Peruimme joulumme

vierailija
Hmmm, minusta se ei ole pois muilta vähäosaisemmilta jos meillä vietetään joulua. Koska,
- samat joulukoristeet ja valot varastossa
- ruokaa ostetaan muutenkin, niin miksei sitten jouluruokaa
- joululahjoja ostan muutaman joka lapselle; yleensä yksi toivelahja ja muut jotain käytännöllistä, kuten vaatetta.

Meillä joulussa tärkeintä on tunnelma, yhdessä joulun tekeminen ja odottaminen. Laitetaan yhdessä jouluvaloja, kuunnellaan lauluja, muistetaan heikompiosaisia (viedään lahjoituksia), yms.
Ja paras joululahja on mun oma perhe olohuoneen sohvalla, yhdessä aattona joulukuusen loisteessa :)
 
sairaanhoitajatar
Minä voisin perua kaikki muut juhlapyhät, mutta en joulua! Aloitan jouluun valmistautumisen jo hyvissä ajoin, poltan kynttilöitä ja sytytän valoja ja lyhtyjä, kuuntelen joulumusiikkia. Kaikki muu on minulle turhaa rekvisiittaa. Toki ostan lahjoja lapsille, leivomme pipareita ja torttuja, paistetaan kinkku ja syödään suklaata ja marmelaadia. Kaikista tärkeintä on kuitenkin tunnelma.
 
vierailija
Lapsuudenkodissani joulu oli aina massiivinen tappelu, huutoa joka päivä ainakin 2 viikkoa ennen joulua, talo piti puunata lattiasta kattoon, ravata viidellätoista eri hautausmaalla, vanhempien pinna paloi välittömästi ihan kaikesta, illat ajettiin ympäri pääkaupunkiseutua kiikuttaen joulukukkia tuttaville, joita itse näin ehkä sen yhden keran vuodessa, joiden nimi tai naama ei silloinkaan jäänyt mieleen. Jouluaattona oli sitten minujttiaikataulu, jotta kaikki jouluaaton jokavuotiset rutiinit saatiin tehtyä ajallaan, ja selkäsaunaa oli jaossa, jos me lapset emme ymmärtäneet olla hiljaa ja kiltisti, kun pitäisihän meidän tajuta, ettei vanhempia sovi nyt häiritä kun heillä on muutenkin niin kova kiire ja stressi.

Joten ei, en ole rakentanut joulua kotiini 20 vuoteen. Kamala ajatuskin. Sitten kun saan omia lapsia, on pakko miettiä, miten tuon joulun hoitaa. Jonkinlaiset perinteet ovat tärkeitä, mutta liika on liikaa.
 
Mä en ymmärrä miks aina pitää perustella sitä, ettei pidä joulusta.
Mä en oo yhtään jouluihminen, ollu oikeen koskaan, sen jälkeen kun oon muuttanu kotoa pois, oon ollu enemmän ja vähemmän viettämättä joulua, kaikki haluaa nähdä just silloin ja kaikkien luokse pitäis ajella kahden päivän aikana. Jouluruoasta en juuri välitä, kinkku on hyvää, mut siihen se jääkin.

Nyt kun mulla ei ole lapsia aattona, niin mä en aio tehä joulun eteen mitään. Aaton aattelin viettää ihan vaan syöden jotain hyvää ei jouluruokaa ja katellen leffoja.
Joulupäivänä sit varmaan käyn lasten kanssa äidillä, nii tulee se jouluruokaki syötyä. Mut kyllä mä odotan sitä aikaa, että lapsille voi kertoa, ettei joulupukkia ole olemassa ja voidaan viettää joulua ihan omalla tavalla, vaikka lähtemällä johonkin reissuun :)

Joten mä kyllä ymmärrän ap:ta todella hyvin.
 
Ihan parasta olisi, kun jokainen voisi aikuisena viettää omassa kodissa ihan sellaista joulua kuin tykkää. Omasta lapsuudesta muistan, että joulu oli aina pettymys ja kaikilla oli ikävää. Nuorena aikuisena en sitä viettänyt lainkaan. Oma tapa viettää joulua on muodostunut vasta perheen kanssa. Rentoutukaa ja nauttikaa, kukin tahollaan. Ei tarvitse mennä jonkun pakotetun kaavan mukaan.
 
HopeaToffeen kanssa olen samoilla linjoilla eli jokainen viettäköön joulunsa miten haluaa ja mikä parhaiten luonnistuu :). Itse näen sen rentoutumisen aikana ja yhdessä olemisen hetkinä ilman stressiä ja ylimääräistä kouhotusta tai meno/kuluerää. Joulu tulee ja menee joka vuosi :)

Aloittajalle oikein mukavaa lomailua :)!
 
Joulu on lasten juhla. Enpä viitsisi oman laiskuuden vuoksi sitä riistää lapsilta pois.
Aivan, laiskuudestahan se onkin kyse . Honey, jos sä et tiedä kaikkea niin ole silloin hiljaa.

Lapsemme eivät asiaa noteeraa, jos siitä ei numeroa tehdä. tietenkin jos te kaikki naudat tulette nokan eteen määkimään että voi raukkoja voi voi, niin voihan se olla sitten että huomaavat jotain.

Mutta olen varma, että lapsemme saavat tänäkin vuonna ikimuistoisen joulun kuten ovat muulloinkin saaneet.
 
vierailija
Meillä joulussa tärkeintä on tunnelma, yhdessä joulun tekeminen ja odottaminen. Laitetaan yhdessä jouluvaloja, kuunnellaan lauluja, muistetaan heikompiosaisia (viedään lahjoituksia), yms.
Ja paras joululahja on mun oma perhe olohuoneen sohvalla, yhdessä aattona joulukuusen loisteessa :)
Joulun tekemistä ja odottamista lukuunottamatta noin meillä tehdään ympäri vuoden...
 
vierailija
Aivan, laiskuudestahan se onkin kyse . Honey, jos sä et tiedä kaikkea niin ole silloin hiljaa.

Lapsemme eivät asiaa noteeraa, jos siitä ei numeroa tehdä. tietenkin jos te kaikki naudat tulette nokan eteen määkimään että voi raukkoja voi voi, niin voihan se olla sitten että huomaavat jotain.

Mutta olen varma, että lapsemme saavat tänäkin vuonna ikimuistoisen joulun kuten ovat muulloinkin saaneet.
Harvemmin jos koskaan olen kuullut naudan määkivän :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: magiamilla
-Atte-
Tuntuu kyllä helpottavalle kun päätimme, että tänä vuonna ei hankita lahjoja, ei koristella, eikä laiteta jouluruokia. Ollaan niin kuin muinakin päivinä.
Nautimme ja olemme lo-mal-la.
Meillä oli hyvin matala profiili. Teini ei ollut kotona, eikä muutenkaan perusta siitä enää.

Muutama lahja, muutama koriste ikkunalaudalla, ei kuusta. Pihapiirissä on luonnonsellaisia.

Vaimo teki piparit ja tortut valmisaineista. Muutama jouluinen valmislaatikko, joihin loraus kermaa.

Vaimo on vege, itse en sikaa enää syö. Tilalla kinkkuna herkullista savukalkkunaa, sellaisia valmiiksi siivutettuja.

Että silleen se joulu o_O
 

Yhteistyössä