Palstalaisille TOTUUDEN HETKI!! Oletko koskaan kurittanut lastasi fyysisesti?

en mä kurita fyysisesti mun lapsia.

kannan kyllä tarvittaessa pihalta sisälle tai penkille rauhoittumaan ja otan kiinni käsivarresta tai tarvittaessa mistä tahansa ruumiinosasta josta vaan kiinni saa jos lapsi meinaa juosta auton alle.

 

Kyllä. Olen ottanut niskavilloista kiinni.

 

Jatkuvaa siinä mielessä, ettei se ensimmäinen eikä toinen kerta opettanut että lyöminen sattuu. Sitä tapahtuu siis useammin.

Minusta yksi tai kaksi kertaa tapahtuva toiminta ei ole millään muotoa JATKUVAA !

 

Minkä ikäinen lapsi on nyt, haluaisin tietää?

Kyse 10 vuotiaasta lapsesta.

 

Niin, nämä mielipiteethän perustuvat niin vahvasti omiin kokemuksiin ja muuttuvat jatkuvasti riippuen siitä millaisia lapsia sattuu saamaan ja millaisia heistä kasvaa. Yhtään raivaria en ole omilta lapsiltani nähnyt ja uskon että jos näkisin niin hätääntyisin, itkisin ja pyytäisin anteeksi että lapseni niin kovasti hermostutin :ashamed:

Oikeasti?
Ei uhmaa ollenkaan? Kyllä sitäkin lapsen pitäisi tehdä.



Oikeasti, en usko että raivokohtauksen saaminen antaa lapselle yhtään mitään hyvää. Uhmataan kyllä mm. 3-vuotias piirteli aika vasta uudet tapetit, mutta ei se minun silmissä uhmaa ollut vaan halua koristella seinä

Mä en kestä ku sulla on nuo lehmän hermot!!! :heart: :heart:

Mistä mä saan tuollaiset?
Ja teidän tytöt on sellaisia äidin enkeleitä, suloisia jotka on aina kiltisti..

Toisin kuin meidän :kieh:

Siis se on vaan tottumista, kun ensimmäinen lapsi teki tuon, se oli kamalaa, kun neljäs tekee, niin se tuntuu jo niin tutulta. Sitä vaan huokaisee silleen että jaahas siinäpä meni nämäkin tapetit

 

Miksi ottaa niin koville eräille se että jotkut eivät käytä fyysistä kuritusta lapsiinsa?
Pelkäättekö että se yleistyy ja teidän keinonne toimia vaikeissa tilanteissa tulevat entistä kyseenalaisemmiksi?

Olette lukevinanne jokaisesta kirjoituksesta rivien välistä että joku arvostelee teidän kasvatustapaanne kun kertoo miten heillä toimitaan.

Luulisi että olette sinut sen kanssa miten kasvatatte eikä teidän tarvitsisi ottaa itseenne siitä että joku muu on valinnut pehmeämmän linjan tai arvostelee teidän kasvatustapaanne.

Ei mua hetkauta se että joku arvostelee sitä miten meillä toimitaan enkä koe tarvetta perustella sitä sen kummemmin koska olen varma siitä että toimin oikein ja olen sinut kasvatustapani kanssa.

Ja aika yleistä näköjään on myös vähättely (ilman että heillä on todellista tietoa lapsen luonteesta tai iästä ) tyyliin "Et tiedä mistään mitään koska lapsesi on vielä niin nuori"
"Sinulla on helppo lapsi jolla ei ole omaa tahtoa" "Yhden lapsen kanssa vielä onkin niin helppoa".

Uskokaa tai älkää on olemassa vanhempia joiden ei ole tarvinnut turvautua koviin keinoihin pitääkseen lapsensa aisoissa vaikka lapsilla olisikin omaa tahtoa, heillä olisi monta lasta tai lapset olisivat jo "isoja".

 

Pahoinpitelyn puolustajat: saako kuka tahansa ojentaa lastanne? Kuinka lujaa?

Lapsi ei uskalla ainakaan meidän tapauksessa osoittaa kovinta ja todellisinta luonnetta muille kuin omille vanhemmille ja näin sen kuuluu mennäkin .

Kotona saa tuntea vihaa ja surua ja iloa ja riemua, mutta toista ei saa satuttaa, se ei tuntuisi itsestäkään kivalta.

MUTTA jos minun lapseni vaikka kuvitteellisesti potkaisisi mummoa sääriluuhun niin, että mummo näkisi tähtiä, MYÖS mummo saisi toimia tilanteessa kuten minä olen toiminut, satuttaa lasta takaisin, jotta lapsi huomaa, että se ei todellakaan tunnu mukavalta, jos joku minua kohtelee samalla tavalla .

 

Tuntuu kuin yrittäisit itsellesi jotenkin selitellä omaa väkivaltaista käytöstäsi. Mielestäni normaali turvallinen aikuinen ei käytä väkivaltaa lapseen, vaan hänellä on muita fiksumpia ja aikuismaisempia työkaluja selvittää tilanne.

Ei, en yritä =).

Vaan sinulle, että kaikki lapset eivät vaan ole niitä tasaisen rauhallisia sopeutujia, sitä yritän SINULLE selittää :hug:.

Mun lapsi ei ole tasaisen rauhallinen sopeutuja, ei unelias tai kaiken hyväksyvä. Ehkä hän on helppo siksi, että uskaltaa näyttää tunteensa, tietää rajansa ja voi luottaa siihen, että äiti aina loppujen lopuksi ottaa syliin ja antaa anteeksi sen sijaan, että löisi takaisin.

Sinun lapsesi ei taida uskaltaa uhmata sinua tarpeeksi ja se ihmetyttää minua. Mikä on vialla, kun ei uskalla uhmata sinua, puuttuuko sitä luonnetta sittenkin? Jotkut kyllä väittää, että ne lapset jotka on uhmaiässä helpompia, onkin sitten teini-iässä vaikeampia. Kun taas ne jotka on hmaiässä riittävästi koetelleet, ei teini-iässä mene niin äärimmäisyyksiin, vaan tietää kuka loppupeleissä määrää, vaikka vanhempiaan uhmaakin, tilanne on vanhempien hallinnassa. Aikuinen se on jonka sanaa totellaan.

 

Olen. Esikoiseen tuli käytettyä tukistusta ja luunappeja hänen ollessaan 2-3v. Lopetin sen enkä ole nyt toisen tai kolmannen lapsen kanssa aloittanutkaan.

Miksi lopetin? Koska syyllisyydentunto oli aina vain valtavampi, koin toimivani väärin. Lapsi ei edelleenkään ole helppo, esikoinen siis. Pari vuotta fyysisen kurittamisen jälkeen olivat itse asiassa tosi haasteellisia. Silti kun lopulta sain päätökseni pitämään ja f.kurituksen loppumaan, jaksoin uhmat paljon paremmin. Pohjalla kun oli kuitenkin tunne siitä että toimin oikein..

Välillä toki on sellainen tunne että päivän päätteeksi päässä kuuluu *poks* mutta jollain tapaa se taitaa kuulua asiaan. Se on äidin osa? Kestää ne kiukut ja uhmat ja antaa malli siitä miten niihin tunteisiin voi suhtautua ns.oikein. Mulla se kriittinen kohta oli ehkä se kun lapsi oppi sanallisesti kyseenalaistamaan noita asioita siinä reilu 3 veenä. Että minua sattuu, miksi äiti teki noin. Ja se viaton ilme... Olisin varmaan seonnut syyllisyyteeni jos olisin jatkanut.

Alkuaikoina laitoin lapsen vauva-aikaisen oikein suloisen kuvan jääkaapin oveen ja katsoin sitä tiukoissa paikoissa, muistuttaen itseä siitä miten isoista asioista sitä onkaan vastuussa. Ei ole vain se hetki ja se vihan tunne vaan se millainen lapsesta tulee ja millaisena hän lapsuutensa muistaa. Puhumattakaan siitä että äitiydessä onnistuminen (edes omasta mielestään siis onnistuminen ja pärjääminen) on olennaista ainakin mun psyykelle. Kamalaa se olisi tajuta melkein 10 kotiäitivuoden jälkeen että olen ollut aivan paska tässä hommassa.

