??Piinailijoiden oireet ovulaation jälkeen ja tulos??

Jahas, tää on ollu mielenkiintonen pino. Oon nyt näitä lueskellu täällä jonkin verran aktiivisesti ja viimeks alku vuodesta. Nyt ajattelin laittaa omia oloja, mutta sen tarkempia päiviä mulla ei ole ylhäällä. Mutta uskoisin tuon ovulaation olleen viikko sitten su-ma aikana. Ainakin olojen perusteella. Viikkoa enne ntätä mulla oli sammassa nännissä jonkin "näppy" tai "rakkula" joka kohos vähän välii nii nettei voinut laittaa ees paitaa niin öisin. Päivisin onneks pärjäsin. En tiedä mikä oli, mut yks aamu se oli mennyt ihan tummat ja se lähti pois. Kipukin samalla :)

Sunnuntaina oli halut sen verran korkealla ja heti maanantaista alkoi tuntua vihlasuja vasemalla puolen alavatsaa. Maanantai-iltana huomasin, että nännit olivatkin yllättävän arat. Näitä jatkui koko viikon. Maanantai iltana myös tulöi pyyhiessä oieni rusehtava verinen viiru papreriin. Ei muulloin. Toisinaan nännit olivat ihan yli herkät ja vihlasuja tuntui tosi kipeasti. Välillä tuntui siltä kuin jollain puikolla olis joku tökkässy ja vähän vääntänyt jonokin suuntaan. Koko viikon olin TODELLA väsynyt. Tavallisesti aamuvuoro viikossa olen energinen ja jaksan usheilla töiden jälkeen vaikka kuinka. Mutta nyt otin joka päivä päikkärit. Perjantaina ihan kolmen tunnin, kun en vain saanut itseäni ylös sängystä (toki voin olla myös loman tarpeessa). Torstai mailla nippailut loppuivat, mutta tissit ja nännin edelleen kipeät. Näin jatkui sunnuntai aamuun. Silloin heräsin kurkkukipuun ja mulle onkin puhjennut flunssa :( Edelleen väsyttää ja nännit kipeät. SUnnuntai iltana jotenkin yliarat.

Nyt maanantai aamuna unettaa vaikka pirteänä nousin ylös sängystä. Meni ehkä puol tuntii, ku olo on sellanen että vois mennä takas nukkuu. Vasemmalla masussa vähän selalsta juilimistam´, kun menkkoja odotellessa. Nännit vähän edelleen arat ja nokka vuotaa.Kuumemittari näyttää 36,8. Eipä ihme että on höntti olo, kun mun normi lämpö on 35,8. Kahtotaan mitä päivä tuo tullessaan... Ärsyttää, tulis sitten ne menkatkin sieltä niin ei tartteis jännätä ja tunnustella.

Kirjoitin ehkä vähän sekavasti, mut en ole mikään haka näiden ylöskirjailussa ollut. Ja vasta nyt tarkemmin alkanut seuraamaan ja lukemaan näitä viestiketjuja.

Mukavaa viikkoa!

19.6. Yllättävää, kun antoi itselleen luvan jo toivoa mahdollista raskautta niin eikös se pieni vuoto alkanut. Tosin en ihan menkoiksi vielä voi kutsua, mutta eiköhän se tässä parissa päivässä aika selvää tule olemaan :/ Ei muuta ku uutta kiertoa kehiin. Mutta onks sen alkupäivä milloin? EIlinen ensimmäinen pieni purskahdus verta vai se tän päin paperiin jäänyt??? Huoh!
 
Viimeksi muokattu:
Hei!
mulla olisn tämmönen tilanne että ollaan yritetty toista lasta vähän yli puoli vuotta..
no nyt sitten olen ainakin "kuvitellut" kaikennäköisiä oireita: rinnat ovat mielestäni vähän turvonneet, nännit hieman kosketusarat sekä rinnoissa kasvaa karvaa! siis ihan lyhyttä eikä huomaa jos ei tarkasti katso, mutta ei kyllä tämmöistä ole ennen ollut.. alavatsa (varsinkin iltaisin) turvonnut ja nyt on alkanut "nipistelemään". ja pari viikkoa sitten yhtäkkiä tuli flunssa ja olin ihan tukossa aina aamuisin. sekä ohimeneviä ällötyksiä on ollut ja eilen vähän huimausta. viime raskaudessa kärsin huimauksesta (kylläkin vasta huomattavasti plussan jälkeen) muuten viime raskaus oli oireeton. ja jalat ovat mustelmilla, vaikka en mielestäni ole itseäni pahemmin telonut.. luin jostakin että voisi johtua raskaudesta.. vielä eilen olin 90% varma että raskaana olen, mutta tänään tein clearbluen plussa testin ( muilla kokemusta tuosta testistä??) ja negaa näytti.. tai ehkä todella haalea viiva joka näkyi vain alareunasta.. mutta pissa oli ollut purkissa jo pari tuntia kun aamupissan otin ja vasta sitten hain testi. olisiko voinut vaikuttaa tulokseen? joskus olen jopa kuullut ettei raskaus ole näkynyt virtsa testistä
niin ja jos raskaana olen, olen ollut jo yli kuukauden koska tämän kuun alussa tuli menkat. mutta mielestäni vuoto oli jotenkin "kirkkaampaa" ja välissä oli yksi vuodoton päivä... hmm.. olisiko ollut raskauden aikaiset menkat??

kenelläkään samanlaista?
vai mitä olette mieltä, pitäisikö tehdä uusi testi?
 
omayma - jos raskautesi kestänyt yli kuukauden, uskoisin sen näkyvän jo R-testissä=)(millä tahansa R-testillä)

Dippaus kannattaa tehdä tuoreeseen virtsaan..parissa tunnissa kerkeää virtsaan kehittymään jo bagteereja, jotka voivat vaikuttaa tulokseen.
 
Heipsun!:wave:
kysymystä pukkaapi..

Onko teillä kelläkään plussan saaneilla, ollut loppukierrolla - VENYVÄÄ VALKOVUOTOA(limaa?)

Valkovuotohan lisii monella tärpin käytyä..mutta sellaista ovismaista limaa - onko sellaista ollunna kelläkään?

Kiitos kaunis jo edeltä vastauksistanne!:kiss:

Ps. Itse epäilen viivästynyttä ovista..kierto normisti 26(tänään)ja Kp25 kunnon limat, jatkuen tänäänkin.

Ovista en bongannut nyt kahdella viime kierrolla(limoja oli silloin kuitenkin kp17-19/normisti kp9-14 välillä)..mutta..kovasti on ollut niitä R-oirehia llmassa:rolleyes:v a i k k a lämmöt sahaakin koko ajan.
(Tärpeissä miulla lämmöt nousseet oviksesta 1-3vrk:n sisään ja nousseet sitten vielä lisää kiinnittymisen jälkeen.)

Olishan se ihuna Juhannus pylläri;)..ei ole yhtään R-testiä jemmassakaan, tulevat vasta maanantaille!:O
..taitaa vain olla kuitenhin premenopaussin oirehia jo nämä kierron pituuuuden vaihtelut.: /


Aurinkoista Juhannusta kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
*mur-mur* en osaa vastata kysymykseesi mutta vastaukset kiinnostavat minuakin sillä mulla tänään on kp28/30 ja ovisplussa kp18. Tänään tosiaan ollut limaista valkovuotoa(melkein kuin kananmunalimat) ja kivutkin ovat kuin oviksessa. Oikealle jomottaa jatkuvasti. Myös pari päivää sitten hulahti pieni määrä beigea limaa pöksyyn.
 
Mur-Mur minulla myös runsaasti venyvää limaa, nyt dpo14 oviksesta ... jännitän kovasti kun ei noista testeistä ota selvää...:popcorn: Jospa se ois sinullakin tärppi käyny, plussapuhureita puhaltelen sinne suunnalle :heart::heart::heart:
 
unikettu, Solene..elikkäs..se saattaisi tuo limavuoto olla tärpistä johtuvaa..Iiiiiiks!:eek::rolleyes:

Aiemmin en tuollaista ole kyllä huomannut, vaikka viimeisen 2v:n aikana 4 tärppiä ollut..enemmän sellaista vetisempää ollut..

P a i t s i..-09 tärpissä oli kyllä vaal.punertavaa limaa ja yksi holahdus kunnolla verta:whistle:..ja nyt kun muistelen..olihan miulla tuosta -04 raskaudestakin sitä haalean, vaal.punaista limaa oikein kunnolla hetki..ihmettelinkin sitä kovin, ei meinannut veskipaperi kerta pyyhkäisyllä riittää kun oli niin paljon..

Voi vitsi kun toiveet nousee..Kääks!

Juhanus pylläriä kovasti toivon meille.:heart::)
 
Viimeksi muokattu:
*mur-mur*, mulla oli kolme vuotta sitten sama dpo ja samanlaista limaista vuotoa jota ihmettelin ja silloin oli tärppi käynny. Nyt oli siis tuona samana päivänä limaa ja sitten toisen kerran muutaman päivän jälkeen. Tiedä sitten, en mie enää tiedä mikä liittyy mihinkin mutta kovasti toivon että jussiplussa tulis. Ja plussaonnea sinullekin!:)
 
Mur-mur mää bongasin eilen aamula sellasen rihmasen valkoisen valkkari klöntsän. Venyi kuin ovislima, ei täyteen mittaasa kuitenkaan. Ovis oli 12-13. pvän välisenä yönä lämmönnoususta ja kuivuuden alkamisesta päätellen.

Ja.. Mie haamuilin eilen illalla neljän tunnin pissin piätyksen jälkeen..
Entä jos sullakin ois jotain tekeillä....? :heart:
 
puskajussi - Oi, Onnea kovasti ja viivaselle vahvistumista!:wave::heart:

Miulla on vain O-testejä..aamun dippaus tulos..viiva edelleen vahvistunut - hilkkua vaille tasavahva.:whistle:
..nyt siis Kp27 ja talletteluista aikaa 5 ja 13vrk..

..m u t t a...miun lämmöt on todella alhaiset - nythin 36.4 ja se ei ole edes miun peruslämpö?..peruslämpö on ylensä 36.7..ja tärpeissä aiemmissa, lämmöt olleet aina yli 37C(n. 37.3)

En m i l l ä ä n jaksa uskoa tärppiin:(..ja ne masuturvotuksethin hävisi yön aikana(valvoskelin 04.00 saakka)
 
Viimeksi muokattu:
*mur-mur* mulla alkoi tänään vuoto. Pari päivää aiemmin kuin olisin olettanut eikä paljoa ole tullut mutta eiköhän tämä ollut tässä sitten:|. Ei ollut limat eikä "oviskivut" plussaoireita minulla tällä kertaa.
 
*mur-mur* Nyt hommaan niitä r-testejä!! :p Mulla nimittäin ovistesti näytti plussaa dpo 13? vai 12. Sen perään tein r-testin ja plussan sain :D Nyt hopi hopi testaileen! :)

ON: kirjotanpa muistiin:

Kierto äärettömän pitkä (ihan tuttua mulle).

KP 50 paineen tunne alavatsalla alkoi.
KP 51-54 paineen tunne vahvistui, säteilyä reisiin asti.
KP 54 o-plussa, joka hyödynnettiin ennen ja samana päivänä. Varmistelut jäi..
PP (piinapäivä) 1 vihlontaa, lievää paineen tunnetta
PP 2-7 ei erikoista
PP 8 lievää tylppää kipua lähellä nivusia (muutaman tunnin)
PP 9 ei ihmeempiä oireita
PP 10 alavatsan vihlontaa, jotkut hajut ottaa tosi herkästi nenään (?)
PP 11 aivastaessa repäsykipuja (lieviä), paineen tunnetta alavatsalla. Välillä tunne, että olis tärpänny, välillä taas totaalinen pettymyksen tunne
PP 12 Yöllä heräsin muutamaan kertaan siihen, kun tuli muutamia repäisykipuja alavatsaan asentoa vaihtaessa :O

Ekassa raskaudessa testailin jo pp11 ja sain plussa. Viime kierrossa taas menkat alko pp11.. Ekassa raskaudessa oli lämmöt koholla, vilun väreitä, janoa jne.. mut nyt ei mitään noista : /
Noh katsellaan.

PP13 Aamulla päätin, että menee syteen taikka saveen, niin teen ensin o-testin ja perään r-testin, mikäli ovistesti näyttää plussaa. Ja molempiin testeihin sain plussat :heart:
Alla vielä linkki testikuvaan.
Aijaa.com - 10416206

Nyt kyllä jännittää, että kuinka tässä käy, mutta sormet ja varpaat ristissä odotan tulevaa. :)
 
Viimeksi muokattu:
Alisa - kovasti puuhkun sinne++++++++:whistle::heart:

..täällä yökyöpeli:D

Alku illasta sain t o d e l l a kovat kipuiset alavatsalle - kesti n. 20min.:$ taisi ovista yritellä..vaikka JO kp27..limoja valtavasti kyllä tulee - sellaista aika läpikuultavaa(ovismaista)

Nyt myöhään alkoi uudestaan tuntumaan..aivan kuin olisi masu ihan kovana(suuri kakka tulossa:whistle:)
..pakottaa koko alavatsaa, välistä kävellessä tuonne reippaasti navan alle - hävyn päälle..ja selkääkin jyystää..voi voi näitä tuntemuksia, ota näistä nyt selvää?:O

Mikäli oli ovis eilen, saan odotella 14vrk sitten uutta kiertoa!..pläääh!:kieh:
..muutoin vuoto alkaisi sunnuntaina.(metkun laskurin mukaan, laittelin sinne 3 kiertoani)

Testejä en aio ostaa, Posti Pate tuo maanantaina..sinne saakka vain p a k k o kärvistellä.;)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos *mur-mur* :D On tää jännää tämä viimeisten päivien piinailu :whistle:
Nuo sun oireet on kyllä niin raskausoireita että.. ;) Maltan tuskin odottaa, että mitä sun testi näyttää maanantaina :)

Mää voisin jo huomenna testailla, mut en tiiä uskallanko. Se negan näkeminen pelottaa ja jotenkin tää piinailu on niin kivaa ja jännää(?!), että ehkä haluan vielä elää päivän pari pilvilinnoissa ja sitten tippua rytinällä alas :stick:

Alisa & PP12
 
Heippa :wave: saanko tulla kuokkimaan ainakin tämän loppukierron ajaksi? Meilä ei ole yritykset vielä alkaneet, mutta haaveilen salaa onnellisesta vahingosta...;)

Tämä on vasta ensimmäinen luomukiertoni pillereiden lopettamisen jälkeen, joten en ota mitään selkoa tästä kierrostani. Meillä on tässä kierrossa ollut yksi keskeytetty yhdyntä ja yksi hajonnut kondomi (siis niiden ihan hyvin-ehkäistyjen hommailujen lisäksi ;) ), joten raskaus on mahdollinen - joskaan ei kovin todennäköinen. Mutta aina saa vähän kuvitella omiaan....:LOL::headwall:

Tilanne on nyt kuitenkin se, että mulla on kp 26 ja kummallisia oireita ilmestyy.
Limat on loppunut kokonaan monta pvää sitten, jolloin oli myös menkkamaist jomotusta, joten olin varma että menkat alkaa jo. Mutta eipä näy.
Tänään uusina oireina pieni kuvotus (joka ei ruoan jälkeen ollut enää niin pientäkään), voimakas nippailu & painontunne kohdussa vasemmalla puolella JA ruumiinlämpö tuntuu olevan koholla & palelee(!). En ole kyllä mittaillut lämpöä, en kehtaa kun mies pitää mua ihan pöpipäänä...:LOL:
Tätä kirjoittaessa alkoi muuten sattumaan taas alavatsaan kohuullisesti.

Kokemusta tällaisista tuntemuksista tässä vaiheessa kiertoa? Nyt alkoi taas tuntumaan siltä, että kuukautiset alkaa pian....katsotaan.....kaapissa odottaa muutama r-testi, teen sen negatestin viikon päästä jos menkkoja ei kuulu :p
 
Viimeksi muokattu:
Mun tekis kovasti mieli oireilla, muttei ole kovin paljon oireiltavaa =D

Mulla taitaa olla kp 18/26? ja oireista päätellen mun koko kierto on yhtä ovista :) Jos se oli, taisi olla viime viikon tiistai tai keskiviikko (vai torstai). Eilen illalla kuitenkin vihloi muutamia kertoja kipeästi vasemman munasarjan kohdalta. Ja valkovuoto on koko ajan aika limaista.

Eipä tässä muita oireita sitten olekaan....odotellaan :)

*muoks* Ikäviä jomotuksia jne. vatsassa aika ajoin. Ikenet alkoi vuotaa verta eilen, samoin eräs inhottava vaiva puhkesi pitkästä aikaa =( Turvoksissa olen, mut se nyt ei ole mitään uutta =D

Ai ja limailu on loppunut ja petipuuhat ei kiinnostaneet eilen ollenkaan, ekan kerran tässä suhteessa.

*muoks* ja "oireiden" tuloshan oli, että mitään positiivista ei herunut ja uusi kierto meneillään =D
 
Viimeksi muokattu:
YK 3. Kierto säännöllinen 32pv. Ei käytössä ovulaatiotestejä.


KP 1-7/32 Täti.
KP 8-10/32 -
KP 11/32 Jomottelua molempien munasarjojen alueella. Talletuksia.
KP 12/32 Limat havaittu.
KP 13-14/32 Talletuksia.
KP 15/32 Hieman veristä limaa/valkovuotoa havaittu. Nippailua munasarjojen alueella.
KP 16/32 Edelleen veristä tiputteluvuotoa, loppui päivän aikana. Talletuksia. Illalla vasemmalta puolelta alavatsalla melko kovahkoja nippailuja.
KP 17/32 Runsaasti valkovuotoa ja limoja. Talletuksia. Nippailua vatsalla.
KP 18/32 Nippailuja vatsalla. Alaselän jomotusta.
KP 19/32 Silloin tälloin pientä nippailua (vähentynyt hurjasti ed. päivistä) Automatkalla tuntui matkapahoinvointia olevan. Tavallisesti ei ole.
KP 20/32 Automatkalla pahoinvointia. Lima taas! Kirkasta venyvää ja oikein runsasta! Talletuksia.
KP 21/32 Ajoittain ilmenee alavatsalla "tuikkimista". Väsymys ollut kokopäivän, vaikkakin yöunet olleet riittävät. Alaselkä kipuilee myös. Valkovuoto edelleen runsaamman puoleista.
Illalla alkoi sitten vasemmalla puolella munasarjojen alueella ihan järkyttävä kipuilu, en voinut yskiäkkään edes normaalisti kun piti ihan varoa. Talletuksia varmuuden vuoksi.
KP 22/32 Ajoittain alavatsalla nippailuja. Talletuksia.
KP 23/32 Ajoittain alavatsalla nippailuja. Ja myös ilmaa tuntuu olevan vatsassa.
KP 24/32 Ajoittain alavatsalla nippailuja.
KP 25/32 David-testillä viivanpaikka? Valkovuotoa runsaasti. Vihlontaa häpyluun alueella aika-ajoin + nippailuja.
KP 26-31/32 Ei mitään erikoisempia oireita. Eikä kyllä mitään menkkoihinkaan viittaavia oireita. Että hmm! Jos ovis olisikin ollut tuolloi KP 21/32... niin ehkä tänään olisi sitten DPO 11? Katsellaan katsellaan...
KP 32/32 Ei mitään oireita, edes tyypillisiä menkkaoireita ei edes ole... David-testillä selkeämpi viivanpaikka.
KP 33-34/32 Ei kuulu menkkoja, alaselkä vihottelee jomotuksillaan aika ajoin, kohdunnapukka siirtynyt ylemmäs. Davidin testiä tehty, muttei ota päätä eikä häntää. Lämpö iltapäivällä 36,9. Normaalisti 36,4-36,6 paikkeilla.
KP 35/32 Ei kuulu menkkoja edelleenkään... David-testillä selkeämpi viiva, viivan väriä hankala tiirata. Lämpö 36,9-37,0. Palelee, päänsärkyä & tunteet pinnassa.
KP 36/32 Apteekin omalla haamujen haamu?? Juuri erotti, mutta tiiäppä häntä... Lämpö 36,9.
KP 37/32 Ei kuulu menkkoja edelleenkään, eikä menkkaoireitakaan ole, ei minkäänlaisia oireita mihinkään suuntaan. DAVIDilla jälleen testailtu, mutta tulos edelleen samaa kuin edellä... Tulis ees joku selvyys tähän, joko alkas menkat tai viiva vahvistumaan. Ärsyttävää tämä odottaminen...
KP 38/32 => KP 1/32/B] Ja näin uuteen kiertoon...
 
