[QUOTE="ainokainen";27171240]Mulla on tämä tilanne tällä hetkellä menossa ja kyllä - maksaisi mitä vaan jos saisin kaverin jakamaan tätä vastuuta.
Perseestä on ollut myös aina se "ainoa huomion kohde". Ihan sama mitä teet niin suo seurataan kokoajan vanhempien toimesta (toki löytyy niitä joiden luonteelle sopii hyvin paistatella yksinäisenä siellä pallilla kaiken huomio keskipisteenä). Jos olisi ollut sisaruksia huomio olisi hieman jakaantunut ja mun jutut ei olisi ollut vanhemmille aina niin "käänteen tekeviä". Se meinaa on todella ärsyttävää välillä.
Samoin vanhempien odotukset. Otetaan vaikka joulu. Miehellä on useita sisaruksia. Heistä aina joku on vanhusten luona jouluna. Toiset viettävät oman perheen parissa. Mutta mulla - tuntuu aina olevan velvollisuus olla omien vanhempieni luona, koska muutoin he ovat yksi. Juujuu. Sitä on helppo sanoa pienen lapsen kanssa että minusta ei tule tuollaista. Mutta oikeasti sitten kun olette vanhoja - todennäköisesti odotatta kovasti sitä ainokaista kylään jouluna.
[/QUOTE]
Ei voi tietää meneekö elämä samalla tavalla kaikilla ainoilla lapsilla. Ja joskus jotkut vanhemmat (huonot sellaiset) ottaa yhden lapsistaan silmätikuksi, siitä tulee perheen musta lammas, jonka tekemisiä seurataan suurennuslasilla ja samaan aikaan muut sisarukset saa tehdä mitä vaan ja se on ihan oikein aina vanhempien mielestä. Että ei ne sisaruksetkaan välttämättä poista sitä, että vanhempien odotukset pienenisi tai jakaantuisi tasan oikein.. Tiedän perheitä, joissa joltain lapselta odotetaan aina apua/tukea/rahallistakin tukea jopa.. ja samaan aikaan muilta sisaruksilta ei odoteta mitään vaan päinvastoin heitä pitää auttaa. Tai että juuri sen tietyn lapsen pitää olla joka joulu ehdottomasti kotona, auttaa järjestämään juhlia jne. mutta muut lapset saa vapaammin tehdä ihan kuinka haluavat.
Meillä on yks lapsi. Hyviä puolia tosiaan on se että rahaa menee kaikkeen vähemmän.. matkustellakin voidaan useammin kuin jos lapsia olisi enemmän. On helppo lähteä minne vaan ja voidaan vanhemmatkin vuorotella niin että toinen saa aikaa olla yksin (tosin tämä nyt varmaan onnistuu useammankin lapsen kanssa
) Tulevaisuudessa lapsi voi periaatteessa harrastaa ihan mitä haluaa, siihen on varaa.
Meidän tulot on sellaiset, että yhden kanssa ei oikeastaan tarvitse miettiä hirveästi miten rahaa kulutetaan, mutta toisen kanssa menisi aika tiukille. Raha ei kuitenkaan ole se syy miksei toista tehdä.
Välillä mietin itsekin mikä olisi oikea ratkaisu, toinen lapsi vai ei. Jotenkin on kuitenkin tunne että näin on nyt hyvä.. en osaa sitä selittää millään. Joskus mietin sitä että entä jos sattuisi vaikka kuolemaan toisen lapsen synnytyksessä tai muuta kamalaa, silloin aina ajattelen että pitäisi nyt tyytyä ihan vain tähän kun nyt tosiaan kaikki on hyvin! Ja itse koen olevani näin parempi vanhempi, kahden kanssa voimavarani ei ainakaan juuri nyt riittäisi eli jo olemassa olevan lapsen kannalta tilanne on varmasti parempi näin.
Toivon, että lapsemme saa esim. serkuistaan ja muusta suvusta niin läheisiä itselleen, että siinä vaiheessa kun meistä aika jättää ei jäisi ihan yksin. Että kuitenkin laajasta suvusta olisi joku tukena ja apuna.