Saako isä jäädä palkalliselle kotia KUN äitillä on kepit?

Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Mahza:
Kummallista avuttomuutta... Sulla sentään toimii toinen jalka ja molemmat kädet, mies voi työpäivän päätteeks käydä kaupassa jne. Ja kepeillä pääsee ihan hyvin liikkeelle.
Tuoreesta kokemuksesta voin sanoa, ettei se ihan noin yksinkertaista ole. Kepeillä on yllättävän vaikeaa liikkua, eikä sillä terveelläkään jalalla juuri mitään tee. Jopa ruoanlaitto on rankkaa kun pitää yhdellä jalalla seistä ja vähän väliä siirtyä ottamaan tarvikkeita. Puhumattakaan pöydän kattamisesta ja siivoamisesta ruoan jälkeen. Jos on pieniä lapsia, ei lasta esim. nostaa lattialta syliin ja kantaa. Nyt kesällä on sentään ulkona lämmintä ja tarkenee istua, mutta karkailevan parivuotiaan kanssa ei ulos ole asiaa.

Onneksi ap:n kohdalla on kyse vain muutamasta päivästä, sen selviää puolitehollakin. Itse olin kiitollinen etten enää ollut kotiäiti kun mursin jalkani, sillä en olisi todellakaan selvinnyt lasten kanssa. Mies vei lapset aamulla hoitoon ja toi kotiintullessaan, sitten hoiti kauppa-asiat. Rankkaa oli!
Kaikki on just niin hankalaa kun sen haluaa olevan... Muutaman päivä pärjää kyllä, mutta jos narisee ja valittaa niin raskastahan se on.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
vähän väliä siirtyä ottamaan tarvikkeita. Puhumattakaan pöydän kattamisesta ja siivoamisesta ruoan jälkeen. Jos on pieniä lapsia, ei lasta esim. nostaa lattialta syliin ja kantaa.
Entäpä jos mies tekee ruuat illalla ja sä vaan lämmität mikrossa? Tai ihan valmisruoalla sen keppeilyn ajan? Jäljet voi mies siivota kotiuduttuaan.

Kuinka liikuntarajoitteiset äidit kantaa lapsiaan? Voisiko rintarepusta olla apua?
 
No sisulla pitää selvitä; onneksi mummu otti neidin täksi päiväksi; energinen täystuho 2v ei kauaa rintarepussa pysyisi. On se vähän hankalaa kun ei voi nostaa. Huomisesta neidin synttäri päivästä tulee katastrofi varmasti mutta onneksi avun saanti näyttää jo valoisammalta. :)
 
vieras
Täytyy kyllä nyt minunkin ihmetellä tota avuttomuutta, ja siis nimenomaan sitä. Ymmärtäisin kysymyksen, jos ap:lla olisi toinen koko jalka paketissa ja toinen käsi, mutta hei oikeesti, että kolme varvasta eikä ilman keppejä pysty käveleen? Ja ennenkuin kysyt, niin joo, minulla on murtunut myös varpaat ja ihan hyvin sitä pärjäsi, jopa ilman keppejä! Ja niinkuin joku sanoi, niin asiat on just niin vaikeita mitä niistä ihan itse tekee. Minä en edes kehtais sanoa miehelle, että kysypä pomoltas saatko vapaata kun vaimolla pari varvasta murtunut, johan sekin nyt sais hävetä pomon edessä :/
 

Yhteistyössä