Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Siirtoon päästiin, yksi alkio kyydissä ja loput kaikki pelissä mukana edelleen. Ensi viikolla pakastetaan jos sinne asti jaksavat. Piinailu alkakoon täälläkin.

Asiasta kukkaruukkuun, ootteko kuulleet että Lugejen saatavuudessa olisi ollut ongelmaa? Apteekissa sitä miettivät kun hyllystä heiltä löytyi vain yksi laatikko. Yleensä heiltä sitä kuulemma hyvin löytyy kun moni hoitolainen käyttää vakiapteekkinaan. No, loput sain onneksi kotipaikkakunnalta.
 
Jee, piinailijoita enemmänkin! Kukka, uskon vahvasti, että 19.1. on hyvä päivä tuoresiirtoon. Kaksi vuotta sitten sama päivä tuotti meillä sen ainoan oikean halutun tuloksen =) Mites muut kaverit - saitteko vielä pakkaseen? Mizzellekin tsemppiä iltapäivään - yht'äkkiä sitä vaan taas piinaillaan.

Huomella limisultra, pidättehän mulle peukkuja, ettei ovis osu torstaille, kun sitten ei päästä siirtoon ollenkaan...Mälsiä nämä julkisen puolen viikonloppuvapaat.
 
Viu
Jee kukka, onnea kyytiläisestä! Ja huuruneniäkin vielä, suurperhe, mahtavaa! Oliko mitä luokkalaisia? Täällä kaikki hyvin, rv 18 ja iltaisin saadaan nauttia pienistä potkuista ja muljahduksista jo :)
 
Voi miten hauska kuulla että teillä kaikki hyvin Viu! Voihan paksusti. En oikeastaan tarkemmin tiedä niistä luokista, vilahti se lista siinä. Mutta ihan ykkösluokkaisia ei tainnut olla. Huomenna vasta menevät pakastimeen jos jotain on. Uskomatonta, mutta hetkeksi unohdin ihan että niistähän pitää vielä soittaa ;)

Frangipani, hyvä päivämäärä siis. Toivotaan että tähdet on tänäkin vuonna sopivissa asennoissa! Peukut täällä pystyssä ultraasi varten.

Mizze, mahtavaa, sielläkin piinaillaan. Onnea matkaan!

SaanaS: huomenna alkaa piikitykset, pääset sinäkin tekemisen meininkiin ;)
 
Helou, naiset!

Kukka ja Mizze: Onnea piinapäiviin ja jo siitä, että olette päässeet noin pitkälle!:)
Frangipani: Toivotaan, että ovis osuu hyvälle päivälle!
Ja kaikille muillekin oikein paljon voimia ja onnea tähän touhuun!

On: Minä luulin jo, että tämä kierto kosahti siihen, että olen yhtenä päivänä estynyt mahdolliseen siirtoon, mutta kuinkas kävikään! Kerrankin oli jotain hyvää siinä, että menkat eivät alkaneet ajallaan, joka mahdollisti sen, että alkionsiirto ei osu liian lähelle päivää, joka ei minulle mitenkään sopisi. Kait sekin vaikutti, että pakkasessa odottelee 3, 4 ja 5- päiväisiä alkioita. Nyt olen perjantaista lähtien popsinut Zumenon-lääkettä ja ensi viikon tiistaina olisi ultra. Saas, nähdä kasvaako limakalvo mulla tarpeeksi tällaisella lääkkeellä, tämä on minulle eka kerta.

Onkohan noilla alkioiden iällä mitään merkitystä onnistumiseen?

Onko muilla Zumenon pelittänyt? Onko tullut jotain sivuoireita?

Tällä mennään!;)
 
:wave: Täällähän on monella jännät paikat meneillään! :)

Tulin vain kertomaan että kävin tänään varhaisultrassa, ja siellä se meidän luomuihmeen sydän sykki :heart: Tänään raskaana 7+4 ja nyt vaan sydän sykkyrällä toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti! :)

Tsemppiä teille kaikille tosi kovasti! Toivottavasti seuraatte plussanneiden joukkoon pian! :)
 
No nyt on sitten piinailut käynnissä :D
Sain eilen kyytiin yhden 7-soluisen kaverin!! Yhden ampullan olivat sulattaneet, kaks kaveria siinä oli, mut toinen ei selvinny. Pakkaseen jäi vielä 5 ampullaa, missä kaikissa 2 alkiota.
Fiilis on ihan hassu, tuntuu et mitään ei oo ees tapahtunu, ku viimeks oli punktio ja kaikki muu hässäkkä! Toivottavasti pikku kaveri tarraa kovasti kiinni ja pysyy matkassa :D Veritesti on 4.2. eli vielä on pitkä aika odotella tulosta...

Kovasti onnea kaikille piinaajille omiin vaiheisiinsa!!:heart:
 
Täällähän on kaikenlaista meneillään. Tsemppiä kaikille eri vaiheisiin!

