Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Tsemppiä Kirsille ja Hipulle!

Tuliko Frangipangin ovulaatio? Mulla ovis on yleensä seuraavana päivänä, jos digitestin liuskat on melkeen samanvahvuiset, mutta testitulos nega.

Eka Pergoveris pistetty ja keskiviikkona on eka ultra. Seuraavat kolme päivää on kyllä mulle pahemmat piinapäivät, kuin mikään muu, kun keskiviikkona selviää, joudutaanko hoito keskeyttämään vai päästäänkö eteenpäin. Meillä siis syksyllä oli yksi hoito, jossa kasvoi vain yksi johtofolli ja koko homma peruuntui. Nyt pelkään tuota samaa, kun Synarelan annosta pienennettiin noin aikaiseen. Tai jos siellä kasvaakin vain 2 tai 3 follia, niitä ei ole järkeä lähteä punktioimaan. Huoh! Olisi jo keskiviikko. Ei näitä huvin vuoksi itseensä haluaisi pistellä.
 
Oot Kirsi todellinen sissi jos sinne asti maltat odottaa, mä tiedän nyt jo et ens viikon aikana sorrun testailemaan :ashamed: Mulla on melkeen koko ajan sellanen olo et mun alamahassa on jotain "ylimääräistä", vähän väliä tulee sellanen kummallinen pieni tunne että siellä jotain tapahtuu... Toivottavasti ei ole vain oman pään kuvitelmaa!

Frangipangi mäkin kyselen että tuliko se ovulaatio sitten sieltä? Hermoja raastaavaa tollanen tikkujen kyttääminen :/

neitoperho85 onpa jännä tilanne, kurja juttu jos "turhaan" joudut pistelemään! Toivottavasti siellä nyt kasvaa kunnon sato ja pääsette punktioon!:) Mietin kans samaa kun meillä oli pakkasessa vain se yksi alkio että turhaan joutuu syömään hormoneja ja käyttämään lugeja jos se sitten ei oliskaan selvinnyt sulatuksesta ja nyt mietityttää se että onpa kiva maksella tota jättilaskua jos alkio ei kiinnitykkään :D Ei auta kun toivoa parasta, tsemppiä!!

Hippu* pp5
 
Lempiviola, mun annos oli 375IU..no tosin munasarjat ei reagoinu siihenkään.
Neitoperho, saatko itse päättää punktoidaanko pieni määrä muniksia? Ne on vähän, mutta yksikin hyvä voi olla riittävä. Multa on punktoitu kerran 1 munasolu, joka selvisi siirtoon asti ja toisella kerralla 2 munasolua, joista syntyi vauva:), ja siis folleja oli juuri tuon saman verran. Kertaakaan lääkäri ei sanonu ettei kantsisi punktoida.
Mutta nyt siis muniksia ei tuu yhtään, joten on tuo luojan lahja että yksi lapsi saatu.
Tänään alkoi täällä lääkkeet ja huomenna sitte labrakokeisiin..
Tsemppiä vielä piinailijoille!
 
Onnea plussanneille :heart:, halit uuteen kiertoon joutuneille :hug: ja piinispinnaa piinailijoille :)

ON: Jos sitä pitkästä aikaa tulisi takaisin tänne kirjuuttelemaan
Uusi kierto alkoi, eli nyt kp 3/28-30 ja tänään pitäisi soittaa lapsettomuusklinikalle ja sopia ultrat ynnä muut seuraavaa pas:sia varten... Tästäpä se taas alkaa, jännääminen nimittäin :)
Eli minut voi nostaa takaisin kuumeilijoihin, toiveissa kolmas :heart:
 
Iitu: Joo, saadaan varmaan itse päättää tehdäänkö punktiota. Tää on vain meidän vika yritys, niin on tosi vaikea päättää missä menee se raja, että ei lähdetä punktioon (inseminaatiota meillä ei voida tehdä pakastesiittiöiden takia). Teoriassa mun toisen munasarjan pitäisi tuottaa enemmän munasoluja kuin se yksi, joten jos siellä kasvaa vain yksi, se kertoo lähinnä siitä, että pistosten aloitus on ajoitettu väärin ja ne muut on surkastuneet johtofollin tieltä. Ei siis niinkään siitä, etteikö siltä saisi muutamaa lisää kasvamaan, vaikka mitään jättisaalista multa ei tullakaan saamaan. Juilimiset alkaneet alavatsassa, mutta pelottavasti vain tuolla oikealla (johtofollin puoli), vaikka vasen on se, mihin odotetaan enemmän munasoluja. Voi se tietty olla joku kireä lihaskin joka siellä oikealla valittaa, hulluksihan tässä tulee :D
 
Viimeksi muokattu:
No kyllähän mä sorruin tänäaamuna testaamaan... Puhdas negahan se oli ja vaikka nyt vast pp7 niin vähän tuli sellainen maansa myynyt fiilis :| Viimeks plussasin jo pp10 ja nyt ei näkynyt pienintäkään viivantynkää edes. Noh, ei auta kun testailla sit vast viikonloppuna uudestaan.
 
