Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

hattivattiselle pahoittelut negasta täältäkin :hug: miulla vuoto alkanut parin päivän päästä lugejen lopettamisesta paitsi edellisen kemiallisen aikaan jolloin vuoto tuli läpi.

Miulla eilen pisti mahaan vähä nivusesta mahaan päin. Pisti nii kovaa ett piti lumityöt jättää kesken. Koko loppu päivän oli hieman hellä mut tänää ei mitään. Toiveet nosti päätään olisko se pieni tarrannu kiinni? Esikoisen kiinnittymisen tunsin myös mut sillon tuli myös pieni tuhru, nyt se puuttui. Väsymys seuraa lugejen laittamisesta parin tunnin viiveellä. Tuloksen saa onneksi tietää jo ensi viikolla niin voisi koulupaikkaa yrittää hakea jos ei onnistu tämä.

Miten pitkään olette yleensä lugeja käyttäneet plussan tullessa? Itse lopettelin esikoista plussatessa muutaman viikon kuluttua positiivisesta testistä asteittain mut nyt ymmärsin ett ois ohjeistus muuttunut...
 
hattivattiselle pahoittelut negasta täältäkin.
Piinailijoille peukkuja ja toooosi paljon vauvaliimaa niin ja onnittelut teille plussannaille. Ajattelin tulla sen verran omaa napaa kertomaan että liityn itsekin tänään piinailijoihin. Yhdeltä olis siirto ja vähä meinaa olla plasmat sekasin..

AI niin, miten saan oman nimeni tohon listaan ja tiiot. Mun paikka olis vissiin tuolla piinailijoiden kohdassa :)
 
Lohtuhali hattivattiselle. :hug:

Tervetuloa piinailemaan, prinsessatyttö! Listaa voi muokata siten, että menee edellisen listapäivityksen kohdalle ja klikkaa viestin oikeassa alakulmassa olevaa "lainaa" -kohtaa. Sitten kannattaa poistaa alusta ja lopusta ne "quote" -tekstit.

Mulla piinailu jatkuu rauhallisissa merkeissä. ;) Olen taas hyvin onnistunut pitämään pään kylmänä, eli testailen varmaan huomenna. Ei mitään erityisiä oireita, mutta eipä ole ennenkään ollut. Ehkä kerran päivässä on näkynyt tippa punertavaa lugemössön seassa.

Lugeista vielä, että muistaakseni tuoresiirron jälkeen silloin aikanaan niitä jatkettiin varhaisultraan asti. PAS:in jälkeenhän sitä hupia riittää aina 12. viikolle asti...
 
Joko Armi oot testannut? Täällä jännityksellä ootellaan tuloksia....

Viimeiset pregnylit pistetty, nyt ootetaan vaan sitä testauspäivää. Ainakin viikko pitäis vielä sinnitellä. Mulla ainakin esikoisen aikaan sitä lugesteronia piti käyttää melkein sinne viikolle 12 asti.

Kirsi pp6
 
Hattivattiselle pahoittelut negasta. Mulla vuoto alkoi kunnolla seuraavana päivänä Lutinuksen lopettamisesta.

Armin kuulumisia odotellaan täälläkin!

Olen yrittänyt pysyä poissa palstalta ja olla muutenkin miettimättä näitä asioita. Välillä olen onnistunut ja välillä en. Mutta taas sama juttu kuin viime passissakin eli tänään pp5 ja ensimmäiset pienet vuodot. Olisi kiva ajatella, että kyse olisi kiinnittymisvuodosta, mutta viime kierrossa ei näkynyt edes häivähdystä toisesta viivasta, joten tuskin siitä on kyse. Viime kierrossa teki mieli testailla tosi aikaisin, mutta nyt tuntuu, ettei halua tehdä testiä ollenkaan. Vissiin mulla ei vaan nämä passit pelitä, vaikka kivasti alkiot sulatuksesta selviää.

No, tulipa taas omaa napaa.

Toivottavasti muilla piinailijoilla sujuu paremmin!

Ai niin, tuosta lugejen käytössä. Meillä on ohjeena käyttää sekä tuoresiirrossa että lääkkeettömässä pasissa noin 2 viikkoa. Lääkkeellisessä passissa käytetään pidempään, mutta siitä mulla ei ole kokemusta.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään piti olla meidän pienen pojan LA. Niin ei ollut tarkoitettu, mutta "Raskaana 3+" luki testissä aamulla. :) Näin yöllä hyvin aidontuntuisen unen, jossa testasin negan, mutta ei ollut sitten enneuni.
Nyt tietty mietityttää, että miks testissä lukee 3+ (eli yli 5 vkoa), vaikka mulla on tänään viikkoja 4+4. No, ei kai se pahasta oo, jos hcg on korkee??

Saa Tays olla tyytyväinen, kun nostan niiden raskautumisprosentteja (tuoresiirrossa 100% onnistuminen ja PAS-siirroissa 66%). :D

Tosiaan tässä lääkkeellisessä PAS:issa täytyy tukilääkitystä jatkaa sinne 12. viikolla asti, kun elimistö ei heti tiedä itse olevansa raskaana. ;)

Nyt sit ollaan coolina varhaisultraan asti. Vaikka oonkin sitä mieltä, että pessimisti ei pety, en oo aiemminkaan ikinä ajatellut, että raskaudessa menis mikään vikaan (vaikka sit menikin), enkä aio nytkään sitä murehtia. Toivossa on hyvä elää.
 
Tulevat hoidot:

joku_raja…...…........1. IVF 2. PAS………………......….... helmikuu 2014
Tamtam......…….......2. IVF
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 2. PAS...……………...........helmi-maaliskuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........….huht ikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA.... . .. ….….…..…...helmikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...….maaliskuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
ChocolateBox..........1.IVF 1.PAS.......
Kirsi76................... 2.IVF................................... ..helmikuu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................maalisku u 2014
Hippu*.................. 1. IVF 1. PAS..........................maaliskuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Kirsi76...........................7.3.
Hattivattinen...................24.2.


Plussanneet:.................Plussauspv

Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Paljon onnea Armi!! :heart: Ihania uutisia :)

Tsemppiä kaikille piinailijoille, tuokaa nyt monta plussaa tähän ryhmään!! =)

Kysymys, lääkäri käski mun odotella menkkoja kp40 asti ja ellei sillon viimeistään kuulu niin käynnistäisin teroluteille ne.. No nyt on jo päivä 33 eikä mitään viitteitä että olis alkamassa ja malttamattomana odotan tietysti että alkais! Mulle tehdään siis lääkkeellinen PAS ensi kiertoon, niin mitä mieltä olette, maltanko odotella vielä viikon vai käynnistelisinkö jo aiemmin menkkoja? Mulla voi siis kierrot venyä sinne 100 päivään...
 
Viimeksi muokattu:
Armille onnea plussasta! :flower: toivotaan jotta kaikki menee hyvin tällä kertaa :)

Täällä tuntemuksia ollut vähän sunnuntain jälkeen. Eilen posket hehku punaisina koko päivän ja kuumotti myös. Tänään olen vuorostaan palellut kuin viimeistä päivää.

Nyt unille nuo luget pistää väsyttämään!
 
Hattivattiselle pahoittelut negasta ja tsemppiä kovasti jatkoon! Mullakaan Luget ei ole pitänyt vuotoa poissa. Niiden lopettamisen jälkeen parin päivän päästä alkoi kunnon vuoto. Ja tietenkin menkat oli pari kiertoa sekaisin. Mutta hyvänä asiana mulla oli se, että
ovulaatio palasi. Jäikö sulle pakkaseen mitään?

Armille paljon onnea plussasta! Niin kuin kirjoitit, nauti tästä nyt äläkä murehdi tulevasta. Toiv. kaikki menee loppuun asti hyvin.

Muille piinailijoille paljon tsemppiä ja pitkää pinnaa odotukseen!

Täällä odotellaan ensi viikon ultraa ja lomaillaan pikku murun kanssa.
 
Oli jostain syystä tippunut kaksi piinailijaa pois.

Tulevat hoidot:

joku_raja…...…........1. IVF 2. PAS………………......….... helmikuu 2014
Tamtam......…….......2. IVF
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 2. PAS...……………...........helmi-maaliskuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........….huht ikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA.... . .. ….….…..…...helmikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...….maaliskuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
ChocolateBox..........1.IVF 1.PAS.......
Kirsi76................... 2.IVF................................... ..helmikuu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................maalisku u 2014
Hippu*.................. 1. IVF 1. PAS..........................maaliskuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

joku_raja.......................7.3.
Kirsi76...........................7.3.
jauhopeukalo..................5.3.
Hattivattinen...................24.2.


Plussanneet:.................Plussauspv

Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Oih, taas plussauutisia! Onnea Armi! :)

Halusin vielä tulla kertomaan varhaisultra-uutiset. Siellä se pikkuinen sentin kokoinen papu oli, sydänkin sykki ihanasti. Kaikki täällä siis hyvin, raskaana 7+1. Tsemppiä kaikille teille piinailijoille, kyllä se nyt näyttää siltä, että tulee plussien täyttämä kevät. <3
Kiitos tsempistä ja piinailuseurasta, siirryn nyt pikkuhiljaa takavasemmalle... (Paitsi pakko välillä käydä bongailemassa plussia. :) )
 
  • Tykkää
Reactions: jauhopeukalo
Mie oon niiii raskaana! Tai kkuvittelen ainakin, en kyl varmaksi tiedä mut tänää nous kyyneleet silmiin pienestä mitä ei ole ollut muulloin kuin raskaana ollessa. Voiko muka luget vaikuttaa noin paljon mielialaan? Tänää on posket hehkunu päivän ja töistä tullessa tuntui ku maito olisi noussut rintoihin. Tosi sitä en kyllä raskausoireeksi miellä koska miulla nousi ja välillä tihkuikin maitoa edellisen hoitoon (9/13) asti ja imetyksen olin lopettanut jo yli puoli vuotta aiemmin. Vielä viikko.....

jauhopeukalo pp 8
 
  • Tykkää
Reactions: Armi74
Suuret onnittelut Armi!! Hienot prosentit sinulla on siirroista :)

Suurimmat pahoittelut Hattivattiselle :(

Kiva kuulla sinusta Popcorn ja mahtavaa että kaikki on hyvin <3

Minä päivänä sinulla Joseliini on ultra? Entä minkä luulet olevan siirtopäivä? Mulla on maanantaina ultra ja luulen että siirto menee perjantaihin. Ihan outoja kipuja on nyt ollut kohdun ja munasarjojen kohdalla. Pistävää ja riipivää kipua. Sitäkö se Progynova aiheuttaa? Mulla nyt menossa se lyhyempi kierto, vaikuttaakohan positiivisesti onnistumiseen. Hitto oon kateellinen teille rautahermoille, ite oon jo nyt ahdistunut vaikka mitään ei oo vielä tapahtunutkaan.

Melinda kp10
 
Jauhopeukolo: kuulostaa erittäin lupaavalta sun oireet!

Hienoa Popcorn, että kaikki on masuasukilla hyvin. Nyt vaan nauttimaan loppuraskaudesta täysillä :)

Melinda: Mulla on tiistaina kp 12. ultra. Ja kun luonnon kiertoon mennään niin täällä on peukut pystyssä et ovis olis joko to tai pe. Jos ovis olis to kp 14 niinkuin usein on niin sillon siirto olis maanantaina. Mulle ainakin lääkäri vakuutteli et jos lääkkeellisellä oltais menty, niin silloin ei ole niin tarkkaa siirto päivää, koska lääkkeillä pystytään hormooneita muuttamaan. Kuinka monen päivän alkioita teillä on pakastettu? Meillä kolmen, joten ovilaatiosta siirto on oltava kuulemma neljäntenä päivänä. Onko muilla näin tarkkaa ollut tämän siirtopäivän kanssa?
 
  • Tykkää
Reactions: jauhopeukalo
Hui sulla on Joseliini vielä ylimääräistä jännitettävää päivien suhteen! Mulla ei oo mitään tietoa alkioiden laaduista tai pakastuspäivistä.

Mulla nyt siis toinen PAS ja ensimmäinenkin tehty lääkkeelliseen niin ei vissiin oo niin justiinsa. Ehkä ne sen limiksen paksuuden perusteella zekkaa sen siirtopäivän?

Meinaako Jauhopeukalo pysyä kovana testien kanssa ja odottaa kiltisti vielä viikon :) ?
 
  • Tykkää
Reactions: jauhopeukalo
Joseliini, mulla tulossa huhtikuussa elämäni eka PAS, ja luonnonkiertoon. Pietarissa siis tehdään ja lääkäri suunnitellu sen kp 16 (5 pv ikäiset alkiot), en tiiä kuin tarkka tuo päivä on, kun en tajua sitä että ovista ei kuulema ees tarvita.
 
Hienoja uutisia Popcorn! :heart:

prinsessatyttö miulla tuli siirron jälkeen parin päivän jälkeen hieman rusehtavaa vuotoa ja miulle selitettiin että siirrossa kohdun kaulaa pestessä/ katetria laittaessa voi verta tihkua vähän joka tulee siis ulos pari-kolme päivää myöhemmin ruskeana vuotona sekoittuessaan valkovuotoon. Vaaratonta siis jos sitä on.

melinda testejä ei ole kaapissa enkä itses tiedä pystynkö ostamaan ku meijän rahatilanne on aika kehno tällä hetkellä miehen sairasloman takia ja käyttäisin mielellään ne tärkeämpään.

Jauhopeukalo pp 9
 
Jauhopeukalo, mä niin tiedän ton itkujutun! Ekassa raskaudessa mulla ei ollu mitään sellasta, mutta toisessa itketti kaikki. Tänään ajelin kotiin ja radiossa soi "Tuntematon potilas", ja mua itketti hirveesti! :) Kyllä on hormonit ainakin täällä kohdillaan.
Pientä tuhruvuotoa on tullut joka päivä, ja vaikka tiedäntiedäntiedän, että se on täysintäysintäysin normaalia ja jopa odotettavaa, niin kyllä se silti vähän ahdistaa, kun ei aiemmin oo moista ollu...

Kiva kun kerroit kuulumisia, Popcorn! Se on se varhaisultra kyllä tärkeä virstanpylväs, että näkee siellä jonkun oikeesti asustavan. Mulla edessä vasta 24.3. -- kauheen pitkä aika vielä odotella.

Ens viikolla sitten jännät paikat, kun kolmella piina päättyy! Jaksamista teille näihin viimeisiin päiviin.

Joseliini, mulla siis tosiaan aina tehty PAS lääkkeelliseen kiertoon, mutta tarkkaa oli silti päivien kanssa sikäli, että luget aloitettiin viis päivää ennen siirtoa, kun alkio oli viispäiväinen. Onnea sulle ja Melindalle siirtoon!
 

Yhteistyössä