:rolleyes: The Esikoishaaveista plussanneet 2012 & 2013 :rolleyes:

Eka mä olin oviksen himotestaaja ja nyt sitte raskauden himotestaaja :D Kun tätä ei voi uskoa todeksi niin täytyy testailla lähes joka päivä ja joinakin päivinä kahteen kertaan :LOL:

MLJ75Z - Aijaa.com

Tältä näyttää tämän aamun testi :)

Laskettu aika olisi omien laskujen mukaan 1.12. Ikä 29 vee ja synnäri koks :)

Mulla tuli kaksi elämän muuttavaa uutista samana päivänä. Torstaina tuli puhelu että syöpää sairastava siskoni on todella huonossa kunnossa ja nyt sitten vaan odotellaan ja odotellaan että häne aikansa loppuu. Pari tuntia puhelun jälkeen tein plussatestin. Kumpikin yksinään lähes liian suuri asia käsittää mutta et samaan aikaan. Ilo ja suru aaltoilee vuorotellen sisälläni yhä edelleen ja jotenkin en tällä hetkellä osaa iloita tästä raskaudesta kun siskon tuleva kuolema painaa mieltä kokoajan.
 
Leonella onnea paljon plussasta ja tervetuloa masua kasvattamaan! :)

Täällä käytiin torstaina rakenneultrassa! Heti samana päivänä lähdettiin Ruotsin reissulle niin en ole ehtinyt vielä kuulumisia päivittää :) Vauvan kiertoajelu oli hieno, aloitettiin päästä ja katseltiin aivoja, leukaluuta ja huulia tutkittiin, sydäntäkin tarkasteltiin monesta eri suunnasta ja nähtiin kaikki onkalot ja mihin suuntaan veri kiertää jne. Luita mitattiin ja päänympärystä. Aluksi muksulla oli jatkuvasti kädet haarojen edessä ettei vaankaan saataisi sukupuolta tietää, mutta sitten loppupuolella antoi pienen vilauksen kuitenkin :) Sukupuolitieto pidetään salassa syntymään asti, eihän se kuitenkaan ihan 100% varmuus olekaan. Ja on sitten sukulaisilla ja kavereilla jännättävää ja arvuuteltavaa :D

Rakenteet oli kaikki kunnossa ja koko täsmäsi viikkoihin. Ihanaa kun kaikki on hyvin ja nyt voi vain nautiskella loppuraskaudesta :heart: Istukka mulla on etuseinämässä, niin vähän arvelinkin kun potkut tuntuvat kyljissä ja alhaalla. Koko viikonlopun muksu potki tuonne alakertaan ja täytyy sanoa, että välillä ottaa vähän kipeästikin. Viime yönä ja tänä aamuna potkinut kylkiin mikä on paljon inhimillisemmän tuntuista :D

Uusi, ja melko inhottava, raskausoire on jatkuva huimaus. Verenpaineet ja hb:t mulla on ollu koko ajan hyvät, silti huimaus on pysynyt jo nelisen päivää. En pelkää, että pyörtyisin vaan tuntuu siltä kuin pää olisi pelkkää pumpulia ja jatkuvasti maailma pyörisi ympärillä. Töitä on aika inhottavaa tehdä kun ei pää toimi ollenkaan.

Ensi viikon tiistaina mulla aloittaa jo äitiysloman sijainen ja puolentoista kuukauden perehdyttäminen alkaa! Vähän jänskättää jo, varsinkin kun esimies on nyt saanut päähänsä muutella taloushallinnossa vähän kaiken päälaelleen. Tekisi mieli sanoa, että eikö millään voitaisi mennä vanhoilla systeemeillä ja alkaisitte sitten tekemään ohjelmisto ym. remontteja kun mä olen jo turvallisesti lomilla :D

Sellaista tällä kertaa :) Ihanaa pääsiäistä kaikille ja olkaahan varovasti kun tuolla ulkona on niin liukasta! :)

Niiu & Manteli 21+4
 
Vilijonkka okok, no nyt pitäs olla oikea päivä listallakin :) sullekin tsemppi masukipujen kanssa, mut eiköhän nekin niitä kasvukipuja!! :)

