Rakastatteko kaikkia lapsianne yhtä paljon?

Tuosta yhdestä ketjusta tuli mieleen.
Itse en mitenkään voisi laittaa lapsiamme mihinkään tärkeysjärjestykseen.
Todella vaikea on ajatella jotain "lempilapsi"-kuviota.

Mummoni oli tuollainen niin äitinä kuin mummonakin, lapset ja lapsen lapset eri arvoisia keskenään. Oli aika outo lintu.

 

Rakastan. Lapsille se on tärkeetä että ollaan tasapuolisia ja että molemmat saa huomiota. Vaikka toisella menisi esimerkiksi oppiminen koulussa heikommin ja tarvii enemmän kannustusta ja apuja, ei saa unohtaa sitä toista, jolla kaikki on helppoa. Myös hän tarvitsee kiitosta ja kannustusta yhtälailla.

 

Lentoemon turvallisuuskuulutus ennen nousua: "Jos matkustamossa ilmanpaine alenee äkillisesti, happimaskit putoavat alas. Lakatkaa silloin kirkumasta ja laittakaa maski kasvoillenne. Jos teillä on lapsi, laittakaa maski ensin itsellenne ja sitten lapselle. Jos teillä on kaksi lasta, niin päättäkää jo nyt, kumpaa rakastatte ensin."

 

Rakastan molempia yhtä paljon, en pystyisi valitsemaan jos vain toisen saisi pitää. Mutta viihdyn paremmin toisen kanssa, olemme enemmän samalla aaltopituudella ja jaamme enemmän asioita toisillemme. (Mulla on siis kaksi melkein aikuista tytärtä)

 

Lentoemon turvallisuuskuulutus ennen nousua: "Jos matkustamossa ilmanpaine alenee äkillisesti, happimaskit putoavat alas. Lakatkaa silloin kirkumasta ja laittakaa maski kasvoillenne. Jos teillä on lapsi, laittakaa maski ensin itsellenne ja sitten lapselle. Jos teillä on kaksi lasta, niin päättäkää jo nyt, kumpaa rakastatte ensin."

Tai sit voi päättää kumpi on vahvempi ja pärjää hivenen kauemmin...

 

No tohon on kyllä hirveän vaikea vastata, kyllähän se tekisi mieli sanoa, että joo, tietysti rakastan, ja niin kai se on jos asiaa teoriatasolla ajattelee.
Mutta sitten kun käytännössä se toinen lapsi on melkoisen haastava, ja huutaa mulle päin naamaa mitä sattuu, ja toinen on se aina valoisa ja ystävällinen äidin pikkuinen vieläkin... Saas sitten nähdä tulevaisuudessa.

 

Rakastan. Ajatuskin jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen laittamisesta on aivan absurdi.

 

Rakastan yhtä paljon, mutta ymmärrän toista paremmin kun hän on samanlainen kuin minä, joten häntä on ehkä helpompi rakastaa. Viime aikoina olen onneksi onnistunut näkemään hyvät puolet myös tästä toisesta lapsesta, joka on ihana, mutta täysin erilainen kuin mitä kuvittelin saavani. Oikeastaan hänellä on useita ominaisuuksia joita en ennen voinut sietää, mutta nyt olen oppinut paremmin ymmärtämään. Lasten takia haluan kuitenkin rakastaa heitä yhtä paljon ja molemmat saavat paljon rakkautta.

 

Lapset ensin, ilman arvojärjestystä ja sitten ukko sekä muut karvaiset otukset. Näin se meillä menee

 

rakastan. Mutta mieheni ei, rakastaa tytärtämme enemmän

 

Rakastan kumpaakin yhtä paljon, tosin hyvin eri tavalla paljon. Toinen on pieni heiveröinen vauva jota rakastan sellaisella luontaisesti voimakkaalla tavalla, tutustun vasta uuteen pieneen, suojelen ja ruokin. Toinen on taas jo isompi ja olen kiintynyt häneen omana persoonanaan, sellasena isompana lapsena joka näyttää jo itsensä ihan täysillä, rakastettava luonne onkin. Vauva taas on sellainen vaistojen varassa elävä pieni ja heikko jota suojelen.
En osaa paremmin selittää, mutta yhtä voimakkaasti tunnen molempia kohtaan.

Meidän filosofian opettajan lapsi kysyi äidiltään, kumman äiti pelastaisi, jos molemmat lapset roikkuisivat kalliolta ja vain toisen ehtisi pelastaa. Lapset olisivat esim 5 ja 6v Kauhea kysymys! :O

 

[QUOTE="vieras";28379968]Lapset ensin, ilman arvojärjestystä ja sitten ukko sekä muut karvaiset otukset. Näin se meillä menee[/QUOTE]

Minä en laita miestä "alemmalle" tasolle rakkaudessa kuin lapset. En ylemmällekään. Kaikki yhtä rakkaita, lapsista vain suurempi vastuu joten heidän hyvinvointi etusijalla.

 

Meillä kolme lasta. Jokaista rakastan yhtä paljon.

 

Rakastan kumpaakin yhtä paljon, tosin hyvin eri tavalla paljon. Toinen on pieni heiveröinen vauva jota rakastan sellaisella luontaisesti voimakkaalla tavalla, tutustun vasta uuteen pieneen, suojelen ja ruokin. Toinen on taas jo isompi ja olen kiintynyt häneen omana persoonanaan, sellasena isompana lapsena joka näyttää jo itsensä ihan täysillä, rakastettava luonne onkin. Vauva taas on sellainen vaistojen varassa elävä pieni ja heikko jota suojelen.
En osaa paremmin selittää, mutta yhtä voimakkaasti tunnen molempia kohtaan.

Meidän filosofian opettajan lapsi kysyi äidiltään, kumman äiti pelastaisi, jos molemmat lapset roikkuisivat kalliolta ja vain toisen ehtisi pelastaa. Lapset olisivat esim 5 ja 6v Kauhea kysymys! :O

Ei pystyisi vastaamaan. Eikä voi edes ajatella itse tilannetta. No, onneksi ei ole todennäköinen juttu mikä vastaan voisi tulla

 

Ei pystyisi vastaamaan. Eikä voi edes ajatella itse tilannetta. No, onneksi ei ole todennäköinen juttu mikä vastaan voisi tulla

Yritin miettiä enkä osaa vastata. Kai sitä sattumanvaraisesti nappaisi vain toisen äkkiä. Onneksi tuollainen tilanne tosiaan on aika epätodennäköinen.

 

Kyllä.
Aivan erilaisia molemmat mutta aivan yhtä rakkaita, aina.
Samoin tämä tuleva kolmas tulee olemaan.