Haluan kertoa oman kokemukseni psykiatrian osastosta joka on jäänyt mieleeni erittäin selkeästi. Menin hakemaan apua masennukseen vuonna 2004. Olin tuolloin 19-vuotias nuori miehen alku jolla oli elämä edessä opiskelupaikka Imatralla rakas tyttöystävä, auto ja ajokortti. Elämäni oli muuten normaalia mutta synnyin sydänvikaisena jonka takia olin 9 vuotta eli koko peruskoulun ajan kiusattuna joka jätti omat arpensa. Josta johtuen menin hakemaan apua masennukseen akuuttiryhmältä eli psykiatrian osaston henkilökunnalta. Ensin kävin keskustelemassa akuutti-ryhmän kanssa mutta en saanut sieltä minkäälaista keskusteluapua jota olisin tarvinnut ja jota pyysimme äitini kanssa, minulle vain annettiin kourallinen vahvoja neuroleptejä ja sanottiin että ota nuo niin alkaa helpottaa. Minulle ei annettu reseptiä vain ainoastaan lääkkeitä norsun annos. Minulle ei kerrottu lääkkeitten vaikutuksista mitään. Menin kotiin minulla ei ollut minkäänlaista tietoa noista kyseisistä lääkkeistä ja luulin/uskoin ammatti ihmisiin. Otin lääkkeet illapäivällä ja sekosin niistä pillereistä niin että lähdin ajamaan autolla yhteen rantaan jossa yritin pakokaasulla itsemurhaa onnistumatta. Auto jäi jumiin monttuun ja lähdin sitten kävelemällä takaisin rannasta kotia. Asuin tuolloin äidilläni Imatralla korvenkannassa joten kävelin sinne. Kotia päästyäni äitini oli tosi huolissaan minusta, otin vielä annoksen lääkettä joka oli määrätty illalla otettavaksi, vähän ajan päästä jalkani eivät enää kantaneet joten äitini soitti kummilleni ja hän vei minut lappeenrannan keskus sairaalaan. Pihaan päästyämme kummini joutui kantamaan minut ensiapuun jossa kysyttiin oletko käyttänyt huumeita. Itse en saanut sanaa suustani noitten pillereitten takia. Kummini kertoi että olin ottanut lääkkeitä. Sairaala vuoteelle päästyäni nukahdin heti, seuraavana aamuna minut vietiin takaisin Imatralle jossa minut toimitettiin psykiatriselle osastolle johon jouduin jäämään koska olin yrittänyt itsemurhaa. Olin osastolla jonkun aikaa kunnes yhtenä päivänä olin ajanut partani ja leuka punoitti parranajon jälkeen ja minulla luultiin välittömästi olevan sairaala bakteeri. Minulle sanottiin että nyt lähdetään ottamaan kokeita tuosta ettei se leviä eikä kerrottu että miten otetaan ja millä. Luulin että koe otetaan verinäytteellä josta säikähdin koska minulta on pistetty suonen läpi neulalla yhden kerran kun olin 5-vuotias jouduin siis käymään synnynnäisen sydänvikani johdosta joka vuosi verikokeissa. Minulle jäi tuosta suonenläpi pistämisestä kammo. Minä säikähdin tilannetta niin kovin että huusin kovalla äänellä sairaalan käytävällä että en lähde verikokeisiin joten hoitohenkilökunta teki asiasta oman johtopäätöksen ja luuli että minä olen jotenki harhainen ja tähän lisätäkseni olin ollut tuona päivänä omassa huoneessani kuuntelemassa musiikkia makuu asennossa sängyllä selällään joten katsoin kattoon. Siivooja kävi huoneessani ja oli todennut hoitaja Jari Mansikalle että olen jotenki harhainen koska katselin kattoa joten näitten kahden asian johdosta jäin pakko hoitoon, joten karkasin illalla osastolta koska minulle oli luvattu että pääsen seuraavana aamuna kotia. Mutta noitten edellä mainittujen asioiden seurauksena minulle sanottiin että joudun jäämään osastolle joksikin aikaa. Suutuin kovasti koska mielestäni vika ei ollut minun. Lähdin osastolta luvatta, kävelemään korvenkantaan äidilleni. Osastolta oli soitettu poliisit hakemaan minua takaisin. Nousin poliisiautoon rauhallisesti ja minut vietiin takaisin osastolle jossa minulle sanottiin että en olisi saanut missään nimessä lähteä pakkohoidosta pois. Sanktiona minut sidottiin lepositeisiin ja laitettiin injektio lääkettä ja jätettiin pimeään huoneeseen ja jouduin jäämään osastolle kuukauden päiviksi . Minua lääkittiin vahvoilla lääkkeillä koko ajan ja minusta tuntui että en pystynyt toimimaan normaalisti olin kuin zombi. Tuon aikainen tyttöystäväni kävi katsomassa minua melkein päivittäin ja hän odotti yhtä kovasti pois pääsyäni niin kuin minäkin. Meillä oli paljon yhteisiä suunnitelmia elämälle ja kaikki kaatui näihin osasto kuvioihin jäätyäni. Jäin yhteensä niihin kuvioihin 8 vuodeksi. Lääkettä annettiin vaikka millä mitalla joka käy ilmi minun lääkelistoistani ja epikriiseistäni. On kokeiltu yli 40 pilleriä ja annokset ovat olleet isoja. Pääsin osastolta kotilomalle jota ennen minun piti suostua injektio lääkkeeseen nimeltä