Palstalaisille TOTUUDEN HETKI!! Oletko koskaan kurittanut lastasi fyysisesti?

Minun mielipiteeni taas se, että jolla ei asiasta omakohtaista kokemusta ole, tukkikoon suunsa .

Jokainen voi sanoa asiasta VASTA sitten kun se 6 vuotias lyö sinua nyrkillä naamaan, potkaiseen vimmatusti siihen sääriluuhun tai räkäisee kasvoihin.
VASTA sitten kukin voi kertoa miten kyseisessä tilanteessa toimi, ei ennen .

Mikä raja tuo 6 v on?

Minulta on lyöty huuli halki (tai siis puskettu päällä), potkittu, syljetty, raavittu. Ei luojan kiitos kovin usein, mutta silti. Enkä ole lyönyt takaisin. Ehkä juuri siksi minuakaan ei lyödä usein? Mene ja tiedä.

Ennen kun saan sanoa asiasta mitään, joudun siis odottamaan kunnes lapsi on kuusivuotias?

Se taisikin tulla tästä, kun myös minä kerroin että meillä 6-vuotias sai raivokohtausksia joissa potki, hakkas, sylki yms.

 

Ja te, jotka kuritatte, saako miehenne kurittaa teitä samoin?

Aina tää sama typerä iänikuinen rankutus...

 

Anteeksi nyt vain, mutta jos mun lapsi tuossa iässä toimisi noin, olisi vika jossain muussakin kuin lapsen temperamentissa.

Missä se vika on? :/
Me emme hyväksy väkivaltaa ja usko pois, olen keskustellut äitiydestäni monien ihmisten kanssa ja he ovat sanoneet että olen liian ankara itseäni kohtaan. Silti lapsella oli vaihe, jolloin potki, hakkasi, haukkui, sylki jne. Jäähyillä ja sylissä pitämisellä ne aika äkkiä lakkasi.

 

Niin, nämä mielipiteethän perustuvat niin vahvasti omiin kokemuksiin ja muuttuvat jatkuvasti riippuen siitä millaisia lapsia sattuu saamaan ja millaisia heistä kasvaa. Yhtään raivaria en ole omilta lapsiltani nähnyt ja uskon että jos näkisin niin hätääntyisin, itkisin ja pyytäisin anteeksi että lapseni niin kovasti hermostutin :ashamed:

Oikeasti?
Ei uhmaa ollenkaan? Kyllä sitäkin lapsen pitäisi tehdä.



Oikeasti, en usko että raivokohtauksen saaminen antaa lapselle yhtään mitään hyvää. Uhmataan kyllä mm. 3-vuotias piirteli aika vasta uudet tapetit, mutta ei se minun silmissä uhmaa ollut vaan halua koristella seinä

Mä en kestä ku sulla on nuo lehmän hermot!!! :heart: :heart:

Mistä mä saan tuollaiset?
Ja teidän tytöt on sellaisia äidin enkeleitä, suloisia jotka on aina kiltisti..

Toisin kuin meidän :kieh:

Siis se on vaan tottumista, kun ensimmäinen lapsi teki tuon, se oli kamalaa, kun neljäs tekee, niin se tuntuu jo niin tutulta. Sitä vaan huokaisee silleen että jaahas siinäpä meni nämäkin tapetit

No mitäs mä teen ku en ole ajatellut ( en todellakaan!! ) lisääntyä niin usein kuin sinä ihana äiti..? :heart:

Eli mä vaan jatkossakin menetän hermoni näiden kahden rakkaan kanssa siihen asti että muuttavat kotoa pois ja tajuavat kuinka typeriä olivat koko lapsuus ja nuoruusajan..? heh ..
Niinkuin teki allekirjoittanut..

 

Holdingista(sylissäpito) sen verran että ei ole rangaituskeino. Sylissä voi turvallisesti purkaa pahanolon ja riehua, huutaa kiukun ulos. Sen jälkeen monesti itketään ja jutellaan hetki sylissä,kunnes on tunteet laimenneet.

