??Piinailijoiden oireet ovulaation jälkeen ja tulos??

Moi. Kirjoitanpa minäkin. Me ollaan miehen kanssa lähinnä keskeytettyä harrasteltu, koska nuorempi on vasta vuoden, mutta ei mitään stressiä oteta ja rakkautta riittää, jos tällä lailla pikkuihminen tulossa olisi. Mulla oli niin selvät ovistuntemukset tiistaina (en ollut varma päivästä milloin koittaa), niin listailin näitä nyt sitten. :)

Dpo0, vatsakivut, lämpö 36,1
Dpo1, vieläkin kovat vatsakivut ja rinnat arat
Dpo2, aivastaessa ja yskiessä kovia viiltäviä repäisykipuja (mistä ihmeestä tämä johtuu?? Repäisykipuja mulla on tullut kahdessa raskaudessa vasta testin teon jlk)
Dpo3, tosi arat rinnat, leuassa kolme finniä (tulee yleensä aina ennen menkkoja), kirvelyä alakerrassa, valkovuotoa, jäätävä väsymys (ollut tosin jo ehkä kuukauden). Lisäksi aika kovia nippailuja nivusissa. Oisko sen verran jyty ollut ovulaatiotapahtuma, että vielä tällä lailla kipuna oireilee? Lämpöä 36,5.
Dpo4, Vihlova kipu alavatsalla ja nivusissa jatkuu. Lisäksi on aika voimakkaita ristiselkäkipuja. Mä en ole oikein uskonut näin varhaisiin oireisiin ja kuitannut jutut lähinnä ovulaation piikkiin, mutta ainakin itsellä on nyt selkeästi enemmän kipuja kuin aiemmissa kierroissa. Voisiko olla kumminkin oviksesta johtuvaa. Pissattaa myös vähän väliä. Sekin mulla alkoi aiemmissa raskauksissa vasta plussan jälkeen. Lisäksi mulle on tainnut tulla/tulossa hiiva. Kutinaa ja kirvelyä ja paksua vuotoa. Se mulla on ollut kolmesti ja kaikki raskaana ollessa. Yksi päättyi varhain kesken. Katsellaan... Oon aina ollut tosi varhainen testaaja ja plussia näkynyt tosi pienillä päivillä. Taidan tästäkin aloittaa sitten jo aikaisin jännäämään. :D Hölmöähän tuo on.
Dpo5, Kaksi aivan julmetun kovaa repäisykipukohtausta kylkeä kääntäessä ja toinen aivastaessa. Sattui kyllä. Rinnat arat. Lämpö oli 36,6. Hieman kuukautiskipumaista kipua ja aivan mielettömät mielialavaihtelut, lähinnä sieltä kiukkuisemmalta puolelta. Illalla puristava kipu, jonka paikallistin suoraan kohdun kohdalle. Pari kertaa kramppasi aika kovasti, mutta kesti vain hetken ja oli jo parissa minuutissa ohi.
Dpo6, Aamu alkoi palelulla. Tissit tosi kipeät. Kuukautiskipua. Kahvista tuli huono olo. (Näin on käynyt tosin aika usein.) Mulla oli yksi cb jäänyt tuplapakkauksesta ja aivan hullu idea, mutta pissin tikkuun ja yllätyksekseni siihen piirtyi aivan haalea haamu. Eihän siinä vielä kuuluisi näkyä?? Otin kuvan näytille kotelon kanssa ja purettuna, kun se näkyi selvemmin ilman koteloa. Testiajalla tuli ruutuun.
[/URL][/IMG] Mitä mieltä olette?
Alavatsalla ollut koko päivän jonkin verran jomotusta ja tajuton väsymys iski myös.
Dpo7, kuukautiskipumaisia jomotuksia, toispuoleista tuikkimista alavatsalla ja uus finni. Niin ja armoton väsymys, illallakin nukahdin olohuoneen lattialle. :D
Dpo8, tissit ei enää kovin kipeät, menkkakivut jatkuu. Väsymystä heti aamusta ja villavaatteita päälle, että tarkenee. Kahvi maistuu kyllä oikeinkin hyvin. Nivusissa jomottaa.
Dpo9 (mietin, oliko kuitenkin vasta nyt dpo8), Rinnat ei juurikaan arat, nännit ovat. Ihan hirveä väsymys ja hieman huono olo. Pregchckissä en erottanut oikeastaan mitään, ellen sopivassa valossa viivanpaikkaa. Mahassa vihlaisee aika ajoin ja on tosi kylmä!!.
Dpo10/Kp1. Vuoto alkoi, aivan puskista. Siksi tuo haamukin tuli, kun ovulaatio ollut neljä päivää luultua aiemmin ja oli varmasti yritystä kiinnittymiseen..
 
Viimeksi muokattu:
Mäkin ilmottaudun joukkoon! Eka piinailukierto meneillään, ja on tää vaan jännää :O aika vaan ei tunnu menevän eteenpäin.... Kierrosta ei siis tietoa, kun kierukka jus otettu pois, eikä sillon ollut menkkoja. Nyt ollu yhet, ja tänään meneillään kp22. Dpo:sta en ole varma vielä, niin käytän kp laskutapaa.. :)

