Porkkanaton ruoka?

Mitä Muksu -lastenruokia, joissa on punaista lihaa / kanaa / kalkkuna / kalaa, voi syödä porkkana-allerginen vauva? Itse en ole löytänyt kuin yhden kalkkunaa sisältävän. Jotenkin outoa, kun porkkanaa on joka valmisruuassa, vaikka moni on porkkanalle varsinkin pienenä allerginen.
 
Lasten valmisruuat ovat tarkkaan tutkittuja ja määräysten alaisia, joten niissä ei kotiruokaan nähden ole mitään mainittavia eroja nykyään. Kun lapsen kanssa valvoo yöt ja väsymys on suuri, ei todellakaan ole järkeä vauvan ruokaa erikseen lähteä tekemään, koska hän syö sitä pari teelusikallista kerralla. Vanhempana hän tulee totta kai syömään kotiruokaa vanhempien kanssa. Neuvolasta olemme saaneet saman ohjeistuksen.

Toivoisin vastausta tämän palstan asiantuntijalta, kiitos!
 
Hei ja kiitokset tärkeästä kysymyksestäsi.

Monipuolinen raaka-aineiden käyttö ja ravitsemuksellisesti tasapainoiset ateriat antavat lapselle parhaat kasvun ja kehityksen eväät. Muksu-aterioissa erityistä huomiota on kiinnitetty kasvisten monipuolisuuteen ja määrään sekä rasvan ja proteiinin laatuun. Valmistuksessa on käytetty vain parhaita lastenruokalaatuisia raaka-aineita, joiden laatu ja turvallisuus on tarkoin varmistettu.

Porkkana sisältää monia tarpeellisia ravintoaineita ja on maultaan pienelle lapselle mieleisen lempeä ja makeahko. Lisäksi se kuuluu suomalaiseen ruokaperinteiseen ja on luonteva osa ruokiamme.

Pyrimme tuotekehittelyssämme huomioimaan myös lasten yleisimpiä allergioita, mutta emme valitettavasti voi rajoittaa tuotteissamme käytettyjen raaka-aineiden kirjoa liian suppeaksi ravitsemuksellisen tasapainon ja monipuolisuuden kärsimättä. ”Porkkanattomia” tuotteita sekä esim. bataattia olemme kuitenkin lisänneet valikoimiimme juuri kuluttajien esittämien toiveiden pohjalta.

Nykyisessä Muksu-aterioiden valikoimassamme on 7 valmista ateriaa ja yksi kasvissose, jotka eivät sisällä porkkanaa. Valmiiseen kasvissoseeseen voi myös itse lisätä kalaa, kanaa tai lihaa sekä tarvittaessa muita lapselle sopivia kasviksia. Näin tuunaamalla siitäkin saa monipuolisen aterian. Nettisivuillamme olevan valmistusainehaun Valmistusainehaku - Nutricia Muksu avulla pääset myös itse tekemään yksinkertaisia hakuja teille sopivista tuotteista.

Toivottavasti tästä oli apua. Onneksi lapsuusiän yliherkkyydet menevät yleensä ohi elimistön kypsyessä ja kehittyessä. Itse asiassa allergeeneille pitääkin altistua jo lapsena, jotta sietokyky niitä kohtaan kehittyy. Entisten niin sanottujen yleisesti allergisoivien ruoka-aineiden välttämistä tai aloituksen siirtämistä varmuuden vuoksi ennen oireiden ilmaantumista ei siksi suositella, sillä välttämisruokavalioista ei ole havaittu olevan hyötyä allergioiden tai ihottumien ehkäisyssä. Toki edelleenkin voimakkaita oireita aiheuttavia allergeeneja ja diagnosoitujen allergioiden aiheuttajia tulee välttää.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä