Katjuska: Meille ei tehty enää mitään tutkimuksia, kaikki testit ja tutkimukset tehtiin ennen inssiä. Aloitin ensin sumuttelun Suprecur-lääkkeellä kierron loppupuolella, se lakkauttaa hormoonitoiminan. Välissä tuli menkat, jonka jälkeen sitten käytiin ekassa ultrassa, jossa todettiin, että jarruhoito on tepsinyt. Sumutetta käytetään irrotuspistokseen asti.
Samana iltana aloitettiin Puregon-pistokset, mie en pystynyt pistämään, joten mies joutui tarttumaan kynään. Pistoksia kesti 10 päivää. Välillä kävin ultrassa, jossa seurattiin munasolujen kasvua. Tarpeen vaatiessa oltaisiin varmaan nostettu Puregonin annostusta.
Viimeisessä ultrassa päätettiin punktiopäivä ja annettiin viimeiset ohjeet. Normaalisti minun olisi pitänyt käydä ostamassa Pregnyl-lääke, mutta OYS:ssa oli joku kokeilu Ovitrelle-lääkkeellä ja sain sen ilmaiseksi sieltä. Paljon helpompi laittaa kuin Pregnyl, kun ei tarvinnut kuin pistää eli ei sekoittamisia tai neulan vaihtoja. Punktio oli minulla maanantaina ja keskiviikkona tehtiin sitten siirto. Jos yksikään niistä neljästä munasolusta, joita punktiossa saatiin, ei olisi alkanut jakautumaan, olisi meille soitettu tiistaina ja keskiviikon matka olisi silloin peruuntunut. Onneksi saimme sentään yhden alkion, joka siirrettiin. Torstaina aloitin Lugesteronit, joita sitten käytinkin 20 päivää.
Mie jouduin juomaan aika paljon hoidon aikana, 2-3 litraa, koska jos en juonut, tuli huono olo ja alaselkä ja -vatsa särkyä. Viimeisinä päivinä jouduin töissä kävelemään todella hitaasti, koska nopeampi kävely olisi tuonut nuo oireet. Inhottava oli töissä hissutella, kun kassalla seisoi jo asiakas. Koirankaan kanssa en voinut käydä lenkillä. Ensimmäisen kerran kun tuli tuo alaselkäsärky, mie koitin liikkua oikein paljon, koska luulin, että se auttaisi. Sitten luin, että se vain pahentaa sitä.
Me käytiin lokakuussa juttelemassa lääkärin kanssa tuosta hoidosta, sopivasti oli edellisenä päivänä tullut nuo laput OYS:sta ja kävimme niitäkin sitten samalla läpi.