Pitäis ampua noi sudet!

Minä asun susien lähellä. Lisäksi täällä on karhuja ja ilveksiä. Ajattelin joskus samalla tavalla kuin ap, mutta sittemmin olen muuttanut mielipidettäni. Ensinnäkään en ole yhtään elukkaa nähnyt, eikä niistä ole ollut mitään haittaa. Toisekseen, olen tajunnut että kuka vittu minä olen sanomaan että mikä tai kuka tälläkin alueella saa elää, eläimet ovat täällä kuitenkin olleet ensin. :) En tiedä mistä tuo viha niitä kohtaan edes tuli, varmaan median vouhotuksesta.. MUTTA olen kyllä sitä mieltä, että häiriötä aiheuttavat villieläimet, jotka ovat ihmiselle vaaraksi, pitää tappaa. Siis jos vaikka susi rupeaa pihapiirissä lapsia kyttäämään.
 
  • Tykkää
Reactions: Inanna
Hukka
[QUOTE="wolf";30453095]Minä olen asunut koko ikäni juuri noilla pahimmilla susiseuduilla, ja yhden ainoa kerran olen onnistunut näkemään suden luonnossa. Silloinkin auton ikkunasta, kun eläin oli pakenemassa lähestyvää autoa.

Aina silloin tällöin yritetään lietsoa susipelkoa ja -vihaa täälläkin (jostain syystä tuntuu, että nuo ovat voimakkaimpia juuri jossain Helsingissä ja muissa suurkaupungeissa, mistähän tämä johtuu?), mutta ei ole oikein ottanut tulta, koska ainoat uhrit ovat edelleenkin olleet vapaina vaeltaneet tai narun nenään jätetyt koirat ja kissat. Näiltäkin uhreilta vältyttäisiin, jos ihmiset huolehtisivat kunnolla lemmikeistään.

Lispetille vielä vähän faktatietoa noista huikean suurista suskiannoista, joita sietää harventaa (anteeksi Wiki-lähde, oli nopein):

"Kanta-arvio ilmoitetaan tammi-helmikuussa ja se arvioi lumijälkilaskentoihin perustuen talven susikantaa. Metsästyksen ja luontaisen kuolleisuuden vuoksi talvikanta on syyskantaa pienempi, vuoden 2012 syyskannaksi RKTL arvioi 180-200 yksilöä."

Susi – Wikipedia[/QUOTE]

Itseasiassa tuo kanta-arvio tänä vuonna on vaan 140-155 sutta (helmikuu 2014). Varmaan pian taas valmistuu uusi kanta-arvio, jännä nähdä miltä se näyttää. Helmikuussa 2013 susia oli vaan 120-135.

RKTL - Suden kanta-arviot
 
Hukka
Suosittelen muuten kaikille pedoista kiinnostuneille noita rktl:n sivuja. Sieltä löytyy tuoreimmat petojen kanta-arviot aina ja tietoa kaikista tutkimuksista ja hankkeista. Mielenkiintoiset sivut sellaiselle jota nämä jutut kiinnostaa.

http://www.rktl.fi
 
Hukka
Ja pakko samaan syssyyn suositella myös riistahavainnot.fi sivua. Sieltä näkee susista, ilveksistä, karhuista ja ahmoista tehdyt ja ilmoitetut havainnot viimeisten 2 kuukauden ajalta.

http://riistahavainnot.fi
 
Itseasiassa tuo kanta-arvio tänä vuonna on vaan 140-155 sutta (helmikuu 2014). Varmaan pian taas valmistuu uusi kanta-arvio, jännä nähdä miltä se näyttää. Helmikuussa 2013 susia oli vaan 120-135.

RKTL - Suden kanta-arviot
Noita on siis todella, todella vähän. On melkoisen huono tuuri, jos joutuu kasvokkain tuollaisen kanssa.
Se on tosi, että häirikkösudet on pakko lopettaa, mutta ihminen itse tyhmyyksissään aiheuttaa sen, että sudesta tulee häirikkö.
 
"sipsi"
Vähänhän noita ihan oikeasti tämän kokoisessa maassa on. Linkin mukaan vielä aika lailla levittäytyneetkin, pohjoisessa isoja alueita, joissa ei havaintoja ollenkaan.

Joku jossain aiemmin ketjussa kyseli, etten taida metsästää. En. Ei kuulu harrastuksiini :) Lähipiirissä kyllä koirilla metsästäjiä on. Miten hyvänsä, en minä kuitenkaan ymmärrä, että jos alueella on varmoja susihavaintoja, sinne viedään koira tutkapanta kaulassa ajolle. Tai jätetään susialueella koira pihaan narunpäähän.

Mutta jokaisella toki on oikeus mielipiteeseensä, minullakin :) Edelleen olen sitä mieltä, näin korpiasujanakin, että nuo alle 200 yksilöä mahtuvat tämänkokoiseen maahan. Toki jos susi pihaan tulee, on se usein jollain lailla viallinen, fyysisesti tahikka henkisesti, ja kenties kykenemätön hankkimaan ravintoaan. Onhan sellaisen lopettaminen jo eläinsuojelullinenkin teko.

Mutta en minä tähän(kään) asiaan liittyvää lietsontaa tahikka hysterisointia vaan jaksa ymmärtää. Onhan ihminen iät ajat elänyt luonnossa eläinten kanssa rinnakkain kuitenkin.
 
"hmm"
No... jos menee asumaan susien alueelle, pitää ottaa se riski että susia voi vastaan tulla. Luulis että nykyään olisi keksitty siellä susirajalla jo keinoja puolustautua susilta iltalenkillä, kaikenlaisia sumutorvia yms ne käyttää muuallakin maailmassa esim. jääkarhujen kanssa, joka on jo vähän isompi kaveri.

Ei niitä kaikkia susia voida Suomesta tappaa sen takia, että joku haluaa asua keskellä susimetsää. Haloo. Se että sudet tulee omilta alueiltaan ihmisten alueille (kaupunkiin) on asia eri, ja ne sudet on ihan ok tappaa.
 
Hukka
[QUOTE="mmm";30453530]Miksi susia suojellaan niin kärkkäästi vaikkei se ole lajina kuolemassa sukupuuttoon maailmasta, kun taas todellinen hätä on metsäpeuroilla! Tai saimaannorpilla, miksette suojelijat keskity oikeisiin suojeltaviin lajeihin?!!
Media on tehnyt sudesta ns.mediaseksikkään eläimen..[/QUOTE]

Susi on muuten Suomessa luokiteltu ERITTÄIN UHANALAISEKSI lajiksi. Onko se sitten OK jos susi katoaisi Suomesta kokonaan, kunhan niitä vaan muualla maailmassa säilyy elossa?
 
"..."
mun mielestä susilla on samanlainen oikeus pyöriskellä niin salomailla kuin kaupunkien liepeillä

ei se niin voi mennä että sudet ym on vain joidenkin ihmisten murheena
Ja miksi ei? Jos sä et halua murehtia niistä susista, sä pysyttelet ihmisasutuksen keskellä etkä rakenna tönöäs keskelle susirajaa susien reviirille. Jos sä haluat välttämättä tönös sinne susirajalle, niin sitten on opittava tulemaan toimeen niiden kanssa kun pakko niiden susienkin on jossain asua. Herranjestas. Toki jos joku susihukka ihan pihaan tulee, saa mun puolesta ampua, mutta ei voi vaatia että kaikki lähimetsät tyhjennetään susista kun "mä haluan asua just tässä niiden keskellä ja pitää koiraani narussa pihalla".

Tuntuu että ihmiset siellä maalla on vielä enempi vieraantuneita luonnosta kuin kaupunkilaiset.
 
"jaa"
Minäkin itkin kun tuttavalta menehtyi rakastettu perheenjäsen ja harrastuskaveri, nuori onnellinen koira. Sekin jäi metsään sille tielleen, metsästystilanteessa, tehden sitä mitä rakasti.
Sitä koiraa ei tappanut susi, vaan vasallinen naarashirvi.
 
hirvee
[QUOTE="jaa";30454334]Minäkin itkin kun tuttavalta menehtyi rakastettu perheenjäsen ja harrastuskaveri, nuori onnellinen koira. Sekin jäi metsään sille tielleen, metsästystilanteessa, tehden sitä mitä rakasti.
Sitä koiraa ei tappanut susi, vaan vasallinen naarashirvi.[/QUOTE]

Joo, kyllä pitäis nuo hirvet tappaa kaikki pois kuleksimasta pitkin Suomen metsiä. Tappavat siellä viattomia metsästyskoiria, ja tiedä milloin tulee ensimmäinen ihmisuhri metsässäkin. Maanteillähän niitä jo tulee vuosittain ja paljon.

(Ja ihan jo valmiiksi sanon, että tää oli sarkastinen kommentti. Kun kohta kuitenkin tulee joku tosikko tähän kaula pitkällä huutamaan.)
 

Yhteistyössä