Oulun seudun odottajat

Orchid77
Hei! Vasta huomasin tämän ketjun. Olen enemmän pyörinyt tuolla toisen vauvalehden sivuilla.

Odotan toista lastamme nyt rv:lla 15+2 eli la sijoittuu johonkin 15.5.-19.5. paikkeille. Ultran mukaan olen vähän pidemmällä, mutta neuvolan la:ta (19.5.) ei vielä muutettu kun tuo ultra oli np-ultra Gynekossa eikä "virallinen" rakenneultra. Katsotaan nyt sitten minkä ne siellä saavat viikoiksi.

Meillä on ennestään 2-vuotias tyttö. Perheeseen kuuluu myös siis 34-vuotias mieheni ja kaksi killiä. Asumme Maikkulan alueella. Meillä täällä onkin tosi mukava th, oikein tyytyväinen olen ollut näissä molemmissa odotuksissa.

Onnittelut kaikille odottajille! Lueskelin vähän taaksepäin viestejä, mutta en hoksannut oliko joku muukin samalta alueelta tai jolla on la suht samaan aikaan?

Orchid 15+2 ja esikoinen 2 v
 
Nostelempas meitä lähemmäs tuonne etusivulle =)

Viiminen neuvolalääkäri oli tänään ja pisti kyllä niin masentaan ettei tosikaan. Niin ja mulla oli tuo vimppa neuvolalääkäri sen takia kun esikolla oli strepto syntyessään niin se tarkistettiin nyt, normaalistihan toissynnyttäjillä ei ole kuin ne kaks lääkäriä.

Niin ja nyt sitten ne neuvolakuulumiset:
Neuvolassa siis kävin ja rv 37+1
Paino: +2100g/viikko
Turvotus: + niin ettei nilkkoja löydy ja sormukset pysyvät varmasti sormessa, voikun saisi ne pois.
RR: 132/82 pulssi 80
Pissa: puhdas
Sf: 34
rt
Syke 140
Kohdunsuu: pehmeä, auki 0.5cm, pituus 2.5

Tuo paino tosiaan alko ahistaan sen verran ettei paljoa huvita enään neuvolaan mennä.

Niin ja hei mikä on oysiin synnärille numero jos sitä vaikka joutus tässä lähiaikoina sinne päin soittelemaan ?

=)


Niin ja uusille :wave:
 
Nostelempas meitä taas maailman kartalle.

Sain jo synnärin numeron, mutta siellä onkin nykyään toivomus että sinne ei kovin soiteltas vaan ennemmin mentäs käymään ja sitten vaikka kotiin takas jos ei synnytys ollutkaan kyseessä.

Neuvolassa eilen kaikki hyvin paino oli tippunu ja sf- mitta myös oli tippunu 2 cm eli vauva on laskeutunut. Nyt vain odotellaan josko sitä pääsis synnyttämään.

Mitäs muille?
 
Täälläkin oli neuvola maanantaina :)
Kaikki on ihan hyvin. Pissa puhdas, paineet 103/73, painoa reilu 600g/viikko :whistle: ja hemoglobiini oli laskenu 111. Sf-mitta oli 21 cm ja pienen sykkeet 145 ja kovasti jo potkiskeli siihen anturiin :) Kelan paperit sain täytettäväksi ja rautaa pitäis alkaa syömään ku tuo hemppa laskee vielä ihan varmasti. Mulla on aina ollu aika alhainen hemoglobiini ja laskee tosi herkästi...
Seuraava käynti onkin lääkärineuvola ja mä olin kyllä aika yllättyny tuosta että vain ensisynnyttäjillä on ne kolme lääkärikäyntiä ja muilla vain kaksi... Ois se kuitenkin ihan kiva että pääsis käymään ihan lääkärillä niillä viimeisillä viikoilla että tietäis suurinpiirtein missä mennään ja onko kaikki tuolla "alakerrassa" hyvin kun eihän nuo neuvolantädit tee muuta ku mahan päältä veikkailee että miten päin se vauva siellä on...

Vuoden vaihteessa onkin sitten muutto ja neuvola vaihtuu :( Mä oon kyllä niin tykästyny tuohon meidän neuvolan tätiin että en luopuis millään mutta yritti se vakuuttaa mulle että kyllä tuolla Kuivasjärven neuvolassakin on ihan mukavat tädit :)
Tuo seuraava lääkärikäynti on kylläkin vielä Kaijonharjun neuvolassa ku Kuivasjärvellä oli niin huonosti aikoja... Jospa sitä pääsis vielä kerran näkemään sen tutun tädin :D

Minttuliina muuten! Tuo sun painohan oli noussu varmasti vaan sen turvotuksen takia että eihän sitä nyt kannata hävetä :) Mulla itelläki tuli edellisen raskauden loppuvaiheessa reilua kiloa per viikko ja siskolla tais tulla just tuota paria kiloa viikossa ku se turpos ihan mahdottomasti :whistle: Naama, kädet, jalat ja aivan kaikki ihan täynnä nestettä ja koko sisko oli ku muodoton vesipallo :eek:

Vielä lopuksi uusille tervetuloa! :)

Pimmi 25+1
 
Onnittelut MinttuLiinalle pienestä tytöstä! :flower:
Ja onnittelut myös Liinulille pienestä pojasta!