kp1-6 täti
kp 6-15 voimistuvat seksihalut+pupuilua joka päivä
kp16 vihlaiseva kipu vasemmalla munasarjojen kohdalla. testattu haalea viiva ovistikkuun, halut niin kovat etten muista ikinä olleen! (hormonit toimii vähän eri tavalla kun kierukan kanssa??) vähän vv:a housuissa. pupuilua..
kp17 Vihlova kipu jatkuu voimakkaampana, ovistikkuun testattu voimakkaampi viiva kuin eilen. Flippasin miehelle, mutta silti pupuilua. halut edelleen aivan järkyttävän kovat.
kp18 iiihan vähän haaleampi viiva ovistikkuun kuin eilen, kivut alavatsassa ja alapäässä(??) jatkuvat. vähän vv:a taas.. halut vieläkin huipussaan,pupuilua.
kp19 tooodella haalea viiva/ei viivaa. ei oikeastaan oireita, paitsi halut vieläkin kovat ja en muuta pysty ajattelemaan kuin pupuilua. ja pupuilua siis...
kp20 ei viivaa ovistikkuun, ei juurikaan oireita paitsi ne halut vaan ei laannu.
kp 21 ei juurikaan oireita, ehkä ihan pieni vihlaisu alamasussa. ja ihan pikkasen vv:a housuissa. Halut ihan vähän laskenut..? illalla ihan sairaan huono olo! (voi johtua mistä vaan)
kp 22 karsee nälkä heti ku herään (ei tavallista mulle) ja ihan tosi pieniä nippailuja masussa, halut alkaa hälvetä.. huh! Pystyy taas keskittymään muuhunkin elämään! vai pystynkö... Jännittää jännittää... päätin että testaan kp 30, jossei tätiä tule.. aika se vaan menee hitaasti..........
kp23 Ei oikeen mitään.. taas kova nälkä aamulla ja pienen pieniä menkkatuntemuksia. kai.
kp24 yöllä paljon vv:a. Muuten ei m i t ä ä n. Nega testattu (illalla juhlat), ei kauheesti yllättänyt ettei mitään näyttänyt näin aikasin :D
kp25 Tissit kipeet.. ei mitään muuta.... tätiköhän sieltä..?
kp26 Rinnat vielä kipeemmät, sattuu vaikkei liiku..
kp27 Nega testattu, vaikka piti odotaa kp30 asti.hehe. Ei vieläkään muuta kun rinnat aristaa ja paljon.
kp 28 Kovat menkkakivut, rinnat entistä kipeemmät. Aika varma että täti saapuu, sillä näistä kivuista ei voi erehtyä! Hirvee pissahätä, kuiva suu ja ruoanhimo! Tanssitunnilla oksetti ja huippas.
kp29 ei juurikaan menkkakipuja, muutaman kerran vihlasee vaan mahasta. Rinnat räjähtää kivusta, ja mieli on kiree. pari kertaa tullu huono olo ihan pieneks hetkeks, ja menny sitten ohi.
kp30 ovismaisia vihlasuja mahassa. rinnat erittäin isot ja kipeet etenki sivuilta. vähän pahaa oloa ja suussa outo maku/kuvia suu. Testattu aamulla vaaleista vaalein haamu, johon en kyllä luottais yhtään että oli mikään. Tummui kyllä testiajan jälkeen niin että erotti selkeesti. su sitte uus testaus jossei täti saavu siihen mennessä...
kp31 En malttanut odottaa (ylläri!), vaan testasin toisen haamun aamulla. Tositositosi vaalea, mutta silti näkyi jotain, mieskin näki. Aivan jäätävät menkkakivut alkoi kuitenkin yhtäkkiä ja meinas jalat lähtee alta. Ei kuitenkaan vielä vuotoa. Tuntuu niin menkkakivuilta, että olisin ihmeissäni jossei se täti nyt sit saapuis tänään?? Hirveitä kipuja alapäässä, häpyluussa??
kp32 vähän pahaa oloa ja huimausta, tissit edeleen kipeät. hirvee tädin-odottelu jännitys! veren maku suussa koko illan. Yhtäkkiä tulee pari hajua TODELLA voimakkaasti nenään, mitä mies ei haistanut.
kp33 raskaana 1-2 vko clearbluen digillä! :heart::heart:
kp37 raskaana 3+ clearbluen digillä =)
 
Viimeksi muokattu:
Mäkin laitan omat oireeni tänne, jos auttaa jotain piinailijaa jatkossa:)

eli oviksen jälkeen halut jatkui kammarin puolella, samoin valkkaria tuli kiitettävästi.
dpo 3 yöllä tunsin pari rajua repäisykipua vasemmalla alavatsalla (kiinnittyminen?)
dpo 7 lähtien palelua iltaisin
dpo 8 lähtien rinnat arat varsinkin sivuilta
dpo 10 lähtien menkkamaista juilintaa alavatsalla ja selässä sekä nenä tukossa aamuisin (myös parina aamuna nenäverenvuotoa niistäessä)
dpo 11 nivuskipuja
dpo 11 nega findout fertestillä
dpo 14 haalea viiva apteekin omaan raskaustestiin
dpo 16 raskaana 2-3 viikkoa clearblun digi
Rinnat kipeytyneet tämän jälkeen entisestään, hieman etovaa oloa jos ei syö säännöllisesti. Menkka-ja nivusjuilintoja..."Kunnon "oireita odotellessa ;)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: intoilija ja Pink89
Lisäänpä tänne omatkin oireeni, kun satuin niitä tässä kierrossa ylös kirjailemaan. Ja itse aina selasin hulluna näitä oirelistoja. =)