Rispendal, se aloitettiin osastolla pienellä annoksella pilleri muodossa aluksi mutta vain muutaman päivän päästä muutettiin injektioksi 25 mg jotta pääsisin osastolta pois, kahden viikon päästä annos oli jo 50 mg. Kotiin päästyäni, olin isäni kanssa hänen yrityksessä töissä jossa olin injektio lääkkeestä johtuen niin sekaisin että en pystynyt tekemään mitään olo oli kuin rautakangella. Joten isäni suuttui tilanteesta osastolle ja menimme käymään siellä, jossa isäni huusi sairaala henkilökunnalle. Jouduin jonkun ajan kuluttua palaamaan hoitokuvioihin ja lääkitystä muuteltiin viikottain, minua ahdisti vahva lääkitys niin kovasti että otin alkoholia oloa helpottamaan. Alkoholin ja lääkkeitten yhteisvaikutuksesta, sekoilin sitten jonkun aikaa, tuli tehtyä kaiken näköisiä rikoksia kuten esim. pahoin pitelyitä, rattijuopumuksia jne. Aikasempaa rikoshistoriaa minulla ei juurikaan ollut. 2007 menetin ajokorttini joka on nyt ollut pois 10 vuotta. Elämäni oli muuttunut opiskelevasta nuorukaisesta sairaalan ja kodin väliä ravaavaksi potilaaksi. Olin myös pitkäaikais sairaiden ihmisten kanssa samoissa hoitokodeissa ensimmäistä kertaa jo 21 vuotiaana Imatralla Vuoksenkaareessa ja toisen kerran 24-vuotiaana vuoksenkodossa joissa oli Rauhan mielisairaalan aikaisia potilaita. Muistan elävästi kuinka hauskaa tämä oli yhdestä hoitajasta joka virnuili ja nauroi hoitokodin pihalla kun olin menossa tutustumaan tähän vuoksenkotoon. Mutta näissä molemmissa yksiköissä tylsistyin koska nuoren ihmisen elämä ei tietääkseeni ole 50-70 vuotiaiden sairaiden potilaiden kanssa yhdessä elämistä. Joten toisessa paikassa masennuin niin kovin että olin tappaa itseni lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutukseen ja toisessa paikassa poltin pilveä että pääsisin pois ja lopulta minut poistettiin yksiköstä onnekseni. Tämän jälkeen minulle syötettiin jälleen lääkkeitä osastolla olin lepositeissä vähän väliä ilman mitään sen suurempaa syytä kuin vahvalääkitys josta yritin moneen kertaan sanoa hoitajille mutta kun yritin pyytää heistä jotain juttelemaan lääkityksestä niin minulle sanottiin että mene nyt huoneeseesi tai joudut ottamaan enemmän lääkkeitä. Jos en suostunut minut laitettiin pimeään huoneeseen lepositeisiin nukkumaan injektiolääkkeen avulla. Kotiin välillä päästyäni minulle annettiin lääkkeitä dosetillinen mukaan ja se ei mahtunut edes kunnolla kiinni koska siinä oli niin paljon lääkkeitä. Sekoilin lääkepäissäni raha-asioissa, otin pikavippiä 100 €uroa ja tämän seuraksena lääkäri määräsi minut edunvalvontaan jossa olin 3 vuotta, elin nuoren ihimisen elämää 60 €uroa viikossa, tuosta rahamäärästä minun piti kustantaa kaikki, ruuat, hygieenia tarpeet ja vaatteet, jos yritin saada enemmän omia rahojani niin minulle sanottiin että ei ole rahaa. Tämän edunvalvonnan ja lääkkeiden syömisen seuraksena elämästä oli hävinnyt mielenkiinto kokonaan. Rupesin sitten käyttämään lääkkeitten lisäksi huumeita ja alkoholia reilummin tuon tyhjiön täyttämiseksi. Olin kokeillut pilveä jo 15-vuotiaana. Ahdistukseni elämää kohtaan kasvoi niin suureksi että aloin käyttämään amfetamiinia miltein päivittäin epämääräisissä porukoissa joihin olin tutustunut noissa sairaala kuvioissa ollessani. Näitten kaikkien kuvioitten seurauksena en ole pystynyt tekemään päivääkään palkkatyötä vaikka olisin halunnut opiskella ammatin itselleni jo nuorena mutta kaikki normaali elämä tuntui mahdottomalta koska olin koko ajan vahvasti lääkittynä kotona tai osastolla ja rahattomana edunvalvonnan määräyksen seurauksena. Olen tällä hetkellä 31-vuotias aika yksinäinen mies jolla oli ennen paljon kavereita ja ystäviä. Koska ihmiset alkoivat ihmetellä käytöstäni ja pitivät minua sairaana kenties hulluna ja kaikki on johtunut osasto kuvioista ja lääkkeistä. Nyt olen ollut noin 5 vuotta poissa noista sairaala kuvioista ja olen tullut toimeen hyvin miedolla lääkityksellä jonka itse ehdotin lääkärille ja totesin hyväksi jossa ei ole sivuvaikutuksia. Lääkäri suostui kokeilemaan sitä rinnakkais lääkkeeksi kahden muun lääkkeen kanssa jotka jätin itse pois käytöstä. Tällä hetkellä tunnen itseni hyvin toiminta kykyiseksi mutta kun en ole ammattia pystynyt tämän edellä mainitun sirkuksen takia suorittamaan. En ole päässyt palkkatöihin, tällä hetkellä olen kuntouttavassa työtoiminnassa ja odotan syksyllä kouluun pääsyä. En ole käyttänyt alkoholia 7 kuukauteen enkä mitään muitakaan päihteitä.