Viime viikolla oli siis limisultra eikä limakalvo ollut ihan halutun paksuinen, joten lääkitystä lisättiin. Tänään oli PAS ja kyytiin lähti viimeiset kaksi alkiota. Kumpikaan ei ollut kovinkaan kummoinen, soluja en huomannut kysyä, mutta näillä yritetään. Kahden viikon päästä sitten labra.
 
Onpas täällä monta piinailijaa! Mizze-77, Paiju ja Kukka onnea ja liisteriä kiinnittymiseen...

Prinsessatytölle tsemppiä ma siirtoon, päästään yhdessä piinailemaan?

Annabell-77 hurjasti onnea!

Toivottavasti Tiihkiksen limis kasvaa lisälääkkeillä.

SaanaS samanikäisiä ollaan :) Tulehan pian perästä!

).( Eka uä takana, vaikka piikkejä vasta 3, tänään 4. illalla. Vasemmalla isoin munis jo 14mm. Yhdet 9 ja 10 mm ja 3 kpl 7mm. Oikealla 3kpl 9mm ja 2 kpl 7mm. Limis oli vielä ohut, kun mulla on menkatkin vasta loppumassa, mutta kyllä siitä kuulemma hyvä tulee.
Eipä tästä voi vielä mitään sanoa kuinka käy, mutta ei ainakaa hyperiin viittaa. Jos tulee vain kaksi munista tehdään inssi ja toivotaan miehelle "hyvää päivää". Kolme sitten jo punktioidaan. Perjantaina seuraava uä ja punktio todennäköisesti ensi viikon ti tai ke.
 
Kukka hienoa tosiaan! Miten kävi niille lopuille?
Tigridia hyvältä kuulostaa teidänkin lähtökohdat.
Tiihkis peukut! Plussapuhuria toivotaan nyt kovasti meille kaikille eikö??

PikkuMyy eiköhän tuosta valikoimasta löydy sopiva

Itse iloitsen kun tässä kierrossa ei ole mitää ihme välitihutteluja niin kuin on ollut viimeiset monta kuukautta. Voi kun olisikin raskauden ansiota, en kyllä usko. Jotenkin passiivinen asenne tähän touhuun tällä hetkellä, yritetään muttei ajatella tyylillä.
 
Plussapuhuria minäkin toivon!
Oma olo alkaa muuttua tukalaksi sekä fyysisesti että henkisesti. Mahassa järkky turvotus, munasarjat "tuntuu" ja alaselkää juilii. Huono olokin :( En muistanutkaan miten surkeasti kestän tätä munimista.

Mietityttää, että kasvu on liian nopeaa eikä rakkuloista löydy soluja, kun nyt jo tuntuu tältä. Ihme jos tiistaihin asti selviän ennen punktiota ja silloinkin vasta kp 12.
 
Jokos Paiju alkaa tulla muitakin tuntemuksia kuin välivuodottomuutta? Se ainakin kuulostaisi tosi hyvältä. Meidän jatkokasvatettavat oli valitettavasti nuupahtaneet, eli tuttu tilanne aiempiin yrityksiin. Teki jotenkin ihan ekaa kertaa konkreettiseksi senkin mahdollisuuden että perheen nuppiluku ihan tosiaan jäis kolmeen. Paineita lisää tälle yhdelle toivottavasti sinnikkäälle tapaukselle. Ei mitään tuntemuksia ja onneksi niin kiire viikko töissä ettei juurikaan ole ehtinyt asiaa vatuloimaan.

Tigridia, tsemppiä munien kasvatteluun. Onko sulla ollut ihan hypereitä aiemmilla kerroilla? Toivottavasti olo helpottuu.
 
No niin, meillä tais tää kerta olla sit tässä. Aamulla alko vuoto ja menkkakivut tuntuu jo :( Kiva nyt sit odotella vielä reilu viikko veritestiä ja vetää noita tabuja ylä ja ala kautta...
Osaako joku sanoo julkisen tahdista, mitens homma etenee uuden passin osalta, koska pääsee uudestaan? Pitääkö olla välikierto?
 
Mizze oi ei :(. Se on niin kiva kun saa aina sitten tädin ja PMS: kaupan päälle siihen pettymykseen..vaan jollakinhan täällä palstalla äskettäin oli vuodosta huolimatta normiraskaus päällä. En osaa sanoa julkisen tahdista.

Tigridia pärjäiletkö siellä? tuo kasvutahti kuulostaa minusta ihan tutulta, ja kyllä niistä soluista kypsiä tuli. Kurja vaan jos on noin huono olo :(

Kukka tiukkoja tilanteita. Minä vaan niin jotenkin uskon tuohon teidän kyytiläiseen, kun on niin helppo uskoa toisten onnistumiseen. Miltä se tuntuu, miten elämä muuttuisi jos olisikin 'vain' kolme? En ole vielä itse siis uskaltanut ajatella.