DPO 2 Pieni, kirkas ja venyvä lima. Tahmeaa, paksumpaa valkkaria. Lieviä tissituntemuksia.
DPO 3 Tahmeaa, paksumpaa valkkaria. Nipistelyä oikeassa ja vasemmassa munasarjassa. Tissit päältä arat (tosin käyn salilla ja pumpissa, joten voi olla lihaksetkin).
DPO 4 Mahakipua, joka tuntuu kovalta nälältä. N. 10.30 pari tuntia eteenpäin vasemmalla mahassa ja kyljessä nipistelyä ja viiltelyä. Kurkkukipua, silmät väsyneet. Illalla venyvää valkkaria, kuin ovislimaa koostumukseltaan!
DPO 5 Tänäänkin vaaleaa venyvää valkkaria. Oikea puolen muniksen jomottelua. Kurkkukipu ja silmät väsyneet. Vatsa löysällä.
DPO 6 Paksua, aivan valkoista ja tahmeaa valkkaria. Oikealla mahassa "tuikkimista". Alavatsaa nipistelee. Vasemmalle kylkeen (alas) pistelee. Tissit päältä arat. Verta pupuilun (takaapäin) jälkeen.
DPO 7 Tissit edelleen vähän arat.
DPO 8 Aamulla vetinen, kirkas valkkari. Myöhemmin paakkuista, paksua ja valkoista. Tissien (lihas?)kipu. Verta pupuilun jälkeen.
DPO 9 Mahaa vähän aristaa (eilinen pupuilu?). Jomotusta oikealla. Mahaa polttelee (suoli?). Pissa haisee voimakkaalta. Valkkariosastolla kuivaa. Kamala itku/masennus/ahdituskohtaus lähipiirin vauvauutisesta. Illalla kiristelyä mahassa ylös noustessa.
DPO10 Vasemmalla tuntemuksia munasarjassa (myös vähän vasemmassa yläreidessä). Vasemman tissin ulkosivu ja oikean tissin sisäsivu kipeät! :confused: Oikealle ylävatsaan polttelee. Oikeaan munasarjaan "tökkii" sykäyksittäin. Oikea suupieli auki (tuskin liittyy mitenkään mihinkään, mutta onpahan kirjattu...). Itku/masennus jatkuu ihan hulluna tänäänkin. :'(
DPO 11 Poskessa finni. Aamulla hyvin haalean rusehtavaa valkkaria. Portaissa hengästyttää! Mahaa nipistelee. Alaselkä kipuilee. Heikko/tärisevä, ministi huono olo (eli varmasti mielikuvituksen tuotetta). Alaselkä kipuilee. Häpyä nipistelee. Kurkussa ajoittain etova olo (se mielikuvitus....). Illalla lempisiideri maistuu niin pahalle, että lopputölkki pitää antaa miehelle, yöks.
DPO 12 Aamulla HAAMU 10-herkällä One Stepin testillä! Mahaa nipistelee. Ei kuitenkaan monen kuvaamien menkkakipujen tavoin, vaan niin kuin jännittäeesä (voi kyllä olla sitäkin) tai sillä tavalla kun aivan järkyttävä nälkä. Mahanipistelyt jatkuvat päivälläkin, tuntuvat etenkin kävellessä.
DPO 13 Testi haalea plussa. Välillä mahatuntemuksia. Vähemmän kuin eilen.
DPO 14 Digitestiin "Raskaana 2-3". :heart: Etova olo ajoittain. Tissit turvonneet ja kipeöt esim. halatessa.
DPO 16 Tissit pinkeät ja suurentuneen oloiset.
DPO 17 Tissit taas melko normaalit.

Tänään on meneillään 5+3 ja hirveän vähän oireita on ollut. Tissit (ehkä?) ihan aavistuksen normaalia isommat ja aivan ministi arat. Mahassa jotain tuntuu toisinaan, mutta ei edes joka päivä. Ei palella sen enempää kuin ennenkään, eikä kauheasti väsytäkään. Yöllä olen tosin ruvennut hereilemään usemman kerran. Pissalla olen aina juossut paljon, joten ei muutosta siinäkään. Huonoa oloa, yms. siis odotellessa... :D

Omalla kohdalla siis raskausoireet oli täysin erilaiset kuin mitä olisin odottanut! Eivät pahemmin eronneet normaaleista menkkaoireista. Ainoa epäily oli tuo DPO 4:n kipuilut, mutta ajattelin, että ei niin aikaisin ainakaan mitään voi kiinnittyä! Lisäksi samana päivänä tullut lima oli raskauden merkki myös yhdelle toiselle aikaisemmin kolmekymppisten ketjusta raskautuneelle. Mutta siitäkin ajattelin, että on vain sattumaa.

MUOKS: Luin myöhemmin, että tuo verentulo pupuilun jälkeen voi liittyä siihen, että kohdunnapukan (siellä emättimen perällä) iho haurastuu ja ärtyy helpommin alkuraskaudessa ja voi siksi vuotaa.
 
