Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Jee Lempiviola, loistavia uutisia! Yksi alkiohan tarvitaan raskaaksi tulemiseen, toivottavasti tämä on se teidän lottovoitto!

Mulla on ihan huippufiilikset omasta tilanteesta :D Vaikka aamulla ahdisti puhelun odottaminen enemmän kuin ikinä. Onneks sieltä tuli hyviä uutisia ja viimeinenkin alkio oli selvinnyt sulatuksesta hengissö ja siirtoon päästiin. Aikataulut oli Naikkarilla 25min myöhässä niin oli kyllä rakko niin täynnä, että huh huh. Viime kerrasta viisastuneena, muistin kysyä oliko alkio jatkanut kasvuaan ja lääkäri kertoi, että 4soluisena pakastettu oli 6soluinen hänen tietojensa mukaan. Siirron jälkeen laborantti vielä huikkasi kopistaan, että alkio oli 8soluisena siirretty! Luokituksia en taaskaan tiedä, mutta ainakin tämä näytti olevansa hengissä :)

Nyt myös päätin, että olen raskaana kunnes toisin todistetaan. Tähän mennessä saa olla tyytyväinen limiksestä ja alkiosta, enempää en olis voinu pyytää.

Nyt on pakkanen tyhjä ja yritän olla stressaamatta tulevaa. Varasuunnitelmana on meno yksityiselle. Tämä yksityinen joka on mielessä, ei kuulemma ole kiinni kesällä joten hyvä tietää, ettei tarvitse odotella. Mä olin tosi yllättynyt kun kysyin Naikkarin lääkäriltä (joka oli kai uusi ja tosi kiva ja asiallinen!), että jos käymme tässä välissä yksityisellä niin ottaako ne meidät vielä takaisin. Vastaus oli, että jokainen IVF-hoito tehdään yksi kerrallaan ja puhe 3 hoitokerrasta on joku urbaanilegenda mikä kaduilla liikkuu. On kuulemma epäeettistä hoitaa paria joilla ei ole IVF hoitojenkaan avulla hyviä mahdollisuuksia. Voidaan siis jäädä jonoon sillä aikaa kun käydään yksityisellä, mutta niin kauan kunalkioita on pakkasessa he eivät ota meitä julkiselle. Joka mielestäni on aivan oikein. Meillä siis lääkärin mukaan hyvät mahdollisuudet saada vielä IVF hoito julkisella, kun alkiot ovat olleet ok ja yksi raskauskin on tuottanut tulosta. Mun mielestä toi rääpäle on maailman suurin ja rakkain ihme <3

Koskas Lempiviolan testipäivä on? Mulla veritesti niin menee tosiaan pääsiäise yli.

Oltiinko sulle Nipsutekemässä PAS? Vai miksi ne katsoi sitä follikkelin kokoa?

Iitukin pääsee kohta piinailemaan! Ja Neitoperholle punktio ke ja siirto pe? Kivaa, saan monta piinailukaveria :)

Onnea vielä Hipulle! Sulle pitää kertoa, kun olin taas valitsemassa ensimmäisen onnistuneen siirron onnenalushousuja törmäsin niihin alushousuihin jotka mulle oikeasti oli ollut silloin jalassa! Olin sekoittanut ne keskenään. Jos nuo onnenalkkarit ei nyt tuo onnea niin ei sitten mikään!

Melinda pp0 kääk!

ps. Puhuuko lääkäri ja hoitaja teille siirron aikana? Mä en tiedä yrittääkö ne saada mua rentoutuneeks vai miks höpöttää. Viimeks käytiin läpi olinko ollu telkkariohjelmassa ja tällä kertaa mun nimen alkuperää. Haluisin vaan, että ne keskittyy siihen mitä tekee :D
 
Viimeksi muokattu:
Tulevat hoidot:

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...hu htikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 2.IVF 1.PAS............................maalisk uu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................huhtikuu 2014
Lempiviola..............1.IVF........... ..........................maaliskuu 2014
Joseliini.............,....1.IVF 2.PAS.............................huhtik uu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Kirsi76...........................8.4.
Frangipani......................15.4.
Melinda84.......................22.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Hippu.............................4.4.
Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Voi miten mahtavia uutisia tämä päivä toikaan tullessaan! :) Nyt kaikki maailman vauvaliimat ja tarrasukat sinne teille Melinda ja Lempiviola! :LOL: Ja tietty ne onnenpikkarit hois homman kotiin ;D

