Pitäisitkö lapsen, jos lapsen isä ei olisi kuvioissa mukana?

  • Viestiketjun aloittaja kahden yh
  • Ensimmäinen viesti
kahden yh
myönnetään, oli tyypillinen yhden illan juttu, vaihdettiin kyllä puhelinnumerot, mutta mies ei ole sitoutuvaa sorttia, ja nyt on tilanne tämä, että olen raskaana vko:lla 6. Mitä tekisin? edellisestä liitosta on 1 poika, joka käy koulua. Tapaa isäänsä joka toinen vkonloppu.
 
Minä pidin. Toki taustalla oli avioliitto mutta olimme muuttaneet erilleen ennenku tiesin että toinen on tulossa. Missään vaiheessa en kyseenalaistanut lapsen tuloa. Ja lapsen syntymän jälkeen mies ei ole pitänyt tähän toiseen mitään yhteyttä. Vanhimman huomioi silloin ku itselle sopii. Tätä toista ei pidä omanaan millään tavalla.
 
minä
pitäisin. Toki huolehtisin isyysasiat myös kuntoon ihan lapsen takia. On sitten kivempi myöhemmin elämässä, kun isän kohdalla ei ole papereissa pelkkää viivaa...
 
vieras
En pitäisi.

Toisaalta, en hankkiutuisi raskaaksi yksinäni. Eräs ystäväni käyttää pilereitä ja kumia harrastaessaan ei-vakavaa seksiä. Hyvä käytäntö minusta, säästää paljolta murheelta, koska raskautumisen riskiä ei oikeastaan ole.
 
vara
Alkuperäinen kirjoittaja Becka:
Alkuperäinen kirjoittaja vara:
en pitäisi. mua jotenkin etoo, että joka lapsella on eri isä ja äiti jäämässä heti kättelyssä siis yh:ksi.
etoo?
no siis, on huono sanavalinta.
näyttää just siltä, että ihminen ei osaa järjestää asioitaan. siinähän sitten joskus selität mahdolliselle uudelle kumppanille, että eka lapsi on matin, toinen lapsi on ville ja jos kolmas tehdään, niin se on sun ja jos mekin erotaan, niin...

ja mieti lastenkin näkökulmaa: vanhin hyppää isänsä luona kylässä, toisella ei ole kontaktia lapseen ollenkaan ja mahdollisesti kolmas saa sitten molemmat vanhemmat.

olen itsekin ero-/uusioperheen lapsi
 
!!!!!!
Alkuperäinen kirjoittaja murmur:
Alkuperäinen kirjoittaja murrrr:
Alkuperäinen kirjoittaja !!!!!!!!!!!:
PITÄISIN. Siis pidä jos haluut toisen lapsen, jos et ni älä pidä!
Tätä asennetta en ymmärrä; ei se ihan vaan äidin haluumisesta ole kiinni - lapsen parasta pitää myös ajatella.
ja kukahan sen sanelee, mikä on lapsen parasta?
anteeksi murrrrr...siis tarkoitin ihan että jos on jo lähtökohtana se että äiti EI halua lasta niin miksi sitten pitää koska lapsi voi siitä kärsiä....!!! Muttta jos haluaa lapsen niin sittenhän varmaan antaa kaiken rakkauden lapselleen. Ja miten EI ole lapsen parasta jos äiti rakastaa ja haluaa lasta!
 
murrrr
Alkuperäinen kirjoittaja murmur:
Alkuperäinen kirjoittaja murrrr:
Alkuperäinen kirjoittaja !!!!!!!!!!!:
PITÄISIN. Siis pidä jos haluut toisen lapsen, jos et ni älä pidä!
Tätä asennetta en ymmärrä; ei se ihan vaan äidin haluumisesta ole kiinni - lapsen parasta pitää myös ajatella.
ja kukahan sen sanelee, mikä on lapsen parasta?
No ei äiti omia haluja ajatellen ainakaan. Ei yh ole huono äiti en sitä sano (itsekin yh). Jokainen tekee niinku tykkää mut tollanen särähtää korvaan yhtä paljon kun se et valitetaan ku lapsi saa lahjaks sellasii vaatteita mist äiti ei tykkää. Et äiti aina ensin.
 
IHMETTELEE
miksi ehkäisy jää aina naisen kontolle? Eikös mies yhtälailla vastuussa, jos ei halua jatkuvuutta, miksi sitten paljaalla? se riski on aina olemassa. Miehet vastuuseen yhtälaisesti!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja IHMETTELEE:
miksi ehkäisy jää aina naisen kontolle? Eikös mies yhtälailla vastuussa, jos ei halua jatkuvuutta, miksi sitten paljaalla? se riski on aina olemassa. Miehet vastuuseen yhtälaisesti!
Ajatelkaa hyvät naiset joskus niitä lapsia!!

Ei ole kiva juttu syntyä yhden illan kuksimisesta köyhän yh:n elätettäväksi. Se on vaan tosiasia. En ymmärrä, kuinka aikuiset naiset ovat tänä päivänä suoraan sanottuna niin hulluja ja itsekeskeisiä, että hankkiutuvat raskaaksi kenelle kadunmiehelle vaan.

Olen lopulta sitä mieltä, että näihin vahinkoraskautumisiin liittyy aina tahallisuus. Aikuinen ihminen pystyy halutessaan huolehtimaan ehkäisystä siten, että sen pettämismahdollisuus on lähes olematon.

 

Yhteistyössä