Itse olin hiljattain saman päätöksen edessä. Ja kaiken sen faktan perusteella mitä kuulin ammattilaisilta ja luin (tähän _ei_ kuulu maallikkojen kauhukertomukset netissä, vaan oikeat, luotettavat lähteet), olisin halunnut synnyttää alakautta. Alatiesynnytys perätilassa on nykykriteereillä ja -menetelmillä toteutettuna yhtä turvallinen kuin normaali alatiesynnytys. Kun lantion ja sikiön mitat on tutkittu ja tiedetään että se mahtuu alakautta, ei kiinni juuttumisen riskiä käytännössä juuri ole (jos olisi, eivät lääkärit antaisi lupaa alatiesynnytykseen). Lisäksi perätilasynnytyksessä on jatkuva sektiovalmius, sektioon siis päätyy heti, jos synnytys ei etene normaalisti. Henkilökuntaa on paikalla enemmän kuin normaalissa alatiesynnytyksessä ja vauvan vointia tarkkaillaan koko ajan.
Alatiesynnytys on sekä äidin että lapsen kannalta tilastollisesti se parempi vaihtoehto (äidin nopeampi toipuminen, lapsen vastustuskyvyn lisääntyminen, lapsen pienempi allergiariski, vähemmän komplikaatioita jne.). Itse olin todella harmissani kun jouduin alatiesynnytyssuunnitelmista huolimatta kiireellisesti keisarileikkaukseen. Olin jo ehtinyt keräämään "taistelutahtoa" perätilalapsen synnyttämiseen alakautta, ja itku pääsi kun kuulin että nyt pitääkin heti leikata, enkä saa edes yrittää alateitse (lapsivesi meni ennen aikojaan).
Edelleen nyt, sektion kokeneena, olisin toivonut voivani edes yrittää alatiesynnytystä perätilasta huolimatta. Sektio oli todella epämiellyttävä kokemus, kuten myös siitä toipuminen. Leikkauksessa kivut kyllä hävisivät, mutta venyttämisen ja "repimisen" tunne ei, tuntui kuin sisäelimeni revittäisiin yksi kerrallaan paljain käsin pois ja välillä vähän hämmennettäisiin avoinna olevaa vatsaa kovakouraisesti. Kun puudutus lakkasi, alkoivat helvetilliset kivut ja kipuilua jatkui viikkoja. Kotona en olisi pärjännyt yksin, jo sängystä nouseminen ja vessakäynnit olivat työn ja tuskan takana. Moni normaalijuttu (kuten kumartuminen, vartalon taivuttaminen, muutamaa kiloa painavempien tavaroiden nostaminen, hidasta hiippailua reippaampi kävely ym ym ym) oli täysin mahdotonta pari ensimmäistä viikkoa. Leikkauksessa en saanut vauvaa ollenkaan rinnalle vaikka sillä olikin kaikki hyvin, vauva vaan vilautettiin minulle ja vietiin pestäväksi. Ensimmäiset tunnit vauva oli kapaloituna ja olisin niin paljon toivonut näkeväni lapsestani muutakin kuin kasvot. Aivan erilaista kuin olin kuvitellut synnytysten jälkeisten tuntien olevan. Toki olen onnellinen terveestä lapsesta, mutta silti olisin toivonut asioiden sujuneen toisin.
Mieti tarkkaan, ja miten päätätkin, tsemppiä tulevaan!
