Lapsi on viisas. Tai älykäs, mikä oikea sana onkaan. Kokeista tulee helposti ysejä ja kymppejä, vaikka läksyt on välillä tekemättä eikä hän lue kokeisiinkaan. Opettaja taannoin mainitsi, että harvoin lapsen kanssa pystyy keskustelemaan niin moniulotteisesti kuin meidän lapsemme kanssa pystyy. Siunaus ja kirous tässä kohtaa.
Luojan kiitos toinen lapsemme suhtautuu koko tilanteeseen aika lunkisti. Ainakin vielä.
Kuulostaa tutulta kaikki mitä kerrot, ja paljon muuta. Olen siis tuo pakko-oireinen nainen tuosta edeltä. Minäkin sain ysit ja kympit ilman vaivannäköä, ja lukiossa laudaturit. Jossain vaiheessa pakko-oireet ja masennus olivat senverran pahoina, että se hetkellisesti laski numeroita. Koulu ei ollut ongelma, elämä oli. Viina, huumeet ja tupakka eivät minulle maistuneet, onneksi. Siitä olisi alamäki alkanut helposti.
Yrittäkää olla ymmärtäväisiä, ja rentoja. Pakko-oireinen ei voi oireilleen mitään, ahdistus on niin helvetillinen että se tuntuu tappavan, ja sitä "työstetään" noilla typerillä pakko-oireilla, teoilla ja ajatuksilla. Pakkoajatuksistakin on itselläni massiivinen kokemus.
Ne kahlehtivat ihmisen, ja vaikka olisit kuinka älykäs, niin koulu voi silti kärsiä.
'
Ehkä lastasi auttaa tieto, että meitä on muitakin kaiken ikäisiä pakkoneurootikoita?
Kun itse olin lapsi 1970-luvulla, niin näistä ei kukaan puhunut eikä tiennyt mitään.
Mitään ette rangaistuksilla (en väitä että olisitte niin tehneetkään), hermostumisella tai oikein millään noille asioille voi, eikä voi lapsikaan. Älyllistäminen toimii, kun ymmärtää että tuo on aivojen kemiallinen toimintahäiriö, EI MIKÄÄN MIELISAIRAUS TAI HULLUUS! Se on reaktiotapa. Joku on herkempi kuin toinen.
Bakteerikammo oli itsellänikin, silti minusta tuli terveydenhuoltoalan ammattilainen.
Nykyään kun tiedän bakteereista ja viruksista, ja että taudinaiheuttajia ei normaalisti pestyissä käsissä ole, ja että bakteerit ovat hyödyllisiä, niin tuo kammo on historiaa.
Mutta reaktiotapa on ennallaan, ja kun ahdistun, niin joku pakko-oirekuvio alkaa välittömästi pyöriä. Oire vaihtelee, joskus se on edelleen runsas käsien pesu, joskus pesen pyykit kolmesti, joskus tarkistan sähkölaitteita loputtomiin, lukkoja samoin, joskus on vaikeaa viedä roskat ulos kun niin ahdistaa, etten vie vaan vahingossa jotain tarpeellista...
Siunausta ja voimia teille koko perheelle, selättäkää tämä riesa älyllä! Niin minä olen tehnyt ja moni muu. Jos tätä nyt kokonaan edes pystyy selättämään mutta oppii sietämään kun muutakaan ei voi.
Pakko-oireet ovat aaltoliikettä. Välillä on huonoja kausia, välillä ne voivat olla pitkäänkin poissa melkein kokonaan. Mikä tahansa stressi saa ne uudelleen kukoistukseen!
Minua myös lohduttaa, kun oma lapseni ei ole oireillut ainakaan vielä (13v), josko hän säästyisi. Älykäs kyllä on hänkin ja koulussa erinomaisen hyvä sekä harrastuksissaan.
Minä olin kolmetoistavuotiaana jo vanha rutinoitunut "tekijä" mitä pakko-oireisiin tulee, alkoivat hyvin nuorena, alle kouluikäisenä minulla.