Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Hei kaikille!

Liittyisin minäkin mukaan jos sopii =)
Olen seurannut taustalla jo jonkin aikaa keskustelua

23.9. punktio ja tuoresiirto yhdellä alkiolla 26.9. Piinapäivä 9 menossa, mikäli oikein päässyt kärryille näistä termeistä ;) eli testipäivä ensi keskiiviikkona 9.10.
Punktiossa saalis vain neljä munasolua, joista kaksi hedelmöittyi ja yksi sinnitteli siirtoon.
Tämä on ensimmäinen ivf meillä. Aikaisemmin tullut luomuna mutta nyt neljän vuoden uurastamisen jälkeen uskaltauduimme vielä kokeilemaan josko näin onnaisi, kun oli uskottava ettei luomuna taida onnistua enää. Olen saanut muutamia varhaisia km ja nytkin epäilys on suuri: liekö kohdussa jokin pinnoite joka estää tarttumasta...
 
Hei pitkästä aikaa!

Meillä kesätauko vähän venähti ja nyt vasta lähdettiin uuteen hoitoon. Kaksi alkiota tänään siirrettiin toinen oli top-alkio ja toinenkin kuulemma hyvä. Nyt, jos ei tärppää niin seuraavaksi yritetään luonnolliseen kiertoon. Jos siis kaksi vielä jäjellä olevaa alkiota selviävät. Mulla on ongelmana ollut vuoto, joka alkaa pian siirrosta hyvissä ajoin ennen testipäivää. Normaalisti ei vuotoa ole, joten ajatuksena oli että jos hormonihoito (Progynova) jotenkin aiheuttaisi sen. Testipäivä on 13.10.

Tervetuloa kaikille uusille, toivotaan suurta plussa-aaltoa syksyn pimeyteen :)
 
Smirg Kyllä juurikin näin selviää tosin ilman hormoonihoitoja ja puudutuksella!

Meillä tuli tänään huonoja uutisia. Muniksia on oikealla puolella melkein 20! Vasemmallakin runsaasti mutta vähemmän. Tuoresiirtoon pääsy on epätodennäköistä :( siihen ku toivoni laitoin... Punktio siis keskiviikkona ja siirtopvä laitettiin perjantaille mut se siirto katsotaan sitte.
 
Moikka taas, mä olen ihan huono ja uusi tän käytössä enkä osaa noita nimimerkkejä laittaa tollei lihavoituna..älkää naurako)
Kide72, hienoa että siirto meni hyvin, jännityksellä odotellaan..
Joo, tosiaan se jarrutushoito sitä varten ettei munasoluja kehity/irtoa aiemmin, mulla niin epäösäännöllinen kierto, että sillä myös nollataan oma kierto. Joku täällä harmitteli omia vähäisiä munasolujaan..Sama täällä! Mulla on vain yksi munasarja, FSH korkea, huitelee 20 kieppeillä. Ekassa ivf hoidossa 14v sitten mulla tuli vain yksi munasolu, joka hedelmöittyi ja jakautui, hyvä alkio mutta ei raskautta. Tokalla kierroksella kaksi munasolua, molemmista laadukas alkio, molemmat siirrettiin ja yksi vauva syntyi. Joten muistakaa, yksikin hyvä alkio voi riittää! Vaikka olishan se ihan huippua saada vaikka kaksi tuoresiirtoon ja yksi pakkaseen! Mulla pelko että tuleeko ollenkaan..tosin ultrassa ennen hoitoja oli 5 follikkelia joten lääkärin mielestä toivoa on. Jo viime hoidoissa mulla meni Gonal-F maksimiannoksella 375IU, joten enää ei ole mitä lisätä..
 
Harmittaa teidän puolesta kellä munasoluja ei tule montaa. Olo itselläni tällä aika karsee. Maha pomppas tänään näkyviin ja uinit jäi väliin, harmittaa ku kerranki oltais koko porukka oltu... Olis pikkuserkku myös tulossa ensi vuodelle kun saataisiin tämä edes alulle...
 
