Pitääkö todella odottaa niin kauan?

Jopa viisi vuotta...
Ja eikö biolapsiperheeseen saa suomalaista adoptiolasta edes samoin kriteerein kuin sijaislapsia?
..hassua ettei "oman maan hyvinvointia" pyritä edistämään vaan ulkomailta saa lapsia helpommin (toki sekin hyvä juttu, mutta entäs suomalaiset lapset??) ...
Ja pitääkö todella olla 25 vuotias, eikö poikkeuksia tehdä??? Ei ikä todellakaan ole mikään ensisijainen kriteeri ainakaan jos on nuori, liian vanha olisikin ehkä riski tietyissä tapauksissa enkä itse tahtoisi olla vanhan äidin ihmisen lapsi.. Enkö saa esim. pikkusisaruksiani (-puolia...) adoptoida jos Heidän äitinsä (toivottavasti ei vielä kymmeniin vuosiin!!!!!!) menehtyisi eikä isän katsottaisi olevan Heille pätevä (=turvallinen) huoltaja? Joutuisivatko mahdollisesti tämän typerän säädöksen takia lapset menemään lastenkoteihin vaikka Heille olisi tutut ihmiset tarjoamassa "uutta perhettä", onko se muka lasten edun ajattelua että muutenkin mahdollisen kamalan ajan koetellessa He joutuisivat ventovieraisiin kuviohin??? Mielestäni tapauskohtaista ja jokainen tapaus tulisi käsitellä erikseen.

Tämä esimerkki oli aika karu, mutta se tuli tuossa joskus mieleen erään tutun kanssa kun kauhisteltiin tätä Heidän isäänsä, ja entäs jos Hänestä joskus jostain syystä tulisikin lasten ainoa huoltaja...
Ja on muitakin "ei niin vakavia" syitä miksi adoption hyväksymiseksi on mielestäni vähän liian suuret kriteerit, tarkoitan juuri että jokainen hakija pitäisi mielestäni huomioida ilman sen suurempia esikriteerejä. Ärsyttää kuinka monet lapset elävät aivan turhaan lastenkodeissa odottamassa mahdollista "uutta elämää", vaikka toki Heillä on lastenkodissakin hyvä olla, mutta se oma oikea perhe puuttuu...

Se on ihan hyvä että adoptiota pitää odottaa ja harkita tarkkaan, mutta mahdollinen viisi vuotta kuulostaa järkyttävältä.
Ja odottavan aika on pitkä, puolesta vuodesta vuoteen olisi mielestäni kohtuullinen jos itse on valmis haasteeseen. Ja jos löytyy lapsi joka sopii tietylle ihmiselle tai tiettyyn perheeseen ja voi siellä hyvin.

 

Lastenkodissa olevaa lasta ei voi yhteiskunnan taholta antaa adoptoitavaksi. Adoptioon tulee saada lapsen äidin/isän suostumus.

Adoptioon ei saa lähteä hetken mielijohteesta, siksi on ihan oikeutettua että on esikriteerejä, asioita joita tulee selvittää ja selventää itselleen ennen adoption toteutumista.

Mikäli lähisukulainen kuolee ja lapset jäävät orvoiksi, selvitetään yleensä AINA ensin kykeneekö tai haluaako joku sukulainen ottaa heidät kasvatettavikseen. Ei siihen adoptiota tarvita!!!!! Lapset voidaan myös sijoittaa toiseen perheeseen ja toisista aikuisista tulla heidän huoltajiansa. Täysivaltaisia huoltajia, mihin siinä adoptiota tarvitsee...? Tuttavani äiti halvaantui pahasti ja iltatähdelle (silloin 4-v) piti etsiä uusi koti. Tuttavani oli silloin 23, juuri opintonsa päättänyt ja pikkuveikka sijoitettiin hänelle ihan oikeuden päätöksellä ja äidin toivomuksesta. Ei siihen adoptiota tarvita... ja tulee olemaan lapsen huoltaja täysi-ikäisyyteen asti.

Lapsetko elävät lastenkodeissa turhaan...?
Lastenkodeissa on pieni prosentti niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät ihan oikeasti välitä tai eivät ole koskaan heidän kanssaan tekemisissä. Paljon on myös lapsia, jotka asuvat lastenkodeissa vain tietyn pituisen ajanjakson elämästään.
Toki on paljon myös niitä lapsia, joiden äiti/isä on esim. aineidenkäyttäjä, mielenterveyspotilas eikä todennäköisesti koskaan pysty lapsestaan huolehtimaan, mutta jos eivät ole halunneet lastaan adobtioon antaa ei lasta voi adoptoitavaksi myöskään antaa, vaan hänelle yritetään muilla tavoin räätälöidä paras mahdollinen elämä.

 

Tulipas asiaa! Kiitos!
Tarkoittaako sitä että jotakin kautta saisi ehkä (?) tietää lapsista jotka tarvitsisivat uuden kodin oli se sitten täysi huoltajuuden vaihto tai sijaiskodin tarve (?) niin omat vanhemmat saavat päättää asian, oli kyseessä sitten 18-vuotias tai 60-vuotias ihminen, ja oli se sitten tuttu tai ei (mieluummin tietysti tutulle mutta jos jollain ei ole tuttuja ja löytyy mukava uusi huoltaja/huoltajat tai sijaisvanhemmat joiden kanssa voitaisiin muutenkin olla ystäviä ja pitää yhteyksiä mahdollisuuksien mukaan)?
Esim. yksi tuntemistani sijaislapsista (aikuinen jo) on ollut lastenkodissa ennen sijaisperhettään koska tämän biologinen äiti oli Hänen syntyessään suht nuori ja koki ettei ole vielä kypsä äidiksi, jos tällaisia tulee saako tämä nuori alaikäinen (tai Hänen huoltajansa?) antaa lapsensa huoltajuuden kenelle tahtoo, jos Hän itse tuntee jonkun tietyn perheen tai löytää perheen missä kokee lapsensa voivan hyvin, ja saa käydä mahdollisuuksiensa mukaan biologista lastaan katsomassa?
Eipä kai niitä uusia perheitä noin vain taivaalta tipu, mutta sijaisperheistäkin on jatkuvasti pulaa ja uusia perheitä haetaan, mutta sitten annetaan kuitenkin hirveät ehdot! Ja todellisuudessa "epäilyttävän" ihmisen luona voi käytännön arki olla mieluisampaa ja turvallisempaa lopulta, kuin että todetaan joku henkilö kaikin tavoin hyväksi ja tämä arki ei sitten olekaan niin mukavaa... tiedän pari tapausta niinkin, ihmiset ovat niin tekopyhiä jos tahtovat!
Eräs mies adoptoi tytön jota sitten hyväksi käytti vuosikaudet kunnes tämä alkoi itse tajuta tilannetta, eikä silloinkaan vielä uskaltanut kertoa asiasta kenellekään ja luuli että se on normaalia... Aika soppa.
Ja eräät olivat pitäneet yhtä tuttuani (perheen ainoa ei-biologinen) pienenä nälissään huutamassa lukittujen ovien takana, mutta niin mukavilta vaikuttivat tietysti muuten.
En oikein pidä siksi noista kriteereistä, vaikka ainoana poikkeuksena olisi mielestäni liian vanha ikä mutta se onkin hyvin määritelty ettei ikäero saa olla yli 45 v vai mikä se olikaan. Ei lopu sitten voimat kesken, mutta mielestäni mitä nuorempi ja virkeämpi, sen parempi, mutta tässä on niin paljon kyse niistä yksilöeroista. Joku ei ole valmis lapsiin vielä kaksikutosenakaan (joku ei ikinä), joku voi olla jo viisitoista vuotiaana, ja joku sitten täysikäisenä, minkä jälkeen mielestäni pitäisi voida ottaa harkintaan jo kuka vain, joka on kypsä adoptioon tai sijaisvanhemmuuteen. Ja sittenkin menee vielä aikaa kaikkiin harkintoihin ja suunnitteluihin, valmennuksiin ja lopulliseen päätöksen tekoon... Mutta on yksilöstä kiinni kuka on valmis ja mihin, eikä se ikä siinä saisi mielestäni olla ensisijainen kriteeri.

Minuun on, anteeksi, pinttynyt näitä pohtimiani asioita ja kysymyksiä "tältä alalta" aika paljon...

 

Kun niin kovasti pohdit tuota ikäasiaa, että ei adoptiossa pitäisi olla alaikärajaa, niin on kyllä ihan pakko todeta, että hieman vanhempana sinäkin näet nämä asiat toisin. Ikä ei todellakaan ole vain pelkkä numero (niin kuin monet nuoret tahtovat kuvitella), vaan kyllä se ikä kertoo paljon muutakin. Olin itse hyvin kypsä ikäisekseni jo alta parikymppisenä, mutta kummasti sitä on saanut huomata ikävuosien karttuessa kuinka paljon ihminen todella kasvaa ja laajentaa ymmärrystään noista ajoista. Sinäkin tuet sen kyllä huomaamaan. Ei lapsen eduksi ole liian nuoret adoptiovanhemmat ( eri asia ovat perheen sisäiset adoptiot) ja nuo ikärajat ovat oikein hyviä.

 

Suoraan sanoen, tämä on vain minun mielipiteeni, on nuoret vanhemmat parmpia kuin "vanhat".
Meidän suvussa on aina ensimmäiset lapset tehty nuorena eikä siitä ole mielestäni muuta kuin hyötyä että jaksaa touhuta ja huomioida lapset, kun vanhempana taas se voi jäädä vähemmälle. Riippuu tietysti lasten lukumäärästä kuinka kullekin jää aikaa.
Toki ajatukset ovat erilaisia vanhemmiten, en minä sitäkään kiellä.
Tuntuu vain hullunkuriselta jos miehen ikä yksin riittää adopitoon tai sijaisvanhemmaksi mutta nuoren vaimon takia sitten tulee tätä "ikäsyrjintää" vaikka se on SILTI, todellakin niin ihmisestä kiinni.
Ja eniten harmitta tämän mahdollisen adoptio- tai sijaislapsen / lapsien sopeutumisen kannalta, mielestäni lapset sopeutuvat sitä paremmin mitä nuorempana heidät "totuttaa" ja mitä varhaisemmalla iällä... ELI: mieluiten ottaisimme edes sen ensimmäisen lapsen ENNEN kuin oma (bio) on niin vanha että ymmärtää että toinen onkin eri perheestä kotoisin ja alkaisi tätä mahdollisesti syrjiä, tai käydä jopa niin tulevaisuudessa että kun tulee se perinnönjaon aika, tahdomme että jokainen tietää olevansa samanarvoinen oli syntyperä sitten ihan mikä vain.
Ett lapset kasvaisivat samaksi perheeksi, ilman että siitä olisi epäilystäkään!
Ja jos myöhemmin tulee lisää adoptio-/sijaislapsia, niin Heidän olisi helpompi ikäänkuin tämän ensimmäisen mallia mukaillen oppia samaan systeemiin, ja tahtoisin biolologisenkin lapsen ymmärtävän tämän, ja tämä ei tulisi tälle omalle niin järkytyksenä koska Hän olisi pienestä pitäen tottunut siihen että on yksi muiden joukossa ja silti ilmanmuuta tärkeä!
Parikin vuotta vaikka vähäiseltä kuulostaa, on liian pitkä odotusaika!
Sen jälkeen on vaikea opettaa lapselle että nyt noita vieraita pitää kohdella hyvin vaikka tämä olisi mustasukkainen, mutta silti on etenkin alussa annettava paljon huomiota ja tilaa sijais-/adoptiolapsille. Tässä joutuu kurjaan välikäteen ja tilanne on se että toiselle kumartaa, toiselle pyllistää...
Ja lapsia ovat kuitenkin kaikki.
Olisi kaikkien kannalta niin paljon paremmin jos näissä ikä-kriteeressä voisi olla hieman neuvotteluvaraa...
Mutta onneksi edes lähiomaiset ovat asia erikseen!

