Siirretyistä alkioista tuli vauvoja <3

Kop kop laitoitteko unikoulun paussille (vai menikö pakolla paussille) kun toinen oli niin pitkään kipeänä?
Kuulostaa harmilliselta, että teilläkin on noin paljon kaikkea sairastelua näin pieneen ikään jo mahtunut. Toivottavasti se ruokahalukin paranee takaisin pikku hiljaa!
Mä oon ihmeissäni, ettei ole tullut mitään tauteja vielä vaikka monta päivää viikosta ollaan jossain liikenteessä, vauvajumpissa yms, oltu. Elättelen hartaasti toivoa, että olisi siinä suhteessa perinyt meiltä jotain kun ollaan miehen kanssa ehkä kerran kahdessa vuodessa kipeänä :D

Mä oon nyt kyllä aivan vakuuttunut, että joku on vaihtanut meidän vauvan johonkin toiseen! pari yötä on antanut mun nukkua reilu 6h :eek::eek::eek::eek: herännyt joskus puolen yön jälkeen syömään, oon antanut pullosta pinniksessä, ja nukkunut sen jälkeen aamuun asti pinniksessä o_O:cautious: en pysty kässäämään millään, mutta olen todellakin äärettömän kiitollinen tästä vaikka kestäisi vaan pienen hetken! joku herkkyyskausi selvästi osunut sopivasti tälle kaikell kun randomina vaan alettiin nukuttaa omaan sänkyyn, samoihin aikoihin vähentämään tissiä ja antaa pulloa yöllä. Tiedän myös, että pudotus tulee olemaan sitä suurempi kun seuraavan kerran hampaita tms tehdään ja unet pätkiintyy taas :sleep:
 
Pakko mainita myös, että kerrankin kun sai nukuttua sen verran että näki unia niin mitä hittoa näin unta jossa päätin että haluan toisen lapsen koska haluan synnyttää kotona ammeeseen koska se ois niin seesteistä ja rauhallista :D siis varmaan haluaisinkin jotain sen tyylistä vastakohtaa sille hurjalle käynnistysmeiningille ja koti sekä amme ois ihana, vaikka näinköhän se toinenkaan tulisi itsekseen jos ei tämä ekakaan. Mutta siis enhän mä ole ajatellut sitä toista edes yrittää :D apua onkohan tää jotain mun alitajuntaa nyt työssä jotenkin, ei kyl pystyis pitkään aikaan edes miettiä miettimistä! :coffee:
 
Täällä alkaa muutto olla voiton puolella, ensyö on viimenen vanhalla kämpällä! Hiukan askeettisissa oloissa nyt täällä, istun lattialla ja kone tuolilla kun sohvakin on viety :D On kyllä muutenkin rankkoja muutot, saati pienen lapsen kanssa...lähipiirin avulla yritetetään selvitä vielä tästä urakasta. Selkä ennestäänkin kipeenä lapsen nosteluista ja nyt vielä jatkuvaa kumartelua ja painavampienkin nostelua! :sick: Saa nähdä kauanko menee toipumiseen. Toivottavasti seuraavaa muuttopaskaa ei tarvis miettiä nyt ainakaan 5 vuoteen. Ne on vaan nykyset v*ttumaiset vuokrankorotukset mitkä ennemmin tai myöhemmin pakottaa vaihtaan maisemaa :devil: joku viisaampi päättäjä sais kyllä palauttaa vuokransääntelyn..
No joo, ettei ihan OT:ks mee, nuha alkaa olla helpottumaan päin, tosin hiukan yskää jälkitautina, ei kuitenkaan niin pahaa että juurikaan unta häiritsis. Se pisin unipätkä ajottuu yleensä alkuun, eli esim. viime yönä 20-2 ja seuraavaks heräs 4 aikoihin mut sillon riitti tutin laitto, ja seuraava syöttö 6 jälkeen. Kun ite meen nukkuun siinä 1 aikoihin, en ehdi hyötyyn siitä pisimmästä pätkästä. Vaikka hyvä jos näinkin vähillä heräilyillä menis yleensä, ja etenkin aamusta sais nukkua pidempään siinä 6-9 välillä, aah.. unia on tännekin alkanu hiljalleen palautua, jollei sitten oo omituista unettomuutta aamuyöstä (ja kuten nytkin)! Siis ärsyttävää kun ei saa ite nukuttua vaikka poika nukkuis niin ihanasti siinä aamun tunteina! Viime aikoina tosin ehkä juuri toi muutto ressannu...ja seuraavaks meneekin varmaan hetken että kotiutuu ja tottuu nukkuun uudessa paikassa.
Kai munkin tarvii ne yöpullolliset ottaa käyttöön enskuun aikana, vaikka vieläkin heräilis 1-2 kertaa (vähintään) 00-6 välillä. Sillon se on sen 8-9kk. Mutta ehtiihän tässä vielä toivoo että pidentyis pätkä sellaseen 10 tuntiin.. :rolleyes:
 
MANDALA Joo, unikoulua oli tauolla, kun ei saa tehä kipeenä ollessa. Nyt on kolmas yö menossa uutta unikoulua. Nyt opetellaan nukkumaan pinnasängyssä ja toistaiseksi mennyt aika hyvin. Ennätys on 6,5h putkeen! Yösyömisiä en aio lopettaa vielä, vain ja ainoastaan opettaa pinnikseen. Se jo vähentänyt yösyömisiä. Enää 1-3 syöttöä. Viereen oon ottanut vasta 7 jälkeen. Tarkotus ottaa tassuttelu käyttöön jahka siirtyy lastenhuoneeseen. Toisaalta ois varmaan fiksua tehä unikoulu kerralla niin, että menee pinnikseen ja lopetaa yösyötöt, mutta nyt ei vaan pitkän sairastelun jälkeen jaksa mitään radikaalia..
Sulla taitaa alitajunta kuitenkin prosessoida toista lasta ;)
Mä miettinyt, että milloin lopettais imetyksen (en haluais koskaan) jotta vois suunnitella seuraavaa passia. Sit toisaalta pelottaa, että tärppääkö mikää jäljellä olevista, meneekö raskaus taas vaikeeksi saati edes loppuun asti, onko mahdollista saada vielä terve lapsi jne.

LULLABY Onnea uuteen kotiin! :)
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Onnea täältäkin uuteen kotiin! olisi kiva itsekin muuttaa isompaan vaikka ihan hyvin meillä tässä on tilaa, ainoastaan mun ja miehen tietokoneet ei ole optimaalisila paikoilla, vieras/tietokonehuone tulis tarpeeseen, mutta ei kyllä mitään järkeä alkaa miettiä vielä kun kohta tippuu kotihoidontuelle, koska kuukausikustannukset tulisi nousemaan jyrkästi minne tahansa muutettaisiinkaan tähän nykyiseen verrattuna.

Kop kop 6,5h on tosi hyvä! (y) meillä nyt parhain pätkä ollut vissiin 7h sen jälkeen kun siirrytty nukuttamaan pinnikseen ja samoihin aikoihin lisätty korvikkeen määrää. Joku herkkyyskausi taisi nyt olla ihan tsägällä näiden asioiden suhteen kun onnistunut niin helposti pinnikseen nukuttaminen, vain ekana iltana ei meinannut nukahtaa hyvin. Ekat unipätkätkin siitä piteni yö yöltä siihen max 7h. Tai sitten olen vaan pitänyt sitä isompana mörkönä kuin sen on tarvinnut ollakaan :D Nyt ollut taas pari heräystä yössä viime yöt kun päästiin jo yhteen heräykseen eka. Ja tosiaan varmasti sinne pinnikseen siirtymisen puolesta ne syömisetkin on tippunut 1-2, eikä meilläkään ole vielä kiirettä tiputtaa niitä kokonaan pois.
Mietitty jo, että saadaankohan me koskaan siirrettyä tässä asunnossa pinnistä pojan huoneeseen kun siinä kohtaa ollaan pidetty vaunuja, niille ei muualla kyllä ole tilaa :unsure: Mutta toisaalta mä pystyn nukkumaan ihan ok pinniksen vieressä, herään just niihin tuhinoihin kun poitsu on sitten jo hereillä mahallaan tai nälkäisenä ähkii. Että ei kai siinä kiire omaan huoneeseen ole laittaakaan sitten.

Muoks. kyllä meillä imetys on tainnut tulla tiensä päähän nyt. Meillä kun oli pari iltaa peräkkäisinä vloppuina (kauan aikaa sovittuja juttuja) jolloin oli sisko hoitamassa ja poika siis korvikkeella kokonaan alkuillan/ illan ja yön kun alkoholia tuli nautittua, sen lisäksi kun ollaan sitä korviketta se pari annosta lisätty päivään niin noi iltamat teki vissiin aika paljon maidontuotannolle. Ja kun nyt viime aikoina vaihdettu se yötissi korvikkeeseen niin nykyään tissillä olo on aivan tajutonta venkoilua, että ei siitä touhusta kyllä kumpikaan taida enää nauttia juurikaan. Ei tissit enää oikeasti edes täyty kauheasti, pari päivää imettänyt vain max pari kertaa. Jospa tämä vaihe siis sitten meillä takana päin pian. Toisaalta muistelen niitä valvottuja ensimmäisiä öitä nyt ihan haikeudella jo kun toinen kainalossa ja tississä kiinni, mutta toisaalta koen, että tämä on nyt meille hyvä vaihe ja sopii kaikkeen muuhun tosi hyvin :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Toivottavasti kaikkien joulu meni rennosti kaikin puolin :) me oltiin molempien vanhemmilla pari yötä, meni kaiken kaikkiaan kivasti! saatiin sellainen perus matkasänky nyt, oli ihan kätevää kun totuttu jo kotona nukkumaan erikseen beben kanssa. Joutui kyllä ottamaan aiemmin viereen nukkumaan yöllä kun sinne melkein maan tasolle asti tassuttelu on kyllä ergonominen painajainen :D oltiin oikein kunnon viihteelläkin joulupäivänä, onneksi ei tullut mitään kauheaa darraa :ROFLMAO::D

Piti kysyä tuosta korvike 2 maidosta, jos joku osaisi sanoa. Eli siis 6kk eteenpäin sitä 'vieroitusmaitoa' voisi alkaa antamaan. Vaikka poika on nyt 7kk niin ei olla siihen vielä vaihdettu kun haluaisin tietää mitä eroa sillä on tuohon 1 korvikkeeseen verrattuna? en nyt tiedä miksi edes pähkäilen tätä enkä vaan osta sitä kakkosta :D

Eipä täällä muuten mitään kummempaa, kovasti konttausasennossa nytkytellään sängyssä ja lattialla, mutta vielä ei ole aivoissa naksahtanut palaset kohdalleen, että ymmärtäisi miten päästään eteenpäin :whistle:
 
Kai siinä 2 korvikkeessa on vaan sopivammat ravinteet sen ikäselle? En määkään oikein muuta eroo keksi.. mutta kuulostaahan se jotenkin vähän ikävältä ja haikeelta kun on "vierotusvalmiste" :rolleyes:
Meillä on nyt päiväaikaan niitä jauheita totuteltu käyttään, ne on vaan niin paljo edullisempia.. päiväaikaan en kans oo enää imettäny kun korkeintaan 1-2 kertaa, tänään en aamupäivän jälkeen ollenkaan. Viime yönä tais olla jätkällä ennätyspitkä unipätkä ilman syömistä, 10 tuntia! :eek: Siis puol 8 aikaan illalla syötin pullollisen, sit heräs ja vähän inahti puol 3 aikaan ja siitä vielä nukku puol 6een jollonka imetin. Varmaan meilläkin pian jää kokonaan se homma, öisin/aamusin menny vielä tissillä kun ootellu vaan että alkais nukkua koko öitä.. vaikka eikö toi nyt lähes jo kokonainen oo. Pari tuntia vielä kun pidempään nukkus aamusin niin ai että :D harmi kun itellä vieläkin välillä sitä unettomuutta, eka en saa nukuttua ennen 2-3ee, sit herään kuselle 5 jälkeen ja taas voi mennä hyvinkin tunti etten pysty nukahtaan.. ja kun nukahtaa niin eikös poika ala sitten jo heräileen ja oon ite paljo väsyneempi sillon kun jos ois vaan noussu keittään kahvia jo sillon 5-6 aikaan :coffee::sleep: Mutta varmaan vielä monet yöt heräilee syömään sen 1-2 kertaa.. sitten on käytössä kyllä helpot valmismaidot ja pullollinen valmiiks jääkaappiin, en jaksa unenpöpperössä alkaa jauheita mittaileen.

Tosiaan ois korkee aika jo yrittää pinnasänky saada kasattua, nyt se on osissa makuuhuoneen nurkassa kun aina on olevinaan jotain muuta kiirettä. Mummolaankin pitäs hankkia omansa. Poika konttaa jo meneen pitkin lattioita ja nostaa ittensä huonekaluja ym. vasten lähes polvien varaan istuen, ja sitten raukka herkästi putoo ja kierähtää siitä taas pitkin lattiaa kun ote herpaantuu. Pari kertaa päätäkin kolhinu tässä touhussa. Tosi tarkkana saa jo olla sen kans ja jatkuvasti kattoo mitä tekee. Aamusin en välttämättä herää ensin ja nyt kun uudessa kämpässä on nukuttu vierekkäisillä patjoilla niin hirvittää että sehän voi ittekseen lähtee siitä kierteleen vaikka minne kun ei oo mitään laitoja.

Kaveri oli jotain päiviä sitten kattomassa uutta kämppää ja sille kerroin että aion vielä yrittää saada tälle pikkusisarusta ja palata hoitoihin jo ensvuoden alkupuolella, niin jotenkin totes vaan että "mitä sä nyt niitä POIKIA enempää teet..eikö nää nyt oo ihan tarpeeks" tms.! Olin niin häkeltyny etten osannu heti sanoo muuta kun että "no voishan se tyttökin olla.." Jotenki tuntu tosi tökeröltä kun sit jälkeenpäin mietin tota, siis olettaa etten saa kun "vaan" poikia ja vaikka oiskin poika niin mitä sitten? Onko niissä jotain vikaa? Oisko todennu tollasta jos mulla oiskin jo 2 tyttöö? Että onko samaa sukupuolta olevat seuraavat lapset sille jotenkin vähäarvosempia, tai tytöt toivotumpia? Ja niin, itellähän sillä on, kuinka ollakaan, tyttö JA poika..
Toivottavasti en sohase nyt ampiaispesää tai aiheuta kellekään pahaa mieltä tms. kun niin vaikeesti ylipäätään täällä saadaan raskauksia aikaan, mutta siis joo, myönnettäköön että oishan se kiva ja mielenkiintosta kokee äitiys tyttärellekin, ja varmaan aika tavallista että moni etenkin jos on jo olemassa toista sukupuolta oleva lapsi(a), niin helposti toivoo hiukan enemmän sitä toista.. ja on inhimillistä olla jopa hetken pettynykin jos sitten todetaan että onkin se vähemmän toivottu, siinäkin tapauksessa että taustalla on lapsettomuushoitoja. Kuitenkin viimestään kun se lapsi syntyy ja on siinä sylissä niin siihen omanlaiseen persoonaan rakastuu ja tuntuu oikeelta ja parhaalta juuri sellasena kun on, eikä haluis että se ois mitään muuta. Että mikäs mulla ollessa näin ihanien poikien kanssa, vaikka se kolmaskin samanmoinen vielä tulis...:love: kaveri saa pitää oman mielipiteensä.

lullaby ja sydämenvallottaja pian 8kk
 
Viimeksi muokattu:
'Täytyy noita jauheita miettiä itsekin kun onhan ne paljon halvempia... mutta joo yöksi sitten varmasti valmismaito.

Kyllähän se 10h on jo aikuisten mittapuulla aika kokonainen yö, wau :D
Meillä vaihtelee tosi paljon yösyötöt, vaikka päivisin saa saman määrän aina ruokaa niin silti joskus syö 1 kertaa, joskus aikaisin aamulla toisen. Tai joskus vasta ekaa kertaa aamulla aikaisin. Unetkin vaihtelee tällä hetkellä tosi paljon, mutta nyt ei olla parhaimmillaan päästy kuin 4h viime viikot. Parempi silti kun ne 1,5h mitä oli silloin kun hampaita tehtiin :D

Ja tuosta sukupuolijutusta. Ei se väärin ole toivoa tms todellakaan! Jos itse toista edes alkaisin haaveilemaan niin olisihan se kiva kokea se toinenkin sukupuoli, vaikka mulla on todella vahvasti sellainen intuitiofiilis, että toinen ja vaikka kolmaskin olisi poikia :cautious::whistle:

Vaikka en mitenkään kauhean pohdiskeleva ihminen olekaan niin usein uuden vuoden kynnyksellä aina tulee pieni hetki kulutettua kelailemalla vuoden vaihtumista, missä merkeissä se tapahtuu, mitä ollut viime vuosi ja mitähän tulee olemaan. Niin täytyy kyllä sanoa, että edelleen sydämen täyttää sellainen tajuton kiitollisuus. Nöyryys myös ennen kaikkea sitä kohtaan, että tuonne sen nyytin just laitoin nukkumaan pinnasänkyyn, mitä en vielä uskaltanut viime uuveena edes haaveilla syliini saavan, saatika sitten sitä edellisenä edes uskonut koskaan sitä plussaa testissä näkeväni! :love::love: Kaveripariskunta oli lapsineen kylässä ja naurettiin miten erilainen uuvee tämä nyt sitten on kun meidän jotkut aiemmat :D

Toivon teille kaikille oikein suurenmoisen upeaa uuden vuoden vaihdetta ja vieläkin hienonpaa uutta vuotta näiden pienten kanssa :love::love: tulkaahan kaikki kertomaan kuulumisia aina kun kerkiitte, mielelläni luen muutakin kuin omaa tekstiä :LOL:

Mandala & pikkukarhu 7kk
 
Mandala Mun piti jo aiemmin vastata sulle korvike1:stä ja 2:sta, mutta nukahdin kirjautumisen jälkeen känny käteen :)
Mutta ero on kuten LULLABY mainitsi eli ravintoainekoostumuksessa (rasva ja protskut sekä oiskohan myös raudan määrässä). Jossain ravintoluennolla joskus tuote-esittelijä sanoi, että voi huoletta käyttää kaapin ykköset loppuun ja sit vasta siirtyä kakkoseen. Ja korviketta se kakkonenkin on, vaikka nimeltänsä vieroitusvalmiste. Matkkinointikikka lienee nimitys.. Vai oisko peräti viranomaisohjeet.

LULLABY jopas on kaverillas pokkaa.. Ite säikähin pojasta rakenneultrassa, koska kaapissa oli tyttöjen vaatevarasto. Neljä siskoa omaavana oli kans sellanen olo, että kääk miten poika kasvatetaan. Nyt, kun jäbä on jo nippa nappa 8kk niin hän on kyl mun elämäni mies <3 ja ihan turhaan säikähin. Alusta asti tuntunut luontevalta. Jos joskus kolmas mukelo niin salaa toivon tyttöä, koska löysin ihania tyttövaatemerkkejä isomman ollessa vasta pari vuotias ;) No ei, kunhan on terve ja edes jompaa kumpaa sukupuolta :D

Meillä nukuttu kerran jopa 9h :O Muutama 7h. Pääosin 3-4h pätkiä. Suurin osa pätkistä menee pinnasängyssä. Mies oli pari viikkoa lomalla ja rytmit ja rutiinit meni aika pipariks. Jännä juttu, että mä oon väsyneempi kuin koskaan ja poitsu herännyt useemmin nyt. Josko tilanne taas tasoittuis, kun arki lähtee taas sujumaan.

Meillä nyt 8 hammasta. Ruoka maistuu huonommin ja tissi enempi kuin aiemmin. Nyt istuu jo sekunteja ilman tukea :) Takaperin pakittaa. Kelloviisarina pyörii yhdellä kädenhujauksella. Lantio nousee välillä lattiasta irti, muttei konttausasentoon. Tavuja tulee tooosi paljon. Miehen mielestä sanoo jo "äiti", mutta ite en oo kuullu. "Hei" hokee välillä ja heiluttaa kättä :) Seuraava neuvola vasta helmikuun alussa, koska unohdin ajoissa varaa sen 8kk lekurin. Veikkaan pituudeks ainakin 72cm ja kotivaaka näyttää sylissä mitattuna jo 9,7kg. Vaatteissa 68-80, riippuen valmistajasta, enempi 74/80.

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille <3

Ps. Pään ultrassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, odotellaan neuron kontrolliaikaa. Kädessä ei enää mitään poikkeavaa:)
 
Saanpas vihdoin kunnian liittyä tälle puolelle ketjua :love: meidän rakas poikamme syntyi 31.12 kätilöopistolla 10h supistelujen jälkeen. Täytyy kyllä sanoa, että itkin hysteerisesti onnesta kun sain pojan syliin, kätilökin varmaan ihmetteli :LOL: on se kumma kun sitä omaa vauvaa voisi vaan tuijotella tuntikausia. Tätä rakkauden ja samalla sen mukanaan tuomaa huolen määrää ei voi sanoin kuvailla. Ei tätä onnea vaan voi riittävästi hehkuttaa! Oma lapsi on suurin lahja minkä voi saada, olemme kaikki tällä puolen ketjua kyllä äärettömän onnekkaita. Sellainen rakkauden ja vaaleanpunaisten hattaroiden täyttämä viesti tänään :rolleyes:
 
Oi onnea tosi paljon Cerezah uuden vuoden pojasta, olet niin oikeassa siinä, että ollaan kakki äärettömän onnekkaita! :love:
Nyt kun meilläkin on aikaa kulunut hoidoista yli vuosi ja sen kaiken vaivan ja pettymysten jälkeen tuolla pinnasängyssä tuhisee ihana käärö, niin ei sitä vaan voi edes tajuta vielä, vaikka hoidot tuntuukin jo todella kaukaisuudelta, vähän jopa epätodelliselta - että oltiinko me tosiaan niissä niin pitkään?!?! o_O

Miten teillä on lähtenyt käytniin arki? :)

Mulla itse asiassa se sellainen sydämen täyttävä rakkaus tuli aika paljon myöhemmin. Kun sain pojan rinnalle pitkän päivän työstämisen jälkeen niin päällinen fiilis oli vain, että nyt muuten sattuu ja kovasti ja suunnaton epätodellisuus, että nyt se on tehty ja tuossa se on!! Siinä kun kätilö ompeli epparin ja repeämän (ei onneksi kauhean pahat vaik kipeät olikin). niin mietin vain, että okei koko päivä on sattunut paljon ja sillä on ollut syy (saada poika ulos), niin nyt vaan enää sattuu sattuu ja sen kanssa pitää nyt elää. Mulla muutenkin tarvi sitten sellaisen tutustumisen poikaan, että osasi oikeasti alkaa rakastamaan. Mutta on se ihana, ja OMA! käsittämätöntä, että maailmassa on joku olento kuka pitää mua maailman napana ja parhaimpana asiana ikinä! no miehen lisäksi varmasti, mutta aivan eri tavalla!
 
  • Tykkää
Reactions: cerezah
Tervetuloa tänne puolen cerezah ja onnittelut!! :love: Vielä kerkes viime vuodelle ;)

kop kop Juuri niin, kunhan on selkeesti jompaa kumpaa sukupuolta :)
Oho, siellähän on jo komeet hammasrivistöt, täällä nyt ylös alkanu tulla toinen pari. Hokee usein "äittää" mutta varmaankin toi on vaan joku satunnainen äännejuttu mitä osaa, eikä tajua vielä muhun yhdistää.. mutta just yks aamu mietin että vaikka ois kuinka väsyny niin mikä ois ihanampi herätys kun vierestä kuuluu "äittä" :love:
Hienoo että teilläkin ne terveyshuolet on parantunu ajan myötä, varmaankin ja onneks usein näin pienten kanssa monet häiriöt korjaantuu ittekseen.. niinkun meilläkin ne sydänongelmat.

Ihan viime päivien aikana alkanu kiipeileen seisaalleen tukee vasten ja siinähän tulee lopulta itku kun ei osaa vielä hallitusti laskeutua takasin alas, voi toista.. ihan käsittämätöntä, vastahan se tuli ulos musta ja nyt se on jo omilla jaloillaan siinä vieressä :eek:
Imetys on nyt sitten ainakin tältä erää tässä, tuntuu pinnasängyn kans että helpompi lähtee hakeen pullo keittiöstä kun alkaa kipeellä selällä nosteleen jo melko painavaa lasta sieltä alhaalta omaan sänkyyn ja sit taas takas pinnasänkyyn.. siinhän se taas herääkin siirrellessä.
8kk lääkäri-neuvola aika saatiin vasta kuun lopulle, sittenhän se on jo melkein 9kk. Saa nähdä mikä on pituus sitten kun jopa jotkut 74/80 vaatteetkin on jo pieniä!

Ensviikolla soittaa lääkäri klinikalta että miten hoitohommat tästä taas lähtis eteneen.. voinko alottaa dhea:n vaikkei kierrot oo vielä palautunu, 40 kun tulee täyteen tänä vuonna :confused:Suunnittelu/tarkastuskäynnille meen varmaankin kun tulee ekat kuukautiset. Sen lääkärin tietäen vielä sittenkin tulee joku välikierto ennenkun alkaa 5. ivf.. hui :X3: spermalabraankin soitin ja kuulema on vielä hyvin jäljellä saman luovuttajan olkia, jee! Ei siis tarvinnu varailla ja lupas ilmotella jos uhkais loppua.
Vielä siitä sukupuolesta, jotenkin nyt jo aattelee että jos vielä joskus onnistun tässä niin paljon suuremmalla todennäkösyydellä kolmaskin ois poika, koska luultavasti taas ivf (eikä icsi) ja sama luovuttaja.. :D oishan se ihan uus tilanne ja peräti outoo jos sais tytönkin, kun on jotenkin jo niin vahvasti iskostunu ittelle poikien äitinä. Sekin ois jännä saada sellanen lähes samannäkönen miniversio tosta pojasta :love:

Jos mahdollista, vielä edellistäkin parempaa alkanutta vuotta kaikille!!
 
CEREZAH Onnea!!! <3

LULLABY Usko pois, poikasi sanoo äittä ja syystä!;) Meidän esikoinen ruoes puhuu ajoissa. 7-8kk sanoi äiti ja ei. Parin kuukauden päästä tuli tissi ja toi. Vuoden iässä oli 10 sanaa ja 14kk 20 sanaa. Puoltoista vuotiaana se puhu jo monen sanan lauseita. Nyt 3,5v lukee sujuvasti ja tänään oppi kirjottaa nimensä kynällä (aiemmin kirjotti esim kirjainpalikoilla). Myöhään alotti konttaamaan ja kävelemään. Kukaan ei alkuun uskonut, että puhuu niin vaaperona/taaperona, mutta sit kun ite kuulivat ja saivat selvää niin sit uskoivat :D

Poju hoksas illalla miten pääsee eteenpäin :) Nyt ei uskalla nukkua samas sängys ettei putoo.
 
Niin piti myös kommentoida, että ihanaa ettei teillä enää ole mitään hätää aiempien epäilysten kanssa KOPKOP! <3

Todellakin tuntuu ihan hurjalta, että kun pitelen poikaa sylissä, että tuo tuli mun sisältä o_O:eek:

Meillä joku aika sitten keksittiin T-kirjain niin kyllä joskus kuulee 'äiti' tyylisiä viritelmiä, mutta ollaan myös pidetty lähinnä vahinkona :D Kopkop teidän esikoinen on kyllä ollut todella edellä aikaansa :eek:

Meillä ne joulun aikaiset kitinät tarkoitti lisähampaita, kolmas hammas tulossa ylös eteen. Nyt on taas hyväntuulinen pikkukaveri talossa kun on jo ikenen läpi :) voi hurja tätä kuolan määrää :coffee: Onneksi ei mennyt unet ihan pipariksi tällä kertaa niinku ekoista parista hampaasta. Vaikka nyt kyllä joka yö onkin ollut joku pätkä kun herää eikä millään haluaisi nukkua uudestaan. Neuvolantäti kyllä sanoi tänään, että päiväunien määrän voisi pitää/vähentää kahteen niin ei välttämättä häiritsisi yöunia. Useinhan meillä se pari nukutaankin vaan, joskus on kolmannet pienet jossain välissä.

Ja meillä on nyt kontattu eteenpäin! vielä ei ole kai itse sitä tajunnut koska ei ole koko ajan viipottamassa kun lattialla on, mutta kyllä selvästi pääsee vähän eteenpäin. Uskaliaammin hän liikkuu sängyllä kuin lattialla. Joko niin että saa siirrettyä polvia hieman tai sitten siten, että nousee kontalleen, työntyy eteenpäin käsillä ja lysähtää alas ja toistaa sen, hassun näköinen :D Vielä toissa päivänä eteenpäin menoa haittasi jatkuva lankkuasentoon hakeutuminen :D

Meillä myös mies on lomalla nyt toista viikkoa, ei ole rutiinit juurikaan järkkynyt kuitenkaan. Ja hän on nukkunut pinnasängyn vieressä tuttivahdissa, tähän voisi tottua :love:

LULLABY millä fiiliksillä hoitoon lähdet taas? :) toivotaan, ettei mene pitkän kaavan mukaan onnistuminen!

Mä myös kelannut, että on helpompaa antaa pulloa kun nukkuu nyt pinniksessä, kuin että siirtelee tissiltä takaisin sinne.
 
Kiitos onnitteluista! Meillä on lähtenyt sujumaan kotona hyvin. Ihanaa, kun saa nukkua edes sen 3-4h yössä, kun sairaalassa sen kolmen päivän aikana ei tullut nukuttua varmaan yhtään. Koko ajan stressattiin sitä, kun kätilöt painosti imettämään 2-3h välein ympäri vuorokauden, ja meidän lapsi olisi mielellään nukkunut 4-5h kerrallaan etenkin yöaikaan. Sen lisäksi lastenlääkäri oli huolissaan pojan jäntevyydestä, kun oli niin väsynyt tarkastuksessa, niin siitäkin olin järjettömän huolissaan, kunnes seuraavana päivänä toinen lääkäri ihmetteli että mitä huolta siitä nyt oikein olikaan, kun poika on ihan jäntevä. On tää äitiys vissiin sitä, että saa koko ajan olla huolissaan jostakin. Onnea ja huolta yhtäaikaa.

Imettäminenkin on yllättävän vaikeaa ja vaatii todella paljon harjoitusta, että vauva saisi oikean imemisotteen, ja ei saisi raivareita rinnalla, ja samalla kun pitää vielä varoa rintatulehdusta ja pumppailla maitoa, jos on liian kovat tissit. On tässä kova työ :D Toivottavasti homma alkaa helpottaa jossain vaiheessa! Mutta siitäkin huolimatta saa olla kiitollinen, että saa kokea tämän kaiken :love:
 
Meidän jässikkä syntyi 4kg painoisena niin meidän ei tarvinnut herätellä syömään sentään, mutta muuten tuntui että kätilöt tuli just silloin käymään kun oli vihdoin saanut torkahdettua mikä oli välillä mälsää kun torkuttiin muutenkin vain vähän siellä täällä osastolla ollessa. Poika halusi asua tissillä koko ajan niitä muutamia tippoja imeskelemässä, muutoin huusi, joten siinä ei sitten nukuttu paljoa :D Oli niin rentouttavaa päästä himaan sen kolmen päivän jälkeen, vaikkakin kyllä oltiin tietty perhehuoneesta ja palvelusta kiitollisia!

Kyllä tuo imetyskin, niinku rintaraivat yms, paranee ajan myötä varmasti. Rintaraivareitakin (ainakin meillä) tuli ja meni siinä reilu 6kk aikana mitä imetin.
 
kop kop, on kyllä aikasin teillä opittu taidot! Tosin kuulema itekin opin lukeen 3-vuotiaana, ja hassua kyllä että muistan sen hetken kun tajusin miten ne kirjaimet menee.. sana oli "isi" jollekin punertavalle pikku lapulle kirjotettuna :D
cerezah Kyllä se imetys siitä alkaa sujuun omalla painollaan, muodostuu rutiiniks kun maitomäärä vakiintuu, vaikka alkuun voiskin tuntua hankalalta (y) mulla nännit tottu melko pian ja vain joitakin päiviä käytin tissikumia (tai silikoniahan se on). Sit poika meinas alkaa tottuun siihen liikaakin ja rupes oudoksuun paljasta nänniä niin lopetin käytön. Nännirasvaa (Lansinoh tms.) on hyvä olla ekoille viikoille, mulla se oli suorastaan pelastus.
Mandala, meilläkin oli nopee vaihe se kun nousi konttausasentoon ja sitten hokas miten pääsee eteenpäin.

Hiukan ristiriitasin tuntein taas palaa hoitoihin, toisaalta ei jaksais millään taas sitä rumbaa ja vieläpä näin pian (mutta se 40 häämöttää eikä oo aikaa viivyttelyyn), ja pelkää etukäteen että tulee taas vähintään yhtä pitkä ja kivinen tie kun viimeks, kasa negoja tietenkin, sehän on selvä, eikä nekään niin mutta jos joutuu vielä kokeen uudestaan km:kin..:unsure: hokee välillä mielessään että tää on nyt vaan jaksettava viedä loppuun tää homma, en halua joskus muutaman vuoden päästä joutua harmitteleen että poika on niin yksinäinen ja ois vaan pitäny vielä yrittää saada sille seuraakin, ja sit ois jo auttamatta liian myöhästä! Sitä katuisin taatusti jos en edes yrittäs.
Toisaalta ei malttas enää odottaa että pääsis jo eteenpäin ja tositoimiin! Toivoishan sitä hartaasti että seuraava piikkihoito ois viimenen koskaan ja sitäkin jo odottaa että mahdollisimman pian sais jättää nää kaikki hoitoressit ja raskausyritykset menneeseen elämään ja keskittyä kaikkeen siihen mitä on saanu :barefoot::barefoot: ( :barefoot: ?) :love:
 
Viimeksi muokattu:
Meidänkin poika painoi 4200g syntyessään ja silti olisi pitänyt herätellä syömään.. no nyt ollaan onneksi kotona ja poika määrää itse tahdin, mikä tuntuu olevan noin n.2-3h välein. Tissit huutaa hoosiannaa! Kauankohan menee, että nännit tottuu ja maidon määrä alkaa vakiintua? (n) Lansinohia olenkin käyttänyt, ilman sitä ei selviäisi!
 
Mitä mieltä olette muuten siitä uudesta vauvoille annettavasta vesirokko rokotteesta? Vähän kyllä itse emmin sen ottamista koska on käsittääkseni aika uusi rokote ja pitkäaikaisvaikutuksia tuskin vielä tiedetään.. eikös vesirokko ole kuitenkin lapsena sairastettaessa aika "helppo" sairaus?
 
Mulla nännit tottui aikalailla saman tien kun saivat hengähtää pojan nukkuessa parit ekat päivät suurimmaksi osaksi kun maito vihdoin nousi (5.pvnä). Sen jälkeen ei tarvinnut enää pelolla odottaa koska täytyy seuraavan kerran imettää. Toivottavasti sullakin pian helpottaa nännikipu, se on kyllä aika karseeta vaikkei iho rikki menisikään niinku mulla ei mennyt.

Jos nyt oikein muistan niin meillä ei ole neuvolassa edes puhuttu tuosta vesirokkorokotteesta. Se ei liene vakio rokoteohjelmassa? Sen ohjelman ulkopuolelta ei ole meillä tarkoitus ottaa muuta kuin tuo influenssarokote mikä otettiin kun poika vähän aikaa sitten täytti 6kk.
 
Ymmärsin jotenkin niin, että kaikki vauvat nyt 2017 eteenpäin olisi tarkoitus rokottaa tuolla vesirokko rokotteella ja sitten tavoitteena 2-3 vuoden kuluttua vesirokkoa ei enää olisi. Eli tarkoittaako se että sitä oltaisiin lisäämässä rokoteohjelmaan... en kyllä nyt osaa sanoa. No, joka tapauksessa en usko kyllä että tätä itse aion ottaa. Eiköhän se lapsi selviä vesirokon sairastamisesta kuten muutkin lapset.
 
Ei täälläkään oo muistaakseni ollu puhetta tosta rokotteesta, mutta saa nähdä nyt enskerran kun mennään...tarvis muistaa kysyä jos ei sanota mitään.
Niin, ei kai se vesirokko ihan vaarallisimmasta päästä oo? Ja oliko se niitä jotka tulee vaan kerran ja sit tulee immuuniks sille.
Ehkä meilläkään ei sitä oteta, eikä oo otettu influenssaankaan.

Muut taitaa vielä jatkaa imetystä, paitsi Mandala mun lisäks?
Viimesestä imetyskerrasta 3 päivää. Tuntuu kyllä jo iäisyydeltä..Tissit vieläkin melko kipeenä, ei kuitenkaan sellaset kovat turvonneet.. välillä tarvinnu puristaa tippoja jostain kipeimmistä pahkurakohdista ja vuotaa ne välillä ittestäänkin, yllättävän vähän kuitenkin. Vaihdoin jo imetysliivt tavallisiin.

(lisäys)
Mites muut kellä tutit käytössä, ootteko noudattanu niitä ikäsuosituksia, ettei 0-6kk tuttia enää yli puolivuotiaalle? Onko "pieneks jääneestä" jotain haittaa esim. hampaille?
Oon kattonu kaupassa että ne rajat hiukan vaihtelee, jossain 4-36kk ja toisissa 6-16kk.. mut suunnilleen samankokosilta ne mun silmiin näyttäis.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla viimeisestä imetyskerrasta jo pari kolme viikkoa kai, en ees muista. Meni kyllä tosi hyvin kaikin puolin kun aloitettiin pikku hiljaa korvikkeen lisäys vaikka lopullinen lopetus kävikin suht nopeasti, kerran imetin kun toinen rinta tuntui muhkuraiselta, mutta sekin meni ihan plörinäksi kun poitsu vaan kikkaili ja venkoili. Sain kuitenkin rinnan tyhjäksi, ja sen jälkeen ei enää mitään. Eka en pitänyt enää liivisuojaa imetysliiveissä, sitten tajusin, että enpä enää niitä liivejäkään tarvi paidan alla ja nyt sitten ihan tissi-commandona mennyt himassa :D ja tietty vanhat kaaritiuelliset liivit ulkona. Outoa sinänsä kun kaarituellisia käyttänyt viimeksi tyyliin ihan alkuraskaudessa, nopeasti vaihdoin niiihin Bravadon imetysliiveihin mukavuuden takia.

Vähän toisaalta kelasin, että miksi piti lopettaa nyt kun monet imettää vuoteenkin asti, eikä meillä ole tulossa hoitoja tai mitään muutakaan syytä. Mutta kuten aiemmin maininnut niin tuntui kaikin puolin meille sopivalta hetkeltä nyt, ja pyrin vaan olemaan siihen tyytyväinen kun toiminut hyvin eikä poikakaan ole itkenyt tissin perään.

Meillä on vielä 0-6kk tutteja muutama (hoitolaukussa matkoja varten ja pinnasängyssä), mutta usein kotona syö 6kk+ tuttejakin. En tiedä onko haittaa niistä pienemmistä, mutta tuntuu sopivan suuhun vielä ihan hyvin joten en ole pitänyt pahana.
Se taas mikä meille EI sovi on "isojen poikien" tuttipullojen päät. Meillä on edelleen MAM 0-6kk antikoliikki-pullot käytössä, se on ainoa tuttipullon pää mihin poika on tottunut muodoltaan vaikka muitakin kokeiltiin. Ostettin MAM 4kK+ tuttipullo myös, mutta reikä siinä on niin iso, että tämä kaveri oikein vetää henkeen sitä ja meille kun suurin osa syötöistä tapahtuu edelleen makuuasennossa (ennen unia) niin tulee pärskintää ja itkua kun tulee liikaa maitoa kerralla. Varmaan jatketaan niitä 0-6kk päillä hamaan tulevaisuuteen asti, vaikka syötöt kestääkin hurjan kauan niiden kanssa kun niin hankalia käyttää meillä ne isompi reikäiset :D
 
Meillä on kans pari pikkututtia mut useimmat ns. oikeen kokosia.
Kokeiltiin uteliaisuudesta sellasia fosfori-yötuttejakin, mutta aika epäkäytännöllisiä kun se suuhun laitettava osa on kumia niin heti kun tipahtaa lakanalle tai esim. vaan paidallekin niin kerää kaikki karvat ja taas pitäs pestä.. ja muutenkin se hehku kestää tosi lyhyen aikaa, 1-2 tuntia kun kuvittelin et löytys helpommin koko yön!
 
Meillä imetetään vielä 5-12 kertaa vuorokaudessa. Pullosta ei suostu eikä enää osaa juoda. Sekotan joskus korviketta puuroon, jos ollu rinnalla tosi hintsusti tai on esim kuumeessa. Nokkamukista suostuu juomaan vain vettä. Haluun imettää max 2v asti, mutta hoitojen takia pitää lopettaa aiemmin. Esikoinen lopetti aikalailla ite ollessaan 1v2kk. Jos meillä joskus kolmas lapsi niin sitä imetän varmaan teiniks asti ;) :D

Meillä silikoniset tutit, myös ne pimeessä loistavat. Onko sulla LULLABY minkä merkkiset ne? Entä onko teillä kuinka pimeetä? Meillä muistaakseni mam-merkkiset ja ne näkyy tarpeeks hyvin. Mutta meillä on sälekaihtimet, rullaverho ja pimennysverho :O
ollaan noudatettu tuttien ikärajoja +-1kk, koska se tutin koko voi vaikuttaa hampaiden asentoon ja suun motoriikan kehittymiseen. Ja kun meillä jo 8hammasta ja ikäistään paljon isompi pää. Pitänyt aina 2 ns. päivätuttia ja pari pimees loistavaa sängyssä, mutta ei tuo syö tuttia. Yöllä ruoee leikkimään sillä käsissä ja heittelee pinnojen välistä lattialle. Autossakin lähinnä pyörittelee käsissä. Jahka nykyiset on ollu tarpeeks kauan niin uusia ei kyllä osteta.

CEREZAH Vesirokkorote on ollut markkinoilla vuodesta 1995. Toinen tuote tullut markkinoille juuri ilmeisesti patentin vapauduttua. Thl tai kunnat päättää mikä rokote otetaan käyttöön. Rokotusohjelmassa käytettävästä rokotteesta ei ole vielä päätöksiä. Sen saa antaa yli 1v. Niitä voi antaa 1 tai 2 riippuen kuinka hyvän suojan tarvitsee tai haluaa. Yhellä rokotteella saa about 80% suojan ja kahdella melkein 100%. Sen verran sitkeä ja paska tauti, että riskiryhmät suositellaan kahella rokotteella. Yhen rokotteen saanut voi saada taudin, mutta paljon lievempänä. Tulossa rokoteohjelmaan arviolta ens syksynä ja annetaan 1,5-11-v:lle yhellä rokotteella.
Vesirokko on pitkäkestoinen ja todella kutiava sairaus. Ei itsessään vaarallinen perusterveelle, mutta jälkikomplikaatiot on. Olin aiemmin sitä mieltä, että ostetaan reseptillä rokote, jos ei ole koulu-ikään mennessä sairastanut. Viime syksynä esikoinen sen nappasi ja oli 2vkoa kamalassa kunnossa. Silloin olin sitä mieltä, että vauvalle otetaan rokote heti, kun täyttää vuoden, mutta kuinka ollakkaan, pari päivää isomman tervehtymisestä, vauva oli vesirokossa. Hällä kesti onneks vaan reilun viikon. Jos lapset ois ollut hoidossa niin ois tullut kolmen viikon työpoissaolo :O Mutta pahin oli se itkun ja huudon määrä, kun toista kutitti, lääkkeet ei auta, ihoa kirvelee, kenkku olo, kuume, kotona käkkiminen. Vauvalle (silloin 3kk) taasen ei saanut edes lääkkeitä antaa :( Mutta joo, nyt on ohi. Never again! Yleensä siis niin, että mitä vanhempana sairastaa niin pahempana oireet.

Aah, taas näitä öitä, kun poika nukkuu pitkiä pätkiä :) <3 Mutta isompi tietty heräilee :( Ja hullu kehtaan haaveilla kolmannesta lapsesta tähän väsymykseen ;) Kai tää joskus helpottaa :D Onhan noista iloa vaikka harmaita hiuksia aiheuttaakin välillä.

CERAZAHille tsemppiä imetykseen!! Toivottavasti helpottaa kipu sekä maidon tilaus ja tuotanto kohtaavat mahd nopee!!

Kop kop ja minimies 8kk (ounou kohta se on jo 1v)
 

Yhteistyössä