Älähän vielä Hippu luovuta. Toi testaus oli kyllä suuuuper aikasin.

Tsemppiä piinailijoille!

Musta tuntuu neitoperho, että mitä vähemmän niin sen parempi laatuisia. Eka kerralla meille jäi yksi josta syntyi tyttö. Nyt tuli enemmän eikä mitään tulosta. Eli kannattaa jatkaa vähäiselläkin määrällä.

Tuleeko tällä viikolla lisää piinailijoita?

Täällä menossa kp4 ja Zumenon aloitettu sunnuntaina. Kp 12 on ultra ja siinä katotaan siirron ajankohta (toivottavasti), joka osuu varmaan huhtikuun puoleen väliin. Ihanaa päästä taas eteenpäin :)
 
----------------------------------------------------------------------
Tulevat hoidot:

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...hu htikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 2.IVF 1.PAS............................maalisk uu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................maalis-huhtikuu 2014
Hippu*.................. 1. IVF 1. PAS...........................maaliskuu 2014
Lempiviola..............1.IVF........... ..........................maaliskuu 2014
Joseliini.............,....1.IVF 2.PAS
...........................huhtikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:


Kirsi76...........................8.4.
Hippu*..........................8.4.
Frangipani......................15.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Täällä ollaan kanssasisaret, piinapäivien alkumetreillä :wave:

Kyydissä varamies pakkasesta. Sain kuin sainkin o-plussan tikkuun jos toiseenkin silloin perjantai-iltana. Myös digiin, joka ilmeisesti on sitten vähemmän herkkä kuin nämä käyttämäni liuskatestit. Eilen sulatettiin yksinäinen top, joka ei selvinnyt yön yli. Olivat sitten aamulla sulattaneet toisen tilalle, joka on nyt paljon vartijana. Limis oli vain 7,5mm, mikä vähän ihmetyttää, kun olen noissa aiemmissa siirroissa ollut kyllä ihan sentin paremmalla puolella. Liekö sitten tammikuinen kaavinta syynä vai se, etten ole greippimehua tässä kierrossa ryystänyt, tai sitten on alkanut yleinen laskeutuminen kohti vaihdevuosia...? Toinen juttu, mikä ihmetyttää, on huono arpaonni. En "päässyt" siihen tutkimusjoukkoon, joka sen gonapeptylin olisi saanut tueksi, joten luomuna mennään loppuun asti. Toivottavasti vihoviimeistä kertaa, vaikka pakkaseen jäi nyt vielä ne 6 huuru-ukkelia.

Olitpa Hippu aikaisessa testiesi kanssa! Malta nyt vielä muutama päivä, vielä ei ole aika heittää kirvestä kaivoon! :whistle:

Tsemppiä ihan jokaiselle!
F pp0
 
  • Tykkää
Reactions: Armi74
Frangipani, täällä jännätään kanssasi! Mulla oli limis viimeksi vaan 7,3mm...lekuri sanoi että ohuthan se on mutta mahdollista siihen on tarrata.
Joseliini, aika samoissa mennään..kp 6 ja seuraava ultra tiistaina viikon päästä..ihan piinaillaan sit samoihin aikoihin.
Hipun tuloksia vielä ootellaan hieman myöhemmästä testistä, toivottavasti plussa tulisi!
 
Te kun olette kokeneet useampia hoitoja niin onko kukaan joutunu hakemaan sairaslomaa epäonnistuneen hoidon jälkeen siis lähinnä henkisen pahanolon takia? Itellä on eka ivf-hoito syksyllä niin aattelin et jos hoito ei onnistu niin varmasti en jaksa mennä töihin kun on paha olla.
 
Hipulle tsemppiä, toivottavasti tulos vielä muuttuu!

Frangipani, onnea siirrosta, peukut pystyssä että onnistuu :) Sulla on kyllä vielä hyvin tavaraa pakkasessakin.

Mulla isosta lääkemäärästä huolimatta kasvaa ainostaan yksi folli. Eilen (kp 7) koko oli 16 mm ja limakalvo 6 mm. Tänään Pregnyl ja perjantaina tuon ainokaisen punktio ja maanantaina siirto, johon tuskin kyllä päästään. Turhalta tuntuu mutta taitaa olla niin ettei mun kropalla ole muuta annettavaa, yritettävä siis on.
 
Frangipangille onnittelut kyytiläisestä!

Voi kurja, Lempiviola :( Meillä kävi juuri noin viime syksynä lyhyen kaavan hoidossa ja arvaus oli, että pistokset alkoi sen verran myöhään, että johtofolli oli jo valikoitunut (edellisessä hoidossa folleja 5). Eli ei välttämättä kerro mitään munasolujen reservistä. Mutta kiva, jos pääsette kuitenkin punktioon tuolla yhdellä!

Meillä aamulla ultrassa 15 munasolua! Täysin ennenkuulumaton tulos mulle :heart: Tosin niistä kaksi oli selkeästi muita isompaa ja muutama tosi pikkuruinen, joten ei voida vielä sanoa, saadaanko sieltä 2 vai 10, mutta ainakin enemmän kuin 1. Vissiin tää pitkä kaava + Pergoveris sopii mulle huomattavasti paremmin kuin lyhyt + Puregon. Heti nousi toiveet kattoon ja oon yrittänyt muistuttaa itseäni, mikä kaikki meidän edellisissä hoidoissa onkaan mennyt pieleen. Eli ei tässä vielä selvillä vesillä olla, mutta päästiin nyt edes tästä ekasta vaiheesta eteenpäin. Seuraava kontrolli maanantaina ja loppuviikosta sitten punktio, jos kaikki menee hyvin. Limakalvo oli jo yli 8mm, vaikka nyt on vasta kp5 :O Lääkärikin sitä ihmetteli, eikä se vissiin pelkästään hyvä juttu ole, kun alkio ei pysty liian paksuunkaa tarraamaan. Mutta ei sitä kai oikein saa pienennettyäkään... Taitaa greippimehu jäädä nyt juomatta.

Hapsuliini
: itsellä ei oo kokemusta, mutta luulisi että klinikan psykologille voi varata keskusteluajan ja sieltä saa tarvittaessa sairaslomaa. Tai työterveyshuollosta?
 
Viimeksi muokattu:
Vau neitoperho mikä saalis siellä on kasvamassa, toivottavasti pienempiäkin ehtii kasvaa niiden kahden kaveriksi!:)

Lempiviola, kunpa laatu korvais tälläkin kertaa määrän ja pääsisitte siirtoon asti tuon ainukaisen kanssa, pidän peukkuju!!

Tosi hieno juttu Frangipani että se ovis sieltä tuli ja pääsit siirtoon, tsemppiä sullekin piinapäiviin, sais niitä plussia nyt alkaa tulemaan!!:) Millanen varamies sieltä pääsi kyytiin?

Kiitos kaikille tsempeistä, ne on tulleet tarpeeseen! Hulluksihan tässä meinaa tulla ja ton testin jälkeen en oo saanu hetken mielenrauhaa tältä asialta:( Koitan ajatella asiaa niin että aikaisessa tosiaan olin mut sitten pessimismi meinaa ottaa vallan ja tulee fiilis ettei se siitä enää muuksi muutu. Ja sitten kun mietin näitä faktoja että alkio oli nelipäiväinen ja 9-soluinen ja kaikinpuolin hyvä ja mulla limis vähintään sen 10mm niin mikä sit mättää ellei tärpännyt? Ja sit sitä miettii et eikö sen olis pitänyt jo ainakin haamun haamuna näkyä kun oli tosiaan jo nelipäiväinen siirrettäessä!:D Niinkuin sanoin, hulluksihan tässä tulee.
Ja sit tää oireettomuus! Ei oo tissit tullu kipeeks eikä pissahätä ole nornaalia useammin eikä mitään muutakaan mitä muistelisin esikosta tulleen, sekin vähän masentaa. Tosin en tarkkaan muista alkoiko noi vasta joskus plussauksen jälkeen vai ennen. Välillä tuntuu alamahassa pientä pistelyä tai muita kummia tuntemuksia mut ne voi hyvin olla suolistoperäisiä ja kiinnitän niihin nyt vaan normaalia enemmän huomiota.
Sanokaa nyt arvon kanssapiinailijat että koska mun kannattaa tehdä toinen testi, onko lauantai vielä turhan aikaista, silloin on pp11? Kiitos kun tänne saa avautua, ei oikeen ole nyt ketään muuta kelle tästä hulluudesta puhua kun en ole kellekään kertonut enkä miehelle jaksa aina ruikuttaa kun ei se ymmärrä samalla tavalla...