Kiitos.

 

Lapsi voi asua myös muun aikuisen kuin biologisen- tai adoptiovanhemmat luona. Sossun kanssa voi neuvotella lapsen asumisesta muun, läheisen ja turvallisen aikuisen luona! vaikka sosiaalialaa opiskelen en saa nyt mieleeni tämän toimenpiteen virallista nimeä, mutta käytännössä sitä kutsutaan kasvatusvanhemmuudeksi. Olet varmaan kuullut lapsista jotka asuvat esim. tätinsä tai isovanhempiensa luona. Mm. Vastuu lapsen huolenpidosta sekä lapsilisä siirtyvät silloin tälle aikuiselle.

 

En nyt tiedä meneekö vähän asian vierestä, mutta minun äitini (53v.) ja isäpuoleni (50v.) kävivät tuomarin puheilla tekemässä lisäyksen testamenttiinsa. Testamenttiin lisättiin osio missä on heidän toiveensa siitä, että pikkuveljeni (6v.) sijoitetaan minun huollettavakseni, jos he jostain syystä (mitä ei toivottavasti tapahdu) kuolevat. Käsittääkseni tämän paperi lappusen ansioista emme joutuisi niin kovasti riitelemään pikkuveljeni huoltajuudesta, jos sellaiseen tilanteeseen joskus jouduttaisiin. Itse olen viimeisilläni raskaana ja olen kyllä kanssa miettinyt täläisen asiakirjan tekemistä omasta lapsestani. Tosin en tiedä miten osaisin valita hyvät "vara vanhemmat" omalle lapselleni, mutta olen kuitenkin harkinnut asiaa...saa nähdä eteneekö harkintani ikinä mihinkään suuntaan!

 

\

En nyt tiedä meneekö vähän asian vierestä, mutta minun äitini (53v.) ja isäpuoleni (50v.) kävivät tuomarin puheilla tekemässä lisäyksen testamenttiinsa. Testamenttiin lisättiin osio missä on heidän toiveensa siitä, että pikkuveljeni (6v.) sijoitetaan minun huollettavakseni, jos he jostain syystä (mitä ei toivottavasti tapahdu) kuolevat. Käsittääkseni tämän paperi lappusen ansioista emme joutuisi niin kovasti riitelemään pikkuveljeni huoltajuudesta, jos sellaiseen tilanteeseen joskus jouduttaisiin. Itse olen viimeisilläni raskaana ja olen kyllä kanssa miettinyt täläisen asiakirjan tekemistä omasta lapsestani. Tosin en tiedä miten osaisin valita hyvät "vara vanhemmat" omalle lapselleni, mutta olen kuitenkin harkinnut asiaa...saa nähdä eteneekö harkintani ikinä mihinkään suuntaan!

Tuohan ON hyvä idea. Olen joskus käyttänyt samaa systeemiä epävirallisesti lemmikeistä... heh.
Mutta ei ole ollenkaan tyhmä idea, varmuuden vuoksi (jos molemmat vanhemmat menehtyvät) valmiiksi kertoa vaikka oma sisarus tai lähituttu (jos sellaisia on?) niin helpottaa asian käsittelyä huomattavasti. Tai varsinkin silloin jos on sellainen lähituttu, jolle ensimmäisenä tarjottaisiin tätä lasta, eikä vanhemmat koe että se olisi turvallinen paikka tai muuten huono! Minä voisin nimetä myös henkilön jolle ei saa (ellei muuta tilannetta tietyt vaatimukset täyttäviksi) antaa lasta!
Käsittääkseni sellaisen voi tehdä jonkinlaisena lappuna itsekin ja jättää jonnekin omiin sopukoihin ja toivoa että joskus joku sitten löytää sen, ellei saa aikaiseksi virallista tehdä.
=)

 

Täälläpä tulee faktaa ainakin tuon sijaisvanhemmuuden osalta ja asiasta minulla on enemmän kokemusta kuin monella sosiaalitätillä yhteensä.