Tervetuloa Jauhopeukalo ja tiiku

Kidelle, tiikulle ja tiriäidille tsepit piinailuun!

Iitu: kiva kuulla (tai siis ei kiva mutta... no, ymmärrät varmaan), että on joku muukin, jolla muniksia ei kehity kuin muutama. Tuntuu että pääasiassa kaikkien muiden saldo lasketaan kaksinumeroisilla luvuilla. Meillä taas saldo kolmesssa IVFssä on ollut 4(+2 pientä), 1 ja 3(+2), vaikka hormoniannosta on nostettu koko ajan. Oon yrittänyt myös uskoa, että yksi hyvä riittää, mutta nyt on alkioiden laatukin ollut huono. Me käytetään pakastesiittiöitä, joten niiden laatu ei ole kehuttavaa ja huonojen siittiöiden kompensoimiseksi tarvittaisiin paljon muniksia, jotta saataisiin edes joku elinkelpoinen yksilö. Mutta kun ei tule niin ei tule! :'(

Onko sulla Iitu testattu mitään, mikä auttaisi munasolujen määrään? Mulla ei teoriassa ole mitään syytä, miksi niitä ei kasva ja tähän asti lääkäri ei oo halunnut vaihtaa hormonia, kun sillä ei kuulemma kuitenkaan ole mitään vaikutusta. Pyörittelee vain päätään ja sanoo, että mitään ei voida tehdä. Nyt kuitenkin päätin meidän vikaan yritykseen pyytää Menopurin Puregonin sijaan. Tuleepahan ainakin testattua, jos vaikuttaisi joko laatuun tai määrään. Sain myös vihdoin kinuttua kilpirauhaslääkkeet, vaikka arvo onkin juuri ja juuri viitearvojen sisällä. Jospa ne munasarjat edes vähän reipastuisivat...

Jauhopeukalolle tsepit punktioon ja toivotaan, että pääset siirtoonkin! Eipä se taida herkkua olla sekään, kun munasoluja kasvaa paljon. Sen vain aina unohtaa kun pyörii oman napansa ympärillä :ashamed:
 
Tervetuloa Tiiku :). Sulla onkin jo tosi lähellä tuo testauspäivä :).

Tiriäiti kiva piinailla samoilla päivillä :). Onnea teille matkaan!

Toivon todella Neitpoperho, että saamillasi kipirauhaslääkkeillä olisi vaikutusta! Hyvä että kokeillaan edes jotain. Olette siis varmaan julkisella kun noin hanakasti aletaan mitään muuttamaan hoitojen suhteen?


Täällä ei mitään uutta, paitsi että siirtopäivänä otin luget 2h myöhässä :|. Kovasti aina painottavat että säännöllisyys on tärkeää. Mutta ei kai se tuosta kahdesta tunnista voi olla kiinni? Sanokaa että ei :D..
 
Onnea sulle punktioon!!! Jauhopeukalo (mistä muuten lie nikkisi olet keksinyt, mutta on hauska :D). Teillä siis eka onnistui tuoresiirrolla, ja sen vuoksi siis funtsit että PAS ei olisi teille niin hyvä? Vai? Vai eikö alkiot ole selvinneet hyvin sulatuksesta aiemmissa yrityksissä? Anteeksi jos kyselen samaa mitä olet jo kertoillut.
 