Mulla oli Melinda ihan sama juttu tässä siirrossa ton rakon kanssa, olin litkinyt hulluna vettä just vähän ennen siirtoa että varmasti on rakko täynnä, no eiköhän lääkäri näpytellyt koneella pienen ikuisuuden ja ilmoitti vielä et hän menee käymään vessassa ennen siirtoa et sinä et vielä saakaan käydä, heh heh, mulla oli huumori kaukana siinä tilanteessa kun tuntu että rakko meinaa räjähtää! Ja sitten vielä kun painelivat ultran kanssa siinä siirrossa niin pari kertaa pääs parkasu, oli vaikeuksia olla pissaamatta siihen hoitopöydälle! :LOL:
 
Kiitos kaikille mukana elämisestä!

Onnea Melinda sinullekin kyytiläisestä! Mun ei tarvitse itse laskea päiviä kun voin mennä sun vanavedessä ;) Mulla on testipäivä 23.4. johtuen Pregnyl-tukihoidosta. Pitää kuulemma olla viikko viimeisen pistoksen jälkeen ennen testiä.

Oli kyllä vähän tuskaista pissahädän kanssa vielä kun ultralaitteella painettiin alavatsasta. Mulla kävi kanssa mielessä että varmaan lirautan pöydälle ;) Muuten yllätyin toimenpiteen kivuttomuudesta, en edes tuntenut kun alkio siirrettiin (odotin jotain papa-kokeen tapaista tuntemusta).

Melinda, mun siirrossa taisi olla toisin päin, eli itse kyselin kaikenlaista kun oli niin paljon mielen päällä ja niin vähän aikaa ;) Mutta kyllä hoitsukin siinä jotain jutteli, lääkäri oli keskittyneen oloinen.

Onpas jotenkin outo olo, olenko ihan oikeasti käynyt läpi ivf-hoidon?!
 
Tulevat hoidot:

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............kesäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...huhtikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 2.IVF 1.PAS............................maaliskuu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................huhtikuu 2014
Joseliini.............,....1.IVF 2.PAS.............................huhtikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Kirsi76...........................8.4.
Frangipani......................15.4.
Melinda84.......................22.4.
Lempiviola......................23.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Hippu.............................4.4.
Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Paljon onnea pikkuhippusista Melinda ja Lempiviola, kivaa kun on piinailijoita!
Hipulle onskut testistä, ja kysyppä jostain ihan neuvolasta laittavatko veritestiin sieltä lähetteen. Riittää varmaan kun kerrot että haluat vaikka hoitojen takia varmuuden. Lääkäriltä ainakin saat lähetteen.
ON: huomenna limisultra..toivoen että limis kasvaisi paremmin kuin edelliskerroilla, lääkitys tosin sama..liput pietariin varattu siirtoa varten ens maanantaiksi.
 
Melinda Juu, tarkoitus on tehdä pas tähän kiertoon..

Lisäänpäs itseni listalle :)


Tulevat hoidot

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...hu htikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 2.IVF 1.PAS............................maalisk uu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................huhtikuu 2014
Joseliini.............,....1.IVF 2.PAS.............................huhtik uu 2014
Nipsu74....................1.ISCI 3.PAS..........................huhtikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Kirsi76...........................8.4.
Frangipani......................15.4.
Melinda84.......................22.4.
Lempiviola......................23.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Hippu.............................4.4.
Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Joseliini, onnea ultraan! Mä olen ihan täpinässä kun vihdoinkin limis oli mitä pitääkin! Oli siis ultra tänään kp13 ja limis oli 9,3mm! Viimeksi se oli tässä ultrassa vaan 5,3 ja siirrossa 7,2mm eli nyt kasvaa paljon paremmin. Kaikki oli ok, jotain ihan mini kystia oli pari, mutta ei lääkäri niistä mitään sen enempää sanonut. Onko muilla ollu pieniä kystia ja ootteko kuullu niiden haittaavan passia?
 