Minulla on näet lisäkseni 5 sisarusta, meitä siis yhteensä 6.
Vanhin meistä adoptoitiin mummon hoivaan jo pienenä, silloin äiti oli siihen suostuvainen kun piti itseään nuorena. Sittemmin ollut kuitenkin hyvin katkera äidilleen kun tämä on "varastanut" vanhimman tyttären. Huomioikaa että itse on antanut tähän suostumuksen.

Me muut sitten olemme huostaanotettuja ja uudelleen sijoitettuja. Vain aikoinaan minulla oli isän puolelta vanhempia sisaruksia joiden luo mahdollisesti olisin voinut muuttaa (olin silloin 8v) mutta jotka katsottiin joko liian läheisiksi taikka liian kaukaisiksi sukulaisikseni koska toisiin olin hyvinkin kiintynyt ja toisia en tuntenut lainkaan. Nyt sanoisin että on ihan kivaa kun sisko on sisko eikä toimi ns. äitinä.

Niinpä minut 2v lastenkodissa olon jälkeen sijoitettiin uuteen perheeseen. Kävin tutustelemassa perheeseen ennen muuttoa ja minulta kyseltiin tuntemuksiani vaikka lainmukaan vasta 12vuotiaalta tarvitsee kysyä. Myöskään vanhempien suostumusta ei tässä vaiheessa tarvita kun huostaanotto päätös oli tehty vuotta aikaisemmin. Vanhemmilla on tapaamisoikeus jonka määrä ja kesto määritellään yleensä tapaus kohtaisesti. Onnellinen olen perheessä takuulla ollut ja vaikka en ole samaa verta niin perheessä todella rakastettu.

Tulen takuulla tekemään saman palveluksen myös jollekin toiselle, eli olen mieheni kanssa puhunut että sitten hiukan vanhempana otettaisiin otto-tyttö tai poika.

Pienemmät sisarukseni ovat kokeneet saman, tosin aikaisemmassa elämänvaiheessa ja vähemmän ymmärtäneenä suoraa äidin huonosta hoivasta sijaiskotiin. Siinäkin piti kokea yksi huono perhe välissä ennen tämän nykyisen todella hyvän kodin löytymistä. Harmittaa vain että sellainen väkivaltainen ja kaltoinkohteleva perhe oli yleensäkkään päästetty sijaiskasvatuksen piiriin.

Nyt lopulta kaikki on kaikilla suht hyvin. vain yhdelle siskolle jäi psyykkisiä ongelmia. Viisi "normaalia" tasapainoista lasta kuudesta on mielestäni hyvä saavutus yhteiskuntamme sosiaalitoimistoilta. Kaikkea ei aina voi "pelastaa" heti, toisia lapsia on yritettävä pitää lastenkodissa "räätälöitävänä elämään uudelleen" kuten joku tässä aiemmin hienosti asian mainitsi. Sillä onhan paljon niitäkin lapsia ja nuoria jotka ovat vielä voineet palata omaan kotiinsa kun vanhemmat ovat saaneet asiansa kuntoon. Meidän kohdalla niin ei käynyt, täydellisen alkoholismin ja alkoholikuoleman puuttuessa peliin.

Mutta silti voin olla nyt ylpeä itsestäni äitinä ja vaimona, naisena, opiskelijana, tulevana hoitoalan työntekijänä. Toivottavasti tämä valaisi hiukan kaikkien mietteitä. Sisusta on pienet huostaanotetut lapset tehty

Jos joku haluaa jutella aiheesta enemmänkin, mulle saa mailata
=)