 

Todella vahvaluontoinen sitten tarkoittaa käytännössä mitä? Kerro meille hiukan arjesta tällaisen härän kanssa, kuten itse kuvailit.

Olen tuolla jo aiemmin useammassakin viestissä kertonut lapsestani, jos olisit vaivautunut lukemaan. Ilmeisesti tarkoituksenasi on vain ollut oman oikeasi pauhaaminen, ei toisen osapuolen kuunteleminen.

Raivokohtauksia ei ole enää tullut ollenkaan, voisi sanoa, muutama vuosi sitten niitä tuli. Välillä selvisimme ihan holdingilla. lapsi lujaan syliotteeseen ja siinä sitten halailimme kohtauksen kestosta riippuen 15kin minuuttia.

Kun lapsi ei saanut tahtoaan periksi, hakkasi jossain vaiheessa päätään seinään niin kauan, että veri tirskui.

On aina ollut isokokoinen, huomattavasti suurempi kuin ikätoverinsa ja siksi ei näin tajua omia voimiaan aina. Ei tajua, että hänen tönäisynsä voi kaataa Jarin, vaikka hintelän Jarin tönäisy ei liikauta häntä suuntaan eikä toiseen.

Aiemmin joskus TODELLA raivostuessaan ei arvuutellut sekuntiakaan käyttäessään nyrkkejään. Jos äiti sanoi, että nyt mennään autoon ja lähdetään mummolasta kotiin, repi lapsi yksi kerrallaan vaatteet päältään sitä mukaa kun äiti puki. Kerrostalosta alas rappuja mennessä tarttui jokaiseen kaiteen pinnaan yksitellen sormillaan ja riehui ja huusi kuin henkensä hädässä. Puolen tunnin taistenlun jälkeen autossa oli hikinen äiti ja lapsi, mutta kotiin mentiin kun kotiinlähdön aika oli .

Joskus ulos mennessä lapsi ei suostunut pukemaan toppahousuja jalkaan, äiti oli lähin kohde, jota oli hyvä hujauttaa nyrkillä naamaan, kun hän kyyristeli siinä sopivalla korkeudella. Joskus kun ei saanut tahtoaan periksi jonkun lelun hankinnassa, sylki lensi isän kasvoille...


Näin muutama asia siulle listattuna.

 

Se taisikin tulla tästä, kun myös minä kerroin että meillä 6-vuotias sai raivokohtausksia joissa potki, hakkas, sylki yms.

Ok.
Meillä tuo ensi viikolla 6 v täyttävä ei tee tuollaista, mutta hän onkin aina ollut se neuvottelija joka purkaa turhautumisensa ja suuttumisensa sanoin. Pienempi, herra voimakastahto ja fyysisyys, on toista maata. Kovasti toki toivon, ettei hän enää kuusivuotiaana saisi samanlaisia raivareita mitä on saanut pienempänä. Mutta jos saa, niin olen oikeasti ihan varma siitä, että en ala häntä takaisin lyömään - ja siitä, että haen apua hänelle & itselleni jos alkaa tuntua siltä että tekee mieli tempaista takaisin.

 

Mun mielipiteeni on se, että jos äiti joutuu puolustautumaan 10-vuotiaan tai sitä nuoremman edessä lyömällä tai potkimalla tätä, on vikaa joko lapsen kehityksessä tai kasvatusmetodeissa.

Samaa mieltä! Ei ole kukaan lapsista äitinsä silmille tullut vaikka fyysisesti on kuritettukin. Sille yhdelle kysyjälle: hoitotädillekin annettiin lupa tukistaa.

 

Anteeksi nyt vain, mutta jos mun lapsi tuossa iässä toimisi noin, olisi vika jossain muussakin kuin lapsen temperamentissa.

Missä se vika on? :/
Me emme hyväksy väkivaltaa ja usko pois, olen keskustellut äitiydestäni monien ihmisten kanssa ja he ovat sanoneet että olen liian ankara itseäni kohtaan. Silti lapsella oli vaihe, jolloin potki, hakkasi, haukkui, sylki jne. Jäähyillä ja sylissä pitämisellä ne aika äkkiä lakkasi.