Meillä nykyään tuumauspenkki käytössä rauhoittumiseen sekä tietysti muita pikkukeinoja, painotus kuitenkin palkitsemisessa ja mahdollisimman usein kiukun estämisessä ajoissa, oikein keinoin tietysti. Myös paljon paremmin jaksaa koko perhe.

 

En ap:n luettelemilla tavoilla! Olen kyllä kantanut vastentahtoisen lapsen kotiin leikkipaikalta, vaikka tämä ei olisi millään suostunut mukaani ja on koko kantamisen ajan huutanut ja rimpuillut.

 

Kysyin jo. Kerro tilanteesta, lapsesta ja lapsen iästä. Miten lapsen TODELLA vahva luonne näkyi esim .

Lapsi on melkein 4 v.
Temperamenttisuus ja vahva luonne näkyy...no, monella tapaa. On todettu ihan kelton toimesta pk:ssa ja neurologin toimesta myös. Mutta ei hän ilkeä ole. Kun hermot menee, niin se näkyy, kuuluu ja usein tuntuukin. Saattaa saada hillittömän raivokohtauksen vaikkapa siitä syystä, että joutuu pukemaan jalkaansa sisähousut joissa ei ole reisitaskuja.

Mitä isommaksi hän tulee, sen vähemmälle hillittömät raivokohtaukset ovat jääneet. Päiväkodissa ollaan palaveerattu asioiden tiimoilta useampaan otteeseen, sovittu yhteinen linja jota noudatetaan siellä ja kotona, ja todettu mitkä ovat ne keinot joiden kanssa raivokohtaukset selvitetään.

Poika on myös hirmu herttainen, hellä, huolehtivainen...ajattelee paljon, pohtii jopa pelottavan syvällisiä asioita. Lastentapahtumissa yms voi mainiosti käydä hänen kanssaan, hän käyttäytyy ihan nätisti, kunhan on saanut tarpeeksi unta ja kunhan ennakoin mahdolliset konfliktitilanteet.

Jotenkin tuntuu siltä, että hän saattaa kuin saattaakin saada jonkinlaisen diagnoosin myöhemmässä vaiheessa. En tiedä. Neurologin seurannassa ollaan, kun sinne kerran viivästyneen puheenkehityksen myötä aikoinaan päästiin.

 

Kaikkihan nämä nappailevat , tukistelevat, läpsivät. Stressaantuneita vanhempia ja mielenterveysongelmaisia.

 

Pahoinpitelyn puolustajat: saako kuka tahansa ojentaa lastanne? Kuinka lujaa?

Lapsi ei uskalla ainakaan meidän tapauksessa osoittaa kovinta ja todellisinta luonnetta muille kuin omille vanhemmille ja näin sen kuuluu mennäkin .

Kotona saa tuntea vihaa ja surua ja iloa ja riemua, mutta toista ei saa satuttaa, se ei tuntuisi itsestäkään kivalta.

MUTTA jos minun lapseni vaikka kuvitteellisesti potkaisisi mummoa sääriluuhun niin, että mummo näkisi tähtiä, MYÖS mummo saisi toimia tilanteessa kuten minä olen toiminut, satuttaa lasta takaisin, jotta lapsi huomaa, että se ei todellakaan tunnu mukavalta, jos joku minua kohtelee samalla tavalla .

Miksiköhän minun lapseni eivät satuta ketään?

Saavatko hoitotädit, opettajat jne. käyttää samoja keinoja? Kuinka lujaa mielestäsi lasta saa lyödä takaisin? Esim. meillä joskus painitaan kaikki yhdessä ja kyllä lapsenkin käsi/jalka voi osua aika lujaa. Pitääkö siis lapsenkin nähdä tähtiä? Minkä ikäistä aikaisintaan löisit? Entä potkaisisit? Tukistaisit? Purisit?

Entä kuinka sinä opetat lastasi puolustautumaan vaikkapa lyömistä vastaan? Annas kun arvaan.. takaisin saa ja pitää lyödä?

Tiedätkö, että toimintasi on laissa kiellettyä?

 

Miksi ottaa niin koville eräille se että jotkut eivät käytä fyysistä kuritusta lapsiinsa?
Pelkäättekö että se yleistyy ja teidän keinonne toimia vaikeissa tilanteissa tulevat entistä kyseenalaisemmiksi?

Olette lukevinanne jokaisesta kirjoituksesta rivien välistä että joku arvostelee teidän kasvatustapaanne kun kertoo miten heillä toimitaan.

Luulisi että olette sinut sen kanssa miten kasvatatte eikä teidän tarvitsisi ottaa itseenne siitä että joku muu on valinnut pehmeämmän linjan tai arvostelee teidän kasvatustapaanne.

Ei mua hetkauta se että joku arvostelee sitä miten meillä toimitaan enkä koe tarvetta perustella sitä sen kummemmin koska olen varma siitä että toimin oikein ja olen sinut kasvatustapani kanssa.

Ja aika yleistä näköjään on myös vähättely (ilman että heillä on todellista tietoa lapsen luonteesta tai iästä ) tyyliin "Et tiedä mistään mitään koska lapsesi on vielä niin nuori"
"Sinulla on helppo lapsi jolla ei ole omaa tahtoa" "Yhden lapsen kanssa vielä onkin niin helppoa".

Uskokaa tai älkää on olemassa vanhempia joiden ei ole tarvinnut turvautua koviin keinoihin pitääkseen lapsensa aisoissa vaikka lapsilla olisikin omaa tahtoa, heillä olisi monta lasta tai lapset olisivat jo "isoja".

Peesaan, todellakin!
:flower:

 

Asioista on ihan turha puhua sillä hetkellä, kun lapsi karjuu ja huutaa ja itkee suoraa porua,


Ehkä nuo on sitten helppoja mutta tuon kummempaa ei meillä ole koskaan tarvittu. Ei ole tullut eteen tilannetta, jossa olisi tehnyt mieli koskea lapseen rajulla tai satuttavalla tavalla.

No juu siis tuohan on eri asia, mutta kun 6-vuotias on välillä hakannut päällään, potkinut, riehunut, purrut, nipistellyt ja sylkenyt yhtä aikaa niin siinä ei todellakaan ole pystynyt toista kävelyttämään normaalisti ja puheella rauhoittamaan. Ja vaikka olen ( ihan ammattilaisten suosituksesta!) ottanut pojan tiukasti kiinni joka on vaikeaa tuon kokoisen kanssa niin ei mun ole tehnyt mieli koskea satuttavasti eikä se mitään satuttavaa olekaan.

 

Pahoinpitelyn puolustajat: saako kuka tahansa ojentaa lastanne? Kuinka lujaa?

Lapsi ei uskalla ainakaan meidän tapauksessa osoittaa kovinta ja todellisinta luonnetta muille kuin omille vanhemmille ja näin sen kuuluu mennäkin .

Kotona saa tuntea vihaa ja surua ja iloa ja riemua, mutta toista ei saa satuttaa, se ei tuntuisi itsestäkään kivalta.

MUTTA jos minun lapseni vaikka kuvitteellisesti potkaisisi mummoa sääriluuhun niin, että mummo näkisi tähtiä, MYÖS mummo saisi toimia tilanteessa kuten minä olen toiminut, satuttaa lasta takaisin, jotta lapsi huomaa, että se ei todellakaan tunnu mukavalta, jos joku minua kohtelee samalla tavalla .

Aivan, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos lapsi minua tai muita satuttaa, eikä heti ensimmäinen kielto herätä lopettamaan, niin tulee kyllä saamaan siitä sanktioita, esimerkiksi nippuri tai omaan huoneeseen jäähylle, riippuen tilanteesta, missä ollaan. Lapseni on vielä niin pieni, ettei oikein lyönti takaisin ole sopiva, mutta toivon, että oppii siihen mennessä olemaan läpsimättä.

Kieltämättä, ainakin toistaiseksi tuo on jo jäänyt pois, kun lapsi on kohta neljän. Ja ollaan paljon keskusteltu, mutta uusia uhmakausia ja teini-ikä on vielä tuloillaan. Ihan jeesustelua uskoa, että enää ei tule vaikeita tilanteita. Varmasti joudun vielä käyttämään kaikenlaisia keinoja, jotta pysyy kurissa.

 

Tuntuu kuin yrittäisit itsellesi jotenkin selitellä omaa väkivaltaista käytöstäsi. Mielestäni normaali turvallinen aikuinen ei käytä väkivaltaa lapseen, vaan hänellä on muita fiksumpia ja aikuismaisempia työkaluja selvittää tilanne.

Ei, en yritä =).

Vaan sinulle, että kaikki lapset eivät vaan ole niitä tasaisen rauhallisia sopeutujia, sitä yritän SINULLE selittää :hug:.

Mun lapsi ei ole tasaisen rauhallinen sopeutuja, ei unelias tai kaiken hyväksyvä. Ehkä hän on helppo siksi, että uskaltaa näyttää tunteensa, tietää rajansa ja voi luottaa siihen, että äiti aina loppujen lopuksi ottaa syliin ja antaa anteeksi sen sijaan, että löisi takaisin.

Sinun lapsesi ei taida uskaltaa uhmata sinua tarpeeksi ja se ihmetyttää minua. Mikä on vialla, kun ei uskalla uhmata sinua, puuttuuko sitä luonnetta sittenkin? Jotkut kyllä väittää, että ne lapset jotka on uhmaiässä helpompia, onkin sitten teini-iässä vaikeampia. Kun taas ne jotka on hmaiässä riittävästi koetelleet, ei teini-iässä mene niin äärimmäisyyksiin, vaan tietää kuka loppupeleissä määrää, vaikka vanhempiaan uhmaakin, tilanne on vanhempien hallinnassa. Aikuinen se on jonka sanaa totellaan.

Omalla kokemuksella, lapsi joka uhmaa 2-vuotiaana, uhmaa myös 7-vuotiaanakin enkä näe kyllä miten tuo lapsi voisi niin muuttua ettei koettelisi äitiään myös murrosikäisenä
Meillä ainakin kaksi erittäin helppoa lasta, jotka ovat olleet sitä aina ja kaksi lasta jotka vaativat enemmän rajoja, kyseenalaistavat enemmän. Viidennestä ei vielä tiedä mikä hänestä kasvaa. Mutta tuohon uhmaa lapsena, ei uhmaa teininä -yhtälöön en usko laisinkaan.

 

Miksi ottaa niin koville eräille se että jotkut eivät käytä fyysistä kuritusta lapsiinsa?
Pelkäättekö että se yleistyy ja teidän keinonne toimia vaikeissa tilanteissa tulevat entistä kyseenalaisemmiksi?

Olette lukevinanne jokaisesta kirjoituksesta rivien välistä että joku arvostelee teidän kasvatustapaanne kun kertoo miten heillä toimitaan.

Luulisi että olette sinut sen kanssa miten kasvatatte eikä teidän tarvitsisi ottaa itseenne siitä että joku muu on valinnut pehmeämmän linjan tai arvostelee teidän kasvatustapaanne.

Ei mua hetkauta se että joku arvostelee sitä miten meillä toimitaan enkä koe tarvetta perustella sitä sen kummemmin koska olen varma siitä että toimin oikein ja olen sinut kasvatustapani kanssa.

Ja aika yleistä näköjään on myös vähättely (ilman että heillä on todellista tietoa lapsen luonteesta tai iästä ) tyyliin "Et tiedä mistään mitään koska lapsesi on vielä niin nuori"
"Sinulla on helppo lapsi jolla ei ole omaa tahtoa" "Yhden lapsen kanssa vielä onkin niin helppoa".

Uskokaa tai älkää on olemassa vanhempia joiden ei ole tarvinnut turvautua koviin keinoihin pitääkseen lapsensa aisoissa vaikka lapsilla olisikin omaa tahtoa, heillä olisi monta lasta tai lapset olisivat jo "isoja".

Varmaankin siksi monilla nousee niskakarvat pystyyn, että nämä viisaimmat ovat aina näitä 6 kuukautisen lammasluonteisen Maaritin äitejä.
Ihmisiä, joilla ei TODELLAKAAN ole pienintäkään käsitystä kiivasluonteisesta lapsesta, lapsesta joka raivokohtauksen sattuessa päälle satuttaa tajuamatta omia voimiaan.