Sellaista piti vielä kysyä jos joku osais sanoa että kun me käytiin sillon ennen esikkoa kunnalla ensikäynnillä ja siellä kun asiat ei lähtenyt pyörimään meidän haluamalla tavalla niin mentiin yksityiselle niin jos nyt tämä meidän ainukainen alkio ei tärppää ja siirtyminen takaisin kunnalle on edessä koska ei ole varaa toista ivf:ää tehdä yksityisellä niin tarvitaanko me uusi lähete sinne vai voinko vaan soittaa ja sanoa et nyt haluttais jatkaa hoitoja siellä?

Miten Kirsi jakselee?? :)

Hippu* pp8
 
Viimeksi muokattu:
Neitoperho, dodii, hyvältähän tuo kuulostaa!
Lempiviola, kauheasti on sormet ja varpaat pystyssä että ainokainen menee siirtoon!!
Hippu, kyllä lauantaina varmaan jo luotettavan testin saa..meillä klinikka ohjeistaa testiin pp10, tosin veritestiin.
Hapsuliini, paha on olo aina negan jälkeen..en ole kuitenkaan saikkua hakenut, mutta jos sitä tarvitsee niin varmasti sitä ainakin jonkusen päivän saa. Toisaalta ainaki itselläni muu tekeminen oli parasta terapiaa, ettei kokoajan ollut mielessä se pelkkä pettymys. Nyt oonkin tulevan siirron aikaan juuri ekaa lomapäivää viettämässä, talvilomaa..ja kaksi viikkoa lomaa edessä, siinä sitten piinailen loman. Ja palaan lomalta töihin joko ihan taivaissa plussanneena tai surkeana..meillä kun ei ennen syksyä ole mahdollisuutta uuteen siirtoon. Ihan pakko säästää rahaa etukäteen seuraavaan siirtoon.
 
Täällä edelleen piinaillaan Hippu. Mielihalu tehdä testi on ollut yllättävän vähäinen. Pieniä oireita on, mutta voi olla tietty ne lääkkeet mitkä vaikuttaa. Arvon tässä nyt sitä, että teenkö sen testin la vai su. Miehelle sanoin, että su, mutta aina oon testannut etukäteen mieheltä salassa:).
 
Heh, mäkin oon testannut aina mieheltä salassa mut tällä kertaa hän ilmoitti että näin en saa nyt tehdä vaan pitää yhdessä tehdä testit!:D Meinasin taas tänään tehdä testin mutta onneksi sain väistettyä mielihalun! Lauantaina sitten teen, ehtii sulatella pettymystä ennen uutta työviikkoa...
Hurjasti tsemppiä viimeisiin piinapäiviin Kirsi, kunpa se plussa nyt tulisi!:)
 
Viimeksi muokattu:
Hippu ja Kirsi, ihan menee vilunväristyksiä kun miettii tota testaamista..se on ihan hullua se jännitys..siis niin kamala hetki tuijottaa sitä testiä! Viimeksi meninkin pelkkään veritestiin, mut ei ollu herkkua sekään kun piti soittaa tulosta..ai huh huh, kauheeta ja samalla ihana ajatella että kohta tuo on taas edessä.
 
Tänä aamuna testattu digillä ja saatu tulokseksi raskaana 1-2! Ihan käsittämätöntä, koko kroppa tärisee, voiko tää olla totta? :eek: En malttanut sit odottaa edes lauantaihin, ajattelin että kun esikostakin plussa tuli pp10 niin miksei tästäkin, jos olis tullakseen, ja olihan se!<3
 
  • Tykkää
Reactions: Armi74
No en sitten malttanut olla testaamatta! Ja se ensimmäinen nega testattu. Pitää varmaan vielä ainakin sunnuntaina ainakin testata. Mutta tuskinpa se siitä miksikän muuttuu, kun ei ollu edes sitä haamun haamua. Että tällaista täällä tällä kertaa. Alkaa jo epätoivo hiipiä siitä, että saako sitä pientä kääröä enää koskaan syliinsä. Ja että millon on ihan oikeasti oikea aika laittaa pillit pussiin. Kun tämä ikäkin alkaa kohta olla jo sitä luokkaa, että senkään takia ei enää kannata jatkaa. Mies on sitä mieltä, että kaikki mahdollinen ja mahdoton on yritettävä. Mutta missä se raja ihan oikeasti menee?
 

Yhteistyössä