Jos teillä tämä vaihe on mennyt ohi ilman väkivaltaa, olet toiminut täysin oikein. Näin todennäköisesti meilläkin menisi. Mutta tässä nimenomaisessa perheessä 10-vuotias toimii edelleen samalla tavoin.

 

No, minulla on täysin erilainen käsitys TODELLA VAHVALUONTEISESTA ja jääräpäisestä lapsesta .

Varmasti on - jos oikeutat sillä sen, että lyöt lasta takaisin. Silloinhan on hyvä ikäänkuin väheksyä toisten vahvaluonteisia ja temperamenttisia lapsia: sinulla on helpot lapset, vielä niin pienetkin. Vaikka tosiasia on se, että jos pitää eräänä elämänsä tärkeimpänä periaatteena sitä, ettei lyö lasta, ja on onnistunut pitämään siitä kiinni vaikkapa kuusi vuotta, niin tuskin alkaa lyömään 9-vuotiasta, 12-vuotiasta tai 15-vuotiastakaan.

Minä kuulisin mielelläni esimerkkejä siitä, millainen sinun todella vahvaluonteinen jääräpäinen lapsesi on?

Juuri näin!

Todellinen elämä ei ole pumpulia, valitettavasti. Johan tästä ketjusta kävi sekin selväksi että Åbo välttelee niitä konfliktitilanteita lapsensa kanssa. Näinkö hyvä kasvattaja toimii, hissuttelee ja hyssyyttelee, keksii kaikenlaisia ratkaisuja, ettei vain tulisi konflikteja. Milloinkas tämä lapsi oppii sitten hallitsemaan nämä tilanteet, kun asiat ei menekään kuten on toivonut?

 

Olen tuolla jo aiemmin useammassakin viestissä kertonut lapsestani, jos olisit vaivautunut lukemaan. Ilmeisesti tarkoituksenasi on vain ollut oman oikeasi pauhaaminen, ei toisen osapuolen kuunteleminen.

Raivokohtauksia ei ole enää tullut ollenkaan, voisi sanoa, muutama vuosi sitten niitä tuli. Välillä selvisimme ihan holdingilla. lapsi lujaan syliotteeseen ja siinä sitten halailimme kohtauksen kestosta riippuen 15kin minuuttia.

Kun lapsi ei saanut tahtoaan periksi, hakkasi jossain vaiheessa päätään seinään niin kauan, että veri tirskui.

On aina ollut isokokoinen, huomattavasti suurempi kuin ikätoverinsa ja siksi ei näin tajua omia voimiaan aina. Ei tajua, että hänen tönäisynsä voi kaataa Jarin, vaikka hintelän Jarin tönäisy ei liikauta häntä suuntaan eikä toiseen.

Aiemmin joskus TODELLA raivostuessaan ei arvuutellut sekuntiakaan käyttäessään nyrkkejään. Jos äiti sanoi, että nyt mennään autoon ja lähdetään mummolasta kotiin, repi lapsi yksi kerrallaan vaatteet päältään sitä mukaa kun äiti puki. Kerrostalosta alas rappuja mennessä tarttui jokaiseen kaiteen pinnaan yksitellen sormillaan ja riehui ja huusi kuin henkensä hädässä. Puolen tunnin taistenlun jälkeen autossa oli hikinen äiti ja lapsi, mutta kotiin mentiin kun kotiinlähdön aika oli .

Joskus ulos mennessä lapsi ei suostunut pukemaan toppahousuja jalkaan, äiti oli lähin kohde, jota oli hyvä hujauttaa nyrkillä naamaan, kun hän kyyristeli siinä sopivalla korkeudella. Joskus kun ei saanut tahtoaan periksi jonkun lelun hankinnassa, sylki lensi isän kasvoille...


Näin muutama asia siulle listattuna.

Kuulostaa uuvuttavalta :|

Mutten siltikään voi hyväksyä sitä edes ajatuksen tasolla, että tällaista lasta lyötäisiin takaisin vanhempiensa toimesta.

Joskin ymmärrän, että jaksaminen on TOSI kovilla joskus.

 

Holdingista(sylissäpito) sen verran että ei ole rangaituskeino. Sylissä voi turvallisesti purkaa pahanolon ja riehua, huutaa kiukun ulos. Sen jälkeen monesti itketään ja jutellaan hetki sylissä,kunnes on tunteet laimenneet.

Tuota olen miettinyt monesti, mutta minä en yksinkertaisesti jaksa pitää lasta sylissäni niin ettei pääsisi otteesta pois..

 

Se taisikin tulla tästä, kun myös minä kerroin että meillä 6-vuotias sai raivokohtausksia joissa potki, hakkas, sylki yms.

Ok.
Meillä tuo ensi viikolla 6 v täyttävä ei tee tuollaista, mutta hän onkin aina ollut se neuvottelija joka purkaa turhautumisensa ja suuttumisensa sanoin. Pienempi, herra voimakastahto ja fyysisyys, on toista maata. Kovasti toki toivon, ettei hän enää kuusivuotiaana saisi samanlaisia raivareita mitä on saanut pienempänä. Mutta jos saa, niin olen oikeasti ihan varma siitä, että en ala häntä takaisin lyömään - ja siitä, että haen apua hänelle & itselleni jos alkaa tuntua siltä että tekee mieli tempaista takaisin.

Niin siis minä tarkoitin sitä, että kun edellisenä sivulla joku tuli mussuttamaan kuinka minä annan lastenkasvatusneuvoja ja päden täällä vaikka mulla on vasta kuusivuotias lapsi niin minä ihmettelin että missä päden niin ilmeisesti minut nyt sekoitettiin tuohon toiseen vieraaseen joka myöskin puhuu 6-vuotiaasta. Ja minä EN hyväksy väkivaltaa enkä käytä väkivaltaa, mutta tuota sylissä pitämistä olen tehnyt ja se vaati kyllä jo totisesti voimia. Lapsi ei aiemmin reagoinut fyysisesti joten se yllätti mutta aika äkkiä myöskin katosi.

 

Todella vahvaluontoinen sitten tarkoittaa käytännössä mitä? Kerro meille hiukan arjesta tällaisen härän kanssa, kuten itse kuvailit.

Olen tuolla jo aiemmin useammassakin viestissä kertonut lapsestani, jos olisit vaivautunut lukemaan. Ilmeisesti tarkoituksenasi on vain ollut oman oikeasi pauhaaminen, ei toisen osapuolen kuunteleminen.

Raivokohtauksia ei ole enää tullut ollenkaan, voisi sanoa, muutama vuosi sitten niitä tuli. Välillä selvisimme ihan holdingilla. lapsi lujaan syliotteeseen ja siinä sitten halailimme kohtauksen kestosta riippuen 15kin minuuttia.

Kun lapsi ei saanut tahtoaan periksi, hakkasi jossain vaiheessa päätään seinään niin kauan, että veri tirskui.

On aina ollut isokokoinen, huomattavasti suurempi kuin ikätoverinsa ja siksi ei näin tajua omia voimiaan aina. Ei tajua, että hänen tönäisynsä voi kaataa Jarin, vaikka hintelän Jarin tönäisy ei liikauta häntä suuntaan eikä toiseen.

Aiemmin joskus TODELLA raivostuessaan ei arvuutellut sekuntiakaan käyttäessään nyrkkejään. Jos äiti sanoi, että nyt mennään autoon ja lähdetään mummolasta kotiin, repi lapsi yksi kerrallaan vaatteet päältään sitä mukaa kun äiti puki. Kerrostalosta alas rappuja mennessä tarttui jokaiseen kaiteen pinnaan yksitellen sormillaan ja riehui ja huusi kuin henkensä hädässä. Puolen tunnin taistenlun jälkeen autossa oli hikinen äiti ja lapsi, mutta kotiin mentiin kun kotiinlähdön aika oli .