Se on todella mukavaa, että joillain on tasaisen rauhallisia lapsia. Mukavaahan se itsellekin olisi, jos kaikki lapset tottelisivat kerrasta, MUTTA SILTI en vaihtaisi lastani SINUN tai kenenkään muunkaan lapseen. Lapseni on minun lapseni juuri niine kaikkine raivostuttavine piirteineenkin. Raivostuttavan rakas .

Minä en pidä omia keinojani mitenkään kyseenalaisina tai kuten ilmaisit "pelkää, että keinommee toimia vaikeissa tilanteissa tulevat entistä kyseenalaisemmiksi".
Minä olen äärimmäisissä tilanteissa toiminut niinkuin meidän perheellemme ja meidän lapsemme tapauksessa on ollut parhaaksi.

Ja olen myös ihan sinut itseni kanssa. Yhtälailla voisin kääntää päälaelleen lausahduksesi; "Olette lukevinanne jokaisesta kirjoituksesta rivien välistä että joku arvostelee teidän kasvatustapaanne kun kertoo miten heillä toimitaan."

Yhtälailla te jotka ette ole koskaan ettekä ikinä ettekä missään tilanteessa joutuneet turvautumaan fyysisyyteen lapsen kasvatuksessa, olette rivien välistä lukevinanne, miten kaikki jotka ovat toisin toimineet kivittävät teidän periaatteenne.

Minullakaan ei ole tarvetta puolustella tai perustella toimintatapaani muille, koska tiedän sen olleen oikein. Paitsi tietysti nyt täällä palstalla olen perustellut, kun jotkut ovat perustelua pyytäneet.

 

Minullakaan ei ole tarvetta puolustella tai perustella toimintatapaani muille, koska tiedän sen olleen oikein. Paitsi tietysti nyt täällä palstalla olen perustellut, kun jotkut ovat perustelua pyytäneet.

Paitsi että sinun toimintatapasi rikkoo myös lakia, eikä siten ole oikein.

 

Minä taas uskon, että kaikki on JOTENKIN ja JOSKUS =).

Esim. puristanut kädestä jos lapsi meinannut juosta auton alle...

Herra isä... siis fyysistä kurittamista että vetää auton alta pois?!?! mitä olis pitänyt antaa juosta sinne auton alle kun lapsi niin haluaa. Tappaako auton alta pois vetäminen kenties lapsen luovuuden?

 

Asioista on ihan turha puhua sillä hetkellä, kun lapsi karjuu ja huutaa ja itkee suoraa porua,


Ehkä nuo on sitten helppoja mutta tuon kummempaa ei meillä ole koskaan tarvittu. Ei ole tullut eteen tilannetta, jossa olisi tehnyt mieli koskea lapseen rajulla tai satuttavalla tavalla.

No juu siis tuohan on eri asia, mutta kun 6-vuotias on välillä hakannut päällään, potkinut, riehunut, purrut, nipistellyt ja sylkenyt yhtä aikaa niin siinä ei todellakaan ole pystynyt toista kävelyttämään normaalisti ja puheella rauhoittamaan. Ja vaikka olen ( ihan ammattilaisten suosituksesta!) ottanut pojan tiukasti kiinni joka on vaikeaa tuon kokoisen kanssa niin ei mun ole tehnyt mieli koskea satuttavasti eikä se mitään satuttavaa olekaan.

Lapsesi on vasta kuusi vuotias, mutta tunnet olevasi ihan pätevä antamaan ohjeita jotka toimii kaikille lapsille ja aina? Eiköhän tämä lapsenkasvatus asia ole ihan sama kuin moni muukin laaja asia, että mitä vähemmän tietää, sitä enemmän uskoo tietävänsä, kun taas tieto kasvaa niin tajuaa kuinka vähän sitä tietääkään. Mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle ja tilanteet muuttuu, aikaisemmat keinot ei toimikaan ajan saatossa.

 

Musta on ihan käsittämätöntä, että kun täällä kertoo ettei käy fyysisesti lapseen käsiksi tai että lapsi osittain ainakin tämän takia käyttäytyy suht koht normaalisti, niin se tekee lapsesta lepsun ja uneliaan ja äidistä muuten vaan tietämättömän. Eikö sen pitäisi olla juuri päin vastoin? Kärsivällinen sekä rakastava ja rajat antava vanhempi on isoimpia avaimia lapsen hyvään oloon ja vähemmän agressiiviseen käyttäytymiseen. Tämä ei tosiaan ole mitään avaruustiedettä. Lapsi opettelee elämään ja tekee ylilyöntejä. Vanhemman työ on ohjata häntä ja näyttää sekä kertoa miten oikein toimitaan, ei mennä mukaan lapsellisuuksiin tai käyttää mitään alistamiskeinoja kuten väkivaltaa.

 

mun kokemuksella nuo 6kuukautisten lauhkeiden lampaiden äidit katsoo aivan kauhuissaan mun lasta joka raivoaa uhmakiukkujaan. Eikä sieltä todellakaan oo koskaan kuultu ensimmäistäkään mielipidettä tai vinkkiä tai näkemystä. Aivan sanattomaksi vetää ja miettivät vielä erotessakin että onneksi meillä ei oo tuollaista.

 

Miksiköhän minun lapseni eivät satuta ketään?

Saavatko hoitotädit, opettajat jne. käyttää samoja keinoja? Kuinka lujaa mielestäsi lasta saa lyödä takaisin? Esim. meillä joskus painitaan kaikki yhdessä ja kyllä lapsenkin käsi/jalka voi osua aika lujaa. Pitääkö siis lapsenkin nähdä tähtiä? Minkä ikäistä aikaisintaan löisit? Entä potkaisisit? Tukistaisit? Purisit?

Entä kuinka sinä opetat lastasi puolustautumaan vaikkapa lyömistä vastaan? Annas kun arvaan.. takaisin saa ja pitää lyödä?

Tiedätkö, että toimintasi on laissa kiellettyä?

Yritin nyt kahmia kaikki ratakiskon palat esiin, jotka tähän hätään löysin;

KAIKKI LAPSET EIVÄT OLE SAMANLAISIA! JORMAAN TEHOAA TÄMÄ KEINO, JEREEN EI TAAS MISSÄÄN TAPAUKSESSA TUO KEINO, MIRKULLE TÄMÄ KEINO ON HYVÄ, LISSULLE TAAS SE EI SOVI MISSÄÄN TAPAUKSESSA!!!!! :headwall:

Sanoin jo. Meillä lapsi ei näytä sitä todellista raivominäänsä koulussa tai mummolassa tai harrastuksessa. Enää hyvin harvoin kotonakaan, mutta ei koskaan "vieraassa" paikassa. Joskus kotona. Tietää, että kotona kaikki tunteet ovat sallittuja. Hypoteettisesti; JOS lapseni löisi opettajaa nyrkillä naamaan ollessaan tämän kanssa samalla tasolla, opettaja saisi lapsen laittaa kuriin satuttamalla takaisin. Lapsella ei ole oikeus satuttaa tahallaan äitiä, mummoa tai päiväkotikaveri Saaraa. Saara saa puolustautua, jos lapsi lyö Saaraa.

mainitsemasi paini ja siitä mahdollisesti koituva vahingossa polven osuminen isän naamaan on TÄYSIN eri asia kuin se, että lapsi lyö sinua tarkoituksenaan satuttaa!

Kuinka opetan lastani puolustautumaan lyömistä vastaan sinä kysyit. Mieluummin tietenkin positumalla tiolanteesta, MUTTA jos ei pääse pois ja toinen hakkaa, turpaan ei tarvitse keltäkään ottaa. ITSEÄÄN SAA PUOLUSTAA! Tiesitkö sinä sitä, että ihan lain puitteissa saat itseäsi puolustaa, se ei ole mitenkään lainvastaista!!!

 

Olen joskus ollut tarpeettoman kovakourainen ja syyllistynyt myös tukistamiseen.
En suinkaan siksi, että pitäisin tukistamista tai kovakouraisuutta jotenkin hyvänä kasvatuskeinona.
Enkä voi perustella sitä sillä, että minulla on niin vaativat lapset- että heidän kuuluu saada nähdä, kuka tässä talossa on se, kuka määrää. En.
Enkä voi tekoani puolustella, olen tehnyt sen vajaavisuuttani vanhempana ja väsymystäni.
Sekin toki kuulostaa puolustelulta, mutta totuus se silti on.
Vaikkei väsymys oikeuttaisi siihen.