Leonella joo, lueskelinkii tuolta yrittäjien puolelta tuon tarinan siskostasi :( on kyllä varmasti aika ristiriitaiset tunteet!! Koitahan jaksaa siellä, jottei pikkuinenkaan ole huolissaan tulevasta äipästä!! :heart: Kovasti jaksamisia!! :hug:
Ja on sitä plussaa kyl niiiin kiva testailla :D aluks itekkin aina about kerran päivässä testailin, kun niit kerran oli kotona, mut sit kun siihen ajatukseen vihdoin tottui, niin unohtui sit testailutkin ihan huomaamatta :D mietin ensin, et näinköhän mie testaan vielä kk päästäkin :D Ja mie en nää sun tän aamun testin kuvaa :( mikähän siinä!? Sanoo vaan, et kuvaa ei oo tai se on poistettu!?! :/ Ja laitetaanhan sinutkii sitten listalle ;) meillä on sama synnärikin näköjään :p Asutko Kotkassa, Kouvolassa vai jossaa siltä väliltä? :D (jos saa udella ;) )

Niiu mahtavaa, että ultrassa kaikki niin hyvin kun voi!! :heart: on se vaan niin ihana nähdä, että pienellä kaikki kunnossa!! :) Ja samoin sulle, oikein hyvää pääsiäistä :)

BF & poitsu 27+0 POKS :)
 
Tervetuloa Leonella ja Taru!! :flower:

Täällä navassa ollaan onnen kukkuloilla, käytiin tänään rakenneultrassa ja rakenteiltaan terveen näköinen, vilkas lapsi nähtiin :heart: Laskettua aikaa aikaistettiin, eli mulle sais muuttaa LA 31.7.! Hurjan paljon siirtyi, vastasi toki jo nt-ultrassa 4 pvä isompaa mutta nyt siis la siirtyi 10 päivää.. :O Pääasia kuitenkin että pikkuisella kaikki hyvin, kait se sieltä tulee sitten kun itse on valmis, kätilöiden ja vanhempien päivämääristä piittaamatta.. Sukupuolestakin nähtiin vilaus mutta se saa jäädä salaisuudeksi syntymään asti ;)

Ensimmänen & Tyyppi 22+4 !
 
Tervetuloa Leonella ja Taru :wave: Leonellalle voimia, onpa ikävä tilanne siulla :hug:

Onnea Niiu ja Ensimmäinen rakenneultran kuulumisista =)

Täällä ei ihmeitä, odottelua odottelua :) Alavatsaa välillä aina juimii ja nipistelee, alkaa pömpöttää pikkasen, mieskin huomasi ettei enää olekkaan kuin yksi isompi makkara kolmen pienemmän tilalla :LOL: lohduttavaa...

Tänään verikokeisiin, ja taas ootellaan, kyllä tuntuu ettei aika kulu mihkään!
 
Babyfever1 joo siskoni oli tajuissaan kyllä ja ymmärsi asian kyllä :) Tosin tuskin hän sitä enää muistaa tai muisti edes muutaman minuutin kuluttua asian kertomisesta. Mutta kiva silti nähdä hänen ilahtuvan edes jostakin :)

Täällä alkaa olla jonkinlaisia oloja. Ruoka maistuu ja usein. jos ei syö jatkuvasti niin alkaa ällöttää. Kusihätä on kokoajan ja kusi haisee omituiselle. Väsyttää, väsyttää ja väsyttää.... närästää ja turvottaa sekä alavatsaa pon juilinut viikonlopusta asti.
 
  • Tykkää
Reactions: Babyfever1
Taru tervetuloa takaisin!! :) Aivan mahtavaa, että tuon tuulimunan jälkeen tärppäsi näin pian taas!! :) Laitoin uuden pvm listaan!

Ensimmäinen hienoa, että ultrassa kaikki kunnossa!! :) kyllä se on joo niin iso helpotus, kun näkee siellä pienen ja että kaikki on niin kuin pitääkin!! Ja siirrän sinun laskettua aikaasi! :)

Leonella minä asun myöskin Kouvolassa ja olen täältä kotoisinkin :)

MUKAVAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!!! :) :kiss:

BF & poitsu 27+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Taru81
No huppista, onpa tää keskustelu karannu! Omasta puolesta ei kyllä oo ollu hirveesti oikein sanottavaa, sitä np-ultraa vaan odottelen, mikä onneksi aikaistu viikolla, eli ensi viikolla pääsee jo sinne =)

Välillä iskee edelleen epäusko, et masussa jotain olisi, ainakaan elävää :( Pahoinvointi tulee ja menee, välillä ei lainkaan ja välillä pikkasen etoo. Tissikipukin heltisi muutama päivä sitten, ja nyt sekin tuli pikkasen takasin. Ihan sekopäinen olo välillä :headwall: kun osaisi vaan nauttia ja olla onnellinen, mut ei nii ei... Maha kyllä pömpöttää huomattavasti enempi mitä vuosi sitten, siitä koittaa aina iloita :)

Jotenkin tuntuu vaan hullulta, kun noita keskusteluja selailee, kellä mitäkin oiretta kilokaupalla, ja itellä nykyään melko olematon olo, vaikka tietää ettei kaikilla niitä oireita välttämättä ole ollenkaan.

Voihan vali vali, nyt nauttimaan hienosta aurinkoisesta kelistä, jäis murheet taas pikkaseksi aikaa pois =)
 
Heippa pitkästä aikaa, ja sori etten ole kirjoitellut kuulumisiani, lukemassa olen kyllä käynyt silloin tällöin. Mulla meni niin hermot, kun yks tuttuni tunnisti mut täältä, ja vaikken koskaan mikään himokirjoittelija olekaan ollut, otti silti päähän kun hän kommentoi mulle mun kirjoituksiani. No nyt päätin olla välittämättä tästä ja aktivoitua täällä taas.

Eilisen neuvolan kuulumiset:
rv:29+2
paino +1194 kg/vko (ihan älytöntä, alusta tullut jo 15 kg vaikka syön kuten ennen ja liikun enemmänkin, mutta vieläkään ei tarvi onneksi käydä sokerirasituksessa, kun tää on ilmeisesti mun kropalle normaalia)
rr 123/83 (pitää seurata kotona päivittäin ja raportoida neuvolaan)
pissa: puhdas
hb 151 (tais olla keho aika kuiva, olin juonut liian vähän aamusti, koska hemppa yleensä 130)
sf: 28 cm (keskikäyrän yläpuolella mennään)
syke: 150 +
liikkeet ++ (pikkukaveri monotti lääkäriä urakalla :whistle:)
tarjonta: rt
Tää oli siis lääkärineuvola. Harmittaa kun lääkärillä oli ajat myöhässä ja kova kiire niin ei ehtinyt mun kanssa jutustella, teki vaan perushommat ja kiitosjahei. Hän kyllä kysyi että olenko miettinyt synnytystä, johon sanoin että olen mutta se ei mua pelota vaan odotan sitä innolla, kuitenkin mä kammoan lääkäreitä ja sairaalaa, niin siihen tää kommentoi vaan että voivoi ne asiat on sitten vaan kohdattava. Sitten lekuri vaihtoikin aihetta. Mä olisin kyllä enemmänki voinut asiasta keskustella kun hän kerta kysyi, mutta ei sitten…

Onnea kaikille uusille plussanneille! :heart: :heart:

Piimis 29+3 (nyt oon alkanu itekki laskea viikoja neuvolan laskujen mukaan, koska muuten en pysy kärryillä niistä ;))
 
Onnitelut uusille plussanneille ja kiva kuulla, että kaikilla on ollut ultrassa hyviä kuulumisia :heart:

Itselläkin oli np ultra jo tuossa jokin aika sitten ja tulihan meillä miehen kanssa itkut kun pikkuisella oli kaikki hyvin ja päätäänkin siellä piteli, että turhaan ollaan huolehdittu :) Seuraava neuvola on vasta toukokuun puolella, joten en tiedä muuttuuko laskettu aika paljoakaan, ultraajan mukaan olisi 30.9 ja laskurin mukaan 1.10. Kolme päivää oli kasvu jäljessä kuukautisista laskettuun ja niinpä meninkin sitten laskuissa sekaisin :) Nyt on siis meneillään viikko 14+4 tai 14+2. Mutta ainakin kalenterin viikkonumeroiden mukaan pääsen laskemaan.

Oireet on vähän helpottanut, oksentelua on edelleen aamuisin, toivon että sekin kohta häviäisi (tai sitten pitää vaan olla tarkkana ettei syömisvälit veny koko raskauden aikana :) Paino ei ole vielä muuttunut ollenkaan. Heittelee -+1kg niinkuin nyt yleensäkin kun ei laihiksella ole :p

Heidukalle Rutkasti onnea uudesta perheenjäsenestä! :flower:
 
Nyt mie rupeen raskaaks ja odottamaan =) käytiin tänään np-ultrassa, ja siellä se vilkutteli, pieni masukki :heart: turvotusta 0,92, eli ei juuri mitään, ja kaik raajat löytyi. Vatsalaukku ja virtsarakkokin näkyi, kun on lapsivettä niellyt :) ja oikein poseeraamalla poseeras, ensin pää-perämitta ja sitten käänti niskan tarjolle jotta ottakaas mitat :LOL: Mittojen mukaan onkin jo tasan 12 viikkoa, menkoista laskettu 11+4, mutta eivät muuttaneet laskettua aikaa.

Mutta kyllä helpotti, nyt voi ihan oikeesti alkaa nauttia!! Tänään tuli dopplerikin, tilasin käytetyn, ja heti piti testata ja kyllä sieltä hetkeksi jotain sai kuulumaankin :)
 
Ihanaa Sanja, nyt sitten vaan nautit odotuksesta :)

Mä oon hiljalleen alkanu tehdä hankintoja vauvaa varten. Pinnasängystä ja turvakaukalosta on sovittu, ja lipasto ostettu vauvan vaatteita varten. Vaatteitakin on jo yksi kassillinen vaikka niitä en ole itse ostanut vielä yhtään. Äitini oli vähän innostunut kirpputorilla... :p

Tänään RV 21+1
 
  • Tykkää
Reactions: Miuyy
Täällä on testien tekeminen jäänyt :D Olotila on sellainen että jos en ole oikeasti raskaana niin sitten todella vahvasti valeraskaana. Aamut on vaikeimpia todella yököttävä olo ja aina saa miettiä et mitä saisi syötyä vai menisikö oksentamaan. Vain kerran olen oksentanut kun lääkärin odotusaulassa vieren tuli todella pahale haiseva mies ja se haju etoi ihan liikaa... Mutta muuten vaan aamuolot on ihan järkyttäviä ja se jatkuu aamu seitsemästä aina iltapäivään asti. Et toooosi kiva...

Meillä eletään nyt raskaita aikoja. Siskoni kuoli viime viikolla ja hautajaiset ovat tulossa. En tiedä miten kykenen hautajaisiin menemään. Kävimme tänään kappelissa katsomassa siskoa viimeisen kerran ja tuntui että jäljellä oli vaan kylmät tyhjät kuoret. jotenkin oli sellainen kokemus että hyvä kun kävin, olo helpotti paljon. Ja mikä oli mulle todella tärkeeää, siskolla oli päässään minun ompelemani pipo jonka hänelle tein kun syöpään sairastui ja tukka lähti hoitojen takia. Se oli viimeisiä kivoja asioita hänen elämässään joka päättyi tasan puoli vuotta syöpään sairastumisen jälleen
 
Hienoa Sanja, nyt vain nauttimaan :) Olette onnenne ansainneet viimein, jee! Musta ainaki tuntuu et nää viikot on alkanu ihan lentää np:n jälkeen.

Leonella Osanotot siskosi johdosta. Voimia teille kaikille ja toivottavasti niitä riittää myös hautajaisiin menoon. Haleja!

Catida: täällä sama juttu, eli tuleva mummi on ostanu vaatteita enemmän ku ite. Meki ostettiin viime viikolla vauvut/rattaat, ku hyvällä hinnalla sai :) Mies täällä näyttää harva se ilta kulkevan niillä ympäri kotia.

ON: Kerran oksuttu tälläkin, otti koiran kakan hju vähä turhan voimakkaana nenään kakkoja keräillessä ;) taidan jättää suosiolla sen yhteisillä lenkeillä miehelle! Tällä viikolla on todella moni kysellyt, että oonko raskaana..taitaa olla "pelkästään läskiltä" näyttävä vaihe ohi :)
Viime su havahduin autossa siihen et tunsin alamassulta vasemmalta "kuplaryppään". Jospa ne liikeet sieltä pikku hiljaa alkais erottumaan ja vahvistumaan, jännää! Huomenna taas poksutaan.

Vilijonkka ja nöpö 15+6
 
Taru81 Todella harmillista :( Tsemppiä!

Minulla on poikaolo :p Tuntuu että kaikki omat ihokarvat kasvaa tummempina kun tavallisesti ja miehellekin on tullut sympatiamaha xD
Tossa muutama päivä sitten alkoi rinnoista tihkua vaaleaa nestettä. Toivottavasti on vaan merkkinä siitä että alkaa maitorauhaset toimimaan, ainakaan mitään tulehdukseen viittaavaa ei ole. (15+4 tällä hetkellä) Onko muilla alkanu rinnoista tihkua mitään ja millä viikolla mahdollisesti?
 

Yhteistyössä