Joskus ulos mennessä lapsi ei suostunut pukemaan toppahousuja jalkaan, äiti oli lähin kohde, jota oli hyvä hujauttaa nyrkillä naamaan, kun hän kyyristeli siinä sopivalla korkeudella. Joskus kun ei saanut tahtoaan periksi jonkun lelun hankinnassa, sylki lensi isän kasvoille...


Näin muutama asia siulle listattuna.

Mielestäni tässä ei mikään oikeuta sinua käyttämään väkivaltaa lapseesi. Tai no, mun mielestä mikään ei oikeuta, mutta tässä tapauksessa en edelleenkään ymmärrä sitä ettei sanat riitä.

 

Todellinen elämä ei ole pumpulia, valitettavasti. Johan tästä ketjusta kävi sekin selväksi että Åbo välttelee niitä konfliktitilanteita lapsensa kanssa. Näinkö hyvä kasvattaja toimii, hissuttelee ja hyssyyttelee, keksii kaikenlaisia ratkaisuja, ettei vain tulisi konflikteja. Milloinkas tämä lapsi oppii sitten hallitsemaan nämä tilanteet, kun asiat ei menekään kuten on toivonut?

Välttelyllä tarkoitan sitä, etten vie esim. rättiväsynyttä lasta ruokakauppaan . En sitä, että hissuttelisin tai pyrkisin pitämään lapsen poissa tilanteista, jotka ovat normaalielämää. Tietenkään en tietoisesti lähde ärsyttämään lasta. Mitenkään pumpulissa en poikaa pidä.

 

Kotilehmä: Rivien välistä luettuna sä annat lapsies tehdä ihan mitä vain kunhan ne ei suutu tai tunne mitään "pahoja" tunteita. Ootko miettinyt miten tää "mennään tästä mistä aita on matalin" kasvatustyyli oikeesti vaikuttaa sun lapsiin? Miksi kieltämisen aiheuttama paha mieli on liikaa sulle.. ?(esim. seinään piirtäminen on VÄÄRIN) Miten lapsesi oppivat sietämään pettymyksiä, oppivat mikä on oikein ja väärin tai yleensäkin yhteiskuntakelposiksi kun äiti välittää enemmän siitä ettei itse tarvitse tuntea syyllisyyttä lapsen itkusta kuin siitä mitä se itku ja siitä selviäminen voi opettaa lapselle...
Ainut mitä he oppivat on se että heidän ei tarvitse välittää muista ja että itkemine,pettymykset ovat niin pahoja ja kauheita että niitä tulee välttää viemeiseen asti.
Tälläisiäkö aikuisia haluat heistä kasvattaa?

Itse EN missään nimessä käytä fyysistä väkivaltaa mutta kyllä lapset täytyy opettaa ihmisten tavoille. (Rangaistuksena vääristä teoista esim. jäähy tai lempileikin evääminen pariksi päiväksi)

En todella, meillä on armeijan kuri, mutta lasten lukumäärän myötä olen oppinut vähän löysäämään. Lapset eivät saa haukkua muita, eivät töniä, lyödä tai tehdä muutakaan pahaa kenellekään. Tottakai minä moitin sen 3-vuotiaan teon siitä piirtämisestä, mutta en minä tuntenut raivoa tai vihaa vaan moitin hänen tekoaan kasvatuksellisista syistä. Usein miehen kanssa pohditaan että kumpi käy nyt teeskentelemässä lapsille vihaista jos he ovat tehneet jotain pahaa. Ja ilmeisesti ollaan tarpeeksi hyviä näyttelijöitä kun se toimii =) Yhden kerran muistan suuttuneeni PALJON, kun nyt 7-vuotias heitti kiviä auton perään 4-vuotiaana, silloin meni neiti omaan huoneeseen niin ettei jalat maata koskettaneet.
KORJAUS, olen suuttunut toisenkin kerran, siihen liittyi avonainen ikkuna ja kolme alastonta pikkuneitiä

Ymmärsin siis väärin, pahoittelut. Harmi vain että ed.mainittuja vanhempia on paljon ja silloin lapset todella ovat rajattomia ( eli turvattomia. )
Mutta lapselle parashan on selkeät rajat ja rutkasti rakkautta. Ja kun rajat asettaa varma ja rauhallinen aikuinen, tuntee lapsikin olevansa turvassa

 

Niin, nämä mielipiteethän perustuvat niin vahvasti omiin kokemuksiin ja muuttuvat jatkuvasti riippuen siitä millaisia lapsia sattuu saamaan ja millaisia heistä kasvaa. Yhtään raivaria en ole omilta lapsiltani nähnyt ja uskon että jos näkisin niin hätääntyisin, itkisin ja pyytäisin anteeksi että lapseni niin kovasti hermostutin :ashamed:

Oikeasti?
Ei uhmaa ollenkaan? Kyllä sitäkin lapsen pitäisi tehdä.



Oikeasti, en usko että raivokohtauksen saaminen antaa lapselle yhtään mitään hyvää. Uhmataan kyllä mm. 3-vuotias piirteli aika vasta uudet tapetit, mutta ei se minun silmissä uhmaa ollut vaan halua koristella seinä

Mä en kestä ku sulla on nuo lehmän hermot!!! :heart: :heart:

Mistä mä saan tuollaiset?
Ja teidän tytöt on sellaisia äidin enkeleitä, suloisia jotka on aina kiltisti..

Toisin kuin meidän :kieh:

Siis se on vaan tottumista, kun ensimmäinen lapsi teki tuon, se oli kamalaa, kun neljäs tekee, niin se tuntuu jo niin tutulta. Sitä vaan huokaisee silleen että jaahas siinäpä meni nämäkin tapetit

No mitäs mä teen ku en ole ajatellut ( en todellakaan!! ) lisääntyä niin usein kuin sinä ihana äiti..? :heart:

Eli mä vaan jatkossakin menetän hermoni näiden kahden rakkaan kanssa siihen asti että muuttavat kotoa pois ja tajuavat kuinka typeriä olivat koko lapsuus ja nuoruusajan..? heh ..
Niinkuin teki allekirjoittanut..

No jos sen kolmannen edes :hug:

 

Ja vielä kysyn sitä, että saavatko teillä sitten isommat kurittaa pienempiään samalla tavalla takaisin?

Mietin tuota kun tänään kävimme saunassa kaikki yhdessä ja 1,5-vuotiaalla oli hurjan hauska löylykauhanheilutusleikki, jonka päätteeksi kauha osui 6,5-vuotiaaseen aika kipeästi. Isompi huudahti pienelle, että "XXXXX, varoisit vähän, tuo sattui". Pitäisikö minun nyt opettaa lyömään takaisin? Pienempi kyllä lohdutteli isompaa puhaltamalla. Jos isompi sitten löisi takaisin, saisinko minä lyödä häntä? Mihin se loppuisi?

 

No, minulla on täysin erilainen käsitys TODELLA VAHVALUONTEISESTA ja jääräpäisestä lapsesta .

Varmasti on - jos oikeutat sillä sen, että lyöt lasta takaisin. Silloinhan on hyvä ikäänkuin väheksyä toisten vahvaluonteisia ja temperamenttisia lapsia: sinulla on helpot lapset, vielä niin pienetkin. Vaikka tosiasia on se, että jos pitää eräänä elämänsä tärkeimpänä periaatteena sitä, ettei lyö lasta, ja on onnistunut pitämään siitä kiinni vaikkapa kuusi vuotta, niin tuskin alkaa lyömään 9-vuotiasta, 12-vuotiasta tai 15-vuotiastakaan.

Minä kuulisin mielelläni esimerkkejä siitä, millainen sinun todella vahvaluonteinen jääräpäinen lapsesi on?

Juuri näin!

Todellinen elämä ei ole pumpulia, valitettavasti. Johan tästä ketjusta kävi sekin selväksi että Åbo välttelee niitä konfliktitilanteita lapsensa kanssa. Näinkö hyvä kasvattaja toimii, hissuttelee ja hyssyyttelee, keksii kaikenlaisia ratkaisuja, ettei vain tulisi konflikteja. Milloinkas tämä lapsi oppii sitten hallitsemaan nämä tilanteet, kun asiat ei menekään kuten on toivonut?