Täällä jotain nipistelyä pari päivää sitten, nyt vähän v-tutusta ja selkäkipua, ja piinailuvatvominen päällä. Eipä juuri mitään ihmeellistä tai uutta. Vielä pari päivää, nää on ne ankeimmat aina.
 
Voi kurjuus Mizze! Aikaisin alkoi vuoto? Alkaako sulla aina noin aikaisin vai olisiko mahdollista, että olisi vaan joku pikkuvuoto? Mä olen vuotanut tossa vaiheessa onnistuneessa raskaudessa. Mutta varmaan itse tiedät tilanteen :(

Kukka ja Paiju, mun kurjuus johtuikin sitten vatsataudista... Munikset ok, noin 10 rakkulaa. Tasakokoisiakin. Ti punktio. Viimeksi oli yli puolet tyhjiä ja 15 rakkulasta päädyttiin 4 alkioon. Mitään massiivista saalista tuskin tulee. Yksikin hyvä riittäisi :)
 
En osaa sanoo noista omista vuodoista, kun ei niitä luonnollisesti juurikaan ole :/
Kolmet luomumenkat oli nyt syksyllä/alkutalvella, mikä sinäänsä oli aika ihme :D Itekin mietin, et miten nää punaset tuli jo nyt vaikka maanantaina oli vasta siirto.. :( Täytyy nyt vaan yrittää asennoituu positiivisesti seuraavaan yritykseen, kun pakkasessa on vielä ne 10 huurunenää..

Tigridia: Uskon et tulee turpeinen olo punktiota odotellessa, itellä puktoitiin 24 munista :D
 
Mizze, jatkuiko sun vuoto ihan normaalisti? Eikös aikataulullisesti olis voinut osua kiinnittymisvuodoksikin... Pikkuisen elättelen toiveita sulle vielä.

Tigridia, huomenna jännä päivä, onnea matkaan punktioon. Toivottovasti tautisi on jo talttunut.

Paijulla päivät vähenee... :)
 
Päivät väheni ja loppui tältä erää, vaihteeksi taas puhdas nega.

Esikko syntyi neljännestä alkionsiirrosta ja tämä olisi ollut 4. pikkukakkosen yrityksessä, mutta mennään nähtävästi pidemmän kaavan kautta tällä kertaa, puuh. Vaikka nämä perusteettoman toivon päivät käyvätkin meikäläisen hyvinvoinnin päälle, niin ensi kierrossa jatketaan. Päällimmäisenä on kuitenkin se olo, että tulisipa joskus. Koittakaas muut paremmin!
 
Voi Paiju :(

Kukka: Vuoto jäi siihen lauantaihin eli pientä toivoa vielä matkassa.. Omaan onnistumiseen on vaan vaikea uskoa, kun ei tunnu muillakaan tärppäävän! Annabelliä lukuunottamatta:heart: Millanen fiilis siellä? Sä taidat testata pari päivää ennen mua ;) Kyllä muuten jännittää mennä ma aamulla labraan!

Mitens muilla sujuu? On ollu viimeaikaset kirjottelut aikas oma napaisia, kun kiireessä kirjottelee :/

Puuh,puuh, plussatuulia puhaltelen!!:p
 
Voi Paiju :hug: Oliko teillä vielä pakkasessa tavaraa jäljellä ettei tarvitse lähteä uusiin piikittelyihin? Kyllähän nää pettymyksetkin jotenkin kestäisi jos voisi olla varma siitä että lopulta tärppää kuitenkin. Onnea seuraavaa kierrosta varten.

Tigridia, miten sujui punktio? Tuliko hyvin saalista? Oliko sulla huomiselle suunniteltu sitten siirto?

Mizze, kyllä nyt vaan päätetään siis että se oli kiinnittymisvuotoa! Peukut pystyssä sen puolesta. Oliko sulla veritesti siis tulossa?

Täällä heiluu toiveikkaan ja kaiken toivon heittäneen välillä ajatukset, ihan nollasta sataan. Toissapäivänä oli jonkin aikaa ihmeellistä kipua, kuin rautalangalla olisi ronklattu, joka hävisi sitten. Kiinnittymiskipua? Ei sillä että sellaista olisi ollut koskaan ennen. Menkkamaisia jomotteluja sitten sen jälkeen. Mulla on menkat alkaneet aina Lugeista huolimatta, joten lähipäivät sen varmasti taas näyttää tarvitseeko testailla ollenkaan. Testiä en oo vielä hankkinut ;)
 
Kukka: Veritestiin oon menossa.
Naistenklinikalla ne pistää aina sinne, onneks nyt sentään ei tarvii mennä klinikan labraan vaan käy oman tk:n labra. Ekalla kerralla painottivat, että pitää mennä klinikan labraan, et tulos saadaan samana päivänä! Nyt kun kysyin asiasta oli hoitsu vähän ihmeissään, et miks mun on pitäny sinne asti lähtee..
 

Yhteistyössä