Kiitos Iitu. Saa nähdä miten käy mulla.
Sulla oli hieno limis eli lupaa hyvää :) Käytkö ultrat aina Suomessa?
Mullahan noita kystia on aina ollu eikä pienet haittaa siirtoa mitenkään. Siitä siirrosta kun tulin raskaaksi, niin löytyi multa endoa sekä pari kystaa.
Vasta kun kystat oli strutsinmunan sekä kananmunan kokoisia niin silloin piti ottaa aika lisä.
 
Onnea Joseliinin ultraan ja onnittelut Iitun limiksestä!

Mänen jaksais odotellu kiinnittymiskivun tuntemusta. Haluisin, että mulle kerrottais että en välttämättä tunne sitä vaikka se kiinnittyiskin :D

Vasta eka piinapäivä ja stressi yrittää hiipiä mieleen. Ommmmmmmmmmm
 
Meillä tehty PAS 31.3.14, testipäivä 14.4. Oon kyllä jo testannu muttei oo mitään näkynyt. Meillä oli viisi alkiota pakastimessa, 2 ei kestänyt sulatusta, kolmas siirrettiin ja kaks jäi pakkaseen. Todella vaikeaa odottaa.

Tsemppiä kaikille hoitoihin ja venailuihin!
 
Joseliini, luonnonkiertoon tehdään pas, kaksi edellistäkin tehtiin luonnonkiertoon. Nyt on menossa kp12 ja ovisplussa on tullut aiemmin kp14-15.

Elikkä ovisplussaa odotellessa... :popcorn:

Muoks* astrolabe Jospa oli kuitenkin liian aikaista testata, odota vielä muutama päivä ja testaa sitten uudestaan :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Nipsulle tsemppiä ovisplussan bongailuun!

Ultrassa käyty ja kaikki näytti hyvältä. Limiskin oli 8mm ja se ehtii vielä kasvaa siirtoon joka on ensi tiistaina jos alkio selviää sulstuksesta. Tähän viimiseen satsattiin nyt kaikki. Sain Gonapeptylin sekä ALKIOLIIMAA!!! Ajattelin eka et se oli vitsi lääkäriltä, mut tosissaan se olikin. Mitä ihmettä tuo on? Onko muilla ollut sitä???
 
Punktiosta kotiuduttu ja ihan hyvin meni, vaikkakin oon aika paljon kipeempi kuin edellisillä kerroilla. Mutta ei mikään ihme, kun lähes 30 rakkulaa tyhjennettiin, mikä on viisinkertainen määrä edellisiin hoitoihin! 19 munasolua löytyi ja huomenna saa kuulla kypsyys- ja hedelmöittymistilanteen. Kaikki icsataan ja koska ainakaan vielä ei oo soittoa tullut, näyttäisi siltä, että miehen omat (pakaste)siittiöt on riittäneet, eikä tarvittu lahjasoluja.

Että näin. Yksi etappi takana ja oon tyytyväinen, että kerrankin jotain saatiin kasvamaan. Sitten voi siirtyä jännäämään laatua :D Ekalla kerralla vain 1alkio (kuudesta solusta) selvisi 3-päiväiseksi ja viimeksi kaikki oli pahasti fragmentoituneita. Mutta jospa edes joku tästä satsista selviäisi! Jos noista kehittyy alkioita, jotka vieläpä selviää hengissä ja jos hyperi ei iske, niin siirto olisi sitten lauantaina tai todennäköisimmin maanantaina.

Melinda: meijän lääkärillä on melko ronski huumorintaju ja siihen on ollut hiukan totuttelemista. Mutta nyt jo tuntuu ihan kivalta että yrittää keventää tunnelmaa. Ja ei sitä kiinnittymistä tosiaan välttämättä tunne :D Voihan se tapahtua vaikka yöllä!

Iitulle ja Joseliinille onnea hyvistä ultrakuulumisista ja tsemppiä siirtoihin!

astrolabelle voimia vikoihin piinapäiviin! Milloin meinasit testata uudestaan?
 
Viimeksi muokattu:
Unohdin neitoperho sun punktion :(
Ihanaa, että kävi hyvin :) Toivottavasti ei käy kovasti katoa huomiseen mennessä. Ihan varmasti tosta määrästä riittää pakkaseenkin! Ja toivottavasti tuoresiirtokin onnistuisi! Toipumisia punktiosta <3
 
Tulevat hoidot

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...hu htikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 3.IVF......................................huhtikuu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS ..........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................huhtikuu 2014
Joseliini.............,....1.IVF 2.PAS.............................huhtik uu 2014
Nipsu74....................1.ISCI 3.PAS..........................huhtikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Frangipani......................15.4.
Melinda84.......................22.4.
Lempiviola......................23.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Hippu.............................4.4.
Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Kai tässä pitää vielä kerran yrittää...