No eihän välttele. Vaan toimii juuri oikein. Huoh, tämä menee jo naurettavaksi.

 

Tuota olen miettinyt monesti, mutta minä en yksinkertaisesti jaksa pitää lasta sylissäni niin ettei pääsisi otteesta pois..

Se on raskasta ja vaikeaa, oli meilläkin 6-vuotiaan kanssa kun poika samaan aikaan hakkasi päällään, potki, raivosi, nipisteli, sylki jne. Se vaati tosissaan voimia ja monesti sai purra hammasta yhteen laskea sataan. Saattoi kestää jopa 20 minuuttia. Mutta aika pian helpottivat. Ajattelin että jos en nyt saa poikaa kuriin, en tosiaan saa enää vanhempana.
Ja meillä oli myös tosissaan pahoja nuo raivostumistilanteet silloin kuin ne tuli

 

Tämähän kertoo vaan siitä, että sinulla on vielä niin pienet lapset ja pienet murheet. helppo antaa tällaisia ohjeita, kun omat lapset ei vielä todellakaan ole aikuisia. Katsotaan, sitten kun lapsesi on muuttaneet kotoa, että minkälaisia tuli, ja miten niitä kasvatit.

Olenko antanut jollekkin ohjeita? En tietääkseni. Vastasin kysymykseen ja kerroin miten MEILLÄ toimitaan. En nää syytä miksi minun pitäisi jäädä paikoilleen ottamaan lapseni iskut vastaan tai antaa samalla mitalla takaisin. Järkevämpää antaa hänen purkaa kiukkunsa johonkin esineeseen.

Ja juu lapseni on vielä pieni, kuukauden päästä 2 vuotta mutta en jaksa uskoa että alkaisin häntä kurittamaan fyysisesti myöhemminkään ja se hänestä tuskin huonon ihmisen tekee.

2v on ihan eria asia uhmaiässä kuin esim. 4-5v, jotka ovat kaikista ärsyttävimmässä iässä.

 

Ja vielä kysyn sitä, että saavatko teillä sitten isommat kurittaa pienempiään samalla tavalla takaisin?

Ei tietenkään! Kasvatus on aikuisten tehtävä.

 

Tuota olen miettinyt monesti, mutta minä en yksinkertaisesti jaksa pitää lasta sylissäni niin ettei pääsisi otteesta pois..

Se on raskasta ja vaikeaa, oli meilläkin 6-vuotiaan kanssa kun poika samaan aikaan hakkasi päällään, potki, raivosi, nipisteli, sylki jne. Se vaati tosissaan voimia ja monesti sai purra hammasta yhteen laskea sataan. Saattoi kestää jopa 20 minuuttia. Mutta aika pian helpottivat. Ajattelin että jos en nyt saa poikaa kuriin, en tosiaan saa enää vanhempana.
Ja meillä oli myös tosissaan pahoja nuo raivostumistilanteet silloin kuin ne tuli

Juu, ei ole helppoa miltei nelivuotiaankaan kanssa (isokokoisen sellaisen). Mutta sisulla ja oikeanlaisella tekniikalla siitä kyllä selviää - on pakko selvitä.

 

Liki 5v kanssa olen valitettavasti, enkä ole istestäni ylpeä 2v kanssa en.

 

Ja te, jotka kuritatte, saako miehenne kurittaa teitä samoin?

Aina tää sama typerä iänikuinen rankutus...

Vertaat siis 3-vuotiasta uhmaikäistä aikuiseen ihmiseen?
Oletko tietoinen että esim. aivot ovat täysin kehittyneet vasta 17-vuotiaana.
Kolmevuotias on siis todella kehittymätön ajatusmaailmaltaan!
Annatko 3-vuotiaallesi autonavaimet ja päästät hänet huristelemaan autolla, onhan aikuisillakin oikeus tehdä niin? Entäs sitten seksi tai alkoholi...
Koittakaa nyt ihmiset ymmärtää että lapsista _kasvaa_ aikuisia. Kyse ei ole pikku-aikuisista.