Onkohan Äitiliini mennyt jo hakemaan nyyttiään?

Ihanaa tää Joulun aika. Olisipa vaan lunta, kun Luka tykkää niin paljon pulkkailusta. Äidillä loppuu vaan kunto kesken, kun pulkkamäkeen mennään. Jotenkin alkaa helpommin puuskuttamaan nykyään
:whistle:

Pukki toi vaikka mitä. Luka sai mm. mummolta ja papalta uuden pyörän lahjaksi. Me ostettiin Brion junarata ja Leikkien:stä tilattiin ajat sitten sellanen puusepän ruuvipenkki juttu. Kovasti tykkää silläkin leikkiä, kun saa vasaralla hakata :p .

Mulla on neuvolalääkäri torstaina, vähän jännittää vaa'alle astua, kun on tullut herkuteltua tässä pyhien aikana. Vauvan liikkeitä on ehkä tuntunut, tosi hentosia on ja satunnaisesti tuntuu. Tuntuu oudolta, kun Lukasta tunsin liikkeet tosi aikasin ja ne voimistu nopsaan, toivottavasti nyt kaikki olis masussa kunnossa.

IHANAA JOULUN AIKAA KAIKILLE!

Mamma rv 17 & Luka 1v11kk
 
Hih tulin vain toivottelemaan oikein hyvää Joulua teille kaikille!!! Tosin itse en enää kuulu odottajiin vaan meillä on täällä pieni Tonttu-ukkeli 2kk ja 4pv vanha :heart:

[URL=http://www.aijaa.com/v.php?i=1362569.jpg][IMG]http://www.aijaa.com/img/t/00050/1362569.t.jpg[/IMG][/url]

Oikein paljon onnea tsemppiä teille kaikille raskauteen ja tulevaan synnytykseen!OYSsissa ne osaa hommat =) Meidän pienokaisella oli ilmarinta ja joutui heti synnyttyä Lasten teholle.Sai kuitenkin parasta hoitoa ja tervehtyi jo parissa päivässä :) Hih eipäs tässä kummempia,tuolla se pieni ihme tuhisee,täytyypä lähteä haistelemaan vauvantuoksua :wave:

 
Voi, paljon onnea pienokaisista :heart:
Minttuliinakin pääsi kotiin joulua viettämään :)

Täällä on pikkuhiljaa pakkailtu kamoja muuttolaatikoihin ja huomenna saadaankin avaimet. Mun tädin piti käydä siivoamassa se uusi kämppä, mutta onkin flunssassa että mun pitää yrittää siivoilla itse :/
Nettipimentoon joudutaan varmaan kuukaudeksi (kiitos ylinopean soneran :kieh: ) mutta tulen kirjottelemaan heti kun saadaan se toimimaan.

Viikot vaan hurisee eteen päin ja kaikki tuntuu sujuvan hyvin :) Selkä nyt vähän oikkuilee ja jouduin käymään sappikivien takia päivystyksessä, mutta ainahan noita jotain vaivoja on kun on raskaana ;)

Nyt taidankin jatkaa laatikoiden penkomista ku esikoinen vetelee sikeitä...

Toivottelenkin nyt jo etukäteen onnellista uuttavuotta 2008 teille kaikille :)

Pimmi 27+1

Äitiliinilläkin taitaa olla jo pieni nyytti sylissä :heart:
 
Hei vaan kaikille!!

Meille syntyi pikku neiti 21.12.2007 klo 03.05 ja kokoa oli 4 350g ja pituutta 53cm ja pään ympärys 34,8cm

Kopsaanpas tänne tuon saman mitä laitoin tuonne joulun odottajien puolellekkin...

Meillä neiti oli tosiaan kunnon hätähousu... voitee olla tuolta joulukuisista jo sen lukenutkin tuon synnytys kertomuksen mutta pistänpäs kuitenkin tähänkin... jos vaikka jotain "kiinnostaa lukea"....

Elikkäs meidän "hätähousu-neidin" synnytyskertomusta
Torstai oli ihan normaali päivä joskin sitten laiskuuttani siirsin imuroinnin perjantai aamulle(joka sitten jäi tekemättä ja kävin saunassa ja suihkussa jo päivällä kun oli lasten kuusijuhla illalla ja oli sielä lasten kans ja selittelin kaikille että ei meidän pikkusta kiinnosta joulupukki ja saas nähdä haluaako edes raketteja kattomaan ja illan aikana ei mitään "normaalista poikkeavaa" muutamia epäsäännöllisiä supistuksia sillon tällöin ja joskus puoli kahentoista aikaa lopettelin telkan kattomisen ja lähin nukkumaan. Ja heräsin suunnilleen puoli kaks kun tuli kipeämpi supistus joka tuntui kyllä sekä mahassa että kohdunsuulla ja kun se meni ohi niin maha ihan löysälle ja äkkiä vessaan ja sitte takas sänkyy makoilee ja odottelee tuleeko vielä no kolme supistusta tuli 15-20 min välein ja aina veti mahan löysälle sen jälkee rupesivaat tiheneen ja olivat jotan 7-10 min välein ja ravailin vessan ja sängyn väliä ja sanoin jo miehellekki että varmaan kohta päästää lähtee, joskin oli niin unenpöpperössä ettei tainnu tajuta edes, sitte paria minuutti availle kolme menin taas vessaan ja kun istuin pöntölle niin tuntui eka kerran että jo että ponnistuttaa ja tuli sellanen olo että ei hyvänen aika nyt ei kyllä ehdi millään oulaisiin asti (vähä vajaa 100km) ja yritin huhuilla miehelle(lapsia herättämättä että nouse äkkiä ylös ja lopulta kun huutelin että soita äkkiä ambulanssi niin heräs ja tuli kattoon mikä on ja soitti sen ja anto ajo-ohjeet ym ja lopetti puhelun niin sanoin että tule äkkiä tänne tämä ei odota enää yhtää vaan tulee nyt. Mies kisko samalla vaatteita päälle ja tuli vessaan kattoon ja oli jo lähdössä hakeen puhtaita pyyhkeitä ym kun sanoin että et mene enää minnekkään että pää on jo puoliksi ulkona jossain vaiheessa olin noussu seisoo pöntöltä ja ponnistin seisoltaan ja samantien mies otti vauvan kiinni ettei tippunu lattialle, ja putsaili nielua ja vähä ravisteli että pikkunen rupes itkee... ja antoi mulle syliin ja siinä sitten istuskeltiin pöntön reunalla kun isäntä haki harsoa ja pyyhettä pienen lämmikkeeksi ja kuivaili lattiaa ja odotettiin ambulanssin tuloa. Kun ambulanssi miehet tuli he sitoivat napanuoran ja sovittiin että lähdetään ajelee kohti sairaalaa ja istukka saa tulla matkalla tässä vaiheessa tytöt 10 ja 8v tulivat yläkerrasta kattoon mitä ääniä kuuluu ja näkivät pikkusiskon enne ku lähettiin... istukka syntyi sitten vasta sairaalassa kun kätilö sitä vähä "nyppäs" mutta oli ihan kokonainen ja ok. samoin kun itellä ja vauvalla ei ollu mitään kummallakaan ja kävin salissa suikussa ja vauva punnittiin ja pestiin ja siirryttiin osastolle. Lastenlääkäri oli aamulla jo kierrolla ja sain juteltua itteni ja vauvan kotiin jo illaksi, kun mies pääsee töistä ja tulee hakee... Elikkä nyt ollaan jo täällä kotona opeteltu taas vauvaa-arkea tässä kaiken joulutohinan keskellä... ja isosiskot ovat ihan innoissaan ja kilpailevat kumpi saa vaihtaa vaippaa enemmän ja heti jos vähän inähtaa nin on jompi kumpi hakemassa syliin...

Tulipas pitkä ja sekava tuosta selostuksesta mutta jokseenkin sekava se oli kieltämättä ja pätkiä ettei oikeen muista miten kaikki meni... mutta ihan ok eikä kummallekkaan itelle tai miehelle siittä mitään kammoa jääny




 
Ruska-76
Huh,huh olipas aikamoinen synnytystarina!
Ei voi muuta kuin onnitella uudesta pienokaisesta ja nostaa hattua ,että selvisit synnytyksestä noin hienosti itsekseen miehesi kanssa!!
 
Hei vaan kaikki oululaiset!
(Mulla 2 lasta, tyttö 2,5v ja poika 6kk.)
Lueskelin palstaa läpi ja mieleeni tuli kysyä mitä olette tykänneet neuvoloiden järjestämistä synnytysvalmennuksista? Itsellä on jäänyt koko homma väliin silloin aikanaan, synnytykset menneet kyllä ihan ok ym.
Mitä aiheita ne käsitteli? Oliko imetyksestä mitään? Saitteko miehiänne mukaan?
 
Aattelin nostaa tätä taas korkeammalle, ei meinannut millään löytyä! :eek: Itse olen kylläkin Kiiminkiläinen, mutta kyllä kai sekin passaa? :) Meidän perheeseen kuuluu, minä (20v) mies (21v) Minea (5kk) ja tuloillaan olevan pikkuisen laskettu aika on 15.2.2010 eli ollaan sen kanssa aika pienillä viikoilla vielä. :) En oo aikasemmin huomannukkaan tosiaan et täällä on tämmönenki missä on ihan läheltäkin porukkaa, mutta olipa hyvä että kuitenki löysin lopulta tänne! :) mutta toivottavasti tänne nyt alkaa lappaamaan porukkaa enemmän kun näyttäisi olevan aika vanhaa tekstiä. Yöt kaikille, tämä naikkonen lähtee unille. :)
 

Yhteistyössä