Neitoperho, en tiedä miksi mulla on niin laiska munasarja..hormonitasot on aina olleet ok, vaikka mulla on vain yksi munasarja. Tosin silloin 14v sitten ekoissa hoidoissa FSH oli vielä normaali, jotain 6, ja nyt jo reippaasti koholla 20. Sillä on iso vaikutus muniksien tuloon. Yleensä tosin jos korkea FSH niin estradioli on matala, ja mulla taas se oli ihan hyvä. Lääkäri vaan sanoi, että toisilla munasarjat ovat tuollaiset, ettei ne tuota enempää. Eihän luonnollisessakaan kierrossa tule kuin 1-3 ja tyyliin 1 irtoaa. Mulla ainakin ennen oli se hyvä, että ne oli hyvää laatua..mutta nyt kyllä pelottaa, kun täytän pian 35. Ois hirvee todeta ultrassa ettei ole yhtään follikkelia! Mulla on käytetty joka hoidossa Gonal-F munasolujen kasvattamiseen. Luulen ettei mitään konsteja ole että muniksia tulisi enemmän..en ainakaan ole kuullut..
 
kide nikki tuli siitä kun leivoin sillon tosi paljon ku rekisterödyin tänne ja mies kutsui minua sillä, muut mitä yleensä olin käyttänyt eivät kelvanneet. Kaksi passia tehty eikä edes yritystä kiinnittymiseen. Omaan kiertoon tehty siirrot. Alkiot ollu hyviä viimeisin jopa melkein top luokkaa mut luulen (voi olla että kuvittelen) ettei omaan kiertoon siirretty kiinnity.

Olen tietty onnellinen että munasoluja on tulossa runsaasti ku kato käy siittiöiden laadun takia. Mutta siirtoonkin haluaisin... Positiivista kuitenkin, pystyn kävelemään. Muutenkin olen vielä nyt hyvässä kunnossa. Jännityksellä odotan tiistaita miten kipeytyy ku maanantaina pistän pregnylin.

Tsempit piinaileville
 
  • Tykkää
Reactions: Kide72
Kide: Ei taida muutaman tunnin heitolla olla vaikutusta :) Eiköhän ne hormonitasot vaihtele joka tapauksessa melko hitaasti. Kunhan nyt jossain järkevissä rajoissa pysyy.

Ja yksityisellä ollaan itse asiassa hoidoissa. Siksi olinkin niin yllättynyt, kun muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen edelleen jatkettiin samalla kaavalla. Kun se nyt on jo kerran nähty, että tällä tavalla niitä muniksia ei tule! Mutta kai se on vain uskottava, että tähän tilanteeseen ei ole olemassa mitään keinoja. Siitä huolimatta itse haluaisi testata kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja (kuten hormonin vaihtoa), niin ei jäisi harmittamaan jälkikäteen. Ja kun tuosta kilpirauhaslääkkeestäkään ei ole tollaisella annoksella mitään haittaa, vaan pelkästään hyötyä, niin en ymmärrä miksei sitä voinut aloittaa aikaisemmin. Nyt taas mietin, pitäisikö kysyä PASiin kiinnittymisen tueksi sitä Gonapeptyliä, josta on nyt menossa jossain tutkimus. Tuskinpa suostuvat kuitenkaan...
 
Neitoperho, taitavat itse kovasti uskoa asiaansa, ja varmasti tietävät mitä tekevät. Ei voi kun uskoa ja toivoa. Jotenkin sitä kai ajattelee että kun maksaa kovan rahan, niin sillä saisi vähän itsekin vaikuttaa. Mutta onneksi sait nyt nuo kilpparilääkkeet. Hirmu vaikeita asioita nämä. Itsekin olen kyllä näin maalaisjärjellä ajateltuna sitä mieltä että eri asioita kannattaa kokeilla.


Mulla on ihan taas mennyt usko että tästä raskauduttaisi. Miten voi muka olla että "ekaa" yritettiin viisi vuotta, ja tästäkö sitten ekalla yrityksellä onnistuisi. Harmittaa kun sitä ehtii innostumaan ja mielessään kuvittelemaan toista vauvaa. Aika iso pettymys se kuitenkin tulee olemaan jos nega tulee, vaikka ei nyt niin maata kaatavaa olekaan kun olisi primääri lapsettomuus. Mutta iiiso pettymys kuitenkin. Mitään raskaustuntemuksia ei oikein ole.
 