Viimeksi muokattu:
No kokeillaanpas päivitellä vaikken oviksesta 100% varma oo oliko 25/26.3 Oireina oli tulviva lima,vihlonnat (en muista kummalla puolella) munasarjassa,HIMOT. Tikutella en voinut kun olin sairaalassa.. Taustaa sen verran että olin "raskaana" ja 19.3 alkoi vuoto,22.3 jouduin sairaalaan vatsakipujen ja verenpaineen romahduksen vuoksi ja todettiin kohdun ulkoinen raskaus. Heti leikkaukseen koska olin vuotanut vatsaonteloon verta ja munatorvi oli revennyt,eli siis poistettiin se ja tehtiin kaavinta. Alkiota ei löydetty,oli varmaan hajonnut ja hyytymien seassa. Miehen kanssa touhuilua 27.3 mutta nyt on alkanut tulemaan "oireita" joten listailen nyt mutta dpo:t voi heittää.Sen verran vielä että kotiin päästyä tikutin 28.3 viivan joka oli toisesta laidasta ohuesti yhtä vahva ja sen jälkeen melkeen valkosia testiviivoja.
kp10-11:hieman veristä vuotoa paperiin pyyhkiessä.etomista,ei ruoka halua mutta kova nälkä,poskien kuumotus
kp12: itkuherkkyyttä,nippailua alavatsassa,etomista ei ruoka halua mutta kova nälkä
kp13:etomista,nippailua,itkuherkkyyttä,kylmän ja kuuman vaihtelu,päänahan hilseily
kp14:rinnat kipeät,etomista,outoa pirteyttä :cool: nippailua,kylmä ja kuuma vuorotellen,kuumeinen olo muttei kuumetta,valkkaria ollut reiluhkosti,tummumista nännin "juuressa",närästystä,alaselän ja vatsan vihlonta,valkoisia nystyröitä rinnoissa,verisuonet selvästi näkyvissä,"onnellisempi" olo..monta päivää jo kuivaruokakaappi haissut karmealta mutta normaalilta. Ja nukkumatti muistanut joka ilta oudon aikaisin.
kp15: tissit kipeenä,aamukahvi tökkii,herään pirteenä(olen aamu uninen..)suupielet auki,oisko vitamiinin puute.Vihlomista alavatsalla.selkä kipee,yleensä jotenkin "pehmenee" aina raskaana selässä olevat jotkut mitkä lie ja tuntuu ettei selkä kestä yhtään rasitusta.Rasituksesta puheenollen päivä siis menny juuri rasittaessa sitä selkää,eli pelottavan siivous vimman pyörteissä.Huimausta.pään outoa jomotusta.istuessa "kohtu tärähtää" ja paineen tunne.huulet kuivat ja ihan tulessa.väsy jo aikasin illasta.pistelyä ja juilimista vasemmalla puolen alavatsalla(nyt jotenkin muistelisin että ovis tuntemukset oli oikealla eli "ehyellä" puolella)tissi kipu vaan lisääntyy,kova nälkä.Nivusia vihloo.
kp16:hirvee aamu väsy,huono olo,vatsassa outoja fiiliksiä,päässä heittää pystyssä ja vaakatasossa,pissattaa paljon,aivastuttaa ja nenä vuotaa vähä(meillä kyllä osalla flenssua mutta mulla se on OIRE :LOL: ) nälkä vaikken aamusin saata syyä yleensä niin pengon jääkaappia..tissit kipeet,totaalinen uupumus ollut koko päivän.ummetusta.alaselkä niin kipee että sohvalta ylös pääsy vai-kee-ta.Nenä,sormet ja varpaat jääkylmät,oli muuten sama joskus pari päivää sitten.silmät ollut kuivat ja valoarat jo 3pvää.Olen syönyt varmaan 3 henkilön edestä tänään silti ruoka mielessä |O vasemmalle puolelle tuikkii.
kp17:tissiiiiit kipeet! väsyttää aamusta,tuikkimista vasemmalla vatsassa,veri ei kierrä käsissä,silmät edelleen kuivat,kuumeinen kolotus muttei vieläkään ainakaan kuumetta,NÄLKÄ aamusta aivan tajuton ja kohta taas tyhjenee jääkaappi :D pissalla saa juosta koko aika,sammahin väkisin sohvalle niin hirveä uupumus taas päivän,ja taas oisin valmis yöunille.vaihteleva mieliala...illalla viiltävää/poraavaa kipua taas vasemmalla puolella samassa kohtaa,nivuskipuja,paineentunne vatsallaan
epäilen oviksen olleen vasta tässä main..kp18:hirvee aamuväsy ja todella huono olo,kahvi ei maistu,selkä edelleen kipeä,tuntuu ettei se pysy kasassa ollenkaa :D pissattaa koko aika,iho kuiva ja kutisee.koko päivän tuikkinu samaan paikkaan vasemmalla,häpyluhun vihloo myös.leikkaus haavoja (tähystys) kiristää oudosti oisko turvotusta...? tai puhdasta läskiä tullu lisää :D
kp19:huono olo,pissattaa,jomottaa alavatsaa ja selkää,edelleen suupielet auki,makian nälkä vaikkei yleensä vaivaa semmonen,nälkä,väsy silti outo pirteys/tyyni/onnellinen(jos ei lasketa hetkellistä kilahtamista miehelle mitättömästä asiasta :D )tissikipu,edelleen vasemmalla sama kohta tuikkii joskin ei enää niin kovaa.edelleen huimaa/päässä "heittää" yhtäkkiä,makuulla myös.pienen pieni piste vaaleeta verta pyyhkiessä,vahva tunne että johtuu tuosta monen päivän "poraus" tunteesta(kiinnittymistä?) en lähtis onneks vielä yhdistään alkavaan vuotoon :)aivadtelua on ollut myös monta päivää mutta oon odottanut flunssaa alkavaksi mutta ei ole tullut eikä tunne että tulis
kp20:eilen vielä jäi pienen pientä vaaleeta veri tipan jälkeä pyyhkiessä,sama toistunu tänään joten alan uskoon että oli heikot olosuhteet kiinnittyä tai sit oli vanhat hormonit haamuilemassa :| no oireita ollut sen verran että aamulla todella huono olo +edellisiä oireita..jospa en vielä heitä kirvestä kaivoon...saunassa tuli todella heikko olo kuin myös edellisissä ootuksissa.paperiin ei oo enää jääny mitään onneksi,tunteet heittelee onnesta epätoivoon,vasemmalle EDELLEEN samaan kohtaan tuikkii:O rinnat taas tuntuu aroilta,kaikesta sitä on onnellinen.. ruuat ja juomat jotka ennen maistu tökkii. uupumus jo alkuillasta.kuiva iho(en kärsi iho-ongelmista yleensä) *aamun testausta odotellessa*
kp21:todella huono olo,paineen tunne alavatsassa,tissit ministi kipeet,EI vuotoa <3 (vielä ainakaa,aamuhan se vasta on)nyt jo iltapvä eikä vuotoa
selkää jomottaa mut johtuu taas kaikesta hääräilystä ja siivouksesta,olen siis mennyt sekaisin :D alavatsaa jomottelee hieman,vasemmalla e-del-leen pieniä pistelyjä,makian himo!mies sanoikin ettet sä ennen oo noin makian perään ollu :) no menee vähä liian pitkälle ku toisessa kädessä hedelmäkarkkipussi ja toisessa suklaalevy
,nivusia ja häpyluuta vihloo hieman.
kp22:aamulla aaltomaista etovaa oloa,repäisykipuja vasemmalla,jomotusta alavatsalla...pelottaa että menkat puskee päälle..paineen tunne,etenkin istuessa. JEE vuotoa ei ole,eikä menkatkaan ole alkanu,pistelyä vasemmalla edelleen,tähystys haavoja kiristää,ja kaikki puristaa=turvotus,uuvuttaa jo alku illasta..tissikipu,samaa huimausta/heittoa päässä ollut tähänkin asti asennosta riippumatta.Viikon ollu kuumeista oloa jo mutta ei kuumetta:jomotusta lihaksissa jne,vihlonta säteilee alaselästä reisiin ja joskus jopa pohkeisiin asti :O aivastelua joka päivä
kp23:Aamulla taas tooodella etova olo ja huippausta,labrassa oli taas koko paikkakunnan väki jonottamassa ja seisoskelin siellä vähä aikaa mut seiniä pitkin piti suunnilleen lähtee pois ku meinasin oksentaa ja huippas. Jomottaa alavatsaa VARMASTI VUOTO ALKAA! säteilee reisiin asti,mielialat vaihtelee yli iloisuudesta raivopäisyyteen,pissattaa koko ajan,tissit kainaloista kipeät,paineen tunne ja jomotus vain istuessa muuten!verta vuotaa ikenet yhtäkkiä
kp24:jatkan nyt oireitten listailua vaikka Hcg verestä otettuna nega :'( just ku sitä ennen aamulla pompin riemusta kun havaitsin tummumista haamussa,tai mikä haamu ku enhän minä oo raskaana!! mut pää ei anna periksi. No paineen tunne vatsalla jatkuu,pyyhkiessä runsasta limaa jossa ohut veriviiru sisällä(varmaan enteilee menkkoja,mutta yleensä ne ei varoittele vaan hanat aukee kerralla kunnolla) olo on ihan GAME OVER!!menkkamaista jomottelua edelleen alavatsalla,tissit kipeet,valkovuotoa reilummasti ollut jo pari päivää,pissattaa tiheään,verisuonet todella pinnassa tummana,vatsaa kipristelee paljon,pari tosi viiltävää tunnetta alavatsalla keskellä,
kp25:tosi huono olo,tissit kipeet,vatsaa kipristelee menkkamaisesti,tänään testattu haamu vaikka kp23 tehty veritestin Hcg-tulos alle 2...kova paine alavatsalla,kahvi etoo :p yöllä ja aamulla runsasta valkovuotoa(haiskahtaa verelle nenään kun istuu pöntölle ja sydän hyppää kurkkuun..)paksua kirkasta valkovuotoa,istuessa paine valtava vatsassa,ihmettelen kyllä näitä vihlomisia alavatsalla,alaselällä,lantion alueella ja säteilee reisiin asti,mulla ei liity menkkoihin oikeestaan minkäänlaista kipuilua ehkä pientä jomotusta.ja sekin sinä päivänä kun ne menkat alkaa.nyt vasta kp25/28-? ja samoja särkyjä jatkunu jo monen monta päivää.ovistakin tikutettu jos nää oireet ja tuntemukset johtus siitä mutta ei ole tasa vahvakaan viiva(toisesta laidasta viirun verran) nivusia tai enempi vasemman puoleista särkee,pari repäisykipua ollut päivän mittaan,nälkänälkänälkä,taas valmis nukkuun aiiikaisin!vasemmalla vihlomista
kp26:menkkamaiset kouristelut laantunut hieman,paljon valkovuotoa,repäisykipuja vatsassa,todella huono olo ja vapina aamusta,ylipirteä vaikka fyysisesti uupunut
kp27:tissit kipeät,istuessa vatsaa vihloo ja paine,tissikipu,aivastelua edelleen ja kuumeista jomotusta lihaksissa,paljon valkovuotoa,vihlomista ym tuntemuksia vatsassa,aamulla testattu pregcheck-testillä selvä plussa :heart: (tämä tais olla väärin värjäytynyt testi ) vatsa ollut pari päivää kova "pallo" turvotusta kai

kp28/28-?eli dpo:t ei tiedossahuono olo aamulla,nälkääää! menkkamaiset kouristukset loppunu kokonaan(outoa että semmosia niin kovasti olikin kun yleensä ei ole menkkakipuja kuin sillon kun kuparikierukka on paikoillaan(poistettu 12.12.11)tissit kipeenä,kahvi etoo,runsasta valkovuotoa,pientä paineentunnetta vatsalla,titanicin mainos saa joka kerta kyyneleet silmiin miten senki pystyy huomenna katsoon :LOL: mielialat vaihtelee,silmätulehduskin iski vaikka se tuskin oire on =) hentoa ja vähemmän hentoa tuikkimista siellätäällä ja muutenki oudot fiilikset alavatsalla,uuuuupumus koko päivän,kuumeinen olo ja jalat ja muut tuntuu itselle kuumalta mutta ei kuumetta,
kp29/28--->aamulla pari kipeää viiltoa alavatsalla sen jälkeen tuikkimista,tissit ministi kipeet(pelottaa nytkö oireet katoaaki vähitellen.) nippailuja ym alavatsalla edelleen iltapäivällä.VIHAAN MEIJÄN WC-PAPERIA JOSSA PUNAISIA KUKKIA!aina luulee veriläntiksi |O huippausta,itkuherkkyyttä,AAAH tulihan se tissikipu =) niin kauan kuin on tissit kipeät niin mulla on toivoa,siis jos ei vuoto ala..se on niiiin harvinaista tuo tissikipuilu ettei sitä ole kuin raskautuessa,pistelyä ym edelleen alavatsassa,huippaus ja päässä heitto jopa makuulla tähän väliin epäilen että dpo11-12 tänään nännejä vihloo kipeästi ulkona huppari päällä,taas semmonen kuumotus raajoissa ym kuin ois kuumetta mutta ei ole,verisuonet rintakehästä käsivarsiin saakka ällön näkyvissä.
Kp30/28:Titanicin jätin eilen suosiolla väliin itkuherkkyyden takia ja katsoin vaihtoehtoisesti Paranormal Activityn:no itkuhan siinä lopussa pääsi kun mies kuoli :D Tissit kipenee entisestään,Sukkapuikontökkimistä parin vihlaisun jälkeen oikealla,sängystä ylös pääsy tuskaa väsyn ja huonon olon takia,kauheet menkkakouristukset oneeks mennyt pois,kuumottaa JOKA ilta raajoja kuin ois tulikuumat mutta ei lämpöä eikä kuulemma muista tunnu kuumilta.ylipirteys,joka voi vaihtua varottamatta raivariin (seksin harrastaminen tuntuu ällöttävältä jo ajatuksena : / ) toisten hengitys lähellä pistää nokkaan ja haisee MUKA pahalle eli ällöttää....ei ainakaan mitää vuodon alkamis tuntemuksia eli tiettyjä jomotuksia, MAKIAN himo vaikka en syö yleensä karkkia,ruuan himo/nälkä/pakkomielle :D aamulla oli kuplinnan tunnetta,ei ollut mitään kakkahädän oireita yms ;Dseuraavan apteekin testin ajattelin tehdä perjantaina,sillon viimestään pitäis näkyä jotai ja luotan vain apteekin testiin varhaisessa/kk alkamispäivän ajankohtana
kp 31/28:aamusta taas huono olo,tosi kipeitä tökkimisiä alavatsalla,rinnat kipeet,ihme touhu puuskia ollu viime päivinä niin ei enää kerkee oireita tutkimaan :D no hyvä niin :) nälkä koko ajan ja ruuan kulutus mahotonta...
kp 32/28:huono olo,kovaa pistelyä oikealle alavatsaan,rinnat arat,olen saanut ilmaiset silikonit:rinnat turvonnut!
kp33/28rinnat turvonnu ja verisuonet kuultaa läpi :p huonoa oloa,pikkusta tuikkimista vatsalla.dpo:sta en enää tajua mitään mikä vois olla! näkyyköhän näissä mitään,itse luonnossa näen vähän jotain....
Aijaa.com - 10047808
Aijaa.com - 10047810
Aijaa.com - 10047812
piti jo tehdä ovistesti kun niin kovia vihlaisuja vasemmalla mut eihän siihen tullu väriä paljon yhtään,valkovuoto runsasta edelleen ,rinnat arat,
kp34/28tapahtus nyt jotain suuntaan tai toiseen |O oireet samoja:nippailuja,vihlomista,rinnat turvonnut ja arat,väsy,NÄLKÄ koko ajan,valkkaria reilusti ymsyms. taas oli pakko tehä ovistesti mut toinen viiva jäi tulematta. ja toive toteutui=kp1
alan päivittää kp:nä näitä kun en siitä ovulaatiosta oo varma.VAIKKA se veritesti oli nega niin aamulla tehty rfsu-testi näytti tummempaa/silti hailakkaa haamua (myös veritestin jälkeen kotona tehty apteekin tasti:punainen kapea haalea mutta selvä viiva,OUTOA! muttei tuota rfsu-testiä muka enää tarvi käännelläväännellä,joopajoo taitaa silmät nähä mitä haluaa.Tulipas kaunista tekstiä mutta olo on nii lytätty TAAS

vielä kierrosta,sanoivat että menkkoja voi odottaa ihan normaalisti alkavaksi eli 28pvän kierto mulla.Laskurin mukaan ovis ois ollut odotettavissa 2.4 mutta miten lie lasketaan kp:t tässä tilanteessa.No päivittelen tätä nyt oman mutu-tuntuman mukaan..Tässä "paperilla" tää näyttää nyt ihan naurettavalta et ovis ois ollut noin äkkiä mut ne oireet oli niiiiiiin oviksen tapaiset :ashamed: ja tuo tissikipu on mulla niin harvinaista ettei sitä ole kuin raskaana.Ovis ois siis ollut vuodosta laskettuna kp8 ja viimeksi oli kp12. eli ei kai ainakaan laskurin ennustama ovis ole huomenna,testasin ovis tikulla ja toista viivaa ei näkyny yhtään eli tunne vahvistuu että ovis oli tuolloin kuin oletan. :
SEKSIASIAAA :D eli olettamani ovis(pelkkien oireitten mukaan oli kp8 ja peiton heilutusta oli ainakin kp 9 (10?) ja 11 enempää en muista varmaksi ELI voihan se olla että dpo:t jotka oon laskenu kp8 mukaan onkin vähemmän, ainakin kp 9 ja 10 oli himot ja limat edelleen taivaissa mutta ne kovat vihlaisut oli kyllä kp8,oisko ne sit ollu vaan "kasvukipuja" vielä????? ovis ollut missä kohtaa lie,kp 27/28 testattu selväplussa vaikka 5 päivää sitten verikokeen mukaan Hcg alle 2


*GAME OVER*
 
Viimeksi muokattu:
Moikka :)

Mikäli hedelmöitys on mulla on tapahtunut niin pupuilusta on 5 päivää...mikä mun dpo on silloin?
Oireet
-tissit pinkeät nänneissä nystyröitä ja ovat siis todella kipeät, ensin sivuilta ja nyt
myös nännitkin...tissit myös kutisee
-itkuisuus, mieli heittelee
-maha turvonnut
-repäisy kipuja äkkinäisissä liikkeissä
-alavatsaa polttelee kuin menkat alkaisi, aaltomaisesti
-näen unia, oikeastaan koskaan en näe niitä
-väsymys

Mulla on 10 raskautta takana ja tissi oireilla aina alkanut ennen kuin oon edes testannut...äidiltä kyselin niin hänellä aina ollut sama juttu..mutta on epätodennäköistä että olisin raskaana koska mies väitti ettei antanut tulla eli keskeytti..mutta olen lukenut että ne ensimmäiset siittiöt ovatkin parhaita ja mies ei välttämättä tunne kun ne tulevat...onko teille keneläkän tietoa asiasta?

Nyt on ilta ja tissien kipuilu jo niin kovaa ettei pysty pitään lasta edes sylissä :(
 
Viimeksi muokattu:
Hei ziida,milloin sulla on ollut menkat viimeksi? ootko kauan yrittäny raskautta? mä en noista dpoista itsekkään oo aivan varma miten ne menee niin en ala neuvoon sua metsään ;) ainahan niitä vahinkoja on tapahtunu jos ehkäisynä on käytetty tuota tekniikkaa,siitäkään en sitten enemmän tiijä.. mut oireitahan sulta löytyy jotka sopii raskauteen joten peukut pystyyn jos toiveissanne on vauva =)
 
Moikka ja huomenta kaikille :)

Pupuilu oli just silloin kuin ovisplussa kp 11-12 ja viimeiset menkat oli 16.3.

Oireet jatkuu, tissit on tod kipeät, vatsa sekaisin, ihmeellisiä unia, silmät kiiluu,
verisuonet pullottaa käsissä..vatsaa nipistelee..tiedä siitä nyt sitten..
Nyt on kurkkukipeä ja kuumeinen olo ja pissattaa kokoajan...on tää ihmisen luulosairaus hullua :D

Vauvaa toivomme mutta pettymykset pelottaa joten jos säkällä tulee niin sit tulee, outoa
ajattelua mutta helpottaa kun ei ala toivoa liikaa..jos siittiö karkaa niin sit tuun raskaak..
Menkat pitäisi alkaa 9-10.4...eli kp 18
Mä niin toivon....
Ja kiitos kun vastailette, ei joudu yksin miettiin näitä asioita..

Kuinkas teidän tämän päivän tilanteet on?
 
Viimeksi muokattu:
Moikka. Mulla menossa oviksen jälkeiset päivät ja nyt on kp17. Viime kierrossa ovulaatio olikin jo kp10 ja menkat tuli neljä päivää tavallista aiemmin. Silloinhan mä pissin tikkuun uteliaisuuttani jo dpo6 ja ihmettelin haamua, vaikka todellisuudessa mulla tais olla sitten dpot jo pidemmällä.

Tässä mennään nyt kahdella eri vaihtoehdolla, paan molemmat kehiin.

kp11, ovistuntemuksia ja pahimmat limat
kp12, alavatsakipua ja limat lakanneet. Oisko tässä dpo1??
kp13/dpo2(?), Finnejä, jomotusta, ei limoja.
kp14/dpo3(?)/28 päivän kierron mukaan ois nyt ovulaatio, mut ei merkkejä siitä. lämpö noussut hieman.
kp15/dpo4(?), Hirveä väsymys ja rinnat tulleet kipeiksi.
kp16/dpo5(?), Piti juoda puolikas siideri, mutta ei pystynyt, kun teki pahaa. (Hyvin harvinaista! :D )
kp17/dpo6(?), Yöllä vessakäynti, rinnat kosketusarat ja lämpö 37 asteessa, eli vajaan asteen verran koholla. Voimakasta palelua ja aivastelua. Taitaakin olla lentsu tuloillaan. Lisäks huomasin eilen hiivan, joka mulle on tullut ainoastaan kahdessa raskaudessa aivan alussa ja noilla haamuplussakierroilla kahdesti. Vasemmalle alas vatsaan sattuu repäisevästi esim yskiessä tai jos nopeesti kääntyy.
kp18/dpo7(?), Ei niin mitään oireita. Rinnat aavistuksen kipeät, muttei niin arat kuin eilen. Myöhemmin illemmalla rinnat kipeytyi uudelleen ja nyt oksettaakin. Raskauspahoinvointiin tällaisilla dpoilla en vielä usko. Paleltaa kovasti ja mahassa kuukautisjomotusta.
 
Viimeksi muokattu:
Tsirbumulla ihan sama vaihe kun sula ja aivan samat oireet :D
Kävin näyttämässä kurkkua sairaanhoitajalla kun on kipeä...kuulemma aivan siisti, mittasin lämmön niin 36.8 normaalisti 36.3...mitähän tuo sitten tarkoittanee :D?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tsirbu
Ziida (ja Tsirbu): Mie oon oppinut DPO:t laskemaan niin, että ovis+ on dpo-1, oletettu ovis seuraavana päivänä on dpo0 ja siitä lähtee rullaamaan.
Eli mulla tuli ovis+ kp14=dpo-1, kp15=dpo0 ja kp16=dpo+1. Nyt mulla on kp20/dpo5.
 
Kysyisin että kun ovistikulla saa positiivisen tuloksen ja sit seuraavana päivänä se on jo haaleempi niinonko se sitten se dpo0?
Toisaalta kun miettii niin turhahan se on niitä dpo päiviä laskea kun ovulaatiosta ei ole ihan varmaa tietoa koska se on..muta mä oon aina aikaisemmissa raskauksissa laskenut hedelmöityspäivän mukaan niitä oirepäiviä...sen takia en nyt ala noita dpo juttuja kauheen syvällisesti miettimään :) mulla siis hed päivästä 7 päivää :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tiukuliina89
Se plussa testissä kertoo, että sulla on kohonnut LH mikä nousee ovista kohden ja kun se on huipussaan oviksen pitäisi tapahtua 24-36h:n päästä (riippuu tietty myös testistä, mitä sen ohjeissa sanotaa). Plussa testissähän ei silti takaa, että se munasolu irtoaisi.
Ja ensimmäinen plussa on se mistä lähdetään laskemaan, eli seuraava päivä on se dpo0.
Tsemppiä! Ihan samahan se on miten niitä laskee, kunhan itse tietää laskukaavansa :)
 
En mäkää tikuttais kuhan huvikseni katsoin...mulla on ovistuntemukset samaan aikaaan kun tikussa se vahvin viiva..mutta jostain luin että ovulaatio voi tapahtua noin 10 tuntiakin plussan jälkeen..siinä se vaikeus varmaan monille tulee havaita se vahvin viiva koska se saattaa olla niin nopea..varminta olis siis testata vaikka 3 kertaa vuorokaudessa silloinhan se olis 8 tunnin välein eli sit ei ovis ainakaan karkaisi...
Mulla lämpö noussut 37.3 ja silmät on kuulemma sen näköiset kun mulla aina raskausaikana, sellaiset vetisen kirkkaat..ja tiettekö mitä tein parin tunnin pidätyksen jälkeen testin ja ihan inanen haalea haamu jonka kaverinikin totesi...voihan se jokin häiriökin olla, en siihen kyllä luota mutta kun tissikipu vaan voimistuu...
 
Hei mäkin haamuilen. Ei taida sittenkään olla dpo6, koska eihän tuon kuuluisi niin selkeesti näkyä. Taikka siis haalea on, mutta ei tarvii mennä toiseen valoon katsomaan. Itse ainakin erotan. Kappas! :D

[/URL][/IMG]
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ziida ja piuu
Taidampa kirjoittaa uuden listani tähän, kun en jaksa aikaisempaa kaivella tuolta sivulta 10...

Yk4
kp12 dpo-1, limaa, pupuilua
kp13 dpo 0, edelleen limaa, voimakkaat oviskivut oik muniksessa. Kohdunnipukka alhaalla, pehmeä ja laaja.
kp14 dpo1, edelleen hieman limaa, lievää menkkamaista juilintaa, lämpö 36,8
kp15 dpo2, lima muuttumassa kirkkaasta sameammaksi valkkarimaiseksi, välillä ohimeneviä lähes huomaamattomia menkkamaisia juilintoja, lämpö 37,4!!
kp16 dpo3 valkkari lisääntynyt, ovismainen kipu hieman keskilinjalta oikealle hieman häpyluun yläpuolella :O alkoi lievänä kiristävänä tunteena, joka kutitteli välillä kunnes jatkunut pistävänä noin kolmen tunnin ajan
kp17 dpo4 aika-ajoin samankaltaista kutittelevaa nipistelyä samalla pienellä alueella kuin eilen, aamulla järkyttävä nälkä: maha huusi tyhjyyttään, lievää päänsärkyä. Aamulla oli nenä ihan tukossa. Kohdunnipukka vetäytynyt ylemmäs ja pienentynyt. Lämpö: 37,3
kp18 dpo5 valkkarin määrä vähentynyt, ei mitään ihmeempiä oireita, olo täysin normaali. Lämpö: 37,5
kp19 dpo6-kp20 dpo7 ei mitään mainittavia oireita tai tuntemuksia
kp21 dpo8 aamulla alkoi iskiaskipu oikealla alaselässä joka säteili oikeaan pakaraan. Päivällä alkoi yhtäkkiä poltella oikeaa nivusta. Polttelu laimeni välillä lähinnä kuttittavaksi tuntemukseksi. Oiretta seurasi yhtäkkinen tuikkiva, kuin sarja pieniä sähköiskuja, kipu häpyluun alle. Välillä nippailee myös vasenta nivusta. Nyt iltaa kohden tuntemukset aaltoilee lievästä menkkajuilinnasta kohdun alueella, tuikkivaan poltteluun oikeassa nivusessa. Iskiaskipu aaltomaista myös. Mies huomautti, että posket punoittaa kuin olisin vasta saunasta tullut. Rinnoissa paineluarkuutta ulkosivuilla. Lämpö:37,4
kp22 dpo9 aamulla ei mitään ihmeellistä, valkkari on loppunut kuin seinään, iltapäivällä alkoi lieviä kramppailuja alamasulla, tunne vähän sama kuin täysi rakko olisi tyhjentynyt liian äkkiä, kramppailut muuttuneet vas puolen nivusalueen nippailuksi, joka välillä pyörähtää keskemmällä alavatsaa. Rinnat ihan aavistuksen paineluarat nännien "alta". Lämpö:37,4
kp23 dpo 10 suolistomöyrintää, ylirasittunut väsyolo, kuin olisi nukkunut vain 2-3h yöunet (vaikka nukuin 8h)
kp24 dpo 11 pitkin päivää pientä polttelevaa kramppailua kohdun ja molempien muniksien tienoilla vuoron perään, rinnat ei enää arista yhtään, kirkasta vetistä vuotoa hieman. Huulet rohtuneet. Lämpö 37,3 alaselkää jomottaa.
kp25 dpo 12 aavistuksen verensekaista limavuotoa pyyhkiessä paperiin... lämpö aamulla 37,4 ja nyt illemmasta 37,1. Lievää kramppailua, mutta ei kuitenkaan kunnon menkkajuilintaa..
kp26 dpo13 pientä polttelua ja juilintaa aika-ajoin, ei kuitenkaan jatkuvasti. Vatsa möyrii, ilmavaivoja. Ruoka ei oikein maistu, vetämätön väsyttävä olo. Vaalean rusehtavaa limavuotoa edelleen. Päivän mittaan pari tippaa siteeseen ja wc-käyntien yhteydessä pieniä määriä pyyhkiessä paperiin. Hädissäni aamupissasta testattu Predictorilla puhdas nega. Lämpö:37,3..
kp27 dpo14 lievästi rusehtavaa (valko?)vuotoa tulee edelleen. Aamulla ei mitään tuntemuksia, nyt illemmasta alkanut tuntua paineen tunnetta alamasussa ja tuikkailuja ja kipristelyjä. Tuntuu kuin rakko olisi koko ajan täynnä. Pissallakin olen juossut, mutta kahviakin on kyllä mennyt useampi kupillinen päivän mittaan. Lämpö:37,3.
KP28 DPO15=KP1
 
Viimeksi muokattu:
Tsirbu onnea haamusta..sä taisit olla 1-2 dpota mua edellä..joten mullakin siis saattaa se haamujenhaamu olla totta :)

Nyt on sitten 37.2 lämpöä ja se painontunne mahassa...kuinkas sulla?

Mulla on kp18/dpo6 nyt osasin laskea oikein, kiitos vinkeistä ja tiedoksi että mulla on aiemmissa raskauksissa näkynyt jo dpo 7 kohdalla tuollainen haamu kun Tsirbu sulla :) ja se vahvistettiin silloin verikokeelle hcg oli 100 ja lääkäri sanoi että nykytestit näyttää jopa liian aikaisin plussan kun ovat niin herkkiä...

Mulla oli silloin tilanne että 15.11 alkoi keskenmeno vuoto ja 7 joulukuuta oli taas plussa ja siksi se tutkittiin ultralla...kaikki on näköjään mahdollista...

Piiu täysin mahdollista tuo ovis kp8 ei mitkään laskurit tiedä miten kenenkin elimistö menettelee :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: piuu
nyt tällainen tyhmyyden huipennus kysymys tänne :whistle: eli jos munasolu irtoaa oikealta puolelta niin voiko se kiinnittyä silti vasemmalle puolelle..? Itse luulen että irtosi oikealta ja pistelyt/viiltelyt enimmäkseen vasemmalla alavatsalla. Juuuuuh,ois pitäny kuunnella biologian tunnilla paremmin :D
 
Tietääkseni se voi kiinnittyä mihin kohtaan tahansa koska on vain yksi kohtu..tarkoitan että munasarjoja on kaksi molemmillapuolilla...mulla ainakin repii ja vihloo molemmilla puolilla, enteileekö se kaksosia :D älä huolehdi Piiu ainakaan tuosta asiasta :) Tarroja mahaan :)
 
Moikka taas..täällä mä mietin että mitähän ihmettä kummaa..ku tekee mieli näkkileipää ja parsakaalia....ja sit tää lämpöily 37-37.3...ja tissit apuaaa..aamusta aina parempi mut illasta niin kipeet että...onko kenelläkään muulla niin?
 

Yhteistyössä