Raskaus laukaisi migreenin

Olen 21v. ensisynnyttäjä, enkä koskaan aikaisemmin ole edes juurikaan kärsinyt päänsäryistä enkä ainakaan migreenistä. Sitä ei myöskään esiinny suvussa.

Ensimmäinen migreenikohtaus tuli 6. viikolla, näköhäiriöitä tuli oikein urakalla ja parin tunnin päästä särki päätä, etoi, väsytti ja oksetti. Päivä meni sängyn pohjalla. Sitten meni kaksi viikkoa, kohtaus tuli vähän lievempänä lauantaina ja tänään se iski taas. Jouduin lähteä töistä pois kun tuntui, etten nähnyt toisella silmällä mitään ja aivan kuin tasapaino olisi alkanut heittämään. Nyt päänsärky tekee tuloaan.

Neuvolaan soitin jo ensimmäisellä kerralla, neuvoksi sain syödä Panadolia mikä on ihan nerokas idea ja auttaa yhtä paljon kuin sillä vesilinnun heittäminen sillä tabletilla. Terveyskeskuksen lääkäriä konsultoituaan neuvolantäti sanoi, että saan syödä migreenikohtauksen tullessa päivässä 3 x 400mg burana ja 3x500mg panadol tehostamaan toisiaan. Sitten neuvolantäti kuitenkin sanoi, että pitäisi välttää buranaa ibuprofeenin takia ja seuraavalla käynnillä neuvolalääkäri piti palosaarnan, kuinka pitäisi välttää kaikkia lääkkeitä.

Ekalla kerralla söin 1,5 panadolia, toisella kerralla 1 panadolin ja 1 buranan. Kumpienkin hyöty on olematonta, enkä tiedä kuinka railakkaita annoksia uskaltaisi ottaa ja ketä näistä neuvojista nyt uskoisi. Pää räjähtää, vituttaa ja työkyky kärsii 6-0.

Onko muilla raskaus laukaissut migreeniä? Ja minkälaista lääkitystä käytätte, oli migreeni sitten uusi tuttavuus tai ollut jo entuudestaan?

Pelottaa jo valmiiksi kun tuntuu, että näitä kohtauksia alkaa satelemaan koko ajan kiihtyvällä tahdilla.
 
Tutulle kuulostaa, täälläkin migreeni jyllää. Tuttu tauti vuosien saatossa, mutta hormonien myötä yltyy mahdottomaksi. Lupa on syödä Panacodia (tulee paha olo ja pää sekasin nyt raskausaikana, muuten kyllä pystyn käyttämään) ja Panadolia eli yhtä tyhjän kanssa. Burana oli sallittu vkolle 20, mutta se on nyt ohitettu ja kauhulla odotan tulevia viikkoja. Saikulla olen unettomuusongelman vuoksi, joka itsessään migreeniä laukaisee. Koko ajan nytkin päässä oikean silmän yllä jytkää ja särky pyrkii päälle, yritän panadolilla toppuutella onnistumatta. On meitä siis muitakin.
 

Yhteistyössä