Viimeksi muokattu:
Jauhopeukalo tsemppiä viimeisiin piikkeihin! Melkoinen saalis sulla on siellä kehkeytymässä, mutta taitaa kivutkin olla silloin kovemmat?

Kide, täällä on samankaltaiset fiilikset :-(

Meillä luomu tuli täytenä yllärinä, sillä mun ei olisi lainkaan pitänyt raskautua lääkärin mukaan. Mun mies ei uskonut lääkäriä, ja niin me sitten 2,5v yrittämisen jälkeen saatiin ylläri. Nyt harmittaa ettei lähdetty aiemmin hoitoihin pontevammin. Jotenkin mua vaan niin hirvitti, sillä olin kuullut vain kauhutarinoita lähipiirissä ja josta kukaan ei ollut raskautunut hoidoilla. Käytiin ekan kerran klinikalla 3 vuotta sitten, joten meillä on ollut tässä hoidossa tooodella pitkä kaava ;) No, nyt voisin periaatteessa tehdä jo testin, mutta en uskalla :ashamed: ikään kuin se muuttaisi tulosta, oli se mikä vaan. Testaaminen tuntuisi vaan tuovan jo etukäteen käsille pettymyksen..

Mulla ei ole mitään oireita, pikemminkin bongaan ihan normaalia kohta-alkaa-menkat -oloja hikoiluineen ja ärsytyksineen. blaaah
 
Nyt olen ollu yllättävän hyvä kuntoinen. Käytiin pikaseen jopa kaupungilla. Kauhulla odotan mikä olo punktion jälkeen, pelottaa. Tänää pistetty pregnyl ja huomista olotilaa odotellessa. Väsymys on ollut aivan kauheaa.

Tiikulla viimeiset piinapäivät menossa, plussatuulia!

kide itse olen myös sitä mieltä että jos ei aiempi tapa ole hyvä nii toista kannattaa kokeilla. Itse olen tyytyväinen siihen ku lääkäri toisen hoidon alussa ehdotti sumujen sijaan jarruksi piikkiä. Itse koin sn helpommaksi, oli yksi asia vähemmän stressattavaa. Sivuoireetki jäivät mielialojen vaihtelun tasolle ja kun tiesi mistä johtu siihen osas suhtautuu.

Tää menee nyt nukkuu, öitä!
 
Testasin tänään apteekin omalla todella todella todella todella todella hailun plussan. Mutta siinä se toinenkin viiva vaan näkyy, joka katsomiskerralla vaikka ajattelen että omiani olen varmasti nähnyt. Ja testiajan sisällä tuli.

En ole ennen näitä hailuja plussia saanut, kun en ole plussakierrossa näin aikaisin testannut. Nyt on siis vasta kp 23 kun kierto on 28/30.

Ihan pöllöähän se on näin aikaisin testailla mutta....

Jännäksi käy.
 
Ai kamala Kide, todella jännää! Ilmottelehan kun testaat uudelleen!
Täällä huomista odotellen..sit se tavallaan alkaa..jarrupiikkien pistäminen. Mulla aiemmin kans ollut nenäsumute, nyt päivittäinen injektio..Aikaisemmissa hoidoissa ei tullu negatiivisia sivuoireita oikeestaan mistään, saas nähdä onko nyt sitte ties mitä kipuja, kuumia aaltoja ja mielialajuttuja..
 
Onnea Kide!

Jauhopeukalo sullako lähestyy punktiopäivä? Tsemppiä

Täällä testissä puhdas nega. Mitäpä siitä nyt enempää voi sanoakaan :'(
Vuotoa ei ole, mutta ehkä nämä luget sotkee senkin. Nyt olisi kp 27, kun kierto on säännöllinen 26.
Mies soittaa klinikalta ohjeita.
Just nyt vaikea ajatella uutta piikkirumbaa jos saalis on 1 tai jopa nolla...
 
Tiikulle pahoittelut negasta. Tiedän hyvin, miten turhalta uusi IVF-kierros tuntuu, kun muniksia tulee vain muutama ja jokainen hoito johtaa vain maksimissaan yhteen siirtoon. :( Sen hormonirumban jaksaisi kummasti helpommin, jos hoidolla saisi edes muutaman yrityksen (=siirron) sen sijaan että olisi heti taas lähtökuopissa. Me oltiin jo luovutettu kolmen hoidon jälkeen, kun ei muniksia vain kasvanut, mutta niin vain sitä on aika kullannut muistot ja neljäs hoito toiveissa. Onhan se yksikin parempi kuin ei mitään...

Kidelle varovaiset onnittelut plussasta! Taitaa olla niin, että kyllä se plussa on, jos siinä yhtään mitään väriä näkyy :)

ON: Täällä alkamassa kp1 ja se epätoivoinen PAS suunnitteilla. Yhdestä päivästä on kiinni, osuuko ovulaatioplussa torstaille, jolloin siirtoa ei tehdä ja koko kierto menee taas hukkaan. Eli ei tästä yrityksestä ainakaan jännitystä taas puutu.
 
Tervehdys taas pitkästä aikaa! Uusia on tullut ketjuun, joten pikaisena kertauksena meidän tilanne. Meillä on toisesta ICSI:stä tärpännyt 4/2010 syntynyt tyttö ja toinen lapsi toiveissa. Esikoisen jälkeen on tehty 2 ICSI:ä, joista kummastakin paljon soluja ja hyperi. Pakkaseenkin jäi kummastakin hoidosta neljä alkiota. Yksi alkio selvisi toisesta hoidosta elinkelpoisena PAS:in asti, mutta ei tärpännyt. Tuo PAS oli viime toukokuussa ja nyt alkaisi olla lähellä viimeinen ICSI julkisella puolella. Punktioviikko on ilmeisesti 46. Huomenna pitäisi käydä verikokeissa. Suunnitelmaa odottelen postissa saapuvaksi. Aika epätoivoiset fiilikset alkaa olla kun julkisella ei välttämättä tämän jälkeen enää hoideta ja yksityinen maksaa taas niin paljon enemmän...

Onnea Kide72! Mahtavaa, että näitä onnistumisiakin välillä tulee!
 
Kide, mustakin tuo näyttää plussalta! Sehän voi siitä vahvistua esim.viikon päästä, kun taas nega harvemmin näyttää yhtään mitään..näin ainakin mä olen kuullu ja kuvitellu. Hienoa!!
Uskomaton munasolusaalis tuolla yhdellä, melkeen kateeksi käy). Kiva silti tietää että on näitä muitakin jotka kitkuttaa 1-2 muniksen saaliilla..Mitä teidän FSH arvot on olleet?
 
Kiitos lohdutuksesta.

Iitu78 ja Neitoperho83, mulla fsh oli 11, eli koholla. Lääkäri kuitenkin arvioi että ivf:llä jos pannaan välittömästi toimeksi, niin toivoa on. Mua on hoitanut tässä nyt kolme lääkäriä, ja ultrannut sanoi myös että vielä kannattaa hoitaa kun ovulaatio syntyy säännöllisesti ja munikset reagoi hoitoihin. En ole enää nuori ;-)
Alkujaan klinikan ylilääkäri sanoi ettei mitään toivoa koska olen tupakoinut nuorempana, ja jäin käsitykseen että olen hedelmällisyyteni tärvellyt keski-ikäinen varhainen menopaussimutaatio...
Amh arvoa en muista.

Entä teillä muilla joilla saalis on pienehkö stimulaatiosta huolimatta? Mikä teillä fsh? Tai muita syitä selvinnyt?
 

Yhteistyössä