Joseliini mitä on alkioliima??? Tuosta pitää kyllä heti kysyä meidän lääkäriltä. Huomenna on ekä käynti tälle kierrokselle ja aion tosiaan kysellä vähän vaihtoehtoisiä lääkkeitä. Mulla kun on menty aina melkein saman kaavan mukaan.
 
Neitoperholla hieno saalis muniksia, toivottavasti saat hyviä alkioita!
Joseliini, hyvä limis sullakin! Joskus oon tällä palstalla alkioliimasta lukenut, mutta tarkemmin en asiasta muista mitään..
Melinda ei tosiaankaan välttis tunnu missään se kiinnittyminen. En aikanaan tuntenut itse ja mitä on ihmisten kans asiasta puhunu niin harvempi sen on tuntenut mitenkään. On kaikin puolin varmaan hyvin pieni tunne, jota ei erota.
 
Joseliini Onnea tulevaan siirtoon, toivotaan että alkio selviää sulatuksesta. Onko sulla lääkkeellinen PAS?

Neitoperholla hyvä "saalis", onnittelut :) Toivotaan, että tulee hienoja alkioita!

ON: Nyt menossa kp 13/29-30, ovisplussaa ei ole testi vielä näyttänyt. Testaan CB:n digitaalisella. Vasenta munasarjaa jomottelee tasaisesti (lääkäri sanoi ultrassa, että johtofolli vasemmalla). Toivon, ettei lh-huippu pääse livahtamaan ohi ja että päästään ensiviikolla siirtoon...
 
Päivät menevät hitaasti.

Milläs piinapäivillä Frangipani menee? Onko ollut minkäänlaisia tuntemuksia?

Joseliini mikä hemmetti on alkioliima? Mäki haluun sellasta! onnea limiksesta! Oliko teilläkin se tilanne, että viimeistä pakkastyyppiä viedään?

Lempiviola mitkä fiilikset?

Mä tässä taas googlailin ja törmäsin noihin lämmönmittailuihin. Onko kukaan mittaillu ja päätynyt johonkin tulokseen niistä. Kainalostako ne lämmöt mitataan? Oon nyt mitannu 5 eri mittarilla ja saanu 5 eri tulosta välillä 35,9-37,2 :D

Oireita ei oo täällä muuta kun, että nipistelee alamahasta. Tai oikeestaan nyt aamulla nipisteli n.15 min. Vaikka oonkin tästä positiivisella mielellä odotan edelleen jotain isompaa kourasua ja niitä hervottomia tuntemuksia.

Neitoperhon uutisia odottaessa!

Melinda pp3 VASTA
 
Viimeksi muokattu:
Alkioliimasta mäkin oon kuullut, mutta mitään kokemuksia ei ole. Mutta tuskin siitä haittaakaan on, kaikki keinot käyttöön vaan!

Paluu todellisuuteen. Eilen kerätyistä soluista 12 oli kypsiä ja niistä 7 hedelmöittyi. Siis vain puolet, vaikka ne siittiöt laitetaan valmiiksi sinne sisään! Kyllä sitä aina ihmettelee, miten vaikeaa se voi olla niiden simppojen tehdä tehtävänsä, vaikka kaikki tarjoillaan suoraan tarjottimella. En oikein tiedä mitä ajatella. Onhan tossa toki vielä tuplasti edellisiin kertoihin verrattuna, mutta eiköhän tässä vielä aika paljon karsiintumista tapahdu ennen lauantaita, saati sitten maanantaihin mennessä.
 
Toivotaan parasta Neitoperho, muistanko oikein että teillä aiemminkin kato käynyt? Oliko teillä nyt tai mahdollisesti jatkossa ne luovutetut siittiöt? Tai sitte muistan väärin. Toivotaan että 7:stä jää siirtoon ja jokunen pakkaseenkin!
Melinda, aina ne piinapäivät matelee..ei vois aika hitaammin mennä:O
 

Yhteistyössä