Mä pidän rannekkeita aamusta iltaan, muutama päivä oli jo ilman oksentamista mutta sitten taas lensi kaaressa päivän ajan. Olen myös huomannut että en muista juoda tarpeeksi vettä päivän aikana[/B] ja se jos joku aiheuttaa huonoa oloa entisestään. Yhtään ei tee mieli juoda mitään nesteitä mutta pakottamalla menee.
Synnytyksistä olitte jutelleet mulla on molemmat syntyneet alateitse ja eka 6h ja toka 3h. Eka epiduraalilla ja toka ilokaasulla. Toka synnytys oli oikea unelmieni täyttymys. Nopea ja lähes luomu. Kaikkineen uskon myös omaan asenteeseen ja luinkin paljon kirjallisuutta ennen synnytyksiä ja opettelin hengitys tekniikkaa. Toisen synnytyksen aikana vaivuinkin jonkinlaiseen "synnytystranssiin" koska en tuntenut kipua vain hurmosta:D Epiduraali vei kyllä kivun mutta vei kaiken muunkin. Enkä sitten yhtään tuntenut mitlloin olisi pitänyt ponnistaa ja mitä olisi ylipäätään pitänyt tehdä. Nyt kolmannesta toivon jälleen luomua ja nopeaa synnytystä. Mutta toki ymmärrän että sitä ei voi etukäteen suunnitella ja että asiat menee omalla painollaan. Synnytyksen päähenkilö on kuitenkin vauva. Eikä kukaan voi tietää miltä se kokemus hänestä tuntuu. Mua auttoi ainakin se että keskityin vauvaan omien tuntemusteni ohi ja ajattelin että joka supistuksella hän on lähempänä syntymää. Ja se minkälainen kätilö sattuu paikalle!
 
Toivottavasti Belalla harmiton vuoto :heart:

Sukupuolesta Mennään molemmat miehen kanssa rakenneultraan, ja pyydetään saada tietää taas sukupuoli, niin tehtiin esikoisenkin kohdalla :)
Jotenkin kivempi tietää kumpaa odottaa, ja asennoitua sen mukaan.

Päätin sittenkin mennä varhaisultraan, ja se on ylihuomenna :)
Mies pelotteli että masussa onkin kaksoset, kun hänen suvussaan niitä on, ja paljon.
En vaan jaksa odottaa reilua kuukautta siihen ultraan, ja haluan tietää onko siellä masussa yksiö vai kaksio :D

Sydänääneet kuului tänäänkin, ja pauhasikin 156!

Tanya rv 6+2
 
Sukupuolesta : Kysytään kyllä sitten kumpi sieltä todennäköisemmin olisi tulossa :) Mä veikkaan nyt poikaa :) Mies sanoi etä poika olis ihan jees, olis sit 2 ja 2 :) Lapsille kerrottiin eilen niin mun poika toivoo pikkuveljeä, tyttö taas pikkusiskoa (tosin sanoi, että olis se velikin kiva :) ) sit miehen tyttö ei osannut sanoa, mut sit sanoi, että toivoo pikkuveljeä, koska hänellä on jo pikkusisko :) Tarkoitti siis mun tyttöä pikkusiskolla :) :heart: Meille kyllä siis käy kumpi vaan, ei laiteta takas kumpakaan sukupuolta :)
 
Viimeksi muokattu:
mymosa toivotaan että on vaan tollasta jännitystä että pienetkin kivut ja möyrimiset pelottaa :)
Bela88 mulla ainakin tuli oikeen kunnolla vuotoa alussa ..kerran oikeen kunnolla kerralla

kai sitä täytyy katsoa kumpi tulee että voi sitten käydä ostelemassa kaikkea ihanaa ja ihastuttavaa tulokkaalle :)

ja ei vieläkään mitään oireita ..hmmph..
 
Noniin, nyt on käyty lekurilla. Omassa tk:ssa ne ei tehnyt mitään, mutta lähettivät suoraa toiseen kaupunkiin gynelle kun vuoto oli niin runsasta ja mua huimas niin pääsin samantien. Sielä sit ultras, kohtu oli tyhjentyny. No jos jotain positiivista niin ainakin se kävi tosi nopeeta kun oli kuulemma aikalailla kaikki jo tullut ulos joten ei kai vuotoakaan pitäis sit suuremmin enää tulla. Viime km:ssä kun ultrasivat niin oli jotain kystoja näkynyt, mutta niitäkään ei onneksi enää ollut. Nyt pitäis yhet menkat odottaa ennenku yrittä taas ja jos kolmas km tulee niin tutkii tarkemmin ja pääsen seuraavassa raskaudessa sitten varhaisultraan automaattisesti. Olo on jo parempi, lääkäri oli niin mukava että mulle jäi tosi hyvä mieli ja helpottunutkin kun oli kuitenkin jo nyt tyhjä ja kaikki näytti kaikin puolin hyvältä. Jospa se kohta sit tärppäis uudestaan.. Mut voi siis enskuun pinosta jättää pois, paljon tarrasukkia muille toivottavasti teidän raskaudet päättyy onnellisemmin kun minun. :heart:
 
mymosa
Toivotaan, että on vaan näitä normaaleja mahan reistailuja.. kun mulla on niitä tässä ollut jo ennen raskautta.. milloin ummettaa ja millon taas lentää.. :D

Mutta, päivän ilonaihe!! kun odottavan äidin alkaa tehä mieli voileipäkakku, on hänen saatava voileipäkakkua!! Joten väsäsin tuossa pikaseen ison voikkarikakun itselleni :heart: no okei, voin jakaa siitä palat muillekin.
 
mymosa
Voi Belapieni :hug: itku, että piti käydä noin :(
Onneksi olet ilmeisesti itse kuitenkin menetyksestä huolimatta suht positiivisella mielellä ja rutkasti onnea seuraavan yrityskertaan!!:heart:
 
Pakko kai sitä on olla, ei oikein muutakaan voi. Mutta kyllä otti kovemmalle kun se eka km, en ajatellut että omalle kohdalle sattuis useampi peräkkäin. Nyt varmasti entistä neuroottisempi kun seuraavan kerran tärppää.. :headwall: No ehkä tää tästä.
 
Tulin lueskelemaan taas teidän kuulumisia. En olisi enää toivonut kenenkään tippuvan ketjusta itseni lisäksi...Voimia Bela!! :hug: Toivotaan meille pikaista tärppiä ja etenkin sitä, että pienet rakkaat pysyvät ensi kerralla kyydissä! :heart:
 
Bela88 Voi miten kurjaa!:( Onneksi pääsit HETI sinne toiseen kaupunkiin ultraan, ettei sinun tarvinnut kärvistellä kauempaa epätietoisuudessa, kun kurjaa on muutenkin! Ja tosiaan positiivista oli se, ettei tarvinnut mitään tyhjennyksiä sitten tehdä. Kaikenkaikkiaan hyvin surullista!!! Paljon voimia sinulle ja sitten, kun sen aika on niin onnea uuteen yritykseen! Halit :hug:

ON: Täällä ihan perusmeininki. Vielä ei mitään jäätävää pahoinvointia ole rantautunut, mutta heikko olo on! Meinasin kuolla spinningissä..ja oikeestaan jo parin juoksuaskeleen ottaminen saa sydämen jumputtamaan. Huonoa oloa saan pidettyä aisoissa vielä säännöllisellä napostelulla... Tän viikon ajattelin ottaa viel rennosti syömisten kanssa, mut ensviikolla täytyy kyl siivota ruokavalio..koska on vielä bikineihinkin sonnustauduttava, kun lähdetään sinne etelään!:cool:

Chamon ja Nasu 5+2
 
:hug: belalle.
tuo kiinalainen kalenteri on pitänyt mullakin paikkansa kaikkien kolmen edellisen kohdalla.ja monet kaverit on sanonu samaa että on pitäny paikkansa. Meille näyttäis nyt poikaa, mutta aika näyttää. =)

En oikein tiedä kysyttäiskö sukupuolta. esikoisesta ei kysytty, ei tullu edes mieleen että vois kysyä. kakkosesa kysyttiin ja varmuudela meille sanottiin että poika. näkyi niin selvästi vehkeet ultrassa. kolmosesta meinasin etten kysy, mutta epäilin niin ite tyttöä että tuli sitte joskus sanottua että saa sanoa jos näkyy. varmuudella ei tiedetty, mutta vahva tyttöveikkaus oli myös sydänäänten ym perusteella.
ite oon kuitenkin kokenu, että toisaalta oli mukavempi kun ei sitä ennakkoon tienny. oli sellanen mukava ja jännä fiilis ku syntymän jälkeen sai kysyä kumpi. mutta varsinki keskimmäinen ku oli niin selvä, niin jotenki oli kaikki jännitys pois ja tyyliin vaan "siinä se nyt on". Mutta en tiiä malttaako sitä kokonaan olla kyselemättä. Ehkä sitä jotain veikkauksia voi kysellä. Ja ainahan täytyy muistaa että ultrasta saatu tieto ei oo 100 varma.
 
belalle:hug:

mymosa noi sun kuvaavat vatsakivut on varmaa samanlaisia kun mulle on nyt ilmaantunut. Pelottaa koska ovat erilaisia mitä tähän asti ollut, nyt niitä on kestänyt vajaan viikon ajan. Sellanen et mahaa kiertäis ja sit vähän niinku polttaakin. Kivut ei oo tosiaankaan kovia mut epämiellyttäviä kuitenkin. Mulla olis huomenna vu ja pelottaa mennä sinne jos ei saakkaan hyviä uutisia. Oireita kyllä on ja ollut koko ajan. Nuo vatsatuntemukset vaan painaa mieltä.
 
Meille povaa kiinalainen poikaa. Esikoisen kohdalla oli oikeassa ja tyttö tuli, mutta saas nähdä miten nyt käy. Kumpikin vaihtoehto on erittäin tervetullut, ei väliä :)

Kyllä se syksy on nyt saapunut, sataa kaatamalla ja koleaa. Onneksi jaksaa nyt syksyn ja talven hyvin kun tietää, että keväällä saapuu jotain ihanaa... :heart:

Eilen kyllä väsytti niiiiin paljon, nyt nukuin liki 10h yöunet, et joskos ne auttais tälle päivälle. Illalla pitäis vielä kuitenkin bb:täkin jaksaa seurata :D

Ceali&Lilleri 9+1
 
mymosa
Mulla ei polttele mahaa ja tänään ei oo enää ollut mitään, eli toivon, että tuo masun olo helpotti ilman ulostulona :D :D (tosi naisellista tää raskaana olo)..

Tää viikko sitten meneekin sit kotona kipeen esikoisen kanssa.. ja perjantaina lähden viemään lapsia isälleen.. ja sitten onkin ensi viikko!! ultra lähenee.. jännää ja kaivattua.

toukka 5+2
 

Yhteistyössä