Viimeksi muokattu:
Laitetaan nyt sitten ylös tännekkin näitä "oireita" vaikka varmuutta ei ole mistään oviksesta,eli tikuttelin vain kp12 ja 13 ovista,ihan olematon viiva vain piirtyi (ei ollut tarkoitus tässä kierrossa edes tikutella/yrittää raskautua vaan olin koko projektia laittamassa jäihin) Mutta tikutin siis kun olin tuntevinani jotain ovikseen viittaavaa oiretta.. peitto heilui :D(29-30.6)
Näistä oireitten päivistä en nyt yhtään muista kun en ole seurannut tarkkaan oloa mutta viime päivinä ollut hikoilua ja palelua vuorotellen,alavatsan vihlontaa,huimausta,"ripulia",hiki haisee todella voimakkaalle,eilen (oletan dpo8?) tuli autossa niiiiiin huono olo että yrjö oli jo melkeen sylissä,myös maanantaina tuli autossa pahoinvoiva olo
17/28:Aikas huomattavaa vihlontaa alavatsalla ja alapäässä?? nälkä vaivaa koko ajan,huimausta,valkovuoto vähäistä paksua valkoista ja tahmeaa,kohdunnapukka alhaalla kiinni,"kainalot" arat,himot kovat,mieliala vaihtelee,
18/28:Tosi väsy aamulla,voi johta että taas tosi pätkittäiset unet yöllä..mieliala vaihtelee,etoo ja oksennus taas lähellä ku oli joku epämääräinen lihapullassa :x nälkä heti aamusta,menkkatyyppistä jomotusta,nälkää aamusta iltaan,huimausta,TOSi huonoa oloa,outoa päänsärkyä,voimakasta hikoilua,kaikki ruoka/juoma on vastenmielistä/silti ahmin.. hiukset hilseilee ja rasvottuu nopeesti,hengästyttää ihan sama mitä tekee,verta ikenistä
19/28:Huonoa oloa heti aamusta,kahvi ei maistu,hirveä nälkä,outoa kuplintaa alavatsalla ollut eilisestä asti,pissattaa tiheämmin.(Nyt on ollut niin paljo oireita että alan jo epäillä oliko valemenkat viimeksi..ennen kunnon vuotoa joka kesti vain 2päivää,tuhruttelu noin 3päivää,testasin siis haamun mutta aattelin että kemiallinen..niin ja kiertokin oli aika lyhyt mitä ei ennen ole tapahtunut..Kai tässä joutas testata varalta)Noh ei ollu valemenkat ainakaan,nälkäää,etomista,pääkipua,huimausta ymsyms tänäänkin.
20/28:tosi pätkittäiset unet taas ja aamulla hirmu väsy,pientä menkkamaista jomotusta,NÄLKÄ!!! kahvi ei maistu edelleenkään (himokahvinjuojalle..) mieliala heittelee,huonohkoa oloa aamusta ja vetämättömyyttä
21/28:samaa,todella huono olo illalla : /
22/28:samaa
23/28:samaa,pääkipua Tänään meinasin testata ;) No viivanpaikkaa pukkas vaan testiin..menkkamaista jomotusta,elohiiri/kuplintaa alavatsalla
24/28:tänään tehty toinen testi(pissa laimeaa ja yöllä vessassa jouduin käymään joskus 4-5n aikaan eli pidätystä noin 4h) Testiin tuli selvemmin erottuva viiva/viivanpaikka mutta mielestäni kyllä punersi..pissa haisee erilaiselle,ainakin jo 3pv havainnut asian..huono olo aamusta ja HIRVEE nälkä koko ajan,valkovuoto ehkä lisääntyny ja himot :D rinnat hieman arat kun on makuulla,luomet tummunu ja verisuonet näkyy selvemmin,silmänaluset järkyn tummat..koko päivän ollu etomista (taas) kahvi meinaa pistää oksennuksen ylös,samoten koneella olo,huimausta,syömistä |O pään "jomotusta", ihan kuin ois pallo alavatsassa,paineen tunne,kipristely,hiki haisee miehekkäästi :D
25/28:nälkä,huono olo,väsy,mielialanvaihtelu,itkuherkkyys,outoa tunnetta alavatsalla(ei kipeetä)
26/28:eek:utoa yöheräilyä edelleen,heti nälkä kun herää,kahvi ei maistu,mieliala heittelee,itkuherkkyys,menkkamainen paine vatsalla(taitaa menkat alkaa) testi nega,
27/28:paine hellittäny mutta edelleen on,rinnat kipeemmät,huono olo,nälkä=SUURI NÄLKÄ KOKO AJAN,yöllä joutuu käymään vessassa ja muutenkin tiheemmin
28/28:Tihentyny virtsaaminen,nälkä,huono olo,tissit arat,verta ikenistä outoa pistelyä alavatsalla
29/28: outo aamupirteys..Aamukahvin jälkeen oksennus lähellä,pissattaa koko aika,maha ollu sekaisin mooonta päivää,toinen tissi myös kainalosta kipeä,itkuherkkyyttä edelleen,testiin ei muutosta
30/28:Huono olo,pätkittäiset yöunet,mielialan vaihtelu,itkuherkkyys + kaikki muut edelliset.. Paine alavatsalla:eek:iskohan menkat tulossa sittenkin :|
31/28: painetta edelleen,lähinnä makoillessa ja kauan seistessä,etomista,pään jomotusta,pätkittäisiä unia,vessassa ramppaamista,rinnat arat,
32/28:aamulla kahdesti oksensin :O valkovuotoa edelleen reippaasti,himoja edelleen tuplasti,rinnat hieman arat(kainalosta myös) nälkä,tunteet pinnassa,
33/28:huono olo,vetämätön olo,painetta vatsalla,nälk koko ajan,hiki haisee edelleen todella pistävästi,valkovuotoa paljon,himot huipussaan edelleen... krapulamainen olo.vessassa ramppausta
34/28:painetta vatsalla,nälkä,maha edelleen sekaisin,mielialat heittelee rajusti :| pään jomotusta edelleen,
35/28:samaa!!
36/28:samaa!!päätä särkee eikä edes lääke auta.. valkovuotoa paljon edelleen,aamulla kuumeinen olo,tunteet pinnassa.huomenna vois vaihteeksi testata taas..
37/28:Huono olo etenkin auton kyydissä,nälkä,mikää entinen lempiruoka/juoma ei mene alas,verta suussa(ikenistä kai) kuumeinen olo aamulla,mielialat heittelee,huippasee,valkovuotoa todella paljon,testiin viivanpaikka vaan..vaikka aluksi näytti punertavalta.HUOH ei kestä tätä oloa/kierron venymistä.
38/28:samaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa,illalla TOSI KOVA paineen tunne alavatsalla seisomaan ei pystyny..meni tunnissa suunnilleen ohi.
39/28:samaa,tissit tullu taas kipeiksi,valkovuoto runsasta ymsyms!!
40/28:samaa,valkovuotoa edelleen tosi runsaasti
41/28:samaa apteekintestiin selvä punainen haamu
42/28:Samat oireet jatkuu:tiheää vessakäyntiä,tissit arat,valkovuotoa,aivastelua!! olo ei ehkä ole ollut niin huono parina viime päivänä lukuunottamatta huimausta,lämpö 37,2,samanlainen haamu =)
43/28:kova kesäflunssa iski joten oireita en laita :D eilinen lämpökin oli varmaan siitä johtuvaa
44/28:flunssaa edelleen mutta melkein ohi.Huonoa oloa:kahvi saa melkein oksentamaan,pissahätä enemmän kuin ennen.
45/28:tissit entistä kipeemmät,huono olo,vessassa ramppaamista
46/28:huono olo yms entiset oireet.tosi itkuherkkä edelleen! Huomaan ajattelevani kuinka mies haluaa avioeron ja alan pillittää ajatuksesta myös laulujen sanat saa itkun silmään :LOL:
47/28:kaikki edelliset oireet,tissikipu taas hieman kovempi. alavatsalla viiltelyä ja toisella puolen munasarjan kohdalla kipua. huomenna soitto lääkäriin kun testeissä vain hailuraa viivaa/viivanpaikkaa ja silti vuodosta ei tietoakaan :|
 
Viimeksi muokattu:
Täällä uusi tulis mukaan :) kp 18/26-27 tänään ja taustaa sen verran että kondomi hajos kp 6/26-27 ja nyt tässä sitten mietin että oisko voinu mitenkään tärpätä tuosta? että miten kauan ne siittiöt elää....
Koittanu kuulostella oisko jotain oireita...tänään eka kertaa huippas....noh tuskin se sitä itteään on :D sitten sitä kuvittelee vähän kaikkia oireita....
 
Tää on nyt ensimmäinen kerta kun kirjoitan jonnekki tän palstan sivuille. Mutta olen kiinnostunut seuraamaan kiertoani ja sen oireista!!:) Olen käyttänyt viimeisen 9 kiertoa ovulaatiotestejä mutta en silti ole raskautunut. Nyt yritän luonnollisilla menetelmillä. Taustaa: Epäsäännölliset kuukautiset eli kierto on 28-45... :(

KP 1-5 tavalliset kuukautiset. Yleensä on kamalan runsaat ja kivuliaat. Nyt ei ollut niin tuskaset viisi päivää.

Kp 5-21Sen jälkeen mahakipua tasaiseen tahtiin välillä sivuilla ja välillä kohdun kohtaalla. Ei muuta erikoista.

Dpo 0-1 (Eli kp 21) Märkää, valkoista ja läpinäkyvää vuotoa sekaisin JA TÄTÄ TULEE PALJON. Otaksun että tämä on nyt se ovulaatio. Oikealta ja vasemmalta alavatsan sivulta pientä kipuilua ja sitten ihan tavallista "menkka kipua myös". Pupuilua kahteen otteeseen. :kiss: Lämpö aamullla 35,4. Kn on pehmeä/suurehko ja alhaalla.

Dpo 2 Maha kipua joka puolella, kestää hetken ja menee ohitte. Hieman kuivahko olo, välillä märkä. Mutta voi johtua spermasta.

Dpo 3 Taas valkovuotoa? En tajua, ja tätä tulee runsaasti. Huoh... :) Valkovuoto kermaista > normia. Täytyy varmaan pupuilla varmuuden vuoksi. Lämpö aamulla 36,4.

Dpo 4 Tissi kipu, pientä omituista sellaista.. Valkovuotoa tulee reippaasti, "sitkeää" kermaista. Mielialavaihdokset. Turvotus. Ei vatsa kipuja tänään.

Dpo 4-5 Tissi kipu, kuivahkoa. Närästää kamalasti ja pääsärkee...:( Voi kyllä johtua ihan mistä vaan. Kiukkunen olen ollut... : / Aamulämpö 36.5. Vatsa löysällä.

Dpo 6 Yöllä heräsin järkyttävään vatsakouristukseen, joka kesti noin puoli tuntia. Olin ihan valmis soittamaan ambulanssin... Selvisin kuitenkin, vaikka itkuhan siinä pääsi ja yöunet menetetty..:$ Vatsakipua koko päivän, iltalämpö 36,5. Nännit herkät.

Dpo 7 Flunssainen olo. Vatsakivut rauhoittuneet, hieman tuntuu kävellessä mahan pohjasta. Pientä yökötystä aamulla, mutta se voi myös enteillä mensuista. Ilmavaivoja ja paljon. Ei niin kiva juttu. Aamulämpö kainalosta 36.3. (Normi lämpö yleensä 34,5-35,5) Pientä ohimopäänsärkyä ja väsymystä.
+ Iltapäivällä alkoi runsas limainen valkovuoto, oikein lorahti pöksyihin :D Iltapäivällä lämpö 36,9.

Dpo 8 Kurkku kipeä ja yskää, Nännit suuret, herkät. Aamulämpö 36.9. Nukuin viime yönä 13h, oon vaan niin puhki!!! :( One step 10IU herkällä Rtestillä = Neg (muuttui testiajan jälkeen viivanpaikaksi/hailukaksi viivaksi) Närästää + ei vatsakipuja tänään ei siis minkäänlaisia. Iltalämpö 37,2!!! :heart: Lisään vielä : Kauhea väsymys, uupunut olo vaikka mitään en ole tehnyt tänään + kamala vilu ja nännit kovana+ päänsärky.... Pms-oireita kaiketi...

Dpo 9 Rtesti neg., aamulämpö 37.0 ja päivä 37.1. Kurkkukipu. Ei muuta. Iltalämpö 37,4-> posket helottaa..

Dpo 10 Rinnat melko normaalit. Aamulämpö 36.9. Pientä mahan möyrimistä, usko tärppiin kadonnut täysin. Menkkoja odottelen... :( Iltalämpö sama kuin aamulla. One step 10IU raskaustestillä hailukka haamu... Mutta enpä vielä innostu tuosta koska on ennenkin antanut... :/

Dpo 11 Ei mitään oireita. Aamulämpö 36.8 ja ilta 37,4.

Dpo 12 Ei mitään, digi testi NEG.... -.- nyt loppuu testaaminen hetkeksi... Ja odotellaan rauhassa menkkoja... Aamulämpö 37,2. Oon ripulilla, ulosteen mukana tuli kirkasta verta.. Eka luulin että mensut alko, mutta ei...

Dpo 13 Aamulämpö 37,1. Menkkakipuja. Iltalämpö 37 tasan. Mielirauhallinen, ei ole mitään normaalia kiukkusuutta vielä ilmaantunut niinkuin ennen kuukautisia yleensä.. Mutta tärppi usko kadonnut täysin.. Väsähtänyt olo.. Posket punoittaa+ vilu...

*korjaan kp päivät oikein.. ovulaatio siis kp 21 vasta ei kp 19. Huomenna on kp 35.

Dpo 14 Ei mahakipuja, aamulämpö 38.8. Yöllä kaksi vilttiä lisäksi kun oli niin kylmä.. :( Melko neutraali olo tällä hetkellä... Jos 2 päivää vielä odottais testausta, ellei mensut pamahda sitä ennen... Toivotaam ettei tule:p

Dpo 15 Aamulämpö 37. Posket helottaa ja vatsa on löysällä. Tänään hermo kireenä töissä, enteilee varmaan kuukautisista. Ei kuitenkaan mitään vatsakipuja, mitkä tulevat normisti ennen kuukautisia.. Eilen illalla tuli sellaista tylppää nivuskipua? mahtaakos se olla jokin oire? en tiedä.. :D

Dpo 16 = Tiputtelua / eli kp 1. Harvinaista ettei ole alkanut vieläkään menkkakivut. Ensi kierto tulen taas jännäämään teidän kanssa!
 
Viimeksi muokattu:
Pippurihännän heinäkuun negakierto, :heart: merkkaa talletuspäiviä

kp13/30 ovislimaa (+ joitain nippailuja alavatsalla kp13-16) :heart:
kp14/30 ovislimaa :heart:
kp15/30 ovislimaa
kp16/30 ovislimaa, sameampaa valkovuotoa lisäksi, nännit hiukan herkistyneet :heart:
kp17/30 hiukan nänniherkkyyttä
kp18/30 kirkasta ja sameaa kokkareista valkovuotoa, päänsärky :heart:
kp19/30 kirkasta valkovuotoa, alavatsalla pientä painon ja vedon tunnetta ajoittain
kp20/30 ei mitään mainittavaa
kp21-22/30 kp21 supistuksen tunne alavatsalla herätessä, kirkasta valkovuotoa, sen jälkeen ei mitään mainittavaa
kp23/30 vähän kirkasta valkovuotoa, masentunut olo, rinnat vähän hellänä sivuilta, alavatsaa kiristää ja ajoittain ristiselässä vihloo
kp24/30 leuka täynnä pieniä finnejä, rinnat samat kuin edellisenä päivänä
kp25-26/30 rinnat edelleen vähän arat ja ehkä hiukan turvonneet, ei muita tuntemuksia
kp27/30 hetkellistä häpyluun vihlontaa aamulla, rinnat samoin kuin eilen, lisää finnejä leuassa, palelua (eilen oli myös)
kp28/30 rintojen aristus ohi, migreenipäänsärky
kp29/30 = kp 1 vuoto alkaa aamuyöstä (niukkaa, vetistä ja kirkkaan veristä vuotoa, ei hyytymiä eikä kipuja (!!!), kp3 vuoto vähenee radikaalisti, kp4 hulahdus, pientä punaista vielä kp5 --> menkkojen kesto normaali, mutta vuodon määrä huomattavasti niukempi)
Analyysiä:
- Heikko ovulaatio --> heikko keltarauhanen, mitättömät PMS-oireet, ohut limakalvo?
- Anovulatorinen kierto peräti? Tosin nänniaristus ja rintojen aristus tulivat ajallaan, lämpöjä en seurannut
- Akupunktiohoito kp 10 menkkakipujen ja runsaan vuodon helpottamiseksi, mikä sen vaikutus oli?
 
Viimeksi muokattu:
minä ajattelin kanssa rustailla tänne tuntemuksia/toiveita/oireita :) yk 10 siis menossa ja kolmas toiveissa.

8.7 bongattu ovis limoineen päivineen
dpo1 vatsan nippailua
dpo2 saman moista nippailua
dpo3 kunnon kramppi piti ottaa ihan tukea pöydästä verrattavissa kk-kramppiin.
dpo4 posket punottaa
dpo5 posket punottaa,väsyttää, palelee iltaisin, rinnat jännästi arat. ihan kun tökittäs nuppineulalla,Nännit myös tummemmat
dpo6 samaa kuin edellisessä
dpo7 samaa kuin edellisissä
dpo8 samaa kuin aikasemmin,mutta höystettynä päänsäryllä joka ei lähe lääkkeillä ja pahaa oloa aamusta asti. Oon varmaan tulossa kipeeks tjt..: / ainiin ja mulla on puolinaamaa täys finnejä. Hirveen kiva.
dpo9 VÄSYTTÄÄ, kahvi ei uppoa. Huonoa oloa pitkin päivää. Testattu nega.
dpo10 samaa,mutta ihmettelen pahoinvointia